Mitä, missä, milloin ja nimenomaan miksi? Totaalinen informaatiotyhjiö...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista vahvasti tuunattuna:

KOMMENTTI

Putinin pokka oli vähällä pettää

ULKOMAAT 16.3.2015 14:00 Päivitetty 16.3.2015 14:19

Pekka Hakala

HELSINGIN SANOMAT

Vladimir Putin esiintyi julkisuudessa ensimmäistä kertaa puoleentoista viikkoon maanantaina. Vastaamatta on yhä kysymys, missä Putin oli ja miksi, kirjoittaa kommentissaan HS:n Moskovan-kirjeenvaihtaja Pekka Hakala.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ei pystynyt pitämään kasvojaan peruslukemilla ilmestyessään toimittajien eteen Konstantinin palatsin vierassaliin Pietarissa yhdessä Kirgisian presidentin Almazbek Atambajevin kanssa.

Putin aloitti tilaisuuden Rossija 1 -kanavan lähes suorana tulleessa uutislähetyksessä kertaamalla Kirgisian tietä yhteiseen tulliliittoon Venäjän kanssa. Putinilla oli pienoisia vaikeuksia pysyä asiassa kameroiden sarjatulessa: koko maailma oli ennen kaikkea kiinnostunut Putinin terveydestä ja siitä, mihin ja miksi hän katosi puolentoista viikon ajaksi.

Putin näytti kaikin puolin terveeltä, virnisteli hyväntuulisesti ja oli vähällä jo purskahtaa nauruun siirtäessään puheenvuoron Atambajeville. Tämä älysi ensimmäiseksi ylistää isäntänsä hyvää kuntoa sanomalla, että "hän paitsi kävelee myös kaasuttaa ja kuskaa vieraitaan autolla itse".

Ainoat moitteet Putinin esiintymisestä voi antaa esikunnalle, joka oli jättänyt puuteroinnin hoitamatta. Presidentin hikiset kasvot kun kiiltelivät tv-lamppujen loisteessa.

Moskovalainen antropologi Aleksandra Arhipova analysoi maanantaina Gazeta.ru-sivustolla julkaistussa analyysissään, kuinka Putinin "katoaminen" on osa myyttiä, joka syntyy yksinvaltiaan ympärille informaatiotyhjiössä. Arhipova kaivoi esiin vastaavia myytti-ilmiöitä Venäjän historiasta satojen vuosien ajalta.

Vastaamatta on silti kysymys, miksi Putin halusi vahvistaa myyttiään katoamistempulla juuri nyt. Niin, ja missä hän oli, ja miksi?

Keskustanuorten "superauto" liikkeellä...

Eilen sunnuntaina115.03.2015 iltapäivällä istuessani tutussa paikassa työhuoneessani tietokoneen ääressä Kainuunkadulle, talomme eteen ilmestyi mielenkiintoinen pakettiauton näköinen, mainosteipattu kulkupeli.

Välähdyksen omaisesti kävi mielessä, että - jaaha - taas on liikkeellä jotain myyntimiehiä.

Lievän hämmästyksen vallassa huomasin, että etupenkeiltä ilmestyivät tutut henkilöt: Keskustan Peräpohjolan piirin nykyinen toiminnanjohtaja Kai Puro ja hänen isänsä, Kemin kunnanvaltuuston jäsen Juha Puro. 

Sain kuulla, että auto oli käynyt mutkan pohjoisessa ja Kai oli viemässä sitä Ouluun. 

Vanhaan paketti-/tila-auton runkoon oli rakennettu mielenkiintoinen kokonaisuus. Selkeästi rakentelussa oli aistittavissa Keskustan nykyisen puheenjohtajan, Juha Sipilän "insinööri- ja ekoajatuksia"... 
Mikäli oikein olen ymmärtänyt, autossa on aurinkopaneeli - akustojärjestelmä, tuuliturbiini katolla, poljettava sänkögeneraattori, televisio, audiojärjestelmä, PlayStation pelikone ja pelejä, kaasugrilli, mikrofoni ja vahvistin, megafoni, jääkaappi, tarjottavaa ja sohva.

Ja tietysti Keskustainfoa, joten tavallaan kauppamiehet olivat sittenkin liikkeellä...

Näin myöhemmin, että edellä mainittua autoa nimitellään "kenubiiliksi".

Moskova, Punainen tori loppukesällä vuonna 1989...

Mitä tapahtui Moskovassa Punaisella torilla loppukesällä vuonna 1989? Mikäli oikein muistan, elettiin loppukesää vuonna 1989, jolloin suuri ja mahtava Neuvostoliitto alkoi natista liitoksistaan. Olin vaimoni kanssa Moskovassa lyhyellä lomamatkalla opettajakollegani ja hänen vaimonsa kanssa.Miksi ihmeessä minä ja vaimoni olimme Moskovassa?Siksi, että opettajakollegani oli aikanaan kertonut siellä käyneensä vaimonsa kanssa suurten kansainvälisten nuorisofestivaalien yhteydessä ja kertoi kaupungin monista mielenkiintoisista kohteista ja erityispiirteistä. Olin käynyt vaimoni kanssa edellisenä vuonna muutaman päivän silloisessa Leningradissa, josta jäi kohtalaisen myönteiset turistimuistot. Matka tapahtui bussimatkana Rovaniemeltä lähteneellä turistibussilla. Matkustajia tuli kyytiin pitkin Suomea - me Kemistä... Toisaalta myös siksi, että siihen maailman aikaan turistina oleminen Neuvostoliitossa oli erittäin edullista, suorastaan halpaa, varsinkin, jos pienimuotoinen kaupankäynti ja rahanvaihto vähääkään kiinnosti. Se tuntui olevan maan tapa... Miksi? Länsivaluutta kiinnosti neuvostokanslaisia, jotta heillä oli mahdollisuus ostaa ns. Berjozka-kaupoista sellaisia tuotteita, joita ei tavallisissa myymälöissä ollut saatavissa. Muistin virkistämiseksi lyhyt nettilainaus Wikipediasta: Berjozka(Берёзка 'pikkukoivu') Neuvostoliitossa yleinen valuuttakauppaketju, joka oli tarkoitettu maassa vieraileville tai niille, joilla oli oikeus pitää ulkomaanhallussaan, kuten tietyt valtion virkamiehet tai ulkomaiset asiantuntijat perheineen. Berjozkoita oli kahta tyyppiä: tavallinen turistikauppaketju ja suljetut hallintoeliitin erikoisliikkeet, joissa asioivatvirkamiehet ja diplomaatit. Berjozkoita oli suurimmissa kaupungeissa Leningradissa mutta myös vilkkailla rajanylityspaikoilla, kuten Suurissa hotelleissa, kuten Kosmoksessa Rossijassa oli myös ketjun myyntipiste hotellivieraiden käytössä. Berjozka oli Neuvostoliiton ulkomaankauppaministeriön alainen ketju, jonka tarkoituksena oli saada maahan kovaa valuuttaa vaihtokelvottoman ruplan sijaan. Nekin neuvostokansalaiset, joilla oli laillisia valuuttamääräisiä tuloja, olivat pakotettuja vaihtamaan valuuttansa viralliseen kurssiin ulkomaankauppapankin Berjozkassa oli tarjolla yleensä parempi valikoima elintarvikkeita, juomia, vaatteita, elektroniikkaa ja matkamuistoja kuin tavallisissa kivijalkakaupoissa neuvostokansalaisille. Erikoisliikkeen etuja olivat lisäksi jonottomuus ja nopea palvelu. Myytävien tuontitavaroiden hintataso oli korkeahko, sillä kilpailijoita ei ollut, mutta paikallisen tuotteita, kuten meripihkakoruja ja koristelippaita, kaviaaria sai huokeammalla. Molemmat edellä mainitut eli pienimuotoinen kaupankäynti ja rahanvaihto olivat mm. suomalaisten eräänlaista matkakansanhuvia, joka antoi matkalle pienen jännityksen, lisänyanssin. Todettakoon avoimesti, että ne hyödyttivät molempia osapuolia, erityisesti "talousvalveutuneita neuvostokansalaisia", niitä, joilla pieneen katukauppatoimeliaisuuteen oli mahdollisuuksia. Hotellihenkilökunta, erityisesti kerrossiivoojat olivat superaktiivisia em. kaupanhieronnoissa... Minulla on sellainen mielikuva, että Suomen Pankin virallinen kurssi markan ja ruplan välillä oli suuruusluokkaa 100 markkaa noin 13 ruplaa, saattaa olla, että se oli muutaman ruplan suurempi. Neuvostoliitossa matkustaneet kertoivat saaneensa katukaupassa ruplia kymmen- jopa kaksikymmenkertaisesti... Tunnustan avoimesti, että tämä tositarina liittyy rahanvaihtoon keskellä Punaista toria. Punainen tori jo varmasti siihenkin aikaan oli Neuvostoliiton tarkimmin valvottuja alueita. Todennäköisesti valvontakamarat olivat silloin kunnossa ja päälläkin. Tapahtumalla, oikeastaan sen sivujuonteella olisi pahimmillaan/parhaimmillaan saattanut olla ennalta arvaamattomia kansainvälispoliittisia seuraamuksia. Tarinan henkilöt ovat: Minä, vaimoni Tuula, kaksi kiovalaisnuorukaista ja juuri niihin aikoihin voimakkaassa nuosukiidossa ollut poliitikko Boris Jeltsin... Olimme käyneet vaimoni kanssa Punaisen torin laidalla sijaitsevassa GUM-tavaratalossa parin päivän aikana, jossa länsivaluuttaa kipeästi haluavat rahanvaihtajat lähestyivät meitä aktiivisesti. Emme olleet erityisen kiinnostuneita asiasta, mutta päätimme kuitenkin vaihtaa jonkin verran markkoja rupliksi. Ilmassa oli pientä jännitystä, sillä varmaan kyseistä tavarataloakin tarkkaan vartioitiin ja sen aikaisia miliisejä näytti olevan joka puolella. Teimme GUM-tavaratalossa heräteostoksia - pieniä Leninin päitä, joista vaimoni ei ollut erityisen kiinnostunut. Annoin niitä lahjaksi kotiin palattuamme. Yksi on vielä työhuoneeni kirjahyllyn lasisessa alavitriinissä. Otin esille uteliaisuuttani noin 13 cm korkuisen pikkupatsaan ja kuinka ollakaan, sen sisällä oli pieni hintalappu. Patsaan hinta oli 4 ruplaa ja 51 kopeekkaa. Neuvostoliiton aikaan kaupassa tapahtuva maksuprosessi oli monimutkaisen mielenkiintoinen, ärsyttävän kiehtova... Todettakoon, että tuliaisiksi ostimme lisäksi kuuluisasta hotelli Rossijassa sijaitsevasta Berjozka-kaupasta isoja LP-levyjä, joissa oli silloiseen Neuvostoliittoon kuuluvien valtioiden kansallislaulut. Levyt olivat lähes ilmaisia. Yksi niistä on vieläkin meidän Pikkupuolella jäljellä. Eipä tuota ole aivan viime aikoina tullut soitelluksi... Lähdimme ihailemaan tavaratalokierroksen jälkeen Punaista toria ja sen upeaa ympäristöä. Käveleskelimme viime vaiheessa keskelle toria ja huomasimme olevamme valtavan suurella torilla lähes yksi, keskenämme. Kohta viereemme kuitenkin ilmestyi kuin tyhjästä kaksi siististi pukeutunutta nuorta miestä. He kävivät välittömästi itse asiaan: He halusivat vaihtaa rahaa. Meillä oli asiaan liittyvänä jo kokemusta vajaa tuntia aikaisemmin. Keskusteluissamme kävi ilmi, että he olivat Ukrainasta, Kiovasta ja opiskelivat Moskovassa. Keskustelukielenä oli molemmille osapuolille sopivantasoinen englanninkieli. Me luonnollisesti kerroimme, ketä olemme ja mistä tulemme. Pääsimme sopimukseen vaihtokurssista ja markat/ruplat vaihtoivat molempia osapuolia tyydyttävästi omistajiaan. Kesken kaupanhieronnan/rahanvaihdon kuulin selkäni takaa lähestyvää ja voimistuvaa puheensorinaa. Meidän takaamme, meihin päin selin tuli tv-reportaasia tekevän ryhmän kuvaaja. Kuvaaja törmäsi meihin, horjahti... Hänen perässään tuli erittäin ripeästi kävellen, kolmion muotoisessa muodostelmassa kymmeniä henkilöitä, kolmion kärjessä olevaa henkilöä haastateltiin vauhdissa. Henkilö meni rapiat metrin päästä meistä ohitsemme - vauhdikkaasti. Henkilö tuntui tutun oloiselta. Kyllä! Boris Jelsinhän se siinä... Kyseinen ihmismassa oli kuin aalto, joka humahti meidän ohitsemme. Tilanne oli ohi muutamassa sekunnissa. Olimme enemmän kuin ihmeissämme. Nyt seuraa tositarinan fiktiivinen jossitteluosuus, josta olisi saattanut tulla faktaa: Jos kameramies olisi törmännyt meihin niin voimakkaasti, että hän olisi rojahtanut kumoon sen aikaisine, raskaine kameroineen/jalustoineen... Jos hänen perässään tullut kuvattava/haastateltava Boris Jeltsin olisi kompuroinut samaa rytäkkään ja lyönyt päänsä Punaisen torin kivetykseen sillä seurauksella, että... Jos olisi tapahtunut pahin mahdollinen, Neuvostoliiton ja sen jälkeinen (mahdollinen/epätodennäköinen) Venäjä olisi saanut aivan uuden formaatin niin monet tämän hetken henkilöt eivät olisi vallankahvassa eikä monet tämänhetken murheelliset tapahtumat olisi lainkaan tapahtuneet. Toisaalta olisiko maailma yhtään sen onnellisempi kaiken kaikkiaan kuin tällä hetkellä, siihen kukaan ei osaa vastata - tuskinpa... Niin - elämä on täyttä sattumaa. Pienenä kevennyksenä totean, että kotiin Suomeen ja Kemiin palattuamme katselimme Suomen erästä uutislähetystä Punaiselta torilta. Siinä oli mielestäni kuvattu em. tapahtuma ja televisiokuva heilahti aika reippaasti, mikäli vielä oikein muistan... Tämä tekstini tuntuu juuri tällä hetkellä oudon ajankohtaiselta.

Rattijuopot! Eikö asialle voi tehdä mitään? Kyllä voi, jos halutaan...

Melkein viikoittain saamme lukea talousalueemme lehdistä rattijuoppojen kiinni jäämisistä ja murheellisista kuolonkolareista. Kuolonkolareista osa on lehtitietojen mukaan kaiken lisäksi tahallaan aiheutettuja.

Olen kirjoittanut useita artikkeleita rattijuoppoasioista. Muun muassa jo lähes kymmenen vuotta sitten alla olevan artikkelin, jota jälleen kerran hiukan päivitän.

Olen todella huolestuneena seurannut lehtikirjoituksia rattijuopoista. Lehdissä on useita lyhyitä tekstinpätkiä, joissa kerrotaan rattijuoppojen kaahailusta ja tapauksiin on yhä useammassa tapauksessa liittynyt myös huumetausta.

Jollakin tavalla vielä haluan yrittää ymmärtää, jos pitkän, rennon yhdessäoloillan jälkeen henkilö on laskenut, arvioinut väärin ottamiensa paukkujen määrän.

Eikä toisaalta ole muistanut yöllä tehdä hallittuja tyhjennysrituaaleja kotiin palattuaan wc:ssä ja puhaltaa poliisin aamuratsiassa nippanappa yli sallitun, mutta…

Lehdistä saa lukea myös tapauksista, joissa on saatu kiinni rattijuopposekoilija raivoisan takaa-ajon jälkeen, jossa on vaarannettu useiden muiden täysin ulkopuolisten henkilöiden liikenneturvallisuus.

Kaiken kukkuraksi kyseinen henkilö on saattanut saada aikaisemmin useita jopa kymmeniä kertoja tuomion rattijuoppoudesta! Yleensä kyseisellä henkilöllä on kortti jo kuivumassa.

Sekään ei vielä riitä, vaan ajoneuvo, jolla hän on liikenteessä, ei ole rekisterissä, mitään pakollisia maksuja ei ole maksettu, auto on väärillä rekisterikilvillä, se on lähes ajokelvottomassa kunnossa ja se on lisäksi lainattu tai jopa usein varastettu…

Eikö asialle voi tehdä mitään?

Kyllä voi, varmasti voi, jos todella halutaan, sekä perinteisin keinoin että soveltaen nykytekniikkaa tehokkaasti hyväksi.

On kaikkien - myös rattijuopon/huumehöyryissä ajavan kannalta - tärkeää, että kierre saadaan tavalla tai toisella katkaistuksi...

Muutamia varteenotettavia toimenpiteitä luettelomaisesti, joista osa on varsin tuttuja, mutta ne eivät välttämättä ole vielä menneet ihmisille selkäytimeen:

+ ensimmäinen rattijuoppouskerta, mikäli se ei ole aiheuttanut ulkopuolisille vaaraa, käsitellään "silkkihansikkain" ja annetaan ”hairahtuneelle” tehokas ja realistinen informaatioisku, ”rautalankamalli” lähitulevaisuudesta, mikäli tapaus toistuu

+ rattijuoppous on tekona saatava nykyistä huomattavasti tuomittavammaksi kuin se nykyään koetaan, häpeälliseksi ja siihen ei saa liittyä minkäänasteista ”rehvastelumahdollisuuksia”

+ toisesta rattijuoppokäryämisestä nopea hoitoon ohjaus, tehokas hoitojakso ja riittävän pitkä rangaistus yhteiskuntakelpoisuuden kohentamiseksi, rangaistus voi olla palvelua yhteiseksi hyväksi

+ nimenomaan nuoriin on kohdistettava sellainen hylkimiskampanja, jossa rattijuoppous nimetään selkeästi loppuelämän totaaliseksi tuhoelementiksi, jota se jatkuessaan tosiasiassa onkin

+ isoveli valvoo-tyyppinen, myönteinen lähimmäisten todellinen ja tosiasiallinen vastuukampanja pitäisi saattaa käyntiin

+ edelliseen liittyen äärimmäisenä keinona valtion varoin maksettava rattijuopon käräytysraha, esimerkiksi 100-1.000 euroa/käräytys ja tuomittujen rattijuoppojen nimet sekä kuvat paikkakunnalla ilmestyviin lehtiin, joka olisi nykyaikainen, tehokas häpeäpaalu tai jalkapuu

+ kolmannen rattijuoppouskäryämisen jälkeen kyseiseltä henkilöltä evätään ikuisesti ajokortin saaminen ja hänen ranteeseensa ja/tai nilkkaansa asennetaan etäalkometri, paikannus- ja kiihtyvyysanturi, jolla isoveli, viranomainen kykenee seuraamaan hänen toimintaansa ja poimimaan tarvittaessa talteen, ettei kyseinen sekoilija pääse aiheuttamaan vaaratilanteita lähimmäisilleen, nimenomaan kiihtyvyysanturi ilmoittaa välittömästi, mikäli hänen kätensä tai jalkansa tekevät autolla tai yleensä moottoriajoneuvolla ajamiseen liittyviä liikeratoja

+ neljännen rattijuoppouskäryämisen jälkeen hänet suljetaan syrjään, pois normaalista yhteiskunnasta ja siirretään (lähes) toivottomana tapauksena yhteiskunnalle tuottavaan, mielekkääseen ruumiilliseen työhön totaalietävalvottuna

Mikäli edellä mainittuihin rattijuoppoustapauksiin liittyy ulkopuolisille aiheutuneita ongelmia, asiaan reagointia nopeutetaan.

Lisäksi rattijuopolle auton tai moottoriajoneuvon luovuttaneen henkilön rangaistukset tulee myös asteittain koventaa.

Kevein niistä on kulkuneuvon menettäminen valtiolle heti ensimmäisen kerran jälkeen.  

Tässäpä aluksi...  

Temppuilua, temppuilua, temppuilua - juuri niin...

Hienoa, että Suomessa joku vihdoinkin sanoo, missä mennään. Temppuilua koko homma tyynni...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Teija Tiilikainen: "Venäjä on yhden miehen show"

Ulkopolitiikan asiantuntija Putinin katoamisesta: Kyse voi olla tempusta, jolla pidetään maailmaa varpaillaan

POLITIIKKA 15.3.2015 13:03

Eeva Palojärvi

HELSINGIN SANOMAT

SERGEI KARPUKHIN / AFP

Tiedotuspimeys Venäjän presidentin Vladimir Putinin ympärillä todistaa, kuinka vahvasti valta Venäjällä on keskittynyt yhden miehen käsiin, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

Tiilikainen pitää ymmärrettävänä, että Venäjän tilanne ruokkii nyt villejä teorioita ja ajatuksia, kun uutisointi Venäjällä ei ole ajantasaista.

Valittu linja voi olla myös tarkoituksellista.

"Voihan olla, että kyse on taas jostain tiedotustempusta, jolla pidetään maailmaa varpaillaan ja korostetaan Putinin roolia sekä tärkeyttä", Tiilikainen arvioi.

"Nythän kaikki lähes henkeään pitäen odottavat, mitä tapahtuu maanantaina: toteutuvatko Putin ilmoitetut vierailut, vai vieläkö jatketaan näyttämällä vanhaa uutiskuvaa tai ei uutiskuvaa olleenkaan", hän jatkaa.

MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

"Autoritäärisessä maassa ylläpidetään myyttiä kaikkivoipaisesta johtajasta. Jos tulee pienikin särö, sitä peitellään tiedotuspolitiikalla", sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

Kremlin hiljaisuus ei sinänsä yllätä.

"Kyllä tämä kertoo, kuinka vahvasti Venäjä on yhden miehen show. Venäjä on autoritäärinen maa ja siellä tiedotetaan tietysti vain sen mukaan, mihin Putin itse antaa luvan", Tiilikainen painottaa.

"Jotain on silti taustalla, kun nyt on menty näinkin pitkään matalalla profiililla, jo 5. päivästä maaliskuuta lähtien."

Tiilikainen ei usko, että tiedotuspimennon syynä olisi sotilaallisia hankkeita.

"En niin pitkälle menisi. Se vaatisi isompaa valmistautumista. Mutta hirveän vaikea on sanoa, mistä tämä johtuu: onko kyse sairaudesta, tai valtataistelusta tai mistä?"

Uutispimento on Tiilikaisen mukaan tyypillistä autoritäärisissä ja diktatuurimaissa, kuten Pohjois-Koreassa, Kuubassa ja Kiinassa.

"Venäjällä on kyse samasta. Halutaan ylläpitää myyttiä kaikkivoipaisesta johtajasta. Kun kuvaan tulee pienikin särö, sitä peitellään tiedotuspolitiikalla."

"Se osoittaa, kuinka haavoittuva yhden miehen järjestelmä on. Oletushan on, että johtaja on täysin kykenevä johtamaan koko ajan. Ja jos hänellä on pienikin ongelma, se on heti iso naarmu kyljessä. "

Tiilikainen muistuttaa, että Putinista on luotu jo pitkään myyttistä johtajahamoa.

"Hänestä on piirretty kuvaa kurjilla lentävänä, iättömänä, elinvoimaisena, nuorekkaana ja jaksavana johtajana. Se luo myös mielikuvaa vahvasta valtiosta, kun johtajakin on niin vahva."

"Ja jos tulee ongelma, heti lasketaan, että johtajuus on heikentynyt ja valtio on heikentynyt yhtä lailla. Uutisointi esimerkiksi vakavasta sairaudesta käynnistäisi heti arvailut, voidaanko valtiota ylipäänsä johtaa, kun kaikki on yhdestä miehestä kiinni."

Tiilikaisen mukaan tilanne voi olla Putinille jopa imarteleva.

"Valokeila on suunnattu häneen ja se korostaa hänen rooliaan ja merkitystään. Tietysti, jos huomenna ei kerrota mitään, täytyy löytyä taas joitain uusia selityksiä", Tiilikainen sanoo.

Ei ainoastaan symboliikkaa vaan...

Ei kommentoitavaa tai oikeastaan sen verran, että...

Alla olevan artikkelin maininta:

Virossa ei ole ollut panssarivaunuja sitten vuoden 1994, jolloin neuvostojoukot poistuivat itärajan yli - palautti ajatuksiini 1990-luvun alkupuolen tapahtumat Tallinnassa.

Ammatillisten Oppilaitosten Insinöörit AOI ry toteutti yhteistyössä virolaisten ammattiopettajien/opetusviranomaisten kanssa koulutustapahtumia sekä Virossa että Suomessa - vuorovuosin. Kanssakäyminen oli aktiivista.

Erään Tallinnassa toteutetun koulutustapahtuman/seminaarin yhteydessä osallistujia käytettiin Tallinnan kuuluisassa televisiotornissa.

Televisiotornin näköalatasanteelta katselimme alas ympäristön "maamuokkausta". Meille selostettiin, että jäljet olivat neuvostotankkien, panssarivaunujen jättämää myllerrystä. Televisiotorni oli ollut paikallisesti viimeisimmän rytinän strateginen kohde. 

Ilmeisesti operaatiossa, provokaatiossa olleet panssarivaunut olivat em. itärajan yli sittemmin poistunutta sotakalaustoa.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

USA:n panssarivaunut saapuivat Viroon: maassa on nyt panssarivaunuja ensimmäisen kerran sitten vuoden 1994

ULKOMAAT 14.3.2015 11:18 Päivitetty 14.3.2015 16:37

Kaja Kunnas

TAPA. Neljän yhdysvaltalaisen Abrams-panssarivaunun kolonna saapui lauantaiaamuna kirkkaassa auringon paisteessa Tapan kaupungin ratapihalle Pohjois-Viroon noin 150 kilometriä Venäjän rajasta. Panssarikalusto kuljetettiin yön yli rautateitse Riiasta, jonne kalusto tuli laivalla suoraan Yhdysvalloista.
Viron rautateiden henkilökunta huuteli toisilleen ohjeita venäjäksi, kun kaksi nosturia siirsi sota-ajoneuvoja konteissa rautateiltä maan kamaralle.

Panssarikauluston liikuttaminen näytti hitaalta. Purkaminen kuljetusvaunuista kestää yhdysvaltalaissotilaiden mukaan useita tunteja lauantain keskipäivään asti.

"Kun ne on purettu, ajamme vartissa varuskuntaan", sanoi vääpeli Kyle Minorics, joka tuli Tapaan Georgian osavaltiosta Yhdysvalloista.

"En ole huolissani Ukrainan tilanteen laajenemisesta tänne. On etuoikeus olla täällä ja tukea liittolaisia", sanoi vääpeli Minorics Tapan ratapihalla. Vääpeli Minorics on ollut samojen M1A2 Abrams -panssarivaunujen mukana sodassa Afganistanissa. Yhdysvallat on sijoittanut tällä viikolla panssarivaunujoukkueet kuhunkin Baltian maahan osana operaatiota "Atlantic Resolve", jonka tarkoitus on turvata liittolaisvaltioita vastapainona Venäjän toimille Ukrainassa.

Myös Viron puolustusvoimien operatiivisen osaston päällikön, everstiluutnannti Rain Janon mukaan panssarivaunujoukkueella merkitys ei ole vain symbolinen.

"Ne ovat ennen muuta osa sotilaallista pelotetta, jota Nato on lisäämässä Keski-Euroopassa", sanoi Jano.

"Pieninkin varustus on pelote. Se on parempi kuin ei mitään. Jos tänään täällä on panssarivaunujoukkue, vuoden päästä saattaa olla komppania", Jano sanoo.

Virossa ei ole ollut panssarivaunuja sitten vuoden 1994, jolloin neuvostojoukot poistuivat itärajan yli.

Kun Yhdysvaltojen viimeinen panssarivaunu lähti Euroopasta, Saksan Grafenwoehrista kaksi vuotta sitten maaliskuussa 2013, kylmän sodan aikakausi Euroopassa näytti päättyneen. Vuosi sitten palattiin kylmän sodan aikaisiin vastakkaisasetelmiin, kun Venäjä valtasi Krimin.

Sotilasliitto Nato ja etenkin Yhdysvallat ovat viime huhtikuusta alkaen pikkuhiljaa lisänneet läsnäoloaan Baltiassa, jossa liittolaisjoukot on vastaanotettu avosylin.
Yhdysvallat etsii parhaillaan suurempaa varustevarastoa jostakin Baltian maasta.

"Laajennamme omaa kykyämme vastaanottaa liittolaisjoukkoja. Tulevaisuudessa olemme varmasti valmiit vastaanottamaan enemmän Yhdysvaltojen kalustoa", sanoo Jano.

Yhdysvaltojen panssarivaunujoukon on tarkoitus hälventää julkisuudessa esitettyjä epäilyjä, etteivät Nato-liittolaiset ehkä pystyisikään auttamaan Baltian maita tositilanteessa.

"Psykologisesti on oleellista, että koemme Yhdysvaltojen seisovan takanamme, mutten yliarvioisi pelotevaikutusta", sanoo liettualainen tutkija Tomas Jermalavičius Kansainvälisestä puolustustutkimuskeskuksesta Tallinnassa.

"Panssarijoukkuetta ei välttämättä edes rekisteröidä sotilaallisessa suunnittelussa Moskovassa, kun siellä arvioidaan alueen sotavoimaa", sanoo Jermalavičius.

Neljänkin panssarivaunun osallistumisella sotaharjoituksiin on kuitenkin oleellinen merkitys Virossa.

"Psykologisesti on eri asia harjoitella simulaatioita kuin toimia oikean panssarivaunun kanssa", sanoo Jermalavičius.

Jermalavičius muistuttaa, ettei uusi varustus vielä hetkauta Venäjän sotilaallista ylivoimaa Natoon verrattuna Itämeren alueella.

"Naton harjoituksissa puhe on aina muutamista tuhansista sotilaista, kun Venäjän harjoituksissa puhutaan pikemmin sadasta tuhannesta", hän sanoo.

Baltiassa ei yleisesti uskota, että Yhdysvaltojen ja muiden Naton liittolaisvaltioiden läsnäolon lisääminen Itämeren alueella voisi turvallisuuden takaamisen sijaan lietsoa jännitteitä.

"Eniten Venäjää lietsoo, jos jäämme toimettomiksi", sanoo Jermalavičius.

Ensi viikolla Ämarin lentotukikohtaan Viroon saapuu Yhdysvaltojen ilmalaivue, kuusitoista F-16 hävittäjää, jotka osallistuvat Suomessa kohua herättäneisiin ilmaharjoituksiin. Suomi ja Ruotsi osallistuvat harjoituksiin omista tukikohdistaan.

MARKO MUMM

Panssarikalusto kuljetettiin Tapan kaupunkiin yön yli rautateitse Riiasta, jonne kalusto tuli laivalla suoraan Yhdysvalloista.

Myönteistä Talvivaarasta...

Tälla kerralla en kommentoi...

PÄÄKIRJOITUS

Talvivaaran kaupasta arvosana, joka nostaa aiempaa arvosanaa

PÄÄKIRJOITUS 13.3.2015 1:59

Helsingin Sanomat

Kun hallitus nyt lopettelee työtään, sen tekemisiä arvioidaan: missä onnistuttiin, missä epäonnistuttiin.

Eilen torstaina ilmoitettiin Talvivaaran Sotkamossa sijaitsevan kaivoksen omistuksen pääosan myynnistä brittiläiselle sijoitusyhtiölle Audley Capitalille. Kumpaan hallituksen sarakkeeseen Talvivaaran hoito menee, onnistumisten vai epäonnistumisten?

Talvivaaran myynti oli eräänlainen STX-uusinta.

Valtion murheeksi jää yhtiö, joka on ajautunut syviin taloudellisiin vaikeuksiin. Yhtiöön on ehditty sitoutua taloudellisesti ja poliittisestikin. Yhtiöllä on alueellista arvoa muun muassa työpaikkojensa vuoksi.

Valtio ei halua tuotannollisen toiminnan pyörittäjäksi vaan asettuu puhemieheksi ja etsii ostajaa. Lopulta löytyy ostaja, joka arvioi, että yhtiöstä voisi saada kannattavan. Tämä yhtälö edellyttää kahta asiaa: entinen omistaja on saatava siististi syrjään, ja valtion on annettava selustatukea ainakin siirtymävaiheessa. Talvivaaran kanssa tämä tarkoittaa vastuuta jo aiheutuneista ympäristötuhoista.

STX-prosessi on viety onnellisesti loppuun. Talvivaara on vielä myyjien harmiksi vaiheessa: emo-Talvivaaran voimamies Pekka Perä pitää kiinni emosta ja emo kaivosyhtiöstä. Emo tarjoaa kaivokselle enää palveluita.

Se toimittaa nyt perjantaina Espoon käräjäoikeudelle selvityksensä, miten sen yrityssaneerausta kannattaa jatkaa.

Emon edustajat ovat periaatteessa kaupan kannalla, mutta samalla tehdään selväksi, että uusien ostajien kannattaa antaa jonkinlainen omistusosuus uudesta yhtiöstä vanhoille omistajille. Asia on ymmärrettävä siten, että jos tällainen siivu on tiedossa, prosessissa kukaan ei asetu hankaloittamaan asioita.

Jos Talvivaaran myyntiprojekti menee maaliinsa STX:n tavoin – Talvivaara päätyy Audleylle ja siltä edelleen oikealle kaivosyhtiölle –, asia pitää luokitella hallitukselle onnistumiseksi, joka paikkaa aiempia epäonnistumisia.

Kaivosyhtiöön on upotettu satoja miljoonia euroja yhteistä rahaa. On ostettu osakkeita ja kirjattu niitä alas. On annettu rahaa, jotta toiminta pysyisi yllä siinä määrin, että kaivos saataisiin myytyä. On tulossa laskuja ympäristötuhoista.

Joskus on kuitenkin todettava, että huonon rahan perään ei kannata kaataa hyvää. Nyt siihen ehkä löytyi malli.

Jälkiviisautta Kemin taloudesta...

Suomen Kemillä on kiistatta velkaa aivan liikaa, tällä hetkellä kaiken kaikkiaan kaupungin kokonaisvalka on noin 126 miljoonaa euroa.
Kuitenkin vuoden 2007 jälkeen seitsemänä vuonna Kemin velkaosuus on joka vuosi pienentynyt - hyvä niin...

On äärimmäisen helppo olla jälkiviisas. Pohjolan Sanomien tämän päivän artikkelissa nimeltään: Vanha kuva Kemistä istuu lujassa, kehittämisjohtaja Allan Mikkola toteaa, että vuosituhannen alkuvuosien nopeasta velkaantumisesta Kemi olisi taittanut jopa parikymmentä miljoonaa muutamaa vuotta aikaisemmalla veroprosentin korotuksella.

Niinpä mutta kun silloiset kuntapäättäjät eivät asiaan "korvaansa lotkauttaneet".

Minäkin olen populistisesti jälkiviisas.

En edes muista, kuinka monta kertaa olen kirjoittanut julkisesti veroäyrin, veroprosentin korotuksen puolesta. Varmaan 1980-luvun loppupuolella, 1990-luvun loppupuolella ja aivan 2000-luvun alkupuolella.
Muistan erittäin selkeästi, että kirjoituksiini suhtauduttiin erittäin kriittisesti varsinkin ns. hyväosaisten taholta. Niiden henkilöiden taholta, jotka olivat vakituisessa ansiotyössä, joilla oli hyvät ansio- ja omaisuustulot.

Minullekin sanottiin usein: "Mitä se hyödyttää veroprosenttia korottaa, kun sama meno kuitenkin jatkuu!" "Kaiken lisäksi väki muuttaa naapurikuntiin, mikäli Kemi korottaa veroprosenttia!" he rikkiviisaina lisäsivät.

Itse esitin, että veroprosentin korotus ja "suu säkkiä myöten". Niin oli sitten vuoden 2007 jälkeen pakko tehdä, kun Kemi nimettiin kriisikunnaksi, jota se ei onneksi enää ole...

Suomen Kemijärvi uuteen nousuun...

Joka vanhoja vanhoja muistelee sitä tikulla silmään, ennen sanottiin. 

Viime aikoina on mediassa ollut monia uusia biotekniikan mahdollisia hankkeita, joista yhtä on suunniteltu Kemijärvelle. Toivottavasti se toteutuu. Odotukset luonnollisesti ovat siellä kovat, sillä takavuosikymmenet ovat olleet työpaikkojen häviämisen myötä murheelliset.

Esiin ovat tulleet myös eri puuraaka-aineiden riittävyyskysymykset. Kyllä puuta Suomessa riittää nyt ja tulevaisuudessa...

Kaivoin vanhan tekstini esiin - muistaakseni loppuvuodelta 2007 - jolloin Stora Enso oli päättänyt ajaa alas toimivan ja hyvin kannattavan sellutehtaan.

Vanha tekstini, joka mahdollisesti julkaistiin aikanaan paikallislehdissä:

ENTISAJAN PATRUUNAT PITIVÄT HUOLEN OMISTAAN, ENTÄ NYKYISET…

Nykyisille on tärkeintä lisäarvon saaminen omistajille. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että osakkeen kurssi on saatava niin ylös kuin mahdollista keinoja kaihtamatta.

Keinoja kaihtamatta puolestaan tarkoittaa mm. sitä, että yrityksen ns. tulos- ja/tai myyntikuntoon saattaminen on ollut huolestuttavan yleistä viime aikoina.

Yrityksen kuntoon saattaminen taas on tarkoittanut useissa tapauksissa mm. sitä, että kokonaisia tehtaita, taloudellisesti kannattavia tehtaita lopetetaan, ammattitaitoista työvoimaa on muodollisesti toteutettujen yt-neuvottelujen saattelemina irtisanottu...

Yleisesti on todettu ahneuden vallanneen osan suomalaisista pörssiyrityksistä, vaikka suomalaisen yhteiskunnan menestystekijät ovat edelleenkin osaamisessa, työnteossa ja siitä syntyvässä tuloksessa.

Ahneuden huumassa saatetaan yrityksiltä imeä sitä varantoa, jolla pitäisi kasvattaa tutkimus- ja tuotekehityksen osuutta sekä myös sitä puskurirahaa, jolla selvittäisiin vaikeista ajoista.

On ikävää, että pörssiyrityksissä, joissa valtion osuus merkittävä, valtion edustajat toimivat hampaattomina, äänettöminä nynnerönyhveröinä ja hyväksyvät kohta mitkä tahansa toimenpiteet.

Palkansaajat ovat lähteneet viime vuosina taloustalkoisiin hyväksymällä maltilliset tuloratkaisut. Tarkoituksena on ollut turvata yritysten tulevaisuus, mutta omistajien, yleensä kasvottomien kansainvälisten suursijoittajien ahneudella ei ole näkyvissä mitään rajaa, kohtuutta.

Ikävät ratkaisut joutuu yrityksissä viime kädessä tekemään paikallinen yritysjohtaja, joka hänkin on yleensä palkollinen – tulos tai ulos – hengessä, mutta hänen oloaan rauhoittaa kummasti muhkea optio- ja irtisanomissopimus...

Stora Enso Oyj:n hallitus on tehnyt rankkoja shokkiratkaisuja koko Suomen ja nimenomaan Lapin kannalta. Maailman pohjoisin sellutehdas Kemijärveltä näillä näkymin ajetaan alas keväällä 2008.

Sillä on valtavat kerrannaisvaikutukset koko Lapin läänissä. Mitä seuraavaksi, on syytä jo kysyä…

Syitä kannattavan tehtaan alasajoon on lueteltu viime aikoina joka mediassa. Niitä ovat Amerikka-seikkailun tappiot noin 3 miljardia euroa, Greenpeacen ja muiden paikallisten viherpiipertäjien toimenpiteet viime vuosina Lapissa, Metsähallituksen ja poromiesten kärhämät Lapissa, Venäjän mahdolliset raakapuun tullimaksukorotukset, raakapuun hinta yleisesti, työvoimakustannusten nousu, energiakustannusten nousu, irtisanomisen helppous = halpuus Suomessa, tulevaisuudessa edelleen hyvän tuloksen = voiton ilmeinen maksimointi, jne. …

Toki on myös puhuttu jäljelle jäävän tuotannon varmistamisesta Pohjois-Suomessa.

Stora Enso ilmoittaa vastaisuudessa keskittyvänsä Eurooppaan, mutta kasvua haetaan Venäjältä, Kiinasta ja Etelä-Amerikasta.

Murheellisin pohdiskeluterveisin

Aki Pyykkö

Kemi

Ps.

Muistuupa mieleeni 1970-luvun alkupuolelta tositarina, silloin, kun maassamme oltiin ylihuolestuneita metsien riittävyydestä ja puhuttiin kiivaasti/kiihkoillen puupulasta.

Suomeen oli tullut japanilainen teollisuusvaltuuskunta tutustumaan maamme metsäteollisuuteen.

Valtuuskuntaa kuljetettiin linja-autolla tuntikausia läpi metsiä halkovaa tietä pitkin pääkaupunkiseudulta Itä-Suomeen.

Valtuuskunnan jäsenet ihmettelivät: ”Miten on mahdollista, että te täällä Suomessa puhutte puupulasta, kun olemme ajaneet jo koko aamupäivän, emmekä ole toistaiseksi nähneet muuta kuin metsää, metsää ja metsää?”

Tarinan mukaan luotettavaa, vedenpitävää vastausta ei löytynyt mukana olevilta isänniltä.

Sama