perjantai 25. toukokuuta 2018

Tornion Panimo voitti kultamitalin uudestaan...

Kyllä, tämä on hieno saavutus.

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Tornion Panimo voitti kultamitalin uudestaan: 54 vuotta sitten palkitun lappilaisen oluen resepti löytyi entisen panimomestarin, 81, muistiinpanoista

Torniolainen olut on saanut kansainvälisessä laatukilpailussa kultamitalin. Sama olut voitti kultaa myös 54 vuotta sitten.
Olut
Leo Andelin tarkistaa oluen värin.
Leo Andelin tarkastamassa oluen laatua Tornion Panimolla.Tornion Panimo
Kansainvälisessä laatukilpailussa on palkittu torniolainen olut. Samainen torniolaisolut voitti samaisen Monde Selection -kultamitalin myös julkaisuvuonnaan 1964.
Tornion Panimo kertoo tiedotteessaan, että vanhaa olutta varten on onnistuttu löytämään alkuperäistä oluthiivaa saksalaisesta tutkimuslaitoksesta.
Kyseessä on Lapin Kullan entisen panimojohtaja Leo Andelinin, 81, resepti, jonka hän auttoi uudelleen tuotantoon vuosi sitten. Lapin Kullan Tornion tehdas suljettiin vuonna 2010, jolloin katkesivat pitkät oluenvalmistuksen perinteet Torniossa.
Lapin Kullan tehtaan entisissä tiloissa alettiin valmistaa uudelleen olutta kesällä 2016 joukkorahoituksen avulla. Alle kahdessa vuodessa toiminta on saatu hyvään vauhtiin.
– Nyt saatu kansainvälinen palkinto todistaa, että tuote on kultamitalin arvoinen, sanoo Tornion Panimon johtaja Kaj Kostiander.
Valenciassa jaettava palkinto on maailman vanhin laatupalkinto. Kunkin tuoteryhmän tuomaristoon kuuluu vähintään kahdeksan asiantuntijaa sekä tuomariston johtaja. Arviointiprosessiin kuuluu muun muassa makuanalyysi ja aistinvaraisten ominaisuuksien määrittely.

Ensimmäistä mitalia panimomestari ei hakenut itse

Entinen panimomestari Leo Andelin aloitti työt Tornion Olut Oy:ssä vuonna 1962. Ensimmäisenä tehtävänään nuoren panimomestarin piti valmistaa suomalaisille ja myös naisille maistuva olut. Andelinin kehittämä lappilainen olut saavuttikin suosiota ja se palkittiin julkaisuvuonnaan.
54 vuotta sitten Andelin ei itse tosin hakenut palkintoa.
– Takavuosien tavan mukaan panimomestarit eivät käyneet maailmalla palkintoja pokkailemassa. Nyt Andelin nähtiin kuitenkin itse Valenciassa palkintogaalassa lavalla, sanoo Tornion Panimon markkinointijohtaja Jami Teirikari.
Kultamitalioluen kehittäjä on myös itse tyytyväinen.
– Hienoa, että pääsin palauttamaan aidon ja alkuperäisen lappilaisen oluen tuotannon sinne, minne se kuuluukin, Andelin sanoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti