perjantai 2. helmikuuta 2018

Vanhojen valokuvien katselua illansuussa...

Olen katsellut viimeisen kahden tunnin aikana kuuden valokuva-albumin kuvat, jotka ovat työhuoneeni kirjahyllykön toisessa alakaapissa. Kuvia on satoja, sekä mustavalkoisia että värillisiä.
Albumeissa on kuvia vanhempieni nuoruudesta ja aikuisiästä eli työelämästä sekä jonkin verran matkakuvia. Kuvia on paljon myös kotosalta eli sisarestani, veljestäni ja minusta. Kuvia on myös minun perheestäni eli vaimostani Tuulasta sekä pojistamme - Tommista ja Timosta. 
Näissä albumeissa ei ollut kuvia poikien perheistä, ne kuvat ovat vaimoni hallussa piironginlaatikossa samoin kuin Inter Rail-matkakuvamme. Niitä olemme yhdessä silloin tällöin selailleet. Mukavia muistoja...

Otin 1970-1980-luvulla diakuvia, niitä on myös alakaapissani satoja. Pitää jossakin vaiheessa orientoitua niiden katseluun. Siinä menee hyvinkin päivä aikaa, mutta se on varmaan sen arvoista.

Tämänkertaisen kuvakavalgaadin jälkeen tuli hiukan murheellinen olo, sillä varsinkin mustavalkoisten kuvien henkilöt ovat - lähes kaikki - siirtyneet ajasta ikuisuuteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti