Lähiomaisemme on Länsi-Pohjan Keskussairaalan teho-osastolla kuudetta vuorokautta.
Kävin siellä vaimoni kanssa tänään iltapäivällä.
Olin aamupäivällä soittanut hänen omahoitajalleen ja kuullut pienestä lääkinnällisestä edistymisestä ja potilaan piristymisestä. Odotin edellisen kuultuani luonnollisesti jonkin verran myönteisempää kohtaamista mutta...
Kyllä edelleen tekniikan, piuhojen ja letkujen keskellä oli kertakaikkisen hauras ihminen. Potilas kyllä heti tunsi meidät molemmat. Omahoitaja toi meille istuimet ja kertoi potilaalle tehdyistä toimenpiteistä.
Potilas pohdiskeli avoimesti, onko tällainen enää edes elämää. Hengitys oli edelleen lisähapesta huolimatta vaivalloista. Emme viipyneet pitkään, emme läsnäolollamme halunneet rasittaa häntä enemmälti.
Kerroin, että häntä tullaan katsomaan taas huomenna. Hänen sanomisista ja olemuksesta oli aistittavissa edelleen huomiseen liittyvä epävarmuus...
Oli niin tai näin, hän saa parasta mahdollista hoitoa ja huolenpitoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti