Teksti yli vuosikymmenen takaa

Alla oleva teksti, ÄLKÄÄ SYYLLISTÄKÖ ELÄKELÄISIÄ, on vuodelta 2002.

Se on niitä harvoja tekstejäni, joka on julkaistu Suomen ykkössanomalehdessä Mielipide-palstalla - lehteä enemmälti mainostamatta tässä yhteydessä.

Muistaakseni tekstiin tuli alta-aikayksikön kommentti tyyliin: "Ette te eläkeläiset ole eläkkeitänne maksaneet, ettekä ansainneet! Me työssäolevat niitä maksamme... ."

No jaa, itse olin opetusalalla hyvin suositulla osa-aikaeläkkeellä 01.12.2004 alkaen ennen varsinaiselle eläkkeelle jäämistäni.
Sillä samalla osa-aikaeläkkeellä, jonka edustajista, minustakin, takavuosien ”osa-aikaministeri” Soininvaara totesi vapaasti muisteltuna, että he ovat kovapalkkaisia hyväosaisia, jotka ovat lomalla valtion kustannuksella – voi juma.....!

Siihen saakka olin arvostanut Osmo Soinivaaran ajatuksenjuoksua ja lausuntoja...

Olin kokenut silloin tällöin suunnilleen samanlaisia tuntoja kuin alla olevan artikkelin täyseläkkeellä oleva entinen kollegani.

Väliin minustakin tuntui, että minulla ei ole muuta virkaa kuin takkapuiden teko ja takan lämmittäminen, jos aina siihenkään...

Tunnuin olevani paarialuokan kansalainen, siis totaalisesti arvoton, ”kastiton” monien dynaamisten, sileäposkisten, yläkerran puppugeneraattorien piiskattavissa olevien nykykoheltajien mielestä, vaikka painoin enemmän ja vähemmän täysillä kuitenkin keskimäärin kolme päivää opetustöitä viikossa...

Olin työnantajani kännykän ja osittaiskorvattujen sähköpostiyhteyksien perässä kokopäiväisesti, yötäpäivää, joten tein käytännössä 60%:n palkalla töitä lähes 100%:sti välillä ylikin!

Typerää! Todella typerää, kuulen ainakin ammattiyhdistystaustaisen lukijan toteavan. Niinhän se oikeastaan olikin...

Todettakoon, että alla olevan artikkelin eläkeläiselle ei ole enää vuosikausiin kenenkään tarvinnut eläkettä maksella - rauha hänen sielulleen... 

___________________________________________________________________

ÄLKÄÄ SYYLLISTÄKÖ ELÄKELÄISIÄ!

Keskustelin eräänä aamuna vanhan, tällä hetkellä jo vuosia eläkkeellä olleen pedagogin kanssa kaiken maailman asioista, joita emme tosin erityisen syvällisesti intoutuneet analysoimaan.

Juuri sillä hetkellä olimme aikamoisen luonnonihmeen, rajun pajukkokasvuston keskellä haeskellen sopivia hernekeppejä ja verestimme muistoja pajupillin tekemisestä.

Hän totesi kesken kaiken: ”Kuulehan! Minusta ei taida kohta olla enää muuhun kuin hernekeppejä vuoleskelemaan, jos oikein siihenkään!”

En reagoinut hänen sanomiseensa siinä yhteydessä sen kummemmin, totesin ainoastaan:” Eihän se nyt aivan niinkään sentään ole!”

Hän täydensi hiukan sanomaansa todeten tuntevansa jonkinlaista syyllisyyttä eläkkeellä olostaan…

Jälkeenpäin olen mietiskellyt hänen lausahdustaan prosessoidessani käytännön työelämässä tapahtuvia asioita.

Tuntuu väliin siltä nykyaikaisessa erittäin raadollisessa, raaàssa reaalimaailmassa, että ihmisen lähestyessä eläkeikää ja nimenomaan hänen jäädessä pitkän, usein erittäin ansiokkaan työrupeaman jälkeen täysin ansaitulle eläkkeelle hänen arvonsa yhteiskunnallisesti ikään kuin nollautuu…

Tuntuu siltä, että hänen tekemällään vuosikymmenienkään työrupeamalla ei ole mitään merkitystä…

Tuntuu siltä, että häntä ei aina ole edes olemassa, niin välinpitämättömän tuntuista tämä nykymeno ikävä kyllä on…

Edellä mainittu arvostuksen puute tuntuu todella kummalliselta, kun toisaalta eläkeikää lähestyviä ollaan houkuttelemassa pysymään edelleen työelämässä ja toisaalta eläkeikää ollaan pääsääntöisesti pidentämässä.

Näillä toimenpiteillä ei tosin ole minkäänlaista osuutta arvostukseen kanssa, vaan ne perustuvat vain ja ainoastaan raakoihin talouselämän realiteetteihin.

Meille syötetään koko ajan eräänlaisesta ”totuustuutista” mielikuvaa, että kohta ei ole varaa maksaa edes eläkkeitä ns. suurille ikäluokille.

Todettakoon, että käsite ns. suuret ikäluokat on osoittautunut kuplaksi, niin kuin monet muutkin asiat viime aikoina.

Mielestäni on kohtuutonta syyllistää tällä hetkellä eläkkeellä olevia ihmisiä, he ovat itse eläkkeensä maksaneet ja täysin eläkkeensä ansainneet!

Heidän ansiosta pääsääntöisesti nautimme tällä hetkellä Suomessa ns. hyvinvointiyhteiskunnan palveluista…

Kesäaivoterveisin

Aki Pyykkö

Pedagogi Suomen Kemistä

Sitä saa, mitä tilaa...

Olen - joitakin kirjoituksia sitten - kirjoittanut positiivisen,  myönteisen palautteen antamisesta. Taisinpa mainita, että tästä eteenpäin pyrin aina antamaan myönteistä palautetta, jos siihen on vähääkään aihetta ja mahdollisuutta.

Minulla on vahva tunne, että siihen olisi mahdollisuus joka päivä. Tosin aivan pienimmitä ei ehkä ole syytä julkisesti kirjoitella mutta ainakin tärkeimmistä.

Minua ovat aina häirinneet lehtien palstoilla jatkuvat "itkuvirret" siitä, miten taas joku on saanut epäasiallista kohtelua/viranomaispalvelua. Tuntuu, että siellä esiintyvät tietyt vakivalittajat, joille mikään ei kelpaa/onnistuu...

Suomalainen sanonta: Sitä saa, mitä tilaa on harvinaisen osuva ilmaisu ja pitänee yleensä paikkansa.

Jos menee esim. viranomaispalveluja hakemaan, vaatimaan negatiivisella ärripurriasenteella, on lopputulos ennakoitavissa 110%:n varmuudella.
Sitävastoin virkamiestä lähestyttäessä empaattisella myötäsuka-asenteella asiat yleensä sujuvat sutjakkaasti...

Olen asioinut Kemin kaupungintalolla viimeisten vuosikymmenien aikana aika usein, vähintäänkin silloin tällöin, viimeksi tänään maanantaina18.08.2014. Olen mielestäni saanut siellä aina asiallista kohtelua.

Kuulen selvästi jonkun lukijoista jupisevan: "Hyvä kai sinun on irrotella asiallisesta kohtelusta, kun sinulla on suhteita!"

Väärin! 

Minulla on yhtä paljon tai vähän suhteita kuin kenellä tahansa Kemin kaupungitalolla asioivalla. 
Toki tunnustan, että tunnenhan minä kaupungintalon virkamiehistä, työntekijöistä aika monta.

Yritän aina muistaa, että yhä vähenevien palveluresurssien myötä virkamiehet, työntekijät tekevät omaa vaativaa työtänsä entistä kovempien taloudellisten paineiden alaisena.

Siksi olen myös päättänyt, että en ainakaan minä aio turhaan rassata heitä kohtuuttomilla vaatimuksillani...

Välitilinpäätös 2...

Aloitin oman blogisivun pitämisen ja siihen kirjoittamisen 1. päivänä heinäkuuta 2014 siis noin puolitoista kuukautta sitten.

Olen kirjoittanut tähän mennessä kaiken kaikkiaan 129 viestiä,  blogikirjoitusta. Niitä on käyty lukemassa yhteensä1345 kertaa.
En edelleenkään osaa lainkaan arvioida, kuinka paljon yleensä blogisivuja käydään lukemassa, todennäköisesti lukijamäärät vaihtelevat erittäin paljon. Täytyy tiedustella asiaa joltakin asiantuntijalta...

Minulle on syntynyt vahva tunne, että blogisivujani käyvät haistelemassa erilaiset palvelimet hyvin aktiivisesti.

Haluan uskoa, että blogisivuni vielä löydetään ja jatkossa ns. viidakkorumpu toimii. Itse olen Suomessa informoinut arviolta noin 350-400 henkilöä sivuistani. Heistä tuskin enempää kuin neljännes-kolmannes on toistaiseksi käynyt lukemassa tekstejäni.
Tekstejäni on kommentoitu toistaiseksi vähänpuoleisesti, syy on luonnollinen, kommentoijan täytyy olla rekisteröitynyt blogikirjoittaja.

Saattaa olla, että vapautan tuon kommentointimahdollisuuden jatkossa.

Henkilökohtaisesti suurin yllätys on edellaan kävijäjakauma, Suomessa ja Yhdysvalloissa on käyty katselemassa niitä lähes yhtä paljon...

Tästä on edelleen hyvä jatkaa. 

Ehdotuksia, ehdotuksia, ehdotuksia...

Olen tehnyt monia virallisia ehdotuksia liittyen Kemin kaupungin ja talousalueemme kehittämiseksi.

Tunnustan, että en voi liiemmälti rintaani röyhistellä ehdotuksieni jatkon osalta ainakaan toistaiseksi. Ne tuntuvat välillä itsestänkin eräänlaiselta "Huutavan ääni korvessa"-asioilta.

Koska ehdotukseni ovat julkisia, olen päättänyt niiden julkisuutta hiukan laajemmaltikin avata.

Alla oleva on eräs ehdotuksistani. Valitettavasti vuoden 2011 jälkeen suurten teollisuushankkeiden osuus edelleen odottaa päätöksiä, lähinnä Kemin Ajokseen alustavasti suunniteltu Biodiseltuotantolaitos on/olisi potentiaalinen piristysruiske talousalueellemme ja koko Lapille...

__________________________________________________________

Aki Pyykkö

Kainuunkatu 3
94700 Kemi                                                                Kemi 27.04.2011

                      Kemin kaupunginhallitus

                      ASIA:

PENGERTIE KEMIN SELKÄSAAREEN VUONNA 20XX-2

                      ASUNTOMESSUT KEMIN SELKÄSAAREEN VUONNA 20XX

                     KEMIN SEKÄSAAREEN PERUSTETTAVA UUSIMUOTOINEN,

                     MERELLINEN SIIRTOLAPUUTARHA VUONNA 20XX+2

__________________________________________________

Ihmisen henkilökohtainen vetovoimaprofiili - ne osatekijät, jotka ratkaisevat esim. paikkakunnalla/talousalueella viihtyvyyden, vaikuttamisen ja aktivaatiotason - rakentuu mm. seuraavista tekijöistä:

+ monipuolisista työnsaantimahdollisuuksista
+ hyvistä koulutusmahdollisuuksista
+ liikenneyhteyksistä
+ toimivista julkisista palveluista
+ kulttuuri- ja muista vapaa-ajan palveluista
+ liikuntapalveluista
+ henkisestä ilmapiiristä
+ kansainvälisistä yhteyksistä

Vetovoimaprofiiliin liittyy myös olennaisesti elinympäristöön liittyvien mahdollisuuksien hyödyntäminen.

Kemi on kiistatta merkittävä merenrantakaupunki Suomessa. Perämeren pohjukassa ehdottomasti merkittävin…

Harvalla merenrantakaupungilla on niin erinomaisia käyttämättömiä lähisaariaktiviteetteja kuin Kemillä.

Kemin kaupungin ja Stora Enso Oyj:n välinen puukauppa/toteutetut hakkuut osoittivat, että Selkäsaaren käyttö voi olla huomattavasti monimuotoisempaa

kuin juuri tällä hetkellä.

Ajoksesta tehty jäätie Selkäsaareen ja saareen tehty ajotieura aina saaren pohjoispäätyyn saakka olivat hakkuiden/puukuljetusten jälkeenkin kovassa hyötykäytössä.

Me emme ole kyenneet hyödyntämään merta, ranta-alueita ja läheisyyden

saaria riittävästi hyödyksi – toistaiseksi…

                      Viitaten Pauli Saviaron tekemään ansiokkaan analyyttiseen 

                      kansalaisaloitteeseen ja siihen Kemin kaupungin teknisen palvelukeskuksen

                      ja kehittämis- ja rahoitusosaston vastauksiin totean, että niissä liikutaan                                jotakuinkin samoilla alueilla kuin nyt esittämässäni aloitteessa.

                     

                     Asiat eivät ole uusia – ehkä asuntomessuasiaa lukuun ottamatta – 

                     mutta erittäin ajankohtaisia, jotka on saatava liikkeelle mitä pikemmin

                     sitä parempi…

                     Muun muassa Sarius-hanke toteutuessaan siirtää merellisen                                                kaupunkiaktiviteetin aivan uusiin ulottuvaisuuksiin. Puhumattakaan        l                                        lähiaikoina ratkaisuun/päätökseen tulevista teollisuuden suurhankkeista.

                     Otsikon asiakokonaisuudet nivoutuvat mielestäni selkeästi yhteen:

                     ensin pengertie Kemin Selkäsaareen, luonnollisesti sitä ennen =

                     välittömästi käynnistettävä merellisen asuntomessutapahtuman 

                     käynnistäminen ja em. tapahtuman jälkimainingeissa toteutettava

                     merellinen, moderni, uuden tyyppinen siirtolapuutarha. Siirtolapuutarha                                   Selkäsaareen luoteisrannalle aktiivisessa yhteistyössä Metsähallituksen                                kanssa.

                    Kaikki em. toimenpiteet vaativat asiallisesti toteutuakseen

                    kunnallistekniikan viemisen Selkäsaareen, joka nykytekniikalla voidaan

                    toteuttaa hyvin suunniteltuna kohtuullisin kustannuksin. Luonnollisesti oma                               prosessinsa on täydennyskaavoitus…

                    Selkäsaaren nykyiset asukkaat, osa jo vuosikymmeniä saaressa 

                    aika-ajoin mökkeileet, voivat myös – niin halutessaan – siirtyä aikanaan                                kunnallistekniikan käyttäjiksi. 

                     Ehdotus:

Ehdotan, että Kemin kaupunginhallitus tekee ensi tilassa periaatepäätöksen:

+ pengertien rakentamisesta Kemin Selkäsaareen

+ valtakunnallisten asuntomessujen hakemisesta Kemiin

+ perustettavasta merellisestä siirtolapuutarha-alueesta Selkäsaareen

käynnistäen samalla em. prosesseihin tarvittavat tukitoimet.

Ehdotus- ja yhteistyöterveisin

Aki Pyykkö

kaupunginvaltuuston varajäsen

kulttuurilautakunnan jäsen

Presidenttimme reissussa...

Kirjoitin viime viikolla kaksi lyhyttä tekstiä Suomen presidentti Sauli Niinistön Ukrainan reissusta otsikoilla: Sooloilua(ko) vai... ja Sooloilu muuttui sukkuloinniksi - hyvä niin...

Ensimmäisessä taisin hiukan epäillä presidenttimme aikeita mutta toisessa palasin nopeasti ruotuun ja  päädyin aika myönteiseen näkemykseen asiasta.
En ole kovinkaan paljon lukenut kommentteja presidenttimme Ukrainan matkasta mutta arvelen niiden olevan pääsääntöisesti kuitenkin myönteisiä.

Presidentti Sauli Niinistö kukaties pääsi hiukan myös näpäyttämään Suomen presidentti-instituution arvovallan heikentäjiä ottamalla aktiivisen otteen asiassa. Toki onhan hän sentään edelleen puolustusvoimien ylipäällikkö.

Valtaa on siirtynyt aika lailla pääministerille. Ei ole pitkääkään aikaa, kun jotkut rikkiviisaat totesivat, että presidentin tärkein tehtävä on maatalousnäyttelyjen avaajan rooli jos sitäkään...

Oli niin tai näin tänään sunnuntaina 17.08.2014 Ukrainan tilanne on ennallaan tai mahdollisesti jopa pahempi kuin eilen.

Todettakoon lopuksi, että Helsingin Sanomissa oli erinomainen artikkeli siitä, mistä Ukrainen tilanteessa on loppujen lopuksi kysymys - kannattaa ehdottomasti lukea...

Kehon kieli, body language...

Kehon kieli, body language on tärkeä asia, tosin sitä saatetaan joskus tarkoitushakuisesti aivan liikaa painottaa ja siihen turhan paljon kiinnittää huomiota.

Asia käväisi mielessä katsellessani nykyisen työministerin Lauri Ihalaisen olemusta Oulussa taltioidussa tv-haastattelussa tänään illansuussa.

Vakavan murheellinen oli miehen olemus, ei hymyn häivää, toki asiatkin olivat murheellisia: suuri määrä irtisanottuja it-alan ammattilaisia on saatava osittain valtion tukitoimenpitein nopeasti työn syrjästä kiinni. Taidettiinpa haastattelussa puhua yli 5 miljoonasta eurosta ei siis ihan pikkusummasta...

Yhtäkkiä aloin mietiskellä - ehkä teistä tuntuu aika turhanpäiväiseltä - olenko koskaan nähnyt Lauri Ihalaisen hymyilevän, saatika nauravan...

Menin välittömästi nettiin ja löysin hänestä kuvia, joissa suurennuslasilla katsoen voi kyllä havaita kasvoissa hienoista hymyn häivettä - onneksi niin.

Televisiohaastatteluissa en tosin muista koskaan hänen hymyilleen. Olen kuunnellut häntä livenä muistaakseni pariinkin kertaa, hänen ansiokkaalla SAK:n puheenjohtajakaudellaan.

Ainakin silloin opettajat ja duunarit psyykkasivat toisiaan erilaisissa koulutustilaisuuksissa ja seminaareissa...

Kävikö hänen kasvoillaan hymynhäive silloinkaan, en muista, toki saattoi mutta muutoin mielikuva hänestä on erinomainen. Todella sympaattinen asiantuntija!

Kyllä Lauri Ihalaisella olisi hymyyn ja tyytyväisyyteen aihetta. 

Hän on varsinaiselta koulutukseltaan kirvesmies, toisin sanoen hänellä lienee ammattikoulutausta.

Suomessa ei varmasti ole montakaan henkilöä, joka on edennyt työurallaan niin mittaviin ansioihin kuin tämän hetkinen työministerimme Lauri Ihalainen. Kerta kaikkiaan mahtava saavutus.

Sooloilu muuttui sukkuloinniksi - hyvä niin...

Aamun tekstissäni oli kevyt epäily presidenttimme aikeista. Seurattuani tilannetta median välityksellä aika aktiivisesti tämän päivän totean, epäilykseni sooloilusta onkin muuttunut sukkuloinniksi - hyvä niin...

Hän on menossa Kiovaan tapaamaan Ukrainan vastavalittua presidenttiä. Vahvistamattomien tietojen mukaan Niinistön ja Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon tapaaminen onnistuu lauantaina 16.08.2014 iltapäivällä.

Olisikohan presidenttimme ennen matkaansa kaivanut kirjahyllystään opiskeluaikaisen Erkki Mielosen kirjoittaman kirjan Suhteeni muihin ihmisiin vuodelta 1964.

Miksi?

Siksi, että siinä mielestäni erittäin yksinkertaisella, pelkistetyllä tavalla tuodaan esiin mm. kitkattoman yhteistyön edellytykset ihmisten välillä. Kaiken lähtökohtana on toisen ihmisen tunteminen ja loppuhuipentumana, lopputavoitteena kitkaton yhteistyö ja sitä kautta: työrauha, työtyydytys ja työteho… 

Ukrainan tilanteessa on huomattavasti enemmän pelissä > maailmanrauha, mikäli ongelmavyyhtiä ei saada nopeasti purettua.

CV vai 2CV?

Tämä on vanha teksti sarjasta Jutustelua marketin kassajonossa. Teksti palautui mieleeni kuunnellessani, oikeastaan joutuessani kuuntelemaan nykynuorten työhakuun liittyvää aika reipasta keskustelua ja toisaalta Oulun vaikeasta IT-alan työllisyystilanteesta....

En voinut olla kerta kaikkiaan kuulematta jutustelua marketin kassajonossa, jossa kaksi nuorta aikuista, miehenpuolta keskusteli rennon rempseesti ja jokseenkin äänekkäästi viimeaikojen tapahtumista, oikeastaan tapahtuneista harmittavista väärinkäsityksistä…

”Olenko kertonut Sinulle Ville työnhakuuni liittyvästä todella onnettomasta, mutta loppujen lopuksi harmittomasta väärinkäsityksestä?” kysyi nuorukaisista siistiin kesäasuun pukeutunut toveriltaan.

”Et tasan tarkkaan itse asiassa todellakaan ole! Mitä Sinulle Uuno tapahtui? Niin, muuten haitko sitä paikkaa IT-Ookkonästä” kysyi toinen …

”Hain, hain ja siihen tämä juttu liittyykin!” sanoi ensin mainittu ja hän jatkoi…

”Sain puhelinsoiton, jossa kuulin sanottavan, ottakaa mukaan sitten kans ceeveenne!” hän sanoi.

”Kuulin huonosti, koska kännykkäni akku oli tyhjänpuoleinen ja kenttä vähän heikko, että ottakaa mukaan sitten kaks ceeveenne siis 2CV: nne! Ihmettelin suuresti, mistä työhönottaja tiesi minun oleva rättärifani.

En jäänyt sitä sen kummemmin mietiskelemään, koska lähestyvä haastattelutilanne jo muutenkin niin pirusti nostatti adrenaliinitasoani!” hän jatkoi hymynhäive suupielessään.

”Menitkö sinne tosiaan museorättärilläsi, 2CV:llä? Olet Sinä sitten aika uuno!” sanoi toinen hiukan ihmetellen.

”Kyllä, kyllä! Voit olla varma, että työhönottaja oli monttu auki ja oli vähällä repiä aluksi pelihousunsa hänen pyytäessä ceeveetä nähtäväkseen! Sanoin, että tuollahan se on parkkipaikalla nähtävänä.” Uuno totesi.

”Mitä? Jätitte CV:nne ( Curriculum Vitae, vapaasti suomennettuna ansioluettelo) parkkipaikalle? Ette kai Te ole tosissanne!” sanoi työhönottaja ihmeissään…

”Ymmärsin välittömästi erehtyneeni. Purskahdin spontaanisti nauruun pyytäen anteeksi ja selostaessani, että olin puhelimessa kuullut huonosti ja ottanut, hiukan tosin kummastellen vanhan museorättärini, rättisitikan, 2CV:n mukaan.” hän selosti.

”No saitko sen paikan?” Veikko kysyi varovaisesti.

” Kyllä! Totta kai, sillä olihan minulla siihen loppujen lopuksi kokemusta ja näkemystä. Palkkaakin lupasivat nettifirmojen kuplien puhkeamisesta ja kurssiromahduksesta huolimatta maksaa ihan kohtuullisesti. Keskustelimme jopa kohtalaisen muhkeista optiopaketeista! Sanoin, että minun takiani ei sitten kannata alkaa taseita sormeilemaan, manipuloimaan, väärentelemään, minulle riittää vähempikin – ainakin näin ensi hätään!” sanoi tyytyväisen oloinen työnhakija…

”Taas yksi sielu vähemmän täällä susirajan takana!” Ville sanoi.

Kassalta he poistuivat hedelmä- ja pokeripelien suuntaan, joilla näytti olevan jo aamutuimaan tungosta.

Sooloiluvierailu(ko) vai ...

Suomen presidentti Sauli Niinistö tapaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin tänään 15.08.2014 klo 11 alkaen Sotsissa/Venäjän Ukrainalta valtaamalla Krimin niemimaalla.

Soloileeko Niinistö EU:n ja yleensä lännen kustannuksella? Ei ehkä sentään, tapaamisesta on sovittu jo kauan sitten.

Tosin nyt valittu ajankohta on äärimmäisen huono/erittäin hyvä, riippuu hiukan saavutetuista julkilausumista.

Mielestäni tapaamiseen osallistuu kaksi varsinaista pelimiestä, joiden tekemisistä ja ajatuksista ei ota selvää välillä erkkikään - niin mystisiä veikkoja nämä ovat...
  

Kunnallisten luottamustehtävien arvostus

Olen kirjoittanut otsikon aihepiiristä aikaisemminkin, muun muassa kolmen edellisen
kunnallisvaalin alla. Suomessa kunnallisvaalit toimitetaan joka neljäs vuosi lokakuun neljäntenä sunnuntaina. Seuraavat kunnallisvaalit toimitetaan syksyllä vuonna 2016.

"Hei! Kamoon pappa!" saattavat monet nuoret lukijat irrotella. "Seuraaviin vaaleihin on iäisyys aikaa, yli kaksi vuotta!" he sauhuavat tohkeissaan.

Niinpä, eduskuntavaalitkin ovat vielä vuonna 2015 mutta tuo syksy 2016 on kohta ovella...

Yleensä kunnallisvaalien alla olemme saaneet lukea monien kokeneiden kunnallispoliitikkojen päättäneet luopua ehdokkuudesta. On luonnollista, että vuosikymmenien luottamustehtävien hoito jättää jälkensä.
Osa heistä jättäytyy sivuun ilmeisen turhautuneena, voimattomana yksittäisen luottamushenkilön mahdollisuuksiin vaikuttaa välillä ahdistavan tiukoissa talousprosesseissa.

Varmaan vuosi ennen ns. H-hetkeä  eri puolueiden paikalliset ykkösketjut katselevat jo ”sillä silmällä” ympärilleen rekrytoidakseen riveihinsä varteenotettavia kunnallisvaaliehdokkaita. On tärkeää saada ns. täydet listat, joilla poimitaan kaikki mahdolliset potentiaaliset äänet omaan koriin…

Ykkösketjujen puoluejyrät toivovat löytävänsä pomminvarmojen ääniharavien lisäksi sellaisia
ehdokkaita, jotka saisivat Suomen suurpuolueen, myös paikallisen suurpuolueen Nukkuvat
liikkeelle vaalipäivänä.
Nukkuvien ääniosuus mm. Kemissä on 2000-luvulla ollut noin 40%, se on seuraavissa ylikin, mikäli selkeästi uutta ilmettä ja äänestysmotivaation nousua ei löydetä.

Kukaties seuraavien kunnallisvaalien lähestyessä syntyy aivan uusia paikallisryhmittymiäkin.

Monet meistä väittävät, että mitä se oikeastaan kannattaa äänestää, sama meno se kuitenkin
jatkuu joka tapauksessa, olipa asioista päättämässä kuka tahansa.

Monet meistä väittävät myös, että kyllä sitä vaalien alla luvataan vaikka kuu taivaalta, mutta kun
vallan kahvaan päästään, niin lupaukset unohtuvat ja takki kääntyy sutjakkaasti yhdessä yössä.

Monet meistä väittävät lisäksi, että kaikilla poliittisilla puolueilla ohjelmat ovat niin
samantyyppiset, ettei niitä juuri toisistaan erota…

Olipa asia niin tai näin, joka tapauksessa kunnallisten luottamustehtävien arvostuksen ja kiinnostavuuden on kohennuttava nykyisestään!

Miten? Muun muassa siten, että on selkeästi viestitettävä mahdollisuuksista ruohonjuuritason
vaikuttamiseen. Kyllä nimenomaan kunnallispolitiikka parhaimmillaan, mm.
lautakuntatyöskentely on yhteisten asioiden hoitamista.

Siten myös, että työnantaja, olipa kyseessä kunta, kuntayhtymä, julkinen virasto, yksityisyritys,
tms. arvostaa niiden työntekijöiden ja virkamiesten luottamustyöpanosta, jotka ovat esim.
valtuusto- tai hallitusjäsenenä ja lautakuntajäsenenä tekemässä luottamusmiestyötä
yhteiseksi hyväksi.
Oikeastaan työnantajan on syytä olla erityisen tyytyväinen siitä, että työntekijöiden ja virkamiesten joukosta löytyy sellaista aktiviteettia, että se on johtanut em. tyyppisiin tehtäviin.

Tehtävien arvostusta tukee muun muassa toimenpiteet, joilla luottamustehtävissä
työskentelevälle taataan palkallinen osallistuminen työaikana kokouksiin siten, että hän ei
joudu täyttämään ansionmenetyslomakkeita eikä hänelle maksettavaa palkkaa veloiteta
kaupungin/kunnan kassasta.
Se on sitä yhteisvastuullisuutta, sillä luottamustehtävissä toimivat hoitavat loppujen lopuksi myös oman työnantajansa etuja.

Esimerkiksi yksi tai kaksi 1-3 tunnin kokous kuukaudessa ei voi olla kynnyskysymys minkään
työnantajatahon palkkakertymässä! Toisaalta kukaan työntekijä tai virkamies ei voi olla niin
korvaamaton, ettei hänen työpanostaan voida korvata riittävän aikaisessa vaiheessa sovituilla
sijaisjärjestelyillä.

Nykyisin kokousajankohdat ovat pääsääntöisesti aivan liian myöhäisiä.
Mielestäni luottamustehtävien kokousajankohdat pitää olla ma-pe pääsääntöisesti klo 12-16 välisenä aikana, sillä asiantuntijoiden mukaan myöhäisenä ajankohtana alkavien ja pitkään kestävien kokousten tehokkuus on alhainen.

Siirtyminen kokousten aikaistamiseen parantaa tehtävien päätösten tasoa, järkeistää
kaikkien osapuolten ajankäyttöä ja edesauttaa luottamustyössä jaksamista.

Kokouksista ei saa muodostua arvokasta ajanhukkaa-tyyppisiä seurustelutapahtumia. 

Lisäksi em. menettelyllä todennäköisesti puretaan edes hiukan valitettavan monien
nykyluottamushenkilöiden iltakokousruuhkaa...

Tässä aluksi, lisää matkan varrella, onhan tässä onneksi vielä vähän aikaa em. H-hetkeen.

Aika kuluu kuitenkin pelottavan nopeasti.

Vanha teksti-uusi osapäivitys

Vanha teksti:

Kävin vaimoni kanssa Kemin Klaveerin järjestämissä konserteissa Kemin Pirtillä lauantaina 1.11.2003 Mika Rännäli, piano ja sunnuntaina 2.11.2003 Risto Poutanen, sello - Ilmo Ranta, piano. Molemmat konsertit olivat todella tasokkaita, ammattimuusikoiden käsialaa...

Ainoa konsertin antiin keskittymistä haittaava tekijä oli viereisen valo-ohjatun risteyksen – Valtakadun ja Kauppakadun kulman – tasaisesti toistuneet piipitysäänet sekä risteykseen pysähtyvien autojen moottoreiden jyrinä, varsinkin jos niissä myös nautittiin musiikin antimista.

Nautittiin todennäköisesti siten, että bassokaiuttimet pullistuttivat autojen peltejä muutaman sentin ja jytinä oli sen mukainen! Sitä ei voinut olla kuulematta konserttisaliin.

Tulipa vaan mieleen, että vihdoinkin meidän on saatava Kemiin asiallisentasokas yhdistetty konferenssi-, konsertti- ja musiikkitalo!

______________________________________________________________________

Uusi osapäivitys:

Kemi on rakantanut Valtakadun jatkeeksi kävelykadun, josta ollaan vähintäänkin kahta mieltä.

Ulkopuolista, palkittuakin kiitosta on kuitenkin sen osalle tullut ihan mukavanpuoleisesti.

Em. tekstissä olevat liikennevalot on ainakin toistaiseksi "teipattu pimeiksi" - ei tarvitse häiriintyä piipityksistä.

Tuo yhdistetty konferenssi-, konsertti- ja musiikkitalo on vielä suunnittelematta/tekemättä.

Taitaa olla niin, että Haaparanta sen rakentaa Barents Centerin yhteyteen kahden vuoden kuluessa.

No - äkkiähän tuota moottoritietä sinne piipahtaa, mikäli on tarvetta...

Uudet tuulet alkavat puhaltaa...

Vuosikausia kestänyt valituskierre on saatu vihdoin päätökseen.

Kemin Ruutinpuistoon saa rakentaa asuinalueen. Asiasta päätti keskiviikkona korkein hallinto-oikeus.

KHO kumosi näin Rovaniemen hallinto-oikeuden vuonna 2012 antaman päätöksen, jossa Ruutin kaavamuutosta ei hyväksytty.

Kemin kaupunki etenee kaava-asiassa todennäköisesti mahdollisimman nopeasti. Kemi ei aio itse rakentaa aluetta, vaan myy maat mahdolliselle rakentajalle. Asiasta kokoonnutaan oletettavasti vielä kuluvan elokuun aikana.

Ns. Koirapuistolle löytynee jatkossa asiallinen ja sovelias maa-alue.

Tästä on hyvä jatkaa.

Ps.
Kemin kaupunginvaltuusto on päätöksellään myynyt ensimmäisen tontin rakennusliikkeelle. Tontille noussee kerrostalo parin vuoden sisällä...

Tosi ihmeellistä puhelinasiaa

Tämä on sarjastamme lähes uskomattomia tarinoita. Liittyy nykyajan asioihin, joita en kerta kaikkiaan aina ymmärrä. Ennen kaikki oli niin selkeää ja yksinkertaista - loogista...

Eri teleoperaattoreiden myyntitykit käyvät päälle viikoittain kuin ne paljon mainostetut yleiset syyttäjät – vastikään erittäin aktiivisaggressiivinen henkilö Tampereelta. Hän tarjosi yrityksensä liittymää, jolla oli kilpailijoihin verrattuna hänen mielestä kiistattomia etuja. Keskustelimme pitkään asiasta.

Pyysin häneltä tarjouksen sähköpostin välityksellä, jotta voin vertailla sitä nykyiseen mutta sitä em. henkilö ei suostunut toimittamaan. ”Tarjous on tässä ja nyt! Ensi viikolla en enää pysty näin edullista tarjousta tekemään!” etelän myyntitykki totesi.

Sen verran hän lupasi joustaa, että soittaa uudelleen aivan ensi viikon alkupuolella. Itse lämpenin sen verran tarjouksesta, että lupasin tarkistaa, oikeastaan selvittää oman liittymämme mahdollisen määräaikaisuuden.

Tästä se otsikon vihjaama ihmeellisyys käynnistyi.

Ajattelin soittaa tuttuun liikkeeseen, josta aikanaan nykyinen liittymä otettiin. Etsin perinteisestä puhelinluettelosta liikkeen puhelinnumeroa.

Yllätyksenä totesin, että puhelimia, liittymiä, tietokoneyhteyksiä, tietokoneita, tms. laitteita ja palveluja myyvään liikkeeseen ei ollut – omaa puhelinnumeroa…

”Ei voi olla totta!” ajattelin ja menin nettiin. ”Kyllähän sieltä nyt liikkeen puhelinnumero löytyy!” ajattelin. Kyllä löytyi – koko valtakuntaa palveleva puhelinnumero. ”Hyvä niin, sieltä eteenpäin liikkeeseen!” ajattelin.

Näppäilin innoissani netistä saamani numeron. Konemainen ja kalsea naisääni kehotti – usealla kielellä – minua näppäilemään oma puhelinnumeroni ja sen jälkeen jotain ruutua vai mitä ihmeen hässäkkää…

Näppäilin numeroni puhelu ei yhdistynyt minnekään, vaan tuo edellä mainittu koneääni alkoi herjata numeroani. Toistin soittamisen eikä lopputulos ollut sen kummempi. Siinä vaiheessa minulle riitti.

Ajattelin ottaa yhteyden liikkeeseen sähköpostin välityksellä netin kautta. Mutta kuinka ollakaan, en kerta kaikkiaan löytänyt kyseisen liikkeen sähköpostiosoitetta.

Takaraivoon alkoi hiipiä uskonpuute. Ajattelin jo edesmenneen kollegani sanoin: ”Minä taidan olla hiukan syntymätyhmä! Joku tässä nyt mättää”!

Sitten välähti kuin salama kirkkaalta taivaalta. Minäpä soitan kyseisen liikkeen sille henkilölle, joka pisti uuden kännykkäni multimedia-asetukset kohdalleen alkuvuodesta. Hänen oma kännykkänumero oli vielä tallentuneena omassani…

Soitin ja…

”Olen lomalla – toisella puolen maapalloa – en valitettavasti voi nyt olla avuksi.” hän kohteliaasti vastasi. Toivotin hänelle hyvää lomanjatkoa ja sanoin hänelle meneväni pistäytymään liikkeessä.

Ihmeellisyydet sen kuin jatkuivat…

Menin kyseiseen liikkeeseen. Kohtelias myyntihenkilö tiedusteli asiaani. Ensimmäinen kysymykseni kuului: ”Onko tähän liikkeeseen omaa puhelinnumeroa?” ”Ei ole, kaikki on keskitetyn palvelutarjonnan myötä siirretty muualle!”

”Miten voin esimerkiksi sinulle soittaa?” tiedustelin. ”Et mitenkään suoraan, vaan ainoastaan em. palvelutarjonnan kautta!” hän valisti minua. Kerroin hänelle edellä olevat epäonnistuneet yritykseni. Minulle tuli tunne, että minua narutetaan pahanpäiväisesti.

”Voitko antaa minulle käyntikorttisi, niin voin ottaa tarvittaessa yhteyttä.” totesin. ”Meillä ei ole käyntikortteja.” hän sanoi minulle. ”Näinkö tosiaan on?” ihmettelin.
Ennen kaikki omanarvon tuntevat henkilöt, varsinkin myyntihenkilöt suorastaan tyrkyttivät käyntikorttejaan – pienimuotoisia statussymboleita.

Sain kyseiseltä henkilöltä puserrettua kyseisen liikkeen sähköpostiosoitteen, jonka hän hiukan tuskaantuneena ja pitkin hampain suostui minulle antamaan. Hän varoitteli lisäksi, että en saa välttämättä vastausta ihan heti, koska sähköposteihin ei aina ehditä heti vastata. Sanoin hänelle, että minulla on kyllä aikaa odottaa.

Itse asiani eli liittymääni liittyvät asiat selvisivät. Ihailinpa samalla hyllyssä olevaa uudenkarheaa kannettavaa tietokonetta, jolle olisi käyttöä vapaa-ajan harrastuksissa.

Entisinä hyvinä aikoina kaikki oli toisin, joudun toteamaan. En ole varmaan ensimmäinen enkä viimeinen, joka on joutunut sekoilemaan eräänlaisessa nykyajan palvelukeskittymäviidakossa.

Kuvitteellinen artikkeli Kemi vuonna nolla...

Kävin tänään keskiviikkona 13.08.2014 asioimassa Kemin kaupungintalolla. Tapasin kolme virkamiestä, joiden kanssa hyvin myönteisessä hengessä sain asiani hoidetuksi.
Kotiin tultuani kävi mielessä vanha artikkeli, jonka kirjoitin vuonna 2006, tässäpä se on muuttamattomana:

Meitä on opetettu tai vähintäänkin ainakin yritetty opettaa ajattelemaan positiivisesti. 
Se on periaatteessa hyvä asia, mutta...

Pelkkä hymistely, joo-joo-ajattelu ei kuitenkaan välttämättä vie asioita eteenpäin, vaan
aina on syytä löytyä positiivisenkriittistä arvosteluakin, asioiden kyseenalaistamista, uusien
vaihtoehtomallien esittämistä, jotta vallankahvassa olevat pysyvät kohtuullisesti
varppeillaan.
Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään, kuitenkin...

Putsaillessani ja hävittäessäni melkeinpä iänikuisenvanhoja paperinippuja silmiini osui
vuoden 1988 Kemin kaupungin julkaisussa nimeltään LUKEMISET ollut artikkeli, jossa
kuvailtiin Kemin kaupungin väestökehitystä viime vuosisadan loppupuolella ja mukaillen
tämän vuosisadan alkupuolella.

Käyriä oli kolme: Toive-käyrä ylimpänä, Todennäköinen-käyrä keskellä ja Uhka-käyrä
alimpana.

Minkä käyrän kohdalla olemme juuri tällä hetkellä loppukesästä 2006 menossa?
Oikein!
Ikävä kyllä juuri viimeisen eli Uhka-käyrän kohdalla, oikeastaan vielä sen alapuolellakin... 
Meidän väestökehityksemme on ollut jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan edellä
mainituista pahin mahdollinen, todella surkea.

Väestön muuttoliikettä Kemistä yritetään aktiivitoimenpitein pysäyttää mm. houkuttelevalla
tonttipolitiikalla, meillä on merenrantaa aika viipale – hyvä niin…
Tonttipolitiikkamuutokset näkyvät aina muutaman vuoden viiveellä. Esimerkkinä
mainittakoon myös Kemipaketti (koti- ja vauvalahja) ja sen myönteiset vaikutukset...

Toivottavasti Kemissä ei ajauduta Karkkila-taudin (kunnan totaaliseen taloudelliseen
ahdinkoon) tyyppiseen tilaan, sillä silloin pahimmassa tapauksessa – vuonna 2006 + n eli
kuvitteellisessa vuonna nolla – Kemissä on kolme asukasta: eläkkeelle haikaileva uusi
kaupunginjohtaja, kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja, molemmat
jo tyytyväisiä eläkeläisiä hekin!

He köppelehtivät kaupungintalon autioilla käytävillä muistellen Kemin kaupungin menneitä
aikoja salaperäinen hymynhäive kasvoillaan...

Niin! Kemiähän pidettiinkin aikanaan eläkeläisten toive-/ihannekaupunkina – muistaakseni!
Tarvinneeko täällä muita enää silloin ollakaan?
______________________________________________________________________

Edellä oleva on aika murheellinen kuvaus  Kemistä. Nyt on kuitenkin vuosien tiukassa taloudenpidossa saatu paljon myönteistä aikaan. Huolettomasti ei toki ole varaa elää mutta suunta on hyvä.
Tuoko lähestyvä kuntaliitosselvitys uusia elementtejä Keminkin lähitulevaisuuteen, jää nähtäväksi - toivottavasti jotain entistä myönteisempää.

Tämän päivän lehdestä oli luettavissa, että torniolaiset päättäjät "suhtautuvat vakavasti" kuntaliitosselvitykseen, se on jo lähes uutinen se...

Tehtaan luottamustehtävät

Tämä on vanha teksti sarjasta Jutustelua marketin kassajonossa. Teksti on vuodelta 2004. Sitä ei muistaakseni ole julkaistu aikaisemmin, ainoastaan omilla kotisivuillani, josta sen mahdollisesti muutama henkilö on käväissyt lukemassa. En muuta tekstiä, olkoon sellaisenaan.

Totean, että se on varsin ajankohtainen edelleenkin...

______________________________________________________________________ 

En voinut olla kerta kaikkiaan kuulematta jutustelua marketin kassajonossa, jossa kaksi
jämäkän oloista, keski-ikäistä miestä - taisivat olla aktiivisesti työssäkäyviä, ilmeisesti ns.
toisinajattelevia ammattimiehiä - keskusteli jokseenkin äänekkäästi tehtaiden
luottamusmiestehtävistä, jutustelussa ryöpsähteli ammattijärjestöasiat aika voimallisesti…
Jutustelun aikana vilahtelivat nimittäin sanat; aloitetoiminta, palkkaliukumat, tuotantopalkkiot
ja nimenomaan poliittiset luottamusmiesnimitykset.

Asia, mikä nimenomaan minun kiinnostukseni, oikeastaan uteliaisuuteni herätti, oli toisen
jutustelijan mukana olleen pikkupojan sanat: ”Isi! Voiko tehtaalla olla töissä muitakin kuin
vasemmistolaisia?”
”Mitä sinä höpiset Kalle?” tokaisi kyseisen pojan isä hiukan ihmetellen...
”Mistä sinä sellaista olet saanut päähäsi?” hän vielä kysäisi. ”Tietysti voi! Onhan niitä toki
muitakin, vaikka eivät itsestään ääntä liiemmälti pidäkään” hän vielä lisäsi...

”Isi! Sinä sanoit eilen äidille, että taas valittiin liuta niitä vasemmistolaisia tehtaan
luottamusmiestehtäviin! Kaikki merkittävät tehtävät on miehitetty punaisilla, eri sävyisillä
punaisilla! Sanoit lisäksi, että tässä alkaa kohta nähdä punaista!” pikkupoika muistutti
isäänsä...

”Niin, niin, niinhän siitä oli puhetta, mutta onhan siellä muitakin, on, on – Kalle!” isä valisti
puolestaan poikaansa.

”Sanoit myös, että kohta on kunnallisvaalit edessä, jolloin näytetään, että muutakin väriä
Kemissäkin löytyy!” Kalle kailotti isänsä sanomisia...

”Missä ne muut sitten luuraavat?” kysyi jonossa olevan duunarin hiukan hiljaisensorttinen
seuralainen...

Kallen isän ohimossa alkoi verisuoni pullistella, jonka Kalle ja seuralainen ilmeisesti
huomasivat ja siitä mahdollisesti aiheutuvat seuraamukset, joten keskustelu jysähti yhtäkkiä
kuin seinään, loppui tykkänään...

”Kyllä niitä löytyy, kyllä niitä löytyy, voit olla varma, että niitä sunnuntaina 24.10.2004 kyllä
löytyy! Jaaha, eiköhän sitten mennä tuonne taas tuonne pelimaailmaan! Mennään tuonne
eläkeläisten joukkoon, siihen joukkoonhan mekin olemme vääjäämättä menossa ja annetaan
palaa!” sanoi Kallen isä keinotekoisen rehvakkaasti.

”Niin, jospa sieltä sitten saisi vähän leivän päälle jotakin!” sanoi ensin mainittu
hyväntahtoisesti pikkupojalleen hymyillen.
Niin he poistuivat kassalta hedelmäpelien suuntaan, joilla näytti olevan vielä iltamyöhäänkin
tungosta.

Posti tulee, oletko valmis?

Olipa mukava lukea tekstinpätkä lehdestä, että Itella muuttuu Postiksi ensi vuoden alusta. Jo on aikakin!

Toivottavasti Posti-brändin myötä toimintatapa muuttuu yhä asiakasystävällisemmäksi.

Olisi jo ihan liikaa toivoa, että Suomeen syntyisi vielä Postipankki. Itselläni on ensimmäisen "palkkapankkini", Postipankin ja postisiirtotilin myötä vielä vanhana jäänteenä nykyisessä Danske Bankissa samannumeroinen tili käytössä.

Postia odotellessa...

Asiaan liittyvä nettilainaus:

”Posti on perinteinen ja arvostettu suomalainen brändi, joka on palvellut kunniakkaasti suomalaisia 375 vuoden ajan. Olemme ylpeitä juuristamme ja olemme nyt rakentamassa uutta Postia moderniksi, asiakaskeskeiseksi ja laadukkaaksi palveluyritykseksi”, sanoo tiedotteessa konsernin toimitusjohtaja Heikki Malinen.

Nimenmuutoksen myötä Itella luopuu kahden brändin käytöstä kotimaassa. Nykyisin Itella toimii Suomessa Posti-nimellä kuluttaja-asiakkaille ja Itella-nimellä yritysasiakkaille. Ensi vuodesta lähtien Postista tulee Suomessa yhtiön ainoa brändi, joka palvelee sekä kuluttaja- että yritysasiakkaita.

”Suomalaisilla on erittäin vahva tunne- ja luottamusside Postiin. Kohderyhmätutkimuksista saatujen tulosten perusteella yhtiön brändiä pitää selkeyttää ja Posti-nimi oli ylivertainen vaihtoehto. Kuluttajista ja yrittäjistä yli 80 % pitää Posti-nimeä sopivampana nimenä yritykselle. Yhdellä nimellä voimme tarjota asiakkaillemme selkeämmän asiakaskokemuksen ja palveluvalikoiman. Muutos selkiyttää asiointia Postin kanssa sekä omaa tekemistämme.”

Nollatutkijat ahneuskannustimien tukijoukkoina...

Varoituksen sana on heti aluksi paikallaan. Tämä on aivan liian pitkä blogiteksti, yritin kyllä sitä lyhentää.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut lähes samasta asiasta ja kirjoitan varmaan vielä jatkossakin.

Viimeisen vuoden aikana mediaamme ovat hallinneet suomalaisten, nykyisin voimakkaasti
kansainvälistyneiden yritysten lähes keskinäinen kilpailu siitä, mikä yrityksistä räväkimmin
saattaa muodolliset yt-neuvottelut päätökseen ja voimallisimmin heittää ammattitaitoista
väkeä ulos.

Irtisanomisbuumi on vallannut rantaan vyöryvän hyökyaallon tavoin monet yrityksemme!

Yleisesti on todettu ahneuden vallanneen osan suomalaisista pörssiyrityksistä, vaikka
suomalaisen yhteiskunnan menestystekijät ovat edelleenkin osaamisessa, työnteossa ja
niistä syntyvissä tuloksissa.
Ilmeisesti on niin, että pörssi-analyytikot pakottavat yritysjohtajat sellaisiin hetkittäisiin
operatiivisiin toimiin, joilla käytännössä heikennetään yrityksen pitkän aikajänteen
tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Ahneuden huumassa yrityksiltä imetään se varanto, jolla pitäisi kasvattaa tutkimus- ja tuotekehityksen osuutta sekä myös se puskuriraha, jolla selvittäisiin vaikeista ajoista. 

Palkansaajat ovat lähteneet viime vuosina taloustalkoisiin hyväksymällä maltilliset
tuloratkaisut. Tarkoituksena on ollut turvata yritysten tulevaisuus, mutta omistajien,
yleensä kasvottomien kansainvälisten suursijoittajien ahneudella ei ole näkyvissä mitään
rajaa, kohtuutta.

Aivan viime aikoina ovat otsikoihin nousseet erityisesti yritysjohtajien jättipalkkiot, jotka
aikanaan luotiin ilmeisesti hyvässä uskossa kannustimiksi pitää em. henkilöiden työpanos
jatkossakin heidän edustamiensa yritysten käytössä. Huolehtia siitä, että yritys on tuottava ja että työpaikat säilyvät.
Asia on riistäytynyt käsistä, vastuunkantajia ei tahdo löytyä, jälkiviisaita selittäjiä sitäkin
enemmän. 

Palkkiot ovat nousseet sellaisiin mittasuhteisiin, että niillä ei enää ole kohtuuden ja/tai
järjellisyyden kanssa mitään tekemistä.

Taannoin ovat julkisuuteen nousseet eräiden niin sanottujen asiantuntijoiden näkemykset, lausunnot em. tyyppisistä kannustimista. Kysymyksessä on mielestäni sarjastamme nollatutkimuksia. Asian voi ilmaista myös: Pukki kaalimaan vartijana tai ei korppi korpin silmää noki…

On luonnollista, mikäli tiedustellaan kannustimien oikeutusta asiantuntijalta, joka
todennäköisesti on itsekin sen piirissä tai hänellä on mahdollisuus työ-/virkaurallaan edetä
sen piiriin – vastaus on yksipuolinen, supersubjektiivinen ja nykymenoa kannustava,
ruokkiva.

On alettu puhua pitkäkestoisista kannustimista ja kannustinjärjestelmistä, väitetään, että
suurten vuosibonusten aika on ohi…

Eikö loppujen lopuksi kenelle tahansa riitä asiallinen vuosittainen ansiotaso, joka tähän
saakka on pääsääntöisesti noussut vähintäänkin kohtuullisesti yrityksen aidon
menestyksen myötä… 

Kuka yritysjohtaja/virkamies tarvitsee elääkseen miljoonien eurojen vuosituloja,
puhumattakaan miljoonien eurojen bonuksia, kannustimia?

Normaali, jokapäiväinen elämä hoituu ansioilla, joihin vaikuttavat henkilön koulutus,
ammattitaito ja vastuu tehtävästään. Viime aikoina on selkeästi tullut esiin ilmiöitä, joissa
henkilöt ovat saaneet röyhkeällä ja vastuuttomalla ahneudella huikeita rahasummia.

Em. henkilöt ovat sokaistuttaneet ja antaneet itsensä ajautua käsittämättömään,
uudentyyppiseen oravanpyörään, joka on kaukana tavallisesta, ihmisen perustarpeet
kohtuullisesti turvaavasta peruselämästä.

Missään ei ole rajoja näkyvissä eikä kukaan tunnu muistavan, että viimeisessä palttoossa ei ole taskuja!

Annammeko Suomi-nimisessä sivistysvaltiossa tällaisen menon edelleenkin jatkua?

Ainakin jonkin verran jarrutuselementtiä on odotettavissa: Kansantaloutemme tila ei olekaan viimeaikaisten tapahtumien vuoksi niin vahva kuin olemme olettaneet...