Talvivaara>Terrafame...

Kyllä - nyt menee Terrfamella hyvin. Itseäni harmittaa edelleen Pekka Pesän aikainen Talvivaara- kohellus, jossa yli 80.000 suomalaista menetti sijoituksensa. Jollakin tavalla Terrafamen/valtion olisi pitänyt huomioida heidät. Esimerkiksi tarjoamalla korvaukseksi pientä siivua Terrafamesta. Onko se edelleen mahdollista...

Tämän päivän Helsingin Sanomien otsikointia:

Kesällä 2015 valtio osti Talvivaaran kaivoksen, joka oli juuri tehnyt konkurssin ja turmellut ympäristöä. Sitten tapahtui ihme, ja nyt Terrafamen kaivoksella meneekin hyvin. Kaiken lisäksi sinne on pian valmistumassa akkukemikaali­tehdas, josta odotetaan suuria.

On itsenäisyyspäivä nyt ja perinteinen operaatio alkaa...

Totta - aika monena itsenäisyyspäivänä vaimoni on leiponut aikamoisen määrän piparkakkuja tutun ja turvallisen reseptin mukaan.
Monena edellisenä kertana olemme päättäneet puolittaa annoksen, mutta ehkä se toteutuu seuraavana vuonna...
Minun roolini on tässä prosessissa olla "paistomestari". Olen mielestäni - vaimonkin mielestä - onnistunut siinä ainakin toistaiseksi hyvin. Oikean värisävyn saaminen piparkakkuihin on sekuntipeliä...

Kohta se alkaa. 

Murheellinen aamusoitto...

Perinteisten aamutoimien aikana sain latauksessa olevaan kännykkääni puhelun poikkeuksellisen aikaisin.
Soitto liittyi jo tiedossani olleeseen, vakavaan sairastumisprosessiin. Sain asiaan liittyvää lisäinformaatiota, jonka johdosta lähden iltapäivällä käymään Sauvosaaren sairaalassa pitkäaikaista ystävääni tapaamaan.

Nyt on pakko lähteä pihalle eilen Kainuunkadulla liikkuneen lumiauran palteita kolaamaan ainakin liittymien kohdalta...

Käväisin hetki sitten Sauvosaaren sairaalassa. Ystäväni luona olivat hänen vaimonsa ja tyttärensä. En ole aivan varma, tiesikö/aistiko hän läsnäoloni. Kyllähän siinä tunteet nousivat pintaan, pala kurkkuun ja kyyneleet silmiin...
Olimme vajaa kuukausi sitten samassa kokouksessa, hän toi minut sieltä Haukkarin Kainuunkadulle. Hän oli vielä käynyt Helsingissä kokouksessa yli viikkoa myöhemmin.

Olen aika monen ystävän/tuttavan luona käynyt Sauvosaaren sairaalassa. Tunnustan avoimesti, että tämä käynti oli yksi lohduttomimmista...

Mutta tämäkin on elämää.

Kuolinsiivous...

Vilkaisin hetki sitten Helsingin Sanomista otsikon: Siivoa ajoissa 

Ministeri Elisabeth Rehn kävi läpi kaikki paperinsa ja suosittelee samaa muillekin. Kuolinsiivous itketti, nauratti ja hävetti.

Olen itse jo vuosien ajan ajatellut tehdä samoin, toki olen osin tehnytkin. Istuskellessani tätä kirjoittaessani omassa työhuoneessani totean, että muun muassa vasemmalla seinustalla oleva kirjahylly on täynnä minulle tärkeää tavaraa.
Tarkemmin ajatellen se on täynnä "muka tärkeää" tavaraa, jota pääsääntöisesti en ole tarvinnut vuosiin/vuosikymmeniin. Olen päättänyt alkaa kirjahyllyäni vähitellen tyhjentää.

Olen julkisesti kirjoittanutkin, että päärakennuksen autotallin siistimistä jatkan 
ensi keväänä/alkukesänä. Pari kolme vuotta sitten sain sitä tyhjennetyksi aika lailla. Syväkankaan Monitarmoon meni monta kuormaa tavaraa. Nyt minulla on - omasta mielestäni - selvät suunnitelmat.

Seuraava on päärakennuksen varasto. Nyt kun se on käyttövesiputkien osalta uusittu, tyhjennämme sitä, siirtelemme hyllyköitä/kaappia ja maalaamme sen uuteen uskoon.

Tässäpä aluksi... 

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen käväisin kolailemassa vähäiset nuoskalumet pääväyliltä sivuun. 

Tontilla kävellessäni pohdiskelin Suomen viimeaikaisia tapahtumia: Posti-sekoilu, josta muodostui hallituskriisi ja loppujen lopuksi pääministerin ero. Aikaisemmin oli jo omistajaohjauksesta vastaava ministeri jäänyt sairauslomalle ja eronnut.
Sanotaan, että luottamus on tai ei ole. 
Tässä tapauksessa Keskustan luottamus pääministeriin lopahti ilmeisesti viime kädessä medialle vuodatettuun sähköpostiviestiin, joka osoitti pääministerin tienneen Postin toimenpiteet jo syksyllä...

Suomi jatkanee samalla hallituspohjalla ja kukaties samalla hallitusohjelmallakin. Näin ovat kaikki toimitusministeriönä tällä hetkellä toimivat tahot ilmoittaneet.

Elämme kohtuullisen mielenkiintoisia aikoja, eiköhän tästäkin selvitä normaaliin päiväjärjestykseen...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen ei oikeastaan muuta kuin Pikkupuolen leivinuunin lämmitys. Vaimoni paistaa Jouluun liittyvät laatikot illansuussa. Siinäpä sitä on työtä ihan nokko...

Että mitäkö mietin? No sitä että onpahan mielenkiintoinen päivä ja toisaalta odotetut politiikkaratkaisut.

Itse käväisin hetki sitten Karjalahdella viemässä kierrätykseen muovitavaraa ja pulloja. Käväisin hakemassa samalla tuttua ja turvallista mutta tein myös yllätysostoksen.
En muista tähänastisen elämäni aikana koskaan ostaneeni Alkosta Giniä, nyt sen tein.
Ehkä hyllyjen välissä kävellessäni kävi mielessä eräs viime kesän lomamatkamme hetki Lontoossa. Maistelimme eräänä helteisenä päivänä kylmät Gin Toniciit Lontoon keskustassa Covent Gardenissa patikointimatkan päätteeksi - täytyy tunnustaa, että kyllä maistui...

Käväisin jututtamassa Kamppisen Ristoa Prima-Raudassa. Meidän veneemme on seuraava huollettava.

Ajoin Jungon kautta: Murheellinen näky, kuplahalli taas alhaalla.
Ajattelin käväistä jututtamassa pitkästä aikaa Tervaharjun Puukeisaria näin poikkeuksellisena politiikan päivänä. Talo näytti hiljaiselta, joten ajoin ohi...

Kotiin tultuani kuulin vaimoltani, että laatikkopaistaminen Pikkupuolen leivinuunissa on alkanut - hyvä niin.

Mitä tänään maanantaina 02.12.2019...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloin valmistautua Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkille lähtöön Kemin keskustaan. 
Sain noin viikko sitten viestin, toivomuksen, voinko tulla klassisen miesten juhlakampauksen malliksi. Samalla ilmeisesti otetaan täydentäviä valokuvia edellisestä käynnistäni ja luonnollisesti tästä...

Ilmoitin tulevani, sillä opiskelijalla on siitä saamani tiedon mukaan osanäyttö. Tämä on minulle tuttuakin tutumpi juttu jo vuosien ajalta...

Kyllä - Esse teki edellä mainitun onnistuneen näytön. Samalla sovimme hänen ja opettajien kanssa, että tulen hänelle kolmanteen näyttöön maanantaina 16.12. jolloin kyseessä on hiuspohjan hoitonäyttö. 
Naureskelimme porukalla, että en ole oikeastaan asiakas vaan koepää. Harmaahapsisia ja harmaapartaisia "koepäitä" on vähän saatavilla...

No joka tapauksessa olimme tämänaamuiseen lopputukseen kaikki tyytyväisiä.

Mitä tänään tähän asti...

Kirjoitin eilen muun muassa seuraavaa:

Kyllä - tuskinpa tänään muuta tarvitsee tehdäkään. Lukuunottamatta pohdiskella jo hiukan huomista sunnuntai-iltapäivää.
Kansanedustaja Mikko Kärnä on pohjoisessa liikkeellä. Kukaties lähdemme jututtamaan häntä Kemin Priman edustalle klo 14. Mikko paistattaa makkaroita - taatusti suomalaista lihaa...
_______________________________

Kyllä - perinteisten aamutoimien jälkeen aloimme orientoitua Karjalahdella käyntiin. Ajelimme Jungon kautta ja totesimme tyytyväisinä, että kuplahalli oli saatu nostetuksi ylös - hyvä niin. Toivottavasti saumat jatkossa pitävät eikä lumikuorma pääse rasittamaan rakenteita...

Lapin Puolustaja, kansanedustaja Mikko Kärnä oli Prisman edessä. Makkaranpaistossa oli aktiivisesti mukana Kemin Keskustan aktiiveja. Makkara oli perinteisen hyvänmakuinen.

Tungokseen saakka ei väkeä ollut, joukkoon mahtui kuitenkin pari kemiläistä ykkös-/ikipessimistiä, joiden mielestä mikään maailmassa, Euroopassa, Suomessa eikä erityisesti Kemissä ole hyvin. Em. tyyppiseen mielipiteeseen heillä on toki oikeutuksensa.

Mikko vastaili paikalla olleiden kysymyksiin rauhallisen perustellusti. Viimeaikaiset hallituskuviot tuntuivat olevan päällimmäisinä esillä. Keskusteluissa tuli esiin myös Suomen lähitulevaisuuden hävittäjähankinnat. Mikko sanoi luottavansa asiantuntijoiden rooliin valintatilanteessa. Mikäli oikein kuulin, ruotsalainen Jas Gripen ei ole missään muodossa pois suljettu vaihtoehto. 

Ajelimme pois Kemin keskustan kautta, hiljaista oli. Olipa mukava ajella taas kerran Haukkarin Kainuunkadulle...

Varmaan mielenkiintoinen päivä ja varsinkin ilta tänään...

Kirjoitin eilen muun muassa seuraavaa:

Taidanpa alkaa orientoitumaan huomiseen Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n jouluteatteriin ja jouluruokailuun.
Se on yhdistyksen perinteinen avec-tapahtuma.
Menemme huomenna katsomaan Kemin Pirtille kaupunginteatterin esityksen nimeltään: Älä pukeudu päivälliselle. Ennakkotietojen mukaan on odotettavissa hulvatonta huumoria ja yllättäviä käänteitä - mielenkiintoista...

Nonniin - olihan se kohellusta! Sen jälkeen menimme Merihoviin nauttimaan perinteisen jouluaterian. Tällä kerralla osallistujamäärä oli noin puolet viime vuosien osallistujamääristä. Pitäisikö muuttaa formaattia? Pöytäkeskusteluna pohdiskelimme, josko lähtisimme ensi vuonna teatteriin joko Ouluun tai Rovaniemelle.
Joka tapauksessa myönteinen havainto oli se, että joukossa oli - ainakin minulle - entuudestaan uusia osallistujia...

Kyllä - tuskinpa tänään muuta tarvitsee tehdäkään. Lukuunottamatta pohdiskella jo hiukan huomista sunnuntai-iltapäivää.
Kansanedustaja Mikko Kärnä on pohjoisessa liikkeellä. Kukaties lähdemme jututtamaan häntä Kemin Priman edustalle klo 14. Mikko paistattaa makkaroita - taatusti suomalaista lihaa...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen kuuntelin Radio Perämerestä Selkäsaari-haastattelun. Täytyy kaivaa esiin se vielä netistä ja kuunnella uudestaan "ajatuksen kanssa".

Tänään toteutin hyötyliikunnan lumenkolauksessa. Mukava tunti ja kevyttä pakkaslunta.

Jään odottelemaan, mitä tämä "musta perjantai" tuo tullessaan...

Eipä tuota Selkäsaari-haastattelua ollutkaan netissä, sain sellaisen tiedon toimittajalta sitä kysyttyäni.

Kyllä on ollut tylsän ja tympeän tuntuinen uutispäivä tänään: Koko päivä Postia/Paateroa/Rinnettä ja opposition hykertelyintoilua! Toivottavasti em. asia rauhoittuu ensi viikolla ja päästään siirtymään normaaliin päiväjärjestykseen...

Taidanpa alkaa orientoitumaan huomiseen Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n jouluteatteriin ja jouluruokailuun. 
Se on yhdistyksen perinteinen avec-tapahtuma. Menemme huomenna katsomaan Kemin Pirtille kaupunginteatterin esityksen nimeltään: Älä pukeudu päivälliselle. Ennakkotietojen mukaan on odotettavissa hulvatonta huumoria ja yllättäviä käänteitä - mielenkiintoista...

Lämpimät onnittelut Tietokirjallisuuden Finlandian voittajat...

Minä voin tänne omalle Bloisivulleni irrtotella ihan vapaasti, koska näitä sivuja ei näemmä Suomessa liiemmälti lueta eikä varsinkaan kommentoida.

Olen itse kouluttanut entisen elämäni = työelämän aikana 1970-luvun alusta aina syksyyn 2008 puunjalostusteollisuuden osaajia Kemissä, Lappeenrannassa ja Imatralla.

Suomen metsät ja puun kasvu tulivat aika tutuiksi. Opetusurani aikana joka ainut vuosi puuta kasvoi Suomessa huomattavasti enemmän kuin sitä teollisesti käytettiin. Ymmärtääkseni metsät ovat jääneet pääsääntöisesti aina jälkipolville paremmassa kunnossa.
Suomalaiset ovat esimerkillisesti pitäneet huolta metsäomaisuudestaan.

Suomi elää metsästä ja metsässä aivan varmasti myös tulevaisuudessa.

En tunne kyseistä Metsä meidän jälkeemme-teosta. Todennäköisesti sen jossakin vaiheessa uteliaisuuttani luen läpi.

Alla olevassa artikkelissa mainitaan muun muassa:

Kirjoittajista suojelu on tärkeää, mutta puuta tarvitaan tulevaisuudessakin.

– Olemme rakentaneet teoksen tutkijahaastatteluille. Se, mitä metsäkeskusteluun kaipaan, on luottamista tutkijoiden sanaan.

Kirjoittajat eivät halua syyllistää yksittäisiä metsänomistajia hakkuista.

_____________________________________________________________

Tuo maininta tutkijahaastatteluille kiinnostaa minua henkilökohtaisesti. 
Miksi? 
Siksi, että aina kun Suomessa metsäkeskustelussa tulee esiin nimi Erkki Lähde, minun ajatusmaailmassa alkavat kellot kilkattaa ja voimallisesti. 
Miksi? 
Siksi, että kyseinen henkilö on niin superristiriitainen, että turkimuksen objektiivisuus on enemmän kuin kyseenalaista.

Arvatenkin ja toivottavasti kirjan tekijät ovat haastatelleet useita metsäalan tutkijoita...


Mutta hieno saavutus pohjoisen journalisteilta!


Poh­joi­sen jour­na­lis­tit ha­lu­si­vat kertoa, mikä suo­ma­lai­sen metsän to­del­li­nen tila on – He eivät halua syyl­lis­tää yk­sit­täi­siä met­sän­omis­ta­jia hak­kuis­ta, vaan saada ajat­te­le­maan vaih­to­eh­to­ja
Tietokirjallisuuden Finlandian voittivat toimittajat Anna Ruohonen, Jenni Räinä ja Pekka Juntti ja valokuvaaja Anssi Jokiranta teoksellaan Metsä meidän jälkeemme.

Hannamari Ahonen

27.11.2019 14:43

FINLANDIA-PALKINTO



Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneet valokuvaaja Anssi Jokiranta (vas.) ja toimittajat Anna Ruohonen, Pekka Juntti ja Jenni Räinä ovat jo työssään journalisteina tehneet paljon uutisia ja reportaaseja metsästä.
KUVA: MAURI RATILAINEN

Pohjolan Sanomien toimittaja Jenni Räinä haastatteli vuonna 2010 metsänhoitotieteen emeritusprofessoria Erkki Lähdettä, joka oli metsäkeskustelussa kiistanalainen hahmo.

Räinä oivalsi Lähdettä haastatellessaan, miten suuri vaikutus metsiin oli sillä, että suurin osa ympäröivästä metsästä oli talousmetsää. Metsää, johon ihminen oli omalla toiminnallaan voimakkaasti vaikuttanut.

Alkuperäisen metsän muutos ja metsän todellinen tila jäivät askarruttamaan Räinää. Tosin ennen metsäaiheeseen tarttumista hän irtisanoutui ja alkoi kirjoittaa kirjaa maaseudun tyhjenemisestä. Sitä varten hän kävi haastattelumatkalla aivan itärajan pinnassa.

– Kun ajoimme niin syvälle Kainuuseen kuin vain voi ajaa, odotin koko ajan, milloin ympärillä alkaa jylhä korpimetsä. Saimme ajaa haastateltavan pihaan asti, eikä sitä korpimetsää tullutkaan.

Monella suomalaisella voi Räinän mukaan olla mielikuva, että jossakin on suuri jatkuva metsien erämaa. Mielikuva ei vastaakaan sitä, miltä suomalaisessa metsässä näyttää.
Kirja on rakennettu tutkijoiden haastatteluille

Metsä on niin laaja ja politisoitunut asia, että Räinä ajatteli yksin aiheeseen tarttumisen mahdottomaksi. Viiniteltyään entisen työkaverinsa Anna Ruohosen kanssa, naiset päättivät kirjoittaa metsästä yhdessä. Mukaan he pyysivät vielä Räinän Pohjolan Sanomien aikaisen työkaverin Pekka Juntin ja nykyisinkin Lapin Kansan kuvaajana olevan Anssi Jokirannan.

Nelikko halusi kertoa luonnon näkökulmasta, minkälainen suomalaisen metsän tila on nyt. Minkälainen metsä olisi luonnontilaisena? Mitä me haluamme metsillemme tehdä ja miten niitä käsitellä?

Kirjoittajista suojelu on tärkeää, mutta puuta tarvitaan tulevaisuudessakin.

– Olemme rakentaneet teoksen tutkijahaastatteluille. Se, mitä metsäkeskusteluun kaipaan, on luottamista tutkijoiden sanaan.

Kirjoittajat eivät halua syyllistää yksittäisiä metsänomistajia hakkuista.

– Jokainen tekee metsällään sen, mitä sillä lain puitteissa saa tehdä. Keskustelun keskiössä tulisi olla se, minkälaisia toimia valtio tukee metsissä? Tuetaanko uudelleen ojittamista vai voitaisiinko tukea puiden kasvattamista hiilinieluiksi? Se vaikuttaa ruohonjuuritason päätöksiin.
Valokuvaaja yllättyi metsien käytön mustavalkoisuudesta

Valokuvaaja Anssi Jokiranta halusi dokumentoida metsää mahdollisimman realistisesti, ei inhorealistisesti eikä yltiöromanttisesti. Kuitenkin niin, että kuvat olisivat visuaalisesti näyttäviä.

– Minulle suurin havainto oli se, miten mustavalkoista, ehdotonta metsien käyttö on.

Kun Jokiranta lähti kuvaamaan suojelualuetta, hän huomasi, että se alkoi suoraan avohakkuualueen laidasta ja siinä välissä ei ollut mitään.

Koska Jokiranta on töissä Lapin Kansassa, metsän kuvaaminen jatkuu.

Jenni Räinä on alkanut etsiä vanhoja metsiä.

–  Kesällä kävin Hyrynsalmen ja Puolangan rajalla Kainuussa sijaitsevassa Paljakan luonnonpuistossa, jossa on täysin luonnontilaista metsää. Se oli aivan huippukokemus.

POHJOISEN JOURNALISTIT
Kirjan tekijät

Anssi Jokiranta (s. 1984) on Rovaniemellä asuva Lapin Kansa -lehden valokuvaaja ja videontekijä.

Pekka Juntti (s. 1980) on Torniosta kotoisin oleva, Ruotsin Haaparannalla asuva free lancer -toimittaja. Oli Kemissä ilmestyneen Pohjolan Sanomien toimittaja. Palkittu Bonnierin suuren journalistipalkinnon Yleisön suosikki -kategoriassa. Ylen kolumnisti.

Anna Ruohonen (s. 1985) on Rovaniemellä asuva free lancer -toimittaja ja sisällöntuottaja. On ollut toimittajana Lapin Kansassa ja Pohjolan Sanomissa. Juttuaiheet ovat sijoittuneet Pohjois-Suomeen, mutta reportaasimatkoilla on käynyt myös muilla reuna-alueilla kuten Indonesiassa, Nepalissa ja Norjassa.

Jenni Räinä on Oulussa asuva free lancer -toimittaja ja tietokirjailija, joka on syntynyt Hyryn kylässä Kuivaniemellä. On ollut toimittajana Pohjolan Sanomissa. Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana jo 2017 yhdessä valokuvaaja Vesa Rannan kanssa teoksella Reunalla. Hänet on myös palkittu Botnia-kirjallisuuspalkinnolla 2018 ja oli ehdokkaana Bonnierin journalistipalkinnon Vuoden kirja -kategoriassa.

Metsä meidän jälkeemme -kirjan on kustantanut Like.

Suomi on yhdistysten luvattu maa...

Pätkä WikiPedia-tekstiä:
Suomessa on yhdistysrekisterissä noin 135 000 yhdistystä (2014),joista noin 100 000 on toimivia. Niissä arvioidaan olevan 15 miljoonaa jäsentä (2014).

Ilmeisesti yhdistyksiä tällä hetkellä on jonkin verran enemmän ja sitä myöten myös niissä jäseniä...

Olen eläkkeelle jäätyäni mietiskellyt, että Kemissäkin on paljon yhdistyksiä, joihin teoriassa ja käyätnnössäkin voisin hakeutua, mutta en ole katsonut sitä tarpeelliseksi monista eri syistä. 
Päinvastoin olen viime aikoina pyrkinyt irtautumaan tämänhetkisten yhdistyksieni aktiivitoiminnasta. Tällä hetkellä olen ainoastaan kolmen yhdistyksen jäsen, se on ihan nokko... 

"Prosentin voitolla"...

Että mitäkö mietin? No ainakin sitä, että minua kiehtovat hyvät tarinat. Tarinat, jotka helposti saattavat lipsahtaa vitsin osa-alueelle...

Lukijoista varmaan moni muistaa vanhan tarinan romukauppiaasta, joka myi "prosentin voitolla". Hän omien sanojensa mukaan "osti markalla ja myi kahdella"...

Romukauppiaista sen verran, että 1970-luvulla - ollessamme työn perässä Kaakkois-Suomessa - Imatralla ja Lappeenrannassa, muun muassa Imatran ammattikoulun oppilasruokalassa kävi säännöllisesti syömässä romukauppiaita. Näin minulle kerrottiin näistä lievästi sanottuna rähjääntyneen, epäsiistin näköisistä ukonköriläistä.
No sen varran minäkin näin, että perse-/taka- tai povitaskusta he vetäisivät lompakon näkyviin maksaakseen ruokailunsa niin olihan se näkemisen arvoinen. Se oli paksu.
Joku tiesi kertoa, että he tulivat juuri hetki sitten Ovakolta, jonne he olivat taas myyneet romuterästä ja paljon. Mene ja tiedä...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Kävi hetki sitten mielessä sana > äkkinäinen. Se on mielenkiintoinen sana. Tähänastisen elämäni aikana olen todennut lukuisia kertoja, että ihmisten käyttäytyminen on erittäin äkkinäistä - sanotaan, kirjoitetaan ja tehdäänkin - usein erilaisten tunnekuohujen vallassa sellaista, jota myöhemmin saattaa joutua parsimaan/katumaan.

Tunnustan, että minullekin on saattanut käydä näin.

Teen itsekin joskus nopeita ratkaisuja. Yritän aktiivisesti häivyttää näkökentästäni, ajatuksistani asioita, jotka systemaattisesti aiheuttavat minulle tai läheisilleni mielipahaa, ärtymystä jopa edellä mainittuja tunnekuohuja...

Tietokoneen näytön taustakuvan vaihtaminen tai sitten ei...

Minulla on ollut tietokoneeni näytön taustakuvana ilmakuva, joka on otettu vuosia sitten jotakuinkin Kivikon kohdalta yläilmoista. 
Kesäinen kuva, jonka ajattelin hetki sitten vaihtaa hiukan talvisempaan kuvaan esimerkiksi mökkikuvaan Selkäsaaren pohjoispäädystä...

Sain tuon nykyisen taustakuvan nuoremmalta pojaltamme Timolta muutama vuosi sitten.

Kuvassa on hallitsevana Kemin asemanseutu pitkine puutavaravaunuletkoineen. Toivottavasti niitä riittää näillä kulmilla jatkossakin. 
Ei näy vielä Tokmannia. YIT:n rakentamat neljä kerrostaloa seisovat ylväästi sisäsatamassa läheisyydessä. Vanha Yhdyspankki/SYP/Nordea-pankkitalo on vielä pystyssä. Mansikkanokka näyttäytyy neitseellisen rakentamattomana. Kaukana Ajoksen suunnalla pääosa tuulimyllyistä näyttää olevan pystyssä.

Kesäinen kalastusalueeni eli Selkäsaaren pohjoispääty on kuvassa hallitsevasti näkyvillä.

Harmi, että kuvassa ei näy Hahtisaari kuin osittain eikä ns. entinen koirapuisto. Siten ei myöskään Kojukallio eikä Selkäsaaren pohjoispäädyn venevalkamamme.

Voi olla, että jätän taustakuvan vaihtamatta, jospa tuo kevät ja kesä tulevat sitä katsellessa nopeammin...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? No sitä, että olen taannoin kirjoittanut: Suomessa ei ainakaan vähään aikaan nähdä poliittisia lakkoja, tukilakkoja, mielenilmaisuja, jne. ...
Miksi?
Siksi, että olin itse superoptimistinen eduskuntavaalien jälkeisestä hallituskuviosta, syntyi paljon kaivattua, odotettua, perinteistä punamultaa, jota tosin vihreät pääsivät hiukan sekoittamaan.

Mutta, mutta, mutta odotettavissa on pahimmanluokan lakkoloppuvuosi, mikäli niin sanottua maalaisjärkeä ei ala kohtapuolin löytymään.

Kirjoittamattakin on selvää, että tämä lakkorytinä alkaa maksaa. Ilmeisesti hyvinvointi-Suomella on varaa tähänkin...

Kirjoitan lisäksi, että en missään nimessä hyväksy sopimusryhmittelykikkailua ja siitä mahdollisesti aiheutuvaa kohtuutonta palkkatason laskua.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin talonmieshommiin. Pikkupuolen kompostoivan kuivikekäymälän tyhjentämisoperaation vaimoni oli eilen illalla aloittanut, minä saatoin sen loppuun kärräämällä tuotteet tontin kulmalla olevaan isoon kompostiastiaan. Sieltä ne alkukesästä siirretään ns. matopeltoon.

Samalla päätin viedä pari ahkiokuormallista koivuklapeja Pikkupuolelle. Yläkerran kamiinaan intouduin lyhyitä koivupökäleitä halkomaan säleiksi.

Tätä tekstiä naputellessani pohdiskelen, edistyykö tänään autokauppahieronta. 
Lähinnä pääsenkö päärakennuksemme päädyssä olevan Mersun suojapeiton poistamaan, tarvittaessa akun lataamaan, käynnistämään ja ottamaan auton Trafin sivuilta käyttöön, jotta se viedään tuosta arvokkaasti uuteen käyttöelämään...

Hävettää olla niin köyhä, että täytyy alushousujakin paikata...

Näkökentässäni vilahti taannoin jonkun aikauslehden artikkeli, jossa mainittiin muun muassa: Hävettää olla niin köyhä, että täytyy alushousujakin paikata...

Kirjoitin alkuvuodesta Kemin taidemuseon näyttelystä, jonne tarjosin muutamia töitä. Osa oli näyttelyssä ja osan hain takaisin ennen aikojaan. 

Yksi töistä oli kemiläisen ”kansan-/harrastetaiteilijan” teos nimellä Paikka paikan päällä, markka markan päällä. Teos perustuu vanhan, 1800-luvun loppupuolella Laitakarin sahan lankunpätkistä rakennetun rakennuksen vintiltä, muhien joukosta löytyneeseen flanellihousujen paikkaan ja siihen liitettyihin kuuteen, tietyn vuosilukuisiin markan rahoihin. Rahat muodostavat nousujohteisen käyrän. Taulun voi sijoittaa myös ylösalaisin, mutta sen nousujohteinen ajatus säilyy.

No voihan tuon paljastaa, että se on minun tekemä teos. Tuon paikatun flanellihousunpalasen löysin vanhan kotitaloni vintilta sitä purkaessani 1980-luvun puolessa välissä. 
Arvelen paikan kuuluneen isoisälleni Aukusti Pyykölle. Alushousuja oli paikkaillut hänen vaimonsa Liisa 1900-luvun alkupuolella. Nuo markan rahat valitsin huolella. Vuosiluvut kuvaavat minun, vaimoni Tuulan ja poikiemme Tommin ja Timon elämää.

Tuossa teoksessa on arvomaailmalatausta, tunnetta, en haluaisi luopua siitä koskaan. Se on tällä hetkellä meidän L-mallisen päärakennuksemme eteisen seinällä. Se on näkökentässäni monta kertaa päivässä - hyvä niin...

Niin tuo Aukusti ei ymmärtääkseni ollut köyhä mies - päinvastoin.

Tositarinaa Lapinmiehestä...

Kävi hetki sitten muistikuva kaukaisesta televisiossa esitetystä dokumentistä Lapinmiehestä. Taisi olla peräti mustavalko-kuvan aikaa.
Hämärässä pirtissä istuskeli mies, jota toimittaja haastatteli. Ikkunan ohi jonkin matkan päässä näkyi lumisateessa hiihtelevä naapuri.

Muistaakseni toimittaja kysyi:"Jaa - siinä taisi naapuri hiihtelevän mökkisi ohi. Oletteko paljon tekemisissä?"
"Eipä juuri, en ole vuosikymmeniin käynyt häneen luona, ei tosin hänkään minun luonani, ei ole ollut asiaa." totesi Lapinmies. Mikäli vielä oikein muistan, tuo - vuosikymmeniin - taisi olla neljäkymmentä vuotta. Ja tietysti tämä on taivahan tosi.

Minulla on tunne, että minusta alkaa kehkeytyä edellä mainitun Lapinmiehen tyyppinen eläjä. Täällä Kemin Haukkarin Kainuunkadulla on hyvä ihmisen olla...

Puhelinsoitto eilen illansuussa...

Totta, eilen rajanaapurini soitti illansuussa puunkaatoasiasta. Hän kertoi, että heidän tontin kulmalla oleva kuusi kaadetaan lähipäivinä. 
Hyvä että soitti. Katselin eilen taas kerran kyseistä kuusta. Se on mielestäni harvinaisen komea, tuuhea, ehyt ja erityisen säännöllinen kuusi.

Se on se kuusi, jonka alle metrin mittaisen lahjoitin naapurillemme, kun he olivat poistaneet kulmauksesta jonkin eksoottisen puun, joka oli vaurioitunut.
Otin em. kuusenalun meidän varastorakennuksen päädyn "joulukkusimetsästä". Se on samoja kuusia, jotka aikanaan hain Keminmaan Törmästä Sunnarinkulman asuntoalueelta isoissa paakuissa. Samoista kuusista syntyivät ns. logokuuset ja em. joulukuusimetsä.

Naapurin mukaan kuusi on kasvanut liian suureksi. Hän sanoi istuttavansa tilalle jotain muuta, pientä...
No he luonnollisesti tekevät tontillaan hyväksi havaitsemansa ratkaisut. Täytyy käväistä roskapussia viedessäni ottamassa muistoksi kännykällä pari valokuvaa...