tiistai 2. tammikuuta 2024

Televisio-ohjelma Superhamstraajat - mielenkiintoisia osittain murheellisia ihmiskohtaloita - kyllä...

Televisio-ohjelma Superhamstraajat - mielenkiintoisia osittain murheellisia ihmiskohtaloita - kyllä... Olemme katselleet muutamia Superhamstraajat-ohjelmia televisiosta. Yhdysvalloissa toteutettu ohjelmasarja, jossa kerrotaan ihmisistä, joiden intohimona on/on ollut sairaalloinen suhtautuminen ylenpalttiseen tavaroiden hankkimiseen/keräämiseen. Tavarat täyttävät valtoimenaan esimerkiksi omakotilon huoneet, kellarit, ullakkotilat, pihat - kaiken. Tavarapaljous aiheuttaa ahtauden lisäksi monissa tapauksissa terveysriskejä. Kyseisessä ohjelmasarjassa on asiantuntijajäseniä, ammattiauttajia ja siivous-/järjestelyhenkilökuntaa kalustoineen. Ohjelmassa muutama päivän aikana yritetään saada järjestystä aikaan. Yleensä se onnistuu tuskallisten välivaiheiden kautta. Ohjelmassa on aistittavissa välillä erittäin ristiriitaisia tilanteita, joissa superhamstraajat yritetään ohjeistaa/taivutella "uuteen elämään"... Väitetään, että suomalaisissa on myös hamstraajan vikaa/ominaisuuksia. Tunnustan, että minussakin elää pienimuotoinen hamstraaja. Välillä on tuskallista luopua tavarasta, jolla ei ole vuosiin, kukaties vuosikymmeniin ollut minkäänlaista käyttöä. Olen tätä asiaa pohdiskellut tykönäni monesti. Olen päätynyt pohdiskelussani lopputulemaan, että kukaties siksi tuo luopuminen on vaikeaa, kun lähes kaikesta on joutunut itse maksamaan - usein kovankin - hinnan. Juuri mitään ei itse ole saanut koskaan ilmaiseksi. Toki onhan monissa tavaroissa/esineissä myös voimakas tunnearvo, jota sivullinen, läheinenkään ei välttämättä tiedä ja/tai ymmärrä. Luopuminen totta tosiaan saattaa olla tuskallista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti