sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Luppoaikapohdiskelua - kyllä...

Luppoaikapohdiskelua - kyllä eli presidentinvaalien tuloksia odotellessa sunnuntaina 28.01.2024 illansuussa... Täytän syksyllä 80 vuotta, mikäli ei mitään yllättävää tapahdu. Asiaan liittyvänä Veeran lakkiaisjuhlissa Lallinperäntien varrella runsaat kaksi vuotta sitten yltiöpäisyydessäni kutsuin alustavasti läsnä olleet Kainuunkadulle viettämään syntymäpäiväjuhliani. Yltiöpäisyyttäni lisäsi se, että lupasin opetella soittamaan kunnolla kitaralla ukrainalaisen - kauniin kansanlaulun - Kuutamoyö. Sen kuulimme 1990-luvun loppupuolella ensimmäistä kertaa Luoteis-Venäjällä Severomorskissa ollessamme kuvataideystävämme Anatoly Sergienkon kotona viettämässä ikimuistettavaa iltaa kulttuuriystävien seurassa. Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n 75-vuotistilaisuudessa Lumilinnalla - kuultuani pöytäseurueen jäsenen olevan musiikkimiehiä - kutsuin hänet vaimoineen Kainuunkadulle syksyllä edellytyksenä, että hän esittää tilaisuudessa em. kappaleen. Olen tainnut Veerallekin tuosta kappaleesta myöhemmin mainita... Niin - tänään iltapäivällä pohdiskelimme - minä ja vaimoni Tuula - josko lähtisimme syksyllä jonnekin kaupunkilomalle, kun uudet 5 vuoden passitkin tuli hankituksi. Edellisiä passeja emme käyttäneet kuin kerran heinäkuussa 2019 Kemi-Helsinki-Lontoo-Pariisi-Helsinki-Kemi matkalla. Mukava reissu. Mikäli päädymme syksyllä syntymäpäiväni aikoihin lähtemään kaupunkilomalle, edellä mainitut esiintymisvelvoitteet poistuvat. Toki kutsut tulla vaikkapa kahvittelemaan Kainuunkadulle pysyvät voimassa "pienemmissä" ryhmissä... Tunnustan, että kitarat (kaksi akustista Landolaa) ovat edelleen pölyyntymässä varastossa. Tosin toinen ei pölyynny, sillä siinä on tiivis kotelo. Osaan tuon Kuutamoyö-kappaleen itselleni riittävässä muodossa. Sitä voin tapailla illan hämärässä lasin kaksi viiniä otettuani. Sitäkään en ole pariin vuoteen tehnyt - siis tapaillut/soitellut. Taidan lopettaa turhat haihattelut kitaran soittamisesta, vaikka minulla olisi päteviä opettajia lähipiiristä. Itse asiaan: Nyt on puolitoista tuntia aikaa presidentinvaalien ennakkoäänien julkistamiseen. Kohta olemme tietävämpiä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti