tiistai 23. tammikuuta 2024

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Sain hetki sitten mielenkiintoisen puhelinsoiton. Henkilö, jonka kanssa on ollut puhetta vuosikymmenien ajan äänestämisestä - lähinnä äänestysajankohdasta. Hän on tähän saakka pääsääntöisesti pitänyt tapana vaimonsa kanssa äänestä varsinaisena äänestyspäivänä. Muistan heidät monista vaaleista ollessani Kemissä silloisen äänestysalue VII vaalivirkailijana. Hän soitti, että he ovat juuri hetki sitten tulleet kaupoilta Kemin Karjalahden Prismasta. Hän totesi, että olipa helppo samalla käydä äänestämässä ja samaan hengenvetoon, että kaksi kolmosta syntyi - hyvä niin... Oli puhetta myös vaalitenttien seuraamisesta. Sanoin hänelle, että tähän saakka en ole niitä seurannut, mutta pitäisikö tänään rauhoittaa ilta asialle. Mielestäni viimeistään nyt Ollilta pitäisi löytyä lisää räväkkää, sivistynyttä särmää. Sen hän kyllä osaa... Kyllä niitä kolmosia kipeästi vielä tänään ja varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina 28.01.2024 tarvitaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti