Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Olen tälläkin foorumilla muistaakseni julkisesti tunnustanut, että olen aika kehno kauppamies. En saa hyvääkään tavaraa edullisella hinnalla myydyksi. Mutta ainakin kerran olen kuitenkin onnistunut - kyllä. Asia kävi tunti sitten mielessä ajellessani Kemin lyseon lukion ohi. Muistelin oppikouluaikaa Kemin lyseossa 1950-luvun loppupuolella. Kävin syömässä - ainakin silloin tällöin - oppilasruokalassa. Perunat eivät välttämättä olleet aina mielestäni riittävän hyviä niin rohkenin kertoa ruokalan emännälle meidän perunapeltomme tuotteista. Sitä en muista, toimitinko hänelle aluksi koe-erän, mutta joka tapauksessa eräänä kouluaamuna polkupyörän perässä vesikärryissä vein pari säkillistä perunoita. Mikä asiasta teki ikimuistettavan? Se, että noustessani itäpäädyn luiskaa ylös toinen säkeistä luiskahti kärryn päältä ja sen verran repesi, että perunoita vieri jalkakäytävälle ja kadulle. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä, sillä olin aikaisin liikkeellä. Ainakin tämä tapa on minussa säilynyt näihin päiviin saakka. Mikäli oikein muistan, ruokalan emäntä oli tyytyväinen perunoiden laatuun ja hintakin ilmeisesti oli kohdallaan. Saattoi olla, että toimitin niitä toisenkin kuorman. Toki edellä mainitut perunat olivat minimaalinen osa ruokalan perunantarpeesta. Tosiaan - siihen maailman aikaan meidän kotitalomme viereisellä tontilla oli kaksi perunapeltoa ja näin jälkikäteen muisteltuna perunat olivat hyviä...