Edellisessä elämässäni eli opetustyössä ollessani pääasiassa ammatillisella sektorilla otin uuden luokan aina perusteellisesti vastaan.
Kättelin jokaisen uuden tulokkaan ja kyselin järjestyksessä heidän kotitaustansa. Monia minullekin tuttuja henkilöitä sieltä yleensä löytyi.
Karroin myös tuon kuuluisan neljän sekunnin säännön merkityksen: Katsekontakti, kädenpuristus ja ensimmäiset sanat...
Kerroin myös avoimesti omasta itsestäni. Näin jälkikäten ajatellen liiaankin avoimesti. Kerron, kuka minä olen ja mitkä ovat tavoitteeni.
Yleensä lopetin sanomani toteamalla: "Minä olen harvinaisen mukava ihminen, jos minun kanssa onnistutte saamaan riidan aikaan, saatte tonkia itseänne."
Saattoi sieltä takapenkistä joku epäillä:"Mahtaako tuo ihan noin olla?" "Kyllä on, tulette näkemään!" muistaakseni totesin.
Mikäli vielä oikein muistan, sukset eivät menneet ristiin lopullisesti kenenkään kanssa.
Olen sanojeni takana. Kyllä tuo pitää paikkansa vieläkin, vaikka kyllä minua koetellaan välistä rajustikin. Tänäänkin. Totesin päivällä vaimolleni, milloin minä alan kirjoittaa rankkaa tekstiä?
Kyllä sinä senkin osaat, mutta älä ala, taisi vaimoni ymmärtäväisesti todeta aistien vi.., harmitukseni. Ken elää, hän näkee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti