sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Ei minulla ole aikaa tyhjänpäiväisiin kokouksiin...

En kerta kaikkiaan voinut olla kuulematta/kuuntelematta, kun kaksi jo keski-iän saavuttanutta mieshenkilöä keskusteli kokouksista ja ajan käytöstä. Oikeastaan ajan riittämättömyydestä...
Ilmeisesti alunpitäen oli puhe kuntapäättäjäksi ryhtymisestä. 

He eivät olleet paikkakuntalaisia, saattoivat olla ohi kulkevia talvilomalaisia...

"Ei minulla ole aikaa tyhjänpäiväisiin kokouksiin!" totesi rehvakkaasti retkeilyasuinen mies lappaessaan ostoksia kassahihnalle.
"Miten niin tyhjänpäiväisiin? Tarkoitatko, että kaupunginhallituksen, kaupunginvaltuuston, eri lautakuntien, kaupungin omistamien yritysten, kuntayhtymien, jne. kokoukset ovat tyhjänpäiväisiä?" ääntä korottaen toinen miehistä totesi.

Arvelin henkilön vahvasti sympatiseeraavaan kunnallista päätöksentekoprosessia.
Myöhäisemmässä vaiheessa selvisikin, että kyseinen henkilö oli ensimmäistä kertaa lähdössä kuntavaaliehdokkaaksi.

"No ehkä ei aivan tyhjänpäiväisiä, mutta ei minulla ole aikaa sellaiseen enkä minä siellä voi vaikuttaa mihinkään." totesi aikapulasta kärsivä liikemies.

"No sinä jos kuka voit vaikuttaa. Onhan sinulla pitkä kokemus yritysmaailmasta ja tiedät talousasioista kohta enemmän kuin tarpeeksi. Ja tuo ajankäyttö. Sinulla on aikaa rotareihin vai oliko se leijoniin, reserviupseereihin, kulttuurisäätiöön, kaupunkiyhdistykseen, metsästysporukoihin, kalastusporukoihin, karavaanareihin, uimaseuraan, puulaakipalloiluun, taidepiireihin, purjehdusseuraan, jne. mitä vielä. Sinulla on kymmeniä kokouksia oman työsi lisäksi." totesi toinen miehistä ja lisäsi: "Niin ja tuo kuntapäättäjänä oleminen ei vaadi kuin muutaman tunnin kuukausitasolla. Se aika sinultakin kyllä liikenee yhteisten asioiden hoitamiseen."

Miehet lähtivät täysiä ostoskärryjä työntän ulko-oven suuntaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti