tiistai 13. maaliskuuta 2018

Tämän päivän Facebook-tekstini...

Että mitäkö mietin? Kävipä mielessä katsottuani videopätkän näiltä sivuilta Tsekin Prahasta, että oltiihan siellä mekin.
Tosiaan kävin vaimoni kanssa1990-luvun loppupuolella Prahassa, olimme siellä pari kesäistä viikkoa asuen noin 10 km päässä keskustasta. Ihan mukava matka, vaikka viikon päästä jo tuntui, että voisi lähteä jo kotiin.
Kävimme mm. Prahan pohjoispuolella olevassa vanhassa paperitehtaassa, Prahan keskustassa olevassa Koh-i-Noorin pääkonttorissa, Prahan linnassa, Reduta-jazz-kubilla, Jawa-museossa, jne. ...
Viimeksi mainitusta ostin julisteen, jossa oli siihen saakka valmistettujen Jawa-moottootipyörien kaikki mallit. Muistaakseni annoin sen vanhimmalle pojalleni Tommille, mahtaako juliste olla vielä tallessa?
Mielenkiintoisin ostokseni oli kamelinkarvatakki, irtotakki. Vaimoni alan asiantuntijana piti hintaa erittäin edullisena. Paikka, josta sen ostimme oli enemmän kuin kuin epäilyttävä, sillä oli selkeä korrelaation takin hintaan.
Upea takki, jota olen muutaman kerran pitänyt päälläni. Sitä on aina "puhuteltu"...
Matkalta toimme myös jalopuisen pukutelineen, se taitaa olla tällä hetkellä Pikkupuolella varastossa.
Kaiken kaikkiaan mukava matka, jota voisi muistella pitempäänkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti