sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Mielenkiintoinen uni, oikeastaan etiäinen...

Kerroin vaimolleni aamukahvia juodessamme edellisen yön uneni: Olimme perustamassa Kemin ammattikoulun opettajayhdistyksen lentopallojaostolle säätiötä. Unessankin hiukan ihmettelin, mitä sillä on loppujen lopuksi merkitystä, mutta perustetaan nyt sitten, josko sille jotain käyttöä lähitulevaisuudessa löytyy...

Unessa tuli elävästi esiin paljon edesmenneitä opettajakollegoita ja joitakin vielä täysissä ruumiin ja sielun voimissa olevia.

Aamukahvin jälkeen siirsin päärakennuksen vaatehuoneesta tauluja Pikkupuolen varastoon. 
Kuinka ollakaan viimeisenä putkahti esiin Kemin ammattikoulun aikanaan käytössä ollut niin sanottu "nappulataulu", jonka monta vuosikymmentä sitten pelastin lähes roskalavalta. Niitä oli aikanaan kaksi.
Mikä ihmeen nappulataulu? Se oli taulu, johon ammattikoulun jokainen osasto, opintolinjat ja opettajat merkittiin eri värisin nuppineuloin. 
Se oli siis lukujärjestyspohja. Siitä näki "yhdellä silmäyksellä" koko ammattikoulun lukujärjestykset. 
Pelastamani nappulataulu on sikäli merkittävä, että sen jälkeen siirryttiin tietokoneaikaan. Kyseisessä taulussa on jo siihen liittyviä A4-liitteitä.

On aivan pakko mainita, että edesmennyt apulaisrehtori Toivo Tapio oli ekspertti nappulataulun käytössä. Hän joutui sovittelemaan opettejien toiveita ja vaatimuksiakin, mielestäni hän onnistui siinä erinomaisesti.
Niin - Topi - oli myös kantavia voimia Kemin ammattikoulun opettajayhdistyksen lentopallojaostossa, jolle unessani olimme perustamassa säätiötä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti