Sharia, Putin ja muut vapauden viholliset
Sääntöpohjainen maailmanjärjestys luotiin demokratian turvaksi, mutta myös sitä rajoittamaan.
VIIME AIKOINA on varoiteltu, että sotien jälkeinen maailmanjärjestys on uhattuna. Mutta mikä se maailmanjärjestys on? Sen ymmärtämiseksi täytyy palata ajassa 76 vuotta taaksepäin.
TAMMIKUUSSA 1941 demokratia näytti olevan häviämässä sodan. Kaikkein synkimmällä hetkellä Yhdysvaltain presidentti Franklin Delano Roosevelt piti viime vuosisadan tärkeimmän poliittisen puheen.
Puheessaan Roosevelt luetteli neljä vapautta, joiden pohjalle sodan jälkeinen maailma tuli rakentaa: sananvapaus, uskonnonvapaus, vapaus puutteesta ja vapaus pelosta.
Listan pohjalle laadittiin vuonna 1948 hyväksytty YK:n ihmisoikeuksien julistus. YK:n julistuksen perustalle syntyi EU:n ihmisoikeussopimus, joka taas toimi pohjana Suomen perustuslakien suurelle uudistukselle 1990-luvun alussa.
Kun suomalainen oikeusoppinut sanoo, että toimeentulotuen leikkaaminen loukkaa perusoikeuksia, hän seisoo Rooseveltin hartioilla.
KYLMÄN SODAN aikana ihmisoikeudet saivat väistyä reaalipolitiikan tieltä, mutta Neuvostoliiton kaaduttua länsimaat alkoivat ajaa ihmisoikeuksia tosissaan. Nyt ne on kirjattu lukuisiin kansainvälisiin sopimuksiin. Niiden noudattamista valvotaan ja rikkomisesta rangaistaan. Se on saanut jotkut huolestumaan.
Vuonna 1990 muslimimaat esittivät Kairossa oman julistuksensa, jossa ihmisoikeudet hyväksyttiin vain sharia-lain sallimissa rajoissa.
Naisille Kairon julistus lupasi kunnioitusta muttei tasavertaisuutta. Kivitys, ruoskiminen ja amputointi hyväksyttiin. Sananvapauskin mainittiin: ”Jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä vapaasti tavalla, joka ei ole ristiriidassa sharian periaatteiden kanssa.”
VLADIMIR PUTININ Venäjä on pitkään väittänyt, että ihmisoikeudet ovat salajuoni, jolla länsimaat haluavat alistaa muun maailman. Venäjä kokoaa antidemokraattista rintamaa, johon se houkuttelee Kiinaa, Irania, Turkkia ja konservatiivisia muslimimaita. Lännen ”homokulttuuri” on Putinille hyvä vihollinen.
Viime vuosina putinismi on saanut tukijoita myös Euroopan ja Yhdysvaltain kansallismielisistä. Donald Trump näkee maailman samalla tavalla kuin Putin: hänkään ei usko sääntöihin eikä oikeuksiin vaan voimaan ja voittamiseen.
Yhdysvaltain molemmat pääpuolueet ovat tähän asti tukeneet sääntöihin perustuvaa maailmanjärjestystä. Perinteisten republikaanien mielestä Venäjä yrittää horjuttaa Yhdysvaltain johtamia vakauden voimia.
Trumpilaiset ajattelevat toisin. Heille taistelu on etelän ja pohjoisen, ei idän ja lännen välillä. Putinissa he näkevät liittolaisen muslimiradikalismia ja Kiinaa vastaan.
Myös YK on oikeistolaisten tähtäimessä. He syyttävät järjestöä antiamerikkalaisuuden, antisionismin ja abortin levittämisestä. Entinen varapresidenttiehdokas ja tuleva veteraaniviraston johtaja Sarah Palin vaati vastikään ”kahleiden katkaisemista” – Yhdysvaltain eroa YK:sta.
YK ei raivostuta konservatiiveja vain siksi, että se ajaa vääriä asioita. Heistä Yhdysvaltain asioista eivät saa päättää kuin amerikkalaiset.
Samaa ajattelevat muutkin, eivätkä pelkästään konservatiivit. Brexit oli protesti Brysselin pykälävallalle, eurooppalaisaktivistit sanovat vapaakauppasopimusten loukkaavan demokratiaa ja Suomessa hallitus kiroaa professoreita, jotka lukevat poliitikoille lakia.
Sääntöpohjainen maailmanjärjestys luotiin demokratian turvaksi, mutta myös sitä rajoittamaan. Valtion pitää noudattaa solmimiaan sopimuksia. Enemmistön valta loppuu, kun yksilön oikeudet alkavat. Kansanvallan ja oikeussääntöjen välillä on pysyvä jännite.
Yhdysvalloissa abortti ja homoliitot hyväksyttiin tuomioistuimessa, ei kongressissa. Se on saanut konservatiivit syyttämään ”aktivistituomareita” politikoinnista. Suomessakin oikeusoppineiden väitetään jo tallovan poliitikkojen varpaille.
ROOSEVELT halusi korvata kaaoksen säännöillä. Säännöt eivät kuitenkaan ole vain muita vaan myös meitä varten. Siksi ne voivat joskus törmätä yhteen kansanvallan kanssa.
Sellaisissa tilanteissa poliittisten johtajien tehtävä on kertoa, miksi yhteiset säännöt ovat parempi asia kuin vahvojen valta. Selitys kannattaa aloittaa vaikka siitä, miltä Euroopan kartta näytti tammikuussa 1941.
- DemokratiaSeuraa
- IhmisoikeudetSeuraa
- SopimuksetSeuraa
- Donald TrumpSeuraa
- KolumnitSeuraa
- Saska Saarikosken kolumnitSeuraa
- Saska SaarikoskiSeuraa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti