perjantai 4. kesäkuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta minultakin silloin tällöinen kysytään, miksi en irrottele/revittele kuntavaalimainoksissani pitkiä ansioluetteloita jälkeen varhaisnuoruuden. Olen muistaakseni kirjoittanut, että jotakuinkin kaikki löytyy Googlaamalla Aki Pyykkö ja/tai Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994 - osiosta. Olen hiukan vaalikoneisiin kirjoittanut viimeaikaisista ansioistani, toiminnoistani Kemin kaupungin luottamustehtävissä. Viimeisen vielä meneillään olevan valtuustokauden aikana olen ollut varavaltuutettu ja kahden tärkeän lautakunnan varsinainen jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja tarkastuslautakunnan jäsenyys on ollut mielenkiintoista, vaativaa mutta aika ajoin raskastakin. Viime aikoina on puhuttu ja kirjoitettukin luottamushenkilöiden osaamisvahvuuksista ja niiden entistä tehokkaammasta hyötykäytöstä. Ja syystä. Toivottavasti vaalien jälkeisissä paikkaneuvotteluissa eri ryhmittymät kiinnittävät entistä enemmän huomiota valittujen henkilöiden koulutus- ja kokemustaustoihin. Luonnollisesti myös henkilön yhteistyökyky on tärkeä. Mutta menkää ihmeessä äänestämään, jos ette ole sitä jo tehnytkin. Jokainen annettu ääni on tärkeä. Numeroa 151 saa aivan estoitta käyttää. Ei kannata pelätä sen kulumista...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päätin olla tänään tekemättä juuri mitään. Paitsi että kaupungilla pikakäynnin jälkeen taidan ajaa ruohonleikkurilla päärakennuksen edustan ja osittain ojanpenkan nurmikon. Kävin spontaanisti parturissa ja ostin saareen neljä säkillistä puutarhamultaa. Tänään lähden käväisemään illansuussa Täiköntorilla. Ensimmäinen livekuntavaalitapahtuma, jossa Kemin Keskustan kuntavaaliehdokas Paavo Väyrynenkin on mukana...

torstai 3. kesäkuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen siirryin puuaitatuunaukseen. Se on hyvällä mallilla. Taidan hiukan hidastella ja fiilistellä sen kanssa. Juttelin hetki sitten naapurissa olevassa kerrostalossa siivoamassa käyneen naishenkilön kanssa aita-asioista. Kerroin, että tämä puuaita on rakennettu yli kolmekymmentäviisi vuotta sitten. Tänään loppuiltapäivästä on Kemin sosiaali- ja terveyslautakunnan - tämän valtuustokauden - viimeinen kokous kaupungintalon toisen kerroksen kokoushuoneessa. Se on sitten siinä. Olen aikaisemmin kirjoittanut: Jos kuntavaaliehdokas Kemissä haluaa merkittävää lautakuntapaikkaa, se on ehdottomasti tällä osa-alueella... Perjantaina 04.06.2021 on aikomus mennä Täiköntorille klo 18 alkavaan Kemin Keskustan kuntavaalitapahtumaan.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Mukava jutustelutuokio illansuussa - kyllä...

Mukava jutustelutuokio illansuussa - kyllä... Autotallin Turner-oven asentaja soitti, sanoi tulevansa oviaukon puuosat, puitteet maalaamaan. Menin katselamaan maalausta. Kerroin, että olemme olleet erittäin tyytyväisiä hankintaamme. Kävimme läpi kuntapolitiikkaa, valtakunnan politiikkaakin oikein kunnolla ja perusteellisesti. Kuntapolitiikka lähti liikkeelle siitä, että kakkosliittymässämme oli kesäautomme mainoksineen: PARASTA ÄÄNESTÄÄ! AKI PYYKKÖ NRO 151 Nimenomaan Kemin osalta keskityimme Paavo Väyrysen rooliin Kemin Keskustan ehdokkaana. Totesimme yhdestä suusta, että se on enemmän kuin mielenkiintoinen. Kyllähän se se sitä totta tosiaan onkin. Kerroin asentajalle, että en olisi koskaan uskonut olevani Paavon kanssa samalla kuntavaalilistalla. Haarukoimme Paavon saamaa kannatusta ja äänimäärää. Arvioimme sen olevan 300-500 ääntä. Koko maalaussession ajan puhuimme politiikkaa. Sen päätteeksi asentaja totesi:"En yleensä puhu politiikkaa." "En minäkään." sanoin hiukan hymyssä suin...

"Tulla valituksi kaupunginvaltuustoon, eihän tuo nyt kummoinen juttu ole!" totesi "rikkiviisas" irrottelija...

"Tulla valituksi kaupunginvaltuustoon, eihän tuo nyt kummoinen juttu ole!" totesi "rikkiviisas" irrottelija... Muistaakseni hän on samoja ajatuksia viljellyt aikaisemminkin. Koskaan hän ei ole lähtenyt itse kuntavaaliehdokkaaksi, epäilen, että hän ei edes käy äänestämässä. Juttua hänellä riittää... Totta toinen puoli. Muun muassa Kemissä on 166 kuntavaaliehdokasta, joisa 13.06.2021 valitaan 43 kaupunginvaltuutettua. Toki moniin työpaikkoihin saattaa olla satoja hakijoita yhtä työpaikkaa kohti, joten valtuustopaikka näin ajatellen ei hirvittävän vaikeaa ole. Kemissäkin 123 kuntavaaliehdokasta saattaa pettyä ja/tai saattaa olla loppujen lopuksi helpottunut, sillä seuraava vaalikausi on vaikeaa ja vieläkin vaikeampaa. Toki kuntavaaleissa ehdokkaina oleville löytyy - mikäli entiset merkit paikkansa pitävät - erilaisia muita luottamustehtäviä. Ne kaikki ovat tärkeitä. Mutta viimeistään sunnuntaina 13.06.2021 olemme asiasta nykyistä tietävämpiä. Maltetaan odottaa.

Aikainen lintu madon nappaa, väitetään...

Aikainen lintu madon nappaa, väitetään... Suomalaisten karttuisassa suussa on paljon hyviä sanontoja niin kuin yllä olevakin. Tarkoittanee pääasiassa sitä että aikaisin aamulla työhön kannattaa ryhtyä, jotta jotain saa aikaiseksi. Nousin ylös poikkeuksellisen aikaisin. Miksi? Siksi, että tavoitteena oli viedä katiskat maihin. Sen tein. Oli mukava ajella Hahtisaaresta peilityyntä meren pintaa - jonkin matkaa täysillä. Vedenpinta oli alhaalla. Totta - ainakin näillä näkymin katiskakalastus saa jäädä tältä kesältä. Miksi? Lähinnä siksi, että en viitsi niitä viedä kauemmaksi kunnon pyyntipaikoille. Toisaalta ne sitovat liiaksi normaalitoimintaa. Niitä pitäisi kohtalaisen säännöllisesti käydä kokemassa. Monta merellä käyntiä jää tältä kesältä väliin - hyvä niin. Pelkkää säästöä... Nyt pihalle puuaidan tekoon/uusimiseen. Kyllä - tein yhden täysin uuden aitaelementin ja osittain sen maalasinkin. Osittain, sillä työ alkoi tuntua "tikkuiselta". Miksi? Aurinko räköttää pilvettömältä taivaalta, en ymmärtänyt keventää riittävästi vaatetusta. No eipä tuo aitatuunaus tuosta mihinkään karkaa. Niin tuo puuaita on yli kolmekymmentäviisi vuotta vanha. Yhden aitaelementin verran joutui uusimaan ja kolme tolppaa - ei hassumpaa... Iltapäivällä on tämän valtuustokauden viimeinen tarkastuslautakunnan kokous. Kokouksen jälkeen käymme "jäähyväisaterialla" - omalla kustannuksella. Pelkkää säästöä - kaupungille...

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kemin Keskustan puheenjohtaja ja kuntavaaliehdokas Anne Sipola kyselee, ketä tulee vaalivalvojaisiin. Tähän saakka en ole osallistunut em. tapahtumaan, mutta kyllähän se nyt on mentävä. Miksi? Siksi, että Paavo Väyrysen mukaantulo Kemin Keskustan kuntavaaliehdokkaaksi on selvästi sähköistänyt tilannetta. Toivottavasti se myös merkitsee perinteisen, umpisurkean äänestysprosentin kohoamista. Toistan: Kuntavaaleissa 2017 Kemin äänestysprosentti oli noin 55%. Toisin sanoen lähes joka toinen kemiläinen jätti äänestämättä...

Se on sitten kesäkuu 2021 - kyllä...

Se on sitten kesäkuu 2021 - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen pohdiskelen pihalle, puuaitahommiin lähtemistä. Kukaties teen pari uuttaa aitaelementtiä. Kyllä - yhden aitaelementin tuunasin vanhoista ja maalasin. Olipa lähellä, että minuun iski paljon puhuttu stahanovilaisuus, mutta ymmärsin lopettaa. Auringossa, tyvenessä, työhaalari päällä kyllä tarkeni. Tuosta on hyvä jatkaa. Loppuiltapäivästä on Kemin Keskustan yhteistapaaminen kuntavaalien merkeissä. Ulkoilmatapahtuma on vaihdettu "kuntavaaliturvallisuussyistä" Täiköntorille klo 16 alkaen. Lähden paikalle, mikäli mitään yllättävää ei tapahdu...

maanantai 31. toukokuuta 2021

Mitä eilen ja tänään tähän asti...

Menimme eilen Selkäsaareen Prisman kautta. Eipä äänestäminen voi olla juuri helpompaa. Ei ollut jonoja ja numerokin oli hallussa. Vaimoni meni ruokaostoksille ja minä puutarhapuolelle. Ostin yhden tyttötyrnin vaimoni aiemmin ostamien tyttö- ja poikatyrnin lisäksi. Ajelimme Hahtisaaresta Selkäsaaren pohjoispäätyyn. Oli sen verran vesi ylhäällä, että ajelimme rantaan saakka. Mäkeä ylös vesikärryn kanssa mökkipihaan. Tyrnit kiviröykkiöiden tuntumaan odottamaan istutusta. Istahdimme terassille suunnittelemaan tulevaa. Naapureissa näytti olevan hiljaista. Tyrnien istutusta, pihan rapsutusta ja puuhommia. Iltamyöhään saunoimme. Minulla oli hiukan rauhaton yö, kukaties puuhommien jatkuminen jäi mielenpäälle. Yöllä tuuli muutti suuntaa ja oli puuskittaista. Oli pakko käväistä rannassa venettä tarkistamassa. Pois lähtiessämme totesimme ankkuriköyden katkenneen. Onneksi tuulen suunta oli suotuisa, vene oli rannassa. Koukkasimme katiskojen kautta. Markettikatiskassa oli parin kilon hauki. Olihan se pakko ottaa mukaan. Superkatiska Wekessä ei ollut kuin muutama pikku ahven. Hauki on perattu ja kolmena kappaleena pakastimessa. Eipä sitä muistanut, miten hankala perattava hauki on, voi olla, että luovun noista katiskatouhuista. Aika näyttää. Joka tapauksessa mukava saarikäynti. Ilmeisesti seuraavalla kerralla viemme muutaman säkillisen multaa ja jatkamme puuhommia. Kyllä Fiskarsin X25 on kova sana ja vielä kovempi niin sanottu Kiinankirves...

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Kemistä oon ja kehtaan sanua...

Kemistä oon ja kehtaan sanua... Tuo sanonta on varsin tuttu minullekin. Oli mukava todeta, että kemiläistynyt kuntavaaliehdokas Paavo Väyrynen toi esiin em. sanonnan historiataustaa artikkelissaan Kotikulmilta-lehdessä. Minulle kyseinen sanonta tuli tutuksi 1980-luvun puolenvälin jälkeen tehdessäni yhteistyötä AITAKI-Laatutuotteen kanssa SYP:n, KePS:n ja Innon Mimmien kanssa. SYP oli ottanut em. sanonnan "omakseen" ilmeisesti silloisen pankinjohtajan Ahti Salmelan toimesta. Hyvä niin, sillä kyllähän Kemi - tämänhetkisistä taloudellisista vaikeuksista huolimatta - on mainettaan huomattavasti parempi.

Sunnuntaiaamun luettavaa ja pohdiskeltavaa...

Olen lueskellut Keskustan ehdokkaille toimitettavia kuntavaalikirjeitä ja tutkinut laajaa tukimateriaalia. Tukimateriaalia, jota itse en ole juurikaan käyttänyt, sillä valitsemani kuntavaalistrategia on aika perinteinen. Olen antanut lukijoilleni mahdollisuuden seurata toimintaani, ajatuksiani ja tuntemuksiani tällä erää pitkäkestoisesti - noin puolentoista vuoden ajan. Ei viikon tai kahden pikarypistyksenä. Olen luonnollisesti mukana Kemin Keskustan yhteismainonnassa ja tavoitteena on jalkautua muun muassa tiistaina 01.06.2021 Prisman edessä. Lainaan pienen pätkän vasta valitun tiede- ja kulttuuriministerin Antti Kurvisen tsemppitekstistä. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen Vaalitulos on kiinni meistä jokaisesta, ei gallupeista Hyvä Keskustan kuntavaaliehdokas, Keskustalle povataan näissä vaaleissa auringonlaskua. Annetaan ymmärtää, että mediassa julkaistut gallupit ovat yhtä kuin vaalitulos. Ei se näin ole. Gallupit kertovat aina menneestä. Vaalitulos tehdään tulevien parin-kolmen viikon aikana. Ja nämä vaalit käydään jokaisessa Suomen kunnassa ja kaupungissa erikseen. On täysin meistä itsestämme kiinni, mikä on henkilökohtainen äänimäärämme ja kuinka korkealle Keskustan vihreä tolppa vaali-iltana 13.6. valtakunnallisesti nousee. Nyt jos koskaan luottamusta pitää hakea ihminen ihmiseltä. Meillä on kaikki mahdollisuudet pärjätä, mutta raivoisaa työtä se vaatii. Keskustalla on linja ja asiat, jotka ovat taistelemisen arvoisia. Meidän vaihtoehtomme on tasa-arvoisten palvelujen ja elämisen edellytysten turvaaminen koko Suomessa. Meille näissä vaaleissa on kyse päiväkodeista, kouluista, terveyskeskuksista ja vanhainkodeista. Siitä, että arki on toimivaa ja turvallista kautta maan. Korona-aika on osoittanut keskittämispolitiikan kestämättömyyden. Näissä vaaleissa suuntaa pystytään muuttamaan ja rakentamaan väljempää, tasapainoisemmin kehittyvää Suomea. On näissä vaaleissa kyse myös toimintatavoista. Me hoidamme ihmisten asioita sopimalla ja yhteistyössä. Rakentamalla, emme repimällä. Vastakkainasettelu ei vie suomalaisten kotikuntia ja -kaupunkeja, saati Suomea eteenpäin. Käydään siis täysillä vaalitöihin koko Suomessa. Kaikki on vielä mahdollista! Älä usko maailmanlopun manaajia.

lauantai 29. toukokuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Käväisin tänään merellä. Hahtisaareen menomatkalla otin Hahtisaaren Nesteeltä pari vitosen kanisterillista bensiiniä. Kassalla ostoksiani maksaessani jututin kassalla olevaa naishenkilöä lähinnä tiedustellakseni, milloin tämä touhu loppuu. Kuulemma kesäkuun loppuun. Lehdissä on annettu ymmärtää, että Kemin kaupungin vuokrauspolitiikka olisi syynä kyseisen huoltoaseman alasajoon ja kiinteistön kunnossapitoon. Arvelen, että kyseessä ovat toisarvoiset syyt. Itse jaksan vielä uskoa, että kyseinen yrittäjä jatkaa kyseisen huoltoaseman toimintaa, sillä havaintojeni mukaan siellä on aina kohtalaisen vilkasta. Pois lähtiessäni nuorimies ihaili kesäautoamme. Mikäli oikein ymmärsin, hän oli Metsä Fibren työmaalla Kinnusen hommissa ollut jo jonkin aikaa. Niin - Mikkasen Seppokin näytti istuskelevan tupakalla miesporukassa, tuskin kuvataiteesta oli puhetta. Pikemminkin lähestyvistä kuntavaaleista. Arvelen, että porukka bongasi kesäautomme takaosan ikkunoissa olevat tarrat: PARASTA ÄÄNESTÄÄ! AKI PYYKKÖ NRO 151...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pientä puuhuoltoa. Sovimme eilen rajanaapurin kanssa, että käymme viemässä Esa ja Pojat Vilmilän "kiertotalousalueelle" peräkärryllisen pihan rapsutusjätteitä, pensaiden leikkausrisuja sekä puuaidan lahonneita osia. Perinteinen kevätreissu. Iltapäivällä menen tarkistamaan katiskat Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueella. Kukaties lähtiessäni tonkaisin muutaman madon tonttimme kulmauksessa olevasta matopellosta ja kokeilen jigionkimista... Käväivin iltapäivällä katiskat kokemassa. Toinen tyhjä, toisessa muutamia ahvenia, pari ihan savustuskokoista. Sinne jäivät. Kokeilin taas ekokalastusta eli annoin tuulen viedä hetken venettä, pari jigionkea vedessä, muutama ahven, mutta päästin ne takaisin mereen. Ne nousivat niin nätisti ylös, että tuskin vioittuivat. En viitsinyt olla kuin hetken merellä, sillä perunoiden istutus oli mielen päällä. Kyllä - istutimme hetki sitten perunat kasvamaan. Tarkistin pöytäkalenteristani: Viime vuonna 28.05.2020...

perjantai 28. toukokuuta 2021

Mielenkiintoista seurantaa - kyllä...

Mielenkiintoista seurantaa - kyllä... Olemme seuranneet toista kuukautta WWF:n Luontoliven sääksikamerassa pesintää Saimaalla. Eilen emo lopetti kahden pesässä olevan munan hautomisen. Se seurailee - katselee ja kuuntelee - pesän reunalla, mitä ja milloin tuleman pitää. Toivottavasti sieltä kuoriutuu kiohtapuolin kaksi tervettä sääksipoikasta... Maria Rautio-Runeberg WWF:n Luontoliven sääksikamerassa on kevään mittaan saatu tarkkailla sääksiparin haudontaa. Pesintä ei kuitenkaan tänä vuonna asiantuntijoiden mukaan onnistunut. Luontoliven rakastettu sääksikamera on tuonut kevään aikana rutkasti iloa katsojilleen – mutta myös suurta huolta. Torstaina 27. toukokuuta sääksien yhtäjaksoinen haudonta loppui aamun tunteina, ja munat jäivät yhä pidemmiksi ajoiksi ilman emon suojaa. Lopulta kävi selväksi, ettei pesintä ole tänä vuonna onnistunut. ”Sääkset ovat pesineet joka vuosi samalla pesällä koko sääksikameran viisivuotisen historian aikana, ja joka vuosi pesästä on lentänyt 2–3 poikasta maailmalle. Tämän kevään tilanne on valitettava, mutta livekameroidemme taustalla on ajatus tarjota aito kurkistusikkuna luontoon emmekä voi kontrolloida lähetyksen tapahtumia”, Luontoliven viestinnästä vastaava Maria Rautio-Runeberg huomauttaa. Syitä, miksi muninta tänä vuonna epäonnistui, voidaan vain spekuloida. Mahdollisia selityksiä voivat olla ravinnon puute tai munan tai munien hedelmöittymättömyys. Sääksikeskuksen Jouko Alhainen muistuttaa, että kaikkiin kysymyksiin ei luonnossa löydy tarkkaa vastausta. Pesinnän epäonnistuminen tai poikasten menehtyminen ovat kuitenkin yleisiä ilmiöitä. Noin 60 vuotta luonnonvaraisten eläinten parissa toimineen Alhaisen arvion mukaan noin kolmasosa sääksien poikasista menehtyy jossain vaiheessa pesinnän aikana. Kun pesintä epäonnistuu, sääksiemot lopulta hylkäävät pesän. Luontoliven tallenteista kuitenkin näkyy, että emot ovat käyneet säännöllisesti pesän reunalla munien luona. ”On yleistä, että emot palaavat pesälle vielä pitkään. Toipuminen voi kestää viikkoja. Kun hormonitoiminta laimenee, ne lähtevät kokonaan pois. Joskus ne tuovat keppejä ja sammalta pesään. Se voi olla eräänlaista surutyötä”, Alhainen kuvailee. WWF päättää kameran jatkosta kesäkuun alussa. Sääkset eivät kuitenkaan pysty uusintapesintään, joten niille tulee välivuosi poikasista. Sääksikameran pesän rengastuksista 24 vuotta vastanneen Pekka Mätön mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun hänen aikanaan pesässä ei tulla näkemään poikasia. Tällä hetkellä voit kurkistaa Luontoliven kautta rupiliskoja ja vesiliskoja kuhisevaan lampeen rupiliskokamerassa sekä isokokoisten merilintujen pesintään lintusaarikamerassa. WWF:n Luontoliven sääksikamera on toteutettu yhteistyössä Pyyvilän osakaskunnan, Juha Taskisen, Live Eyen ja Pukki Visualsin kanssa.

Paavo Väyrysen historiakatsaus Kemistä...

Paavo Väyrysen historiakatsaus Kemistä... Kotikulmilta-lehden liitteenä oli Paavo Väyrysen historiakatsaus Kemistä. Siinä tuodaan esiin muun muassa sanonnan - Kemistä oon ja kehtaan sanua - taustat. Noin kahden viikon päästä on kuntavaalien varsinainen äänestyspäivä. Ennakkoäänestys on jo täydessä vauhdissa. On mielenkiintoista seurata, miten poikkeusolosuhteissa toteutetut kuntavaalit vaikuttavat äänestysaktiivisuuteen. Toistettakoon se tosiasia, että Kemissä edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2017 äänestysprosentti oli noin 55%, se on murheellisen alhainen. Lähes joka toinen kemiläinen jätti äänestämättä. Kyllä kotikaupungin toiminta täytyy sen verran kiinnostaa, että vaivautuu edes kerran neljässä vuodessa vaaliuurnille ja käyttää äänensä. Se ääni on tärkeä...

torstai 27. toukokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloimme tehdä lähtöä ensimmäistä kertaa tälle alkukesälle Selkäsaareen - kyllä. Tavoitteena lähinnä pistäytyminen tarkistamassa, onko kaikki kunnossa, ei mitään rajuja työtavoitteita... Olemme seuranneet WWF:n Luontoliven sääksikamerassa pesintää Saimaalla. Aamulla emo oli pesän reunalla ja kallisteli päätä kuunnellen kahta munaa, ilmeisesti kohta poikanen kuoriutuu. Niin - ajelimme Selkäsaareen ja totesimme, että vesi on alhaalla. Jouduimme jättämään veneen parikymmentä metriä normaalista rantautumispaikasta ja kahlasimme rantaan. Tuttu joutsenparinkunta seurasi etäällä touhujamme. Nousimme rinnettä mökille. Kaikki kunnossa. Nostimme katoksesta pihaterassille puiset puutarhakalusteet ja silmäilimme/kuuntelimme ympäristöä. Kahdessa linnunpöntössä näytti olevan asukkaat. Kevyttä pihasiistimistä. Käväisin sauvakävelemässä kivirakalla/pirunpellolla vuoden 1918 muistomerkillä. Kyllä se pisti ottamaan työlippiksen päästä muistomerkkiä katsellessani ajatuksella: Ei koskaan enää Suomessa tällaista. Takaisin mökille kävellessäni teki mieli halailla toisella tontillamme olleita mahtavia kuusia. Kerta kaikkiaan kyllä ne ovat hienoja. Takaisin lähtiessämme otimme kaksi katiskaa mukaan ja muovisaavissa olevat onkivarusteet. Pilkit jätin vielä varastoon. Jätimme katiskat pyytämään tuttuun paikkaan. Täytynee parin pävän päästä käväistä vilkaisemassa, onko saalista. Samalla ehkä ensimmäiset onkikokeilut. Mukava pistäytyminen saaressa, ei kahta sanaa.

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Tulin noin tunti sitten Kemin tarkastuslautakunnan kokouksesta, pääosa paikanpäällä ja osa etänä - kesto lähes neljä tuntia. Hyvä, puhutteleva kokous, jossa pääasia oli vuoden 2020 arviointikertomuksen laatiminen. Erittäin hyviä kommentteja/näkemyksiä eri asiakokonaisuuksista. Jäi vielä "kotitehtäviäkin" ja arviointikertomuksen viimeistely tapahtuu viikon päästä keskiviikkona 02.06.2021 klo 14 alkaen. Se on tämän valtuustokauden viimeinen tarkastuslautakunnan kokous...

Ajankohtaista kuntavaalipohdiskelua - kyllä...

Ajankohtaista kuntavaalipohdiskelua - kyllä... Lähtiessäni mukaan vuonna 2000 kuntavaaliehdokkaaksi ajattelin "vasemmalla kädellä" vetäväni kaksi-kolmesataa ääntä. Ajatukseni perustui olettamukseen, että olin kouluttanut satoja kemiläisiä, ollut mukana aktiivisesti opettaja- ja insinöörimaailmassa - valtakunnan tasollakin - ollut mukana kulttuurimaailmassa, jne. mutta... Minulta unohtui olennainen asia. En ollut koskaan ollut missään tekemisissä politiikan kanssa. En ollut koskaan ollut minkään puolueen jäsen. Minulla ei ollut omia tukijoukkoja. Nyt ainakin kaksi edellä mainituista on kunnossa. Kyllä nämä ovat totta tosiaan some-kuntavaalit. Uutena ilmiönä näyttää viime aikoina - ennakkoäänestyksen käynnistyessä - esiintyvän muun muassa Facebook-foorumilla eräänlainen trumppimainen diili-ilmiö. Tyyliin: Jos et äänestä minua, niin toivon sinun äänestävän sitä sun tätä ja yhtä sun toista. Diileissä mennään reippaasti yli puoluerajojen ja olennaisesti ristiin. Tätä "tykkäys-, peukutus-, hymiö-peliä" pelaavat oletettavasti kohtalaisen hyvän äänimäärän saajat. Niin - vaikka juuri tällä hetkellä vasta ensimmäisiä ääniä annetaan. Edellä mainitsemani ilmiö saattaa olla hyväkin, sillä yhteistyötähän kuntapolitiikka on parhaimmillaan ja henkilökemiat pitää toimia...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen kävin liimaamassa/kiinnittämässä kesäautomme välitilan ovi-ikkunaan kuntavaalimainokseni: PARASTA ÄÄNESTÄÄ! AKI PYYKKÖ NRO 151 Pistän haalarin päälle ja menen puuaitaa tuunaamaan. Etenen asiassa rauhallisesti, sillä en ole vielä hankkinut vaakajuoksupuutavaraa enkä painekyllästettyä pystytolppatavaraa. Kaikki aikanaan. Iltapäivällä on tarkastuslautakunnan kokous Kemin kaupungintalon toisen kerroksen kokoushuoneessa. Osa osallistujista todennäköisesti nykytyyliin etänä. Toivottavati pääsemme tuosta kirotusta Koronavirusongelmasta vähitellen eroon ja pääsemme palautumaan mm. kokoustyöskentelyssä normaaliin olotilaan...

tiistai 25. toukokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen valmistelin veneen Hahtisaareen vientiä. Kyllä - kävimme - minä ja vaimoni - viemässä veneen laituriin. Kyllä on mukava kuunnella vanhan, kunnolla huolletun perämoottorin käyntiääntä. Hahtisaaren venesatamassa oli menossa kahden vanhan, aikansa eläneen laiturin uusinta - hyvä niin. Kyllä täytyy myöntää, että Selkäsaareen lähtö alkaa olla vakavasti mielenpäällä. Kukaties viikonvaihteessa... Nyt olemme olleet pihalla/tontilla kolmisen tuntia. Vaimoni viritteli kasvimaata ja kivirykelmäkasvustoa. Minä jyräsin ruohonleikkurilla katkaistun orapihlaja-aidan kohdalta rapsuteltuja lehtiä. Siistimme myös "museoalueemme" muun muassa poistamalla tuotantovälineistä kaikki lahonneet puuosat. Tuotantovälineet ovat sen verran hyvässä kunnossa, että akuutissa hätätilanteessa ne voisi ottaa käyttöön. On äestä/karhia, auraa, niittokonetta, haravakonetta ja maatalouden pientyövälineitä. Mietskelen, uskaltaisiko puuaidan uusittavia pystylautoja - ovat pitkinä lautoina vielä - pintakäsitellä mahdollisen sateen pelossa. Katsotaan. Katsottu on ja pohjamaalattu/lahosuojattu on, jatketaan myöhemmin harjoituksia... Sain puhelinsoiton Auto Patusta vähän ennen klo 16, kesäautomme eli VW Doppell TD vm 1989 on remontoitu ja katsastettu. Kyllä - autoon vaihdettiin muun muassa etujarrulevyt, pyörälaakereita, hammastangon suojakumeja, käsijarruvaijeri, jne. tämän remontin jälkeen huolettomia kilometrejä - näiltä osin - kymmeniksi vuosiksi. Nyt kyllä kelpaa. Voi olla, että huomenna liimailen hiukan kuntavaalirekvisiittaa takaosan sivulaseihin, sillä huomenna käynnistyy ennakkoäänestys ja numero 151 on vapaasti kaikkien kemiläisten äänestäjien käytettävissä...

maanantai 24. toukokuuta 2021

Hmmmmm - vai somevaalit - kyllä vain...

Hmmmmm - vai somevaalit - kyllä vain... Muistaakseni vuoden 2012 kuntavaalien yhteydessä Kemissäkin jotkut ehdokkaat jo irrottelivat somessa lähes laillisuutta/laittomuutta hipovilla menetelmillä. Vuoden 2017 kuntavaaleissa some-irrottelu oli jo aika lailla yleistä. Muistan monien minunkin tuttujeni tuskaantuneen "naamataulu- ja lupausviidakosta". Nyt eletään vuoden 2021 kuntavaalien kalkkiviivoilla ja on selvästi havaittavissa, että kyllä some jyrää, jyrääkö se niin ansiokkaasti, että saamme Kemiinkin uuden "some-valtuuston" - tuskinpa sentään. Tunnustan, että kyllä itsekin olen vähin mukana tässä kehitysvaiheessa. Ainakin Kemin Keskustan yhteismainonnassa. Itse luotan sanan ja nimenomaan tekojen voimaan. Ne syntyvät pääasiassa elämänkokemuksen kautta, mikäli ihminen on tasapainossa elinympäristönsä ja itsensä kanssa. Edellisissä kuntavaaleissa Kemissä rapiat 30% kaupunginvaltuutetuista vaihtui, itselläni on vahva tunne, että tällä kerralla vaihtuminen on suurempaa. Äänestysprosentti oli noin 55%, optimistisena ajattelen senkin nousevan, mutta viimeistään sunnuntaina 13.06.2021 illansuussa olemme tietävämpiä. Ken elää, hän näkee.

Toukokuun viimeinen täysi viikko käynnistyi - kyllä...

Toukokuun viimeinen täysi viikko käynnistyi - kyllä... Edelleen sateisena, joten ulkotyöt ovat rajoitettuja. Perinteisten aamutoimien jälkeen työhuoneeni pöytäkalenteria katsellessani totean, että tällä viikolla on yksi kokous Kemin kaupungin luottamustoimissa: Tarkastuslautakunta keskiviikkona. Tänään odottelen saavani kesäautomme Auto Patulta huollosta päästäkseni katsastamaan se ilman erityisjärjestelyjä. Voi olla, että vene viedään alkuviikosta Hahtisaaren laituriin ja käynnistellään vähitellen Selkäsaaressa käyntejä. Niin ja kuntavaalit käynnistyvät keskiviikkona 26.05.2021 ennakkoäänestysten osalta...

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Niin - olihan se viime yönä katseltava TV 3:lta tulleen ruotsalaissarjan Wallanderin jälkeen osittain TV 1:ltä Euroviisujen sekavan tuntuinen pistelaskuprosessi. Suomi tuli kuudenneksi, se on erinomainen sijoitus. Nyt sunnuntaiaamuna, Helluntaipäivänä perinteisten aamutoimien jälkeen ei taida löytyä mitään akuuttia, järkevää tekemistä. Voi olla, että menen myöhemmin sinnittelemään pihalle rapsutusjätteiden kärräämiseen ja pois nostamieni aitaelementtien alustavaan tutkimiseen. Raakalautojen pintakäsittelyäkin olisi, mutta taitaa ilma olla liian kylmä sellaiseen. Ehkä parasta siirtää se ensi viikolle, josko nuo ilmat hivenen lämpenevät... Lähestyviin kuntavaaleihin olisi havillista aikaa kehitellä tekstintynkää. Nehän ovat tasan kolmen viikon päästä ja ennakkoäänestys alkaa jo ensi viikon keskiviikkona. Mielenkiintoista.

lauantai 22. toukokuuta 2021

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Ensimmäisen kerran minua kysyttiin kunnallisvaaliehdokkaaksi, nykyisin kuntavaaliehdokkaaksi vuoden 1996 vaaleihin. Aluksi puhelimitse työpaikalle. Kysyjänä oli Kemin Keskustan silloinen voimahahmo Pentti Ilvesluoto entisestä Kemi Oy:stä. Kävin Pentin luona juttelemassakin sellutehtaan tutkimuslaboratoriossa. Ihan mukava tapaaminen ja asiallinen keskustelu. Pentti toi esiin toimintani ammattikoulun opettajana ja taannoisen jäähallin liikkeelle panijana Kemin Lämäreiden puheenjohtajana. Oli meillä teollisuudesta myös yhteinen tuttu, Veitsiluoto Oy:n vuoromestari Kari Korpimäki. Kari oli ollut minulla oppilaana Kemin tekussa 1970-luvun alkupuolella. Hän oli myös pitkän tovin Kemin Keskustan kuntapoliitikkona ennen Ouluun muuttamistaan. En lähtenyt vielä silloin mukaan. Sittemmin minua kysyttiin ehdokkaaksi vuoden 2000 kuntavaaleihin. Kysyjänä oli entinen oppilaani 1980-luvun alkupuolelta Kemin tekusta ja metsuriavustaja Juha Puro, liekö Pentti ollut silloinkin taustalla. Päätin lähteä mukaan, sillä olin jonkin verran seurannut Kemin kuntapolitiikkaa. Osittain sen lieveilmiöitä joutui pakostakin seuraamaan omalla työpaikallakin... Niinkuin olen aikaisemminkin kirjoittanut, tähänastinen roolini kuntapolitiikassa on ollut minulle ihan nokko, sillä on ollut myös muita aktiviteetteja. Aktiviteetteja, joista olen sittemmin viime aikoina luopunut. Nyt olisi sopiva aika panostaa kuntapolitiikkaan vähän reippaammin. Sen näkee sitten viimeistään sunnuntaina 13.06.2021 illansuussa...

Muistin virkistämiseksi...

Muistin virkistämiseksi... Aikataulut vuoden 2021 kuntavaaleissa Vuoden 2021 kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 13.6.2021 ja muut tärkeät ajankohdat ovat seuraavat: äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (missä kunnassa kukin on äänioikeutettu): 23.4.2021 ehdokashakemusten jättöpäivä: 4.5.2021 ehdokasasettelun (ml. ehdokasnumerot) vahvistaminen: 14.5.2021 äänioikeusrekisteri lainvoimainen 25.5.2021 kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy 1.6.2021 klo 16 ennakkoäänestys kotimaassa: 26.5. - 8.6.2021 ennakkoäänestys ulkomailla: 2. - 5.6.2021 tulosten vahvistaminen: 16.6.2021 valtuustot aloittavat työnsä 1.8.2021. Toisin sanoen Suomessa ennakkoäänestys alkaa muutaman päivä kuluttua. Menkää ihmeessä äänestämään! Miksi? Siksi ettei Suomen suurin kuntapuolue Nukkujat pääse taas elvistelemään erinomaisuudellaan/päättämättömyydellään ja lähes 50%:n kannatuksellaan...

Tänään tihkusadetta ja +5 astetta lämmintä...

Tänään tihkusadetta ja +5 astetta lämmintä... Oli pakko pistää päärakennuksen takkaan tulet. Kuluneella viikolla melkein joka päivä alustavat suunnitelmani ovat menneet uusiin puihin. Tänään ajattelin pohjamaalata eilen päärakennuksen "ullakolta" hakemani kolme pitkää raakalautaa, joista aikanaan sahailen aitaelementteihin "pehmenneiden = lahonneiden" pystylautojen tilanne uudet. Voi olla, että joudun hakemaan vaakajuoksuihin esim. Lautarilta uutta raakalautaa. Samalla kukaties 4-5 m 75x75 mm painekyllästettyä tolppaa... Ehkä sitten ensi viikolla paremman sään vallitessa.

perjantai 21. toukokuuta 2021

Kuntavaaleja vuodesta 2000 alkaen - kyllä...

Kuntavaaleja vuodesta 2000 alkaen - kyllä... Olen seurannut kuntavaaleihin valmistautumista Kemissä vuosina 2000, 2004, 2008. 2012, 2017 ja 2021. Jokainen kerta on ollut erilainen, joista tämänkertainen, 13.06.2021 pidettävät kuntavaalit ovat aivan poikkeukselliset. Olen tutustunut moniin kuntavaaliehdokkaisiin, jotka toteuttavat omaa vaaliohjelmaansa, "vaalitaistelua" omannäköisesti. Ei ole yhtä oikeaa tapaa ja se on luonnollisesti hyväksyttävä. Kemin Keskustassakin - yhdeksäntoista ehdokkaan joukossa - on monenlaisia lähestymistapoja lähestyviin kuntavaaleihin. Toki yhdessä hiotaan myös kaikille sopivia asioita. Aikataulukysymykset ovat joskus ylitsepääsemättömiä. Yhteistä aikaa ei aina välttämättä löydy, sillä meillä kaikilla on - politiikanteon lisäksi - oma elämämme elettävänä... Olipa Kemin kaupunginvaltuuston koostumus 13.06.2021 jälkeen mikä tahansa, sillä on poikkeuksellisen vaikea nelivuotiskausi edessä. Arvelen, että kaikki valitut valtuutetut ovat orientoitumassa ehdottomasti tärkeimpään tehtävään eli Kemin kuntatalouden kuntoon saattamiseen. Siinä on onnistuttava - yhdessä.

Tämä on taas niitä aamuja, jolloin...

Tämä on taas niitä aamuja, jolloin kaikki menee uusiin puihin - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen klapit taas kerran päärakennuksen takkaan ja korillisen puita hakeminen varasto- ja puukatoksesta. Näyttää nuo säätiedotukset pitävän jotakuinkin paikkansa. Tämä aamupäivä ainakin taitaa mennä sisähommissa, vaikka ulos tekee mieli. Seurataan tilannetta... Niinhän siinä kävi, että kymmenen aikoihin totesin, että vesisade on pukeutumiskysymys, pistin sadeasun päälle ja syöksyin pihalle. Poistin = nostin siirtolavan päälle kahdeksan kahden metrin pituista aitaelementtiä ja kolme lahonnutta aitatolppaa meidän tonttimme ja pienkerrostalon välisestä puuaidasta. Niinkuin aikaisemmin kirjoitettu, rakensin em. aidan 1980-luvun puolessavälissä. Muutamia aitaelementtejä on jouduttu tuunaamaan. Ihmettelin yhtä tolppajalustaa ja katkennutta tolppaa. Luulin ensin, että en ollut laittanut ollenkaan tolppajalustaa. Kyllä olin, mutta kerrostalon jätekatoksen rakentajat olivat ilmeisesti haudanneet jalusta "vääräoppisesti" liian syvälle. Kunhan ilmat kuivuvat, alan katselemaan syrjään nostamieni aitaelementtin uusimistarpeita. Juuri hetki sitten kerrostalossa asuva kaupunginvaltuutettu, Timo Marttala totesi:"Aitahommissa!" Huikkasin takaisin:"Jonkunhan nämäkin hommat on tehtävä." Asunto-osakeyhtiön kanssa on ollut jo pitkään sähköpostiviestintää aidanuusimistarpeista.

torstai 20. toukokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Olin eilen suunnitellut tekeväni tänään sitä sun tätä mutta... Perinteisten aamutoimien jälkeen - ulos alkavan vesisateen aistittuani - suunnitelmani menivät uusiksi. Tämä on niitä aamuja myös, jolloin somemaailma näyttää kummalliselta. Joudun pistämään kaveriporukkaa jäähylle. Miksi? Siksi, että en kerta kaikkiaan jaksa katsella iänikuisen vanhoja "myötätuntoa kerjääviä valokuvia" ja merkkihenkilötuntemuksilla briljeeraavia kommenttikirjoituksia. Katsotaan, mikä on tilanne 30 vuorokauden kuluttua... Sen sijaan pistin tulet päärakennuksen takkaan ja yritän keskittyä tarkastuslautakunnan jäsenen roolissa vuoden 2020 arviointikertomuksen hahmottamiseen, johon sihteerimme ja lakimiehemme on laatinut hyvä pohjamateriaalin. Niin - kyllä tuonne pihalle mielellään menisi. Toki sadeasussa siellä hyvin selviää.

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

"Jännittääkö sinua kuntavaalit?" minulta taas kysyttiin...

"Jännittääkö sinua kuntavaalit?" minulta taas kysyttiin... Tuttu kysymys ja tuttu vastaus - ei jännitä. Kerroin kysyjälle kertauksena, että aloitin henkilökohtaisen kuntavaalikampanjani Pyhäinpäivänä 01.11.2019, jolloin päätin osallistua 2021-kuntavaaleihin. Olen siis käynyt pitkäkestoista prosessia, jossa pääpaino on ollut lähes päivittäin tuoda esiin lähestyvät vaalit, aktivoida potentiaalisia henkilöitä ehdokkaiksi ja potkia sanallisesti persauksille lähteä aikanaan äänestämään. Osittain olen edellä mainituissa asiakokonaisuuksissa onnistunut. Toki olen kasvattanut Facebook-foorumilla kaveriporukkaani. Tavoitteena on ollut, että kaverini seuraisivat toimintaani. Siitä tosin en ole aivan varma, sillä peukuttamista, puhumattakaan kommentointia on vähänlaisesti. Nyt kun tuo äänestysnumerokin on tiedossa niin yksviisyks eli 151 on varsin helppo kirjoittaa aikanaan äänestyskopin hiljaisuudessa äänestyslipukkeeseen.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen kiinnitin venetrailerin Land Roverin perään. Käyn sen kanssa Tommin verstaalla Karihaarassa. Hän varmistaa meidän kesän liikkumiset perämoottorin käynnin suhteen lähinnä välillä Hahtisaari-Selkäsaari-Hahtisaari. Voi olla, että muitakin reittejä ajellaan, kunhan saadaan kaiut näyttämään... Iltapäivällä on tarkastuslautakunnan kokous Kemin kaupungintalon valtuustosalissa, osa osallistujista todennäköisesti edelleenkin etänä. Kyllä - mielestäni hyvä, asiallinen kokous taas kerran. Pari kokousta - 26.05. ja 02.06. - vielä, joissa väännetään arviointikertomus vuodelta 2020 kasaan. Se on sitten kulunut valtuustokausi, rapiat neljä vuotta siinä.

tiistai 18. toukokuuta 2021

Orapihlaja-aidan kuskaamista haketuskentälle - kyllä...

Orapihlaja-aidan kuskaamista haketuskentälle - kyllä... Vein tänään kaksi peräkärrykuormaa orapihla-aitaa Kemin Energia ja Vesi haketuskentälle Karjalahdelle. Tavaraa on helppo viedä ja palvelu pelaa. Jos joku sattuisi kysymään, minkälaisen pensasaidan istuttaisi raja-aidaksi, en ainakaan suosittele orapihlaja-aitaa, mikäli... Et ole vamis sitä hoitamaan aktiivisesti vuosittain, leikkaamalla sitä säännöllisesti ja et anna sen kasvaa rinnankorkeutta korkeammalle. Meillä on ollut iät ja ajat orapihlaja-aitaa - tällä tontilla kuutisenkymmentä vuotta. Välillä se on päässyt ryöpsähtämään jopa kolmen metrin korkuiseksi. Voi olla, että päärakennuksen edessä olevan orapihlaja-aidan korvaamme jossakin vaiheessa muutamalla tunturimäntypuskalla. Niistä on hyviä kokemuksia.

Kekkonen ja minä - kyllä...

Kekkonen ja minä - kyllä... Kekkonen oli tulossa meille vierailulle. Hän oli käynyt paikalla aikaisemminkin. Yli viisikymmentä vuotta sitten ja nauttinut perässähiihtäjiensä kanssa ison, tontin kulmalla olleen savusaunan löylyista sekä talon antimista. Häntä luonnollisesti odotettiin huolellisesti valmistautuen Haukkarin Kainuunkadulla. Elettiin vanhan talon aikaa. Laitakarin sahan lankunpätkistä rakennettu 3-huoneinen talo kuisteineen, pihakaivo ja pitkä talousrakennus olivat paikoillaan. Kekkonen tuli, oli poliisisaatuetta ja runsaasti avustajia. Kaksi avustajista vei kaksi isoa susiturkkia sisälle lämpiämään. Kuinka ollakaan Kekkonen lähti menemään vanhaa savusaunaa kohti eikä päärakennukseen. Minä ja vaimoni olimme ihmeissämme. Minä lähdin perään. Oli talviaika. Kekkonen oli kömpinyt sisään muistellen läsnäolijoille menneitä tapahtumia, josta oli tehty SF-filmin toimesta uutispätkäkin. Sanoin Kekkoselle:"Herra Presidentti, Teitä odotettaan päärakennuksessa, jota ei vielä silloin täällä aikaisemmin käydessänne ollutkaan. Sopiiko, että lähdemme sinne, kun on kovin kylmäkin." Silloin huomasin Kekkosen todellisen kunnon. Häntä avusti, tuki kaksi henkilöä, ilmeisesti toinen henkilökohtainen lääkäri. He eivät loppujen lopuksi tulleet päärakennukseen, vaan näimme heidän menevän pitkän talousrakennuksen keskellä olevaan navetanporstuaan. Näytti siltä, että kyseessä oli jonkinlainen lääkitysprosessi, mene ja tiedä. Jatkosta en loppujen lopuksi tiedä mitään, sillä heräsin mielenkiintoisesta unesta tänään aamulla kahdeksan korvilla... Liekö tällainen uni lähtenyt liikkeelle nähdessäni Paavo Väyrysen istumassa Facebook-päivityksessä Kemin Keskustan toimistopöydän ääressä eilen aamulla. PV ja UKK olivat kavereita.

maanantai 17. toukokuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

"Onko sinulla vielä tälle kaudelle kokouksia?" kysyi vaimoni hetki sitten. Hän tarkoitti tämän valtuustokauden viimeisiä kokouksia. "Kyllä - niitä on näillä näkymin vielä neljä. Se on sitten siinä." totesin hiukan mietteliäänä. Tuo mietteliäisyys hiipii vääjäämättä takaraivoon lähestyvien kuntavaalien ehdokasasetelmista. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että Kemissä perinteisesti Vasemmistoliitolla ja SDP:llä on isot ehdokaslistat ja ne kisaavat erityisesti näissä vaaleissa tasaväkisesti paalupaikasta. Seuraavina Keskusta ja Kokoomus lukumääräisesti kevyemmillä listoilla ja muut sitten perässä. Kemin Keskustan rooli on erityisen mielenkiintoinen konkaripoliitikko Paavo Väyrysen lähtiessä mukaan kuntavaaliehdokkaaksi - Kemissä! Itse olen toiveikas, että Kemin Keskusta säilyttää nykyisen valtuutettujen määrän.

Toukokuun kolmas viikko käynnistyi - kyllä...

Toukokuun kolmas viikko käynnistyi - kyllä... Joskus on omien töiden osalta tilanne, että töitä on jonoksi saakka, mutta niitä ei pääse muista aiheutuvista syistä tekemään. Ei välttämättä edes yksi kerrallaan. Muun muassa tämä päivä ja alkuviikko taitaa olla sellainen. Mutta antaapa ajan kulua, odotellaan... No jotain sentään: Kävin hetki sitten keskustassa OP Kemi pankissa, ajelin Keminmaahan ja ostin 7,5 kg kahta lajiketta takuusiemenperunoita, samoja kuin vuosi sitten ja hintakin oli yllättäen sama. Sieltä ajelin moottoritietä pätkän. Testasi "jyristivätkö" alle laitetut kesärenkaat, ei pahemmin. Pyörähdin Tommin kautta Karihaarassa. Pihalla näytti olevan entisen opettajakollegani "mopo" eli hirvittävän massiivinen, musta menopeli. Metsä Groupin biotuotetehdas nousee. Sitä olen seurannut myös livekameroiden kautta. Kotiin ajellessani tuli mieleen, että nyt on sellainen "jo joutui armas aika" ilma. Fotosynteesi pistää luonnon uuteen asentoon - hyvä niin. Ja nyt kohta pihalle...

sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Vastasi Helsingin Sanomien vaalikoneeseen hetki sitten - kyllä...

HS Kuntavaalit 2021 VAALIKONE Vastasin Helsingin Sanomien vaalikoneeseen hetki sitten - kyllä... Kuntavaaliehdokkaita on kaiken kaikkiaan 35 627. Kemissä 166. Kuntavaalipäivä on sunnuntai 13. kesäkuuta. Ennakkoäänestys alkaa 26. toukokuuta ja kestää 8. kesäkuuta saakka. Vastasin ajatuksen kanssa ja huolellisesti. Paras valinta puolueista vastausteni perusteella on tuttu puolue ja tuttu henkilökin. Palkintosijoja hallitsevat myös tutut henkilöt. Vähiten kanssani samaa mieltä oli tunnettu henkilö äärivasemmalta. Ollut aikaisemmissakin kuntavaaleissa... Tämän perusteella äänestysvalintani vahvistui.

Mitä tänään tähän asti...

Päätin hetki sitten, että tänään en tee yhtään mitään. Saa nähdä, toteutuuko päivä päätökseni mukaisesti... No sen verran, että kävin autolla pienen lenkin Jungon kautta sisäsatamaan. Hahtisaaressa näyttää olevan kahdelle ensimmäiselle laiturille luiskat paikoillaan. Muutama venekin jo laiturissa. Veneilykausi alkaa lähestyä. Pientä virittelyä vielä maissa ja sitten vene viedään laskuluiskalta veteen...

lauantai 15. toukokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen olen viime aikoina ottanut tavaksi vilkaista kahta asiaa livekameroista: Sääksi eli kalasääski on uljas petolintu, joka elää Suomessa koko maassa. WWF:n Luontoliven sääksikamerassa pesintää seurataan Saimaalla. Suomessa on muitakin em. livekameroita. Minä seuraan tuota Saimaan sääksipariskuntaa. Pesässä on kaksi munaa ja niistä näytetään pidettävän hyvää huolta. Poikasten kuoriutumiseen ei ilmeisesti menee enää kauan aikaa. Toinen livekameraseurattava on Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan kolme kameraa. Lisiksi Ajoksen satamaan on avattu yksi livekamera. Kyllä biotuotetehtaan maansiirto ja rakennusten pohjatyöt etenevät näin maallikon silmin erinomaisesti.

perjantai 14. toukokuuta 2021

Mitä Suomen eduskunnassa tapahtuu juuri nyt?

Mitä Suomen eduskunnassa tapahtuu juuri nyt? Mielestäni eduskunnassa tapahtuu kansanedustuslaitoksen häpeällistä nöyryytystä. Viivytyspuheenvuorot, jotka toistavat itseään ja saavat yhä epämääräisempiä ja lapsellisempia muotoja, eivät mielestäni kuulu nykymaailmaan. Toivottavasti tämän murheellisen tapahtumasarjan päätteeksi luodaan sellaiset pelisäännöt, että vastaavaa ei enää koskaan tapahdu...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päärakennuksen takkapesän klapitäyttöä ja varasto- ja puuvarastosta puuhuoltoa. Kohta takkalämmitykset jäävät vähäiselle käytölle. Nyt olisi havillista aikaa vaihtaa Land Roveriin kesärenkaat alle. Toinen vaihtoehto on soittaa Tommille, josko hänellä olisi välipäätä "Karihaaran verstaalla", jos ajelisin sinne kesärengaslastin kanssa. Katsotaan nyt sitten... Tänään kuntavaaliehdokkaat saavat numeronsa. Saapa nähdä, kuinka "hyvän numeron" saan, irtoaako siitä jutunjuurta...

torstai 13. toukokuuta 2021

Se on Helatorstai - kyllä...

Se on Helatorstai - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin työhaalarin päälle ja siirryin tontin kulmaukseen tavoitteena kääntää kävin lapiolla pieni perunamaa ja ryytimaa. Sen aloitin ja kävin "puhaltamassa" varastorakennuksen lipan alla varjossa. Kävin puhelinkeskustelun Facebook-kaverini kanssa. Kuntavaalit ja Kemin talouden kuntoon saattaminen olivat pääaiheita. Kerroin hänelle toistamiseen Kemin kaupungin erinomaisista kotisivuista, joilta löytyy päätöksien taustamateriaalia muun muassa lautakuntien, kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen esityslistat/pöytäkirjat. Kahvitauon jälkeen käänsin loputkin em. tontin kulmauksesta. Eiköhän tässä ole tämän päivän osalta ihan nokko...

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Mielenkiintoinen jutusteluhetki tänään - kyllä...

Mielenkiintoinen jutusteluhetki tänään - kyllä... Tapasin kokousrupeaman jälkeen vanhan tuttavani vuosikymmenien takaa. Aina silloin tällöin tapaamme ja vaihdamme muutaman sanan. Hän nautiskeli poikkeuksellisen lämpimästä kesäillasta. Kerroin hänelle lyhyen kaavan mukaan, miksi lähdin vielä mukaan kuntavaaliehdokkaaksi. Edellisten vaalien jälkeen eli vuonna 2017 olin pettynyt saamaani äänimäärään, vaikka olin tehnyt vaalien eteen enemmän kuin koskaan. Muistan hyvin, miten eräs ystäväni minua lohdutteli tyyliin:" Aki, sinun äänestäjistä on suurin osa vaihtanut "hiippakuntaa" tai eivät ole vaivautuneet vaaliuurnille." Asia saattaa olla osittain juuri näin. Kerroin juttukaverilleni, että päätin Pyhäinpäivänä 01.11.2019 lähteväni vielä kerran kuntavaaliehdokkaaksi. Sanoin, että - ainakin itsestäni tuntuu - että olen täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Juttukaverini totesi, että kyllä hänelläkin on samanlainen näkemys. Hän toivotti menestystä vaaleihin...

Kuolinilmoitus ja historian havinaa - kyllä...

Kuolinilmoitus ja historian havinaa - kyllä... Selailin läpi hetki sitten tämän päivän Lounais-Lappi-näköislehden. Siinä näytti olevan Pauli Hanskan kuolinilmoitus. Tapasin Paulin ensimmäistä kertaa syksyllä 2000 ollessamme liisteröimässä Keskustan vaalimainoksia silloisen Pohjolan Sanomien varastotilassa Merihovi-kiinteistössä. Paikalla oli myös Juha Puro. Muistan hyvin silloisen ensitapaamisen. Hän näytti minulle - noviisille - räväköin ottein ja reippain sanakääntein, miten homma oikeaoppisesti hoidetaan. Liisteröinnin ohessa hän kuvasi tuntojaan olla "julkikepulainen" silloisessa Kemi Oy:ssä. Paulin veljen eli Viljon ja hänen vaimonsa Irman tulin vaimoni kanssa tuntemaan myöhemmin. Irma oli vaimoni ompelimon asiakkaana. Kävimme heidän luonaan Simon Ylikärpässa monta kertaa. Irman kanssa oli aina mielenkiintoiset politiikkarupattelut...

tiistai 11. toukokuuta 2021

Värkkäyspäivä - kyllä...

Värkkäyspäivä - kyllä... Tällaisena päivänä käy takaraivossa lähinaapurini, kimppakyytikaverini sanat ajellessamme töihin Veitsiluotoon 1960-luvun alkupuolella. Hän silloin tällöin totesi pienten vastoinkäymisten keskellä:" Elämä kuluu turhan värkätessä." Olen viritellyt talven jäljiltä "idioottivarmaa" Suzuki DT 40-perämoottoria käyntiin. Monien temppujen ja puhelimitse Tommilta saamieni etäohjeiden myötävaikutuksella kone käy. Täytyy vielä varmistaa, että vesipumpun siipiratas ei ole jumittunut. Koneen perä on muovitynnyrin puolikkaassa. Vettä ylivuotoputkestä ensinäkemän tuli tippasemalla... Niin - olen aikaisemminkin kirjoittanut, että jos joku tarjoasi palvelua seuraavasti: Vene haetaan kesän päätteeksi Hahtisaaresta pois asialliseen säilytystilaan, puhdistetaan, huolletaan ja viedään alkukesästä rantaan, olen valmis palvelusta asiallisen korvauksen maksamaan. Jos joku lukijoista tuntee tarvetta pistää vanha, ennen käyttökelpoinen kaikuluotain kuntoon, ota yhteyttä Messengerin tai sähköpostin aki.pyykko44@gmail.com välityksellä. Kysymyksessä lienee oikeiden johtojen yhdistäminen. Uuden kaikuluotaimen käyttöönoton virittelen Prima Raudan Risto Kamppisen kanssa, kunhan vene on aikanaan Hahtisaaressa.

maanantai 10. toukokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin käväisemään keskustassa. Valkosen Peltisepänliikkeestä oli tullut ilmoitus, että peräkärryn takavalojen uudet, taivutellut alumiinikannattimet ovat valmiit. Kyllä - hyvältä näyttää ja ne lähipäivinä sepätään paikoilleen. Samalla reissulla pistäydyin Auto Patulla. Liikennekäyttöön otetun kesäautomme öljyvuoto on tunnistettu/tarkistettu ja tiiviste tilattu. Samalla etupyörien jarrupalat uusitaan - hyvä niin. Pääsen kohtapuolin tilaamaan ajan katsastukseen. Saattaa olla, että tänään jatkan pulpettiveneen siistimistä, virittelemistä kesäkäyttöön... Jätin edellisen väliin. Sen sijaan naamioiduin vanhaan, Kemin ammattikoulun aikaiseen tulipunaiseen täyshaalariin. Tästä, oppilaille aikanaan hankituista haalareista riittää - mielestäni - mielenkiintoista tarinaa. Miksi niitä hankittiin ja miten värivalinta syntyi? Siinä oli useita henkilöitä mukana. Luonnollisesti oppilaat pääsivät äänestämään asiasta: Haalarityypistä ja väristä. Värivaihtoehtoina olivat sininen, vihreä ja punainen. Niin ja miksi minulla on sellainen...

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Toukokuun toinen täysi viikko lähtee käyntiin - kyllä...

Toukokuun toinen täysi viikko lähtee käyntiin - kyllä... Käänsin työhuoneeni pöytäkalenterista uuden viikon esiin. Näyttää olevan hiukan repleinen viikko tuon Helatorstain vuoksi. Ensi viikolla on yhtä sun toista aktiviteettia. Todennäköisesti tärkein Keskustan Kemin kunnallisjärjestön yleinen kokous keskiviikkona 12.05.2021, jossa nimi muuttuu/muutetaan Keskustan Kemin kuntayhdistys ry:ksi. Samalla yhdistyksen sääntöjä hiukan viilataan nykyaikaan... Alkavalla viikolla kuntavaaliehdokkaat saavat numerot - minäkin.

Se on Äitienpäivä nyt - kyllä...

Se on Äitienpäivä nyt - kyllä... On luonnollista miettiä tällaisena päivänä mennyttä, tähänastista elettyä elämäänsä. Minulla ei ole ollut mahdollista tuntea, edes tavata kumpaakaan isoäitiäni. Äitini - Aino Sofia Sunnari - muutti Keminmaan Törmästä Hakkauksen tilalta Kemiin, jossa hän sittemmin tapasi ja avioitui isäni Lauri Akseli Pyykön kanssa. Heille syntyi kolme lasta: Anneli, Eero ja minä. Äitini oli ahkera ihminen. Hänenkään elämä ei ollut varmaan aina "ruusuilla tanssimista", mutta näin jälkikäteen muisteltuna hänenkin elämäänsä liittyi paljon myönteisiä kokemuksia. Näin haluan uskoa. Äidin rooli on vaativa. Hän on usein perheen selkäranka, joka pitää kokonaisuuden kasassa. Valitettavan usein turhiakin murheita sisällään kantaen ja kärsien.

lauantai 8. toukokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tutut päärakennuksen takka- ja puuhuoltohommat. Hetki sitten totesin, että juuri tällä hetkellä on monta asiaa "roikkumassa", joihin en oikeastaan itse en voi vaikuttaa millään tavalla. Onneksi ensi viikon alkupuolella monet asiat nytkähtävät eteenpäin. Elämä soljuu eteenpäin - oletettavasti. Juuri nyt mietiskelen, mitä tänään on tontilla tehtävissä... On tämä kumma pihapiiri. Kohta huomasin olevani maakellarin kimpussa. Asia lähti liikkeelle siitä, kun vaimoni pyysi hakemaan sieltä ison puolukkasosepurkin. Sitä hakiessani totesin, että nyt jos koskaan hajotan saman tien kaikki puuosat ja kannan ne pihalle/kärrään peräkärryyn. Sen tein ja päätimme, että kellariin emme enää virittele erilaisia puutasoja. Miksi? Koska niitä saa kantaa pehmenneinä/hajonneita pihalle muutaman vuoden välein. Toki edelliset taisivat olla paikoillaan jo kymmenisen vuotta... Nyt on kahvipaussi. Muistaakseni joku etelän poliitikko, Harri Holkeri sanoi:"Minä juon nyt kahvia." häneltä haastattelua kärttäneelle toimittajalle.

perjantai 7. toukokuuta 2021

Elokuva ja dokumentti - vahvaa sanomaa Ylen Areenalta - kyllä...

Olen tänään katsellut Ylen Areenalta elokuvan Kabernaum - Kaaoksen lapset ja dokumentin Putinin patriootit. Molemmat rankkaa, osittain tympäisevän rankkaa katseltavaa... Kapernaum - Kaaoksen lapset 2 h 1 min ke 5.5.2021 27 pv 16746 katselua 12-vuotiaan Zainin lapsuus on jäänyt lyhyeksi Beirutin slummeissa. Hän haastaa vanhempansa oikeuteen, koska hänet on saatettu karuun maailmaan jossa selviytyminen on taistelua. Nadine Labakin 2018 ohjaama draama on hätähuuto heikommassa asemassa olevien lasten oikeuksien puolesta. N: Zain Al Rafeea, Tordanos Shifera, Treasure Bankole. (2018, Libanon/Yhdysvallat) Putinin patriootit 53 min ma 3.5.2021 11 kk 23 pv 29182 katselua Toukokuun yhdeksäntenä tänä vuonna Venäjällä juhlitaan toisen maailmansodan päättymisen 75-vuotisjuhlaa. Pienessä Jelnjan kylässä juhlaan valmistaudutaan perinteisesti suurella innolla. Sotilaallisesti värittyneisiin juhlallisuuksiin osallistuu koko kylä, tarhaikäisistä eläkeläisiin. (2021)

torstai 6. toukokuuta 2021

Kuntavaalit 2021 ja ehdokasmäärät Kemissä...

Kuntavaalit 2021 ja ehdokasmäärät Kemissä... Mediatietojen mukaan Kemissä on yhteensä 166 kuntavaaliehdokasta ja kaupunginvaltuutetuiksi valituiksi tulee kaiken kaikkiaan 43 henkilöä ja heille varamiehet/-naiset. Valinnanvaraa riittää - kyllä. Kuntavaaleihin eli varsinaiseen vaalipäivään 13.06.2021 on aikaa noin viisi viikkoa. Nämä ovat toisenlaiset vaalit, pääasiassa nettivaalit/somevaalit, joissa kuntalaisten - face-to-face - kohtaamiset ovat aikaisemmista vaaleista poiketen vähäisiä. Ja vähän aikatauluasiaa: Aikataulut vuoden 2021 kuntavaaleissa Vuoden 2021 kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 13.6.2021 ja muut tärkeät ajankohdat ovat seuraavat: äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (missä kunnassa kukin on äänioikeutettu): 23.4.2021 ehdokashakemusten jättöpäivä: 4.5.2021 ehdokasasettelun (ml. ehdokasnumerot) vahvistaminen: 14.5.2021 äänioikeusrekisteri lainvoimainen 25.5.2021 kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy 1.6.2021 klo 16 ennakkoäänestys kotimaassa: 26.5. - 8.6.2021 ennakkoäänestys ulkomailla: 2. - 5.6.2021 tulosten vahvistaminen: 16.6.2021 valtuustot aloittavat työnsä 1.8.2021.

keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Täyttä pikkutouhua aamusta iltaan - kyllä...

Täyttä pikkutouhua aamusta iltaan - kyllä... Mistä ihmeestä tuota pikkuhomma aina siunaantuukin, osittain se on tosin omatekemää mukatärkeää mutta siltikin. Viimeksi kävin Tommia jututtamassa Karihaarassa ja ihastelemassa Metsä Groupin biotuotetehtaan rakentamista. Maatyötä, paaluttamista ja perustusten valua. Kova oli liikenne tielläkin. Samalla reissulla kävin pitkästä aikaa Valkosen Peltisepänliikkeessä. Isä ja pojat olivat täydessä työn touhussa. Tilasin peräkärryyn kaksi takavalojen alumiinilevystä taivutettua kannatinta. Mitat menivät lähes arpomalla, mutta kotiin tultuani totesin niiden jotakuinkin osuneen kohdalleen. Toisen takavalon puuntuojat hajottivat talvella peräkärryä siirrellessään. Samanlaista "muovirakennelmaa" ei enää löytynytkään, joten "sepätään" nyt sitten vähän uutta. Katunaapuri on luvannut auttaa. Samalla hänen kanssaan on alustavasti ollut puhetta orapihlaja-aitojen katkaisemisesta tynkämittaan. Mukava viedä aikanaan Kemin Energia ja Vesi Oy:n Karjalahden risukentälle pari peräkärryllistä haketettavaa/poltettavaa...

tiistai 4. toukokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen alan orientoitumaan Kemin Keskustan päiväkokoukseen, hallituskokoukseen, jossa päätetään siirrettyjen kuntavaalien "matti ja maija myöhästen" ehdokkuus. Suostumuslomakkeet toimitetaan Kemin keskusvaalilautakunnalle klo 16 mennessä. Sittemmin iltapäivällä siirryn tontin perälle touhuamaan, kukaties siistin hiukan varasto- ja puukatosta kesäkuntoon. Kevyttä pihapuuhastelua, tuskin edes hyötyliikuntaa mutta siltikin...

maanantai 3. toukokuuta 2021

Kokouskommentointia - kyllä...

Kokouskommentointia - kyllä... Olin kauan sitten mielenkiintoisessa kokouksessa. Pitkä asialista ja vilkasta mielipiteiden vaihtoa. Erään asiakokonaisuuden kohdalla keskustelut etenivät suunnilleen tähän tapaan: Kyllä mielestäni tämä asia niin että tuota, pitäisi hoitua siten että tuota, että tuota, jotta tuota eteenpäin pääsisimme vihdoinkin. Kyllä että tuota on parempi, että niin että tuota jokainen sanoo avoimesti mielipiteensä ilman sarvia ja hampaita, että tuota siten että pääsemme vihdoinkin lopputulemaan. Mutta että tuota sitten tuota ei kenelläkään jää mitään sitten että tuota hampaankoloon... Muistaakseni näin...

Kesäauto liikennekäyttöön - kyllä ...

Kesäauto liikennekäyttöön - kyllä... Otin hetki sitten kesäautomme VW Doppel TD vm. 1989 liikennekäyttöön Trafin nettisivuilta. Ulos ehdittyäni käyn sillä aivan varmasti aluksi ajelemassa reitin Kainuunkatu-Nällinkatu-Pulkamonkatu-Haukkarinkatu-Erkinkatu-Kainuunkatu. Myöhemmin kukaties ihan Kemin keskustaan saakka fiilistellen... Kyllä tuli parikin reissua kaupunkiin. Vaimoni osti uuden polkypyörän, joka haettiin Volkkarin välitilassa ja veimme ison öljyvärityön, taulun pakattuna Karjalahdelle Matkahuollon asiamiespisteeseen. Se lähti Varsinais-Suomeen Maskuun - hyvä niin. Tänään jatkan tuttuakin tutumpia pihahommia. Kukaties otan päivällä yhteyttä paikalliseen "kattoyritykseen". Otin syksyllä alustavasti yhteyttä, josko päärakennuksen tiilikatto puhdistetaan ja pintakäsitellään. Toistaiseksi olen asiaa hoitanut itse käymällä katolla jotakuinkin vuosittain karkean harjan kanssa. Katsotaan/kuunnellaan missä hintahaarukassa em. tyyppinen toimenpide on...

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Mitä tänään tähän asti... En viitsi edes luetella, mitä mökkiläisen pikkuhommia tähän asti - aamusta alkaen - olen tehnyt. Nyt on kahvipaussi ja hommat jatkuvat kohtapuolin. Veneen ja peräkärryn virittelyssä, lumihommien kanssa ja tontin kulmalla kompostiasioissa. Ensi viikolla maanantaina otamme kesäautomme, Volkkarin käyttöön ja päärakennuksen tallissa oleva Mersu poistetaan liikennekäytöstä. Toisin sanoen viime vuosien tutut kuviot ei sen kummempaa... Pihahommia = talon pohjoispuolen lumia hajoitellessani - jututin kahta tuttua lenkkeilijää/kävelijää. Sanoivat tekevänsä noin 15 kilometrin lenkkiä. Kyllä - Markku Rautio ja Mikä Grönvall - Kemin kaupungin teknisen puolen ykkösvirkamiehiä. Kerroin heille ensi talven mahdollisista lumensiirtosuunnitelmistamme.

lauantai 1. toukokuuta 2021

Kuntavaalit 13.06.2021 lähestyvät - oletko valmis...

Kuntavaalit 13.06.2021 lähestyvät - oletko valmis... Olen kirjoittanut alla olevan tekstin puolentoista vuoden aikana muutaman kerran hiukan muunneltuna, viimeksi 29.03.2021. Olen myös luvannut, että jossakin vaiheessa julkaisen oman näkemykseni Kemin kaupunginvaltuuston paikkajakaumasta seuraavalle valtuustokaudelle. Vaaleihin on siis aikaa kuusi viikkoa ja ehdokasasettelu päättyy ensi viikon tiistaina. Mielestäni Kemissä on poikkeuksellisen mielenkiintoiset vaalit odotettavissa. Suhteellisesti eniten Keskustan Kemin valtuustoryhmässä on sivuun jääviä. Lisäväriä antaa kiistatta Paavo Väyrysen mukaantulo ehdokkaaksi. Vasemmistoliitolla ja SDP:llä on kattavat ehdokaslistat. Lisäväriä antaa myös Kemiläisten parhaaksi/Perussuomalaisten uusi kuvio. Kuntavaaleihin liittyvä keskustelu/kirjoittelu on ollut vaimeaa/laimeaa. Nyt on se hetki, jolloin on pakko pistää toistamiseen liikkeelle julkiseen jakeluun alla olevaa sekä henkilökohtainen ennuste/veikkaus ilman perusteluja/selostuksia/selityksiä. Tämä on siis niin sanottua mutua parhaimmillaan/pahimmillaan... **Kuntavaalit 2017 2021 Kemi:** Puolue/äänimäärä, %/paikkoja valtuustossa kpl Vas/33,7%/15 Vas/13 SDP/28,4%/13 SDP/15 Kesk/15,4%/7 Kesk/7 Kok/10,7%/5 Kok/4 PS/6,1%/2 PS/2 Vihreät/3,3%/1 Vihreät/0 SKP/1,4%/0 SKP/0 KD/0,9%/0 KD/0 Uusi KemPa/2 Vaaliliitto KOK+KD Kaikkiin edellä oleviin + - 1 kpl varaus. Sunnuntaina 13.06.2021 illansuussa tiedämme Keminkin valtuustopaikkajakauman. Ken elää, hän näkee.

Se on Vappu nyt - kyllä ...

Se on Vappu nyt - kyllä ... Kävimme hetki sitten kävelemässä ruokakaupalla Peurasaaressa. Tuttuja ihmisiä liikkeellä. Ruokakaupassa ei ollut kasvosuojia muilla kuin meillä ja kassaneidillä. Rennonnäköistä juomapuolen täydennystä näytti olevan meneillään. Kotiin tultuamme todennäköisesti kokeilemme, onko L-muotoisen päärakennuksemme suojassa mahdollisuus paleltumatta oleilla. Voi olla, että siirrämme samalla traileri-pulpettivene-perämoottori-yhdistelmää sijansa tielle/Kainuunkadulle päin kakkosliittymässämme, kun nuo jäät ovat sulaneet. Tuskin tulee lähdettyä Vappu-ajelulle keskustaan...

perjantai 30. huhtikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti - paljonkin...

Mitä tänään tähän asti - paljonkin... Perinteisten aamutoimien jälkeen käväisin viemässä Karjalahden Prisman kierrätyspisteeseen muovi- ja lasipulloja. Olihan porukkaa liikkeellä ja mikäli oikein havaitsin, melkein kaikilla oli kasvosuojat käytössä - hyvä niin. Kävin samalla reissulla toivottamassa Kemin Wetterin tutulle automyyjälle Markku Oinaalle Vappuja. Keskustelimme tutut autopäivitykset. Mikäli oikein ymmärsin hänelle on kukaties tulossa vahdossa juuri meidän tarpeeseen soveltuva auto, mikäli siirrymme - jossakin vaiheessa - yhden auton käyttömaailmaan. Ajelin Kemin keskustan kautta, sisäsatamassakin. Kotiin tultuani "syöksyin" pihalle jää- ja lumihommiin. Molempia vielä riittää. Tontin kulmalla on kohtalaisen hyvä tilanne. Pääsen kohta hautaamaan kompostiastiasta tavaraa "matopeltoon". Arvelen matojen olevan tyytyväisiä. Jokakeväinen havainto: Raparperit nousevat melkein lumihangestä eloon - hyvä niin. Nyt on ansaittu hengähdystauko ja kahvitteluhetki.

torstai 29. huhtikuuta 2021

"Mitä jos et tule valituksi kaupunginvaltuustoon?" minulta kysyttiin...

"Mitä jos et tule valituksi kaupunginvaltuustoon?" minulta kysyttiin... "Niin - mitä siitä?" totesin kysyjälle. "Olisit varmaan pettynyt, kun olet pitänyt kuntavaaliasiaa pitkään ja aktiivisesti esillä." kysyjä lisäsi. "En oikeastaan, sillä sehän olisi vain ja ainoastaan kemiläisten äänestäjien tahto, siihen olisi tyytyminen" sanoin... Toki lisäsin, että oltuani mukana kuntapäätännässä vuodesta 2000 alkaen varavaltuutetun asema on tähän saakka riittänyt. Olen viime aikoina irtaantunut eräistä aktiviteeteista, joten valtuutetun asema kyllä myös sopii, aikaa ja aktiviteettia riittää. Kyllähän työskentely useissa lautakunnissa on tuonut ajan saatossa kokemusta ja näkemystä. Nimenomaan vielä meneillään olevan valtuustokauden sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä tarkastuslautakunnan jäsenyys/toiminta on ollut merkittävää. "Kemissä kuntavaalit 2021 ovat poikkeuksellisen mielenkiintoiset, sillä monet nykyisistä valtuutetuista eivät ole enää ehdolla ja mukaan on tullut kertakaikkisen mielenkiintoisia ehdokkaita. Lisäksi Kemin taloudellinen tilanne on vaikea, joten kokemukselle on kyllä tilausta." lisäsin. Ratkaisut nähdään sunnuntaina 13.06.2021 illansuussa.

Mitä tänään tähän asti...

Näyttää siltä, että tänään ei ole oikeastaan muuta kuin sosiaali-ja terveyslautakunnan kokous kaupungintalon toisen kerroksen kokoushuoneessa klo 15 alkaen. Osa jäsenistä ja virkamiehistä on taas etänä. Kohtalaisen pitkä esityslista taas kerran. Facebook-foorumilla otin esiin vanhan, vuonna 2004 kirjoittamani artikkelin liittyen kokousaikoihin ja kokouspituuksiin. Molemmissa on parantamisen varaa. Kukaties Kemin kaupungin meneillään olevassa organisaatiouudistuksessa 01.08.2021 alkaen uudet tuulet alkavat puhallella. Toiminta entisestään tehostuu, terävöityy. Ken elää, hän näkee...

keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pakkasimme ison öljyväritaulun asialliseen pakettiin. Vein sen Kemin Karjalahdelle Matkahuollon asiakaspisteeseen. Se lähtee päivällä vakuutettuna uuteen perheeseen Raumalle. Hyvä niin, tällä erää pää on taas avattu... Kävin samalla reissulla veneen jauhesammuttimen jokavuotisessa "kopsuttelussa/leimaamisessa" hyvissä ajoin. Olipa mielenkiintoinen juttutuokio Kemin Sammutinhuollon asiantuntijan kanssa maailmanmenosta. Kotiin tultuani käväisen pihalla ja alan orientoitua iltapäivän/illansuun kokouksiin.

tiistai 27. huhtikuuta 2021

Taas kerran - joka vanhoja muistelee, sitä...

Taas kerran - joka vanhoja muistelee, sitä... Käväisin pihalla "lumitöissä" = hajottelemassa viime talven lumia kesää jouduttaakseni. Kävelin läpi meidän tonttimme ja pienkerrostalon - Asunto Oy Villeruutti - välisen raja-aidan. Niin kuin olen aikaisemmin kirjoittanut, rakensin em. puuaidan 1980-luvun puolessavälissä AITAKI-tuoteidean prototyyppivaiheessa. Raudoitettu katkaistun pyramidin muotoinen betoninen tolppajalusta, painekyllästetty tolppa ja irrotettava noin kahden metrinpituinen aitaelementti. Aitaelementtien kannattimet olivat ensimmäisiä "sormiharjoitelmia". Ne muutettiin myöhemmin ns. lankakannattamiksi. Yhteistyökumppanini - Tauno Tihinen - K.E.Nymannin Karjalahden elementtitehtaalla antoi tolppajalustoille suusanallisen 300 vuoden takuun. Aitaelementit tehtiin alkuvaiheessa Karjalahdella Peiponpesässä Seppo Vieruahon ohjauksessa. Aitaelementtien kannattimet silloisessa Kemin ammattikoulussa levyseppä-hitsaaja-opintolinjan työnopettajan Pentti Laitisen ohjauksessa. Niin - seitsemän aitaelementtiä - oli "vinksallaan" ilmeisesti kerrostalon lumitöiden jäljiltä. Olen tehnyt pari vuotta sitten taloyhtiölle esityksen, että uusitaan tuo raja-aita hiukan kevyemmäksi ja "vaakajuoksuiseksi". Ei sitä ole ainakaan ajatuksena tyrmätty. Nykyisen aidan luonne on turhan aggressiivinen, tosin perin suomalainen. En malta olla kirjoittamatta, että aitaelementit tehtiin aikanaan vanhan, purkamani kotitalon ulkovuorilaudoista. Ulkovuoren aluslaudat olivat Veitsiluoto Oy:n vanhan sahan ulkona kuivattavien lautatapulien "suojakattolautoja" - uritettuja sellaisia... Isäni Lauri Pyykkö oli saanut ostetuksi niitä 1940-luvun loppupuolella. Arvelen, että asiaan oli myötävaikuttanut hänen sisarensa Annan aviomies Eino Juntunen, joka lähetti sahatavaraa proomuissa redille laivoihin lastattavaksi. Isäni teki vanhaan kotitaloonsa - Laitakarin sahan lankunpätkistä rakennettuun 3-huoneiseen taloon - uuden ulkuvuoren ja muutti kuistin modernimmaksi...

maanantai 26. huhtikuuta 2021

Vastasin hetki sitten Ylen vaalikoneeseen...

Olin saanut alla olevan sähköpostiviestin: Hyvä kuntavaalien ehdokas, muistathan vastata Ylen vaalikoneeseen. Ylen vaalikone tavoittaa yli miljoona äänestäjää, ja myös sinulla on mahdollisuus kertoa heille näkemyksistäsi. Pääset vastaamaan kysymyksiin Ylen Ehdokaskoneessa osoitteessa https://ehdokaskone.yle.fi?vaalikone_token=490bfa433cf0c370a59aa98436fd99c25e6f81361210aa4a5ddf445d7453038c5c27c1eb3ac2ca85212257d4c4d659e8 Yle tekee vaalikoneen myös 11 yksityiselle uutismedialle. Nämä ovat MTV, KSF Media (Hufvudsstadsbladet), Mustread, Maaseudun Tulevaisuus, Kuntalehti, Pyhäjärven Sanomat, Länsi-Suomi, Puumala-lehti, Åbo Underrättelser ja SLP Media. Voit vastata näiden medioiden vaalikoneisiin samalla kun vastaat Ylen koneeseen. Vaalikoneessa on 28 Ylen kysymystä ja 20 kumppanien kysymystä. Ylen vaalikone julkaistaan viidellä kielellä: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi ja pohjoissaameksi. Sinulla on mahdollisuus perustella vastauksesi niin monella kielellä kuin haluat. Ylen vaalikoneen työryhmä Kyllä - vastattu on...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Tämän viikon pöytäkalenteriani katsellessani on pakko todeta, että nyt on pienimuotoinen kokousviikko. Käytännössä viisi kokousta, joista varmuudella kahteen voin osallistua: Keksiviikkona Kemin tarkastuslautakunnan kokous kaupungintalon valtuustosalissa klo 14 alkaen sekä torstaina sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous klo 15 alkaen kaupungintalon toisen kerroksen kokoushuoneessa. Molemmissa edellä mainituissa kokouksissa osa osallistujista etänä niin kuin viime aikoina on ollut tapana...

Uusia käytäntöjä - kyllä ...

Uusia käytäntöjä - kyllä ... Perinteisten aamutoimien jälkeen huomasin itsessäni uusia käytäntöjä. En pidä enää kännykkää jatkuvasti mukanani niinkuin olen tehnyt jotakuinkin kolmekymmentä vuotta. Kaiken lisäksi olen alkanut pitää sitä äänettömällä. Jos sinne on tullut myöhemmin asiaa tarkasteltuani tärkeän oloisia viestejä, otan tarvittaessa yhteyttä. On aika lailla vapauttava tunne... Uutena käytäntönä voinee myös pitää sitä, että seuraan - kaiken aikaisemman lisäksi netistä - sääksin eli kalasääskin pesimispuuhia Saimaalta webkamerasta. Entistä webkameraseurantaa on luonnollisesti Metsä Groupin kolme kuvaa rakennettavasta biotuotetehtaasta. Siellä on täysi touhu päällä. Maarakennustöitä, lähinnä paalutuksia... Kävin hetki sitten tontilla tutkimassa kesän tuloa. Meidän ja pienkerrostalon välisessä aidassa on useita aitaelementtejä "vinksallaan". Saattaa olla, että kauhakuormaaja on lumitöiden yhteydessä niitä siirrellyt. Täytyy tutkia asiaa, kunhan aidan vierustalta lumet ovat sulaneet. Iltapäivällä tutkiskelen tonttimme kakkosliittymässä olevaa traileri+pulpettivene+perämoottori-yhdistelmää. Pistän ainakin ladatun akun paikoilleen, tarkistan öljyt ja tulpat. Voi olla, että lähipäivinä pistän koneen vedenottoaukkojan päälle "korvatulpat", vedet päälle ja starttaan koneen käyntiin. Tulevana kesänä on pakko saada uusi Lowrance-kaikuluotain näyttämään ja käyttöön. Viime syksynä jo sitä hiukan Prima Raudan Kamppisen Riston kanssa tutkailtiin - eiköhän se siitä...

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Lähes typerin ohjelma, mitä olen koskaan katsonut - kyllä ...

Lähes typerin ohjelma, mitä olen koskaan katsonut - kyllä ... Katsoin alla olevan ohjelman Ylen Areenalta - sinnillä. Yritin taannoin katsoa sitä, mutta en jaksanut katso kuin pätkän. OUR NEW PRESIDENT 1 h 14 min ma 28.10.2019 2 kk 5 pv 161299 katselua Absurdi mestariteos, joka näyttää Trumpin presidentinvaalien toilailut - mutta venäläisten YouTube-videoiden ja Venäjän valtion television kertomana! LINKIT JA ARTIKKELIT "Yleiskyyninen vetäytyminen voi olla yksi informaatiovaikuttamisen päämäärä" – Ja siksi potaskaa ja propagandaa vastaan on taisteltava, totesi Docventures Talk Show! Valeuutiset tulevat yhä uskottavammiksi ja uskottavammiksi, sanovat asiantuntijat – Docventures näytti suomalaisille tekaistuja otsikoita ja testasi, menevätkö ne läpi “Our New President on dadaistinen mestariteos!” – Hulvaton, absurdi ja pelottava dokumenttielokuva kertoo Donald Trumpin tiestä presidentiksi, Venäjän ja venäläisten kertomana Riku Rantala: Olin salaliittoteoreetikko – mutta nyt lopetan, koska rakastan isänmaatani! Näytä lisätiedot

Elämme poikkeuksellisia kuntavaalien aikoja - kyllä...

Elämme poikkeuksellisia kuntavaalien aikoja - kyllä... Olen itsekin kirjoittanut, että nämä ovat nettikuntavaalit, joissa kukaties sosiaalisen median käytöllä ja hallinnalla saattaa olla merkittävä rooli. Eri ryhmittymät ryöpsäyttävät massiiviset kuntavaalikampanjat kohta käyntiin. Kuvaruudut ja paikallislehdet ovat täynnä toinen toistaan parempia ehdokasvaihtoehtoja äänestäjien harkittaviksi. Henkilökohtaisesti ehdokkaat virittelevät erilaisia vaihtoehtoja tehdessään itsensä niin sanotusti tykö äänestäjilleen. Kiistatta itsekin mietiskelen, miten vielä kuntavaalien "kalkkiviivoilla" saisin itseni luotettavasti, vakuuttavasti ja nimenomaan myönteisesti esiin. Minulta tuskin kukaan odottaa mitään räväkkää, reipasta irrottelua, joka olisi vierasta olemukselleni. Eräs kuntavaaleihin liittyvä kilpailu saattaisi toki olla paikallaan. Saattaa olla, että siihen palaan kirjoituksissani myöhäisemmässä vaiheessa.

Aamulenkillä tänään - kyllä...

Aamulenkillä tänään - kyllä... Päätimme lähteä sauvakävelylle pitkästä aikaa Kraaselin sillan suuntaan katsellemaan Stora Enson Veitsiluodon tehtaiden savuja, oikeastaan vesihöyryjä. Niitä katsellessamme totesin vaimolleni, että nuo "jätevuoret" pitäisi prosessoida uusiokäyttöön. Osoitin tehtaan ja moottoritien välissä olevia valtavia kasoja. Pois tullessamme tapasimme katunaapurit - Tuula ja Asko Eskolan. Tuli puheeksi Tuulan viides runokokoelma nimeltään: Tähdet sinisessä aikakappaleessa. Lupasin ostaa sen toiselle Tuulalle eli vaimolleni. Runoilija haki kirjan sisältä. Pyysin toimittamaan laskun Messengeriin. Luonnollisesti tuo Stora Enson Veitsiluodon tehteiden tilanne tuli esiin keskustelussamme. Meille kaikille niin tuttu. Välähdyksen omaisesti kävi mielessä, että tapasin Askon ensimmäistä kertaa Veitsiluoto Oy:n vanhan sulfiittisellutehtaan keittämön alakerrassa 1960-luvun alkupuolella, taidettiin elää vuotta 1962. Asko oli edesmenneellä Esko Postilla nuorena apumiehenä, asentajana. Minä olin laboratoriossa niin sanottuna laboratoriopoikana - ikää 18 vuotta...

lauantai 24. huhtikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päärakennuksen takkapesän virittelyä ja puuhuoltoa varasto- ja puukatoksesta. Olen iltapäivällä seurannut Keskustan puoluevaltuuston virittely-/evästyspuheenvuoroja netistä. Asiallisia puheenvuoroja. Talousalueeltamme esitettiin useissa puheenvuoroissa huoli Stora Enson Veitsiluodon tehtaiden lopettamispäätöksen jälkihoidosta. Puheenvuoroissa tuli esiin myös Kemin kaupungin raskaat velvoitteet liittyen Metsä Groupin rakenteilla olevan biotuotetehtaan infraan... Katselin hetki sitten Lapin Kansa-lehden Luppo-liitettä. Siinä on erinomaisesti esitetty Veitsiluodon saaren monipuolista historiaa, muutakin kuin teollista historiaa. Itse olen täysin vakuuttunut siitä, että saarella teollinen toiminta jatkuu monimuotoisena tulevaisuudessa. Useissa artikkeleissa on esitetty muun muassa CLT-tuotantoa. Varsinkin nyt kun puurakentaminen on nousussa ja saarella sahaustoiminta jatkuu. Ammattiopisto Lappia on tehnyt erinomaista esityötä CLT-tekniikan osa-alueella. Siitä olisi hyvä jatkaa suuriin sarjoihin...

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Muistan hyvin sen iltapäivän, kun...

Muistan hyvin sen iltapäivän, kun edesmennyt ystäväni totesi minulle:"Te sahaatte persauksien alta omaa oksaanne!" Niin - oli keskustelun aiheena orastava digitalisaatio. "Paperiset lehdet häviävät, aineistot: esityslistat, pöytäkirjat, laskut, tms. menevät verkkoon, tms...., kaikki löytyy kohta läppäriltä, tabletilta tai älypuhelimelta." taisin minäkin häntä "valistaa". Ystäväni oli niin sanottu vanhan kansan ihmisiä. Hyvin koulutettu, mutta hänelle olivat tärkeitä tietyt asiat, joihin liittyivät muun muassa aamulehti, esityslistat säntillisesti ajallaan postin tuomina kirjekuorissa, laskut paperiversioina - niin ja lankapuhelin. Vaikka viimeksi mainittu alkoi jo keskustelummekin aikoina maksaa tosi paljon. "No eihän tuotakaan kohta tarvita." hän osoitti Veitsiluodon suuntaan. Olimme Kraaselin sillan alta soudelleet Siikalahdelle päin ensimmäisen vihreän väyläkepin kupeeseen ankkuriin. Olimme ongella. "Veitsiluotoako? Mihin se tuosta häviäisi?" totesin aavistuksen ihmetellen, kukaties ylimielisenäkin. "Eiköhän siellä paperia valmisteta vielä pitkään. Vasta koneitakin uusittu." lisäsin. Tätä muistellessani/kirjoittaessani takaraivoon hiipii lievä tunnekuohu. Kuinka oikeassa hän olikaan. Jospa tämä on kaikesta huolimatta saaren noin 100-vuotiaan teollisen toiminnan osittainen uusi alku. Ken elää, hän näkee.

Facebook-kaverini tänään...

Selailin hetki sitten läpi tämänhetkiset Facebook-kaverini. Näin olen tehnyt säännöllisin väliajoin. Takavuosina muokkasin reippaasti kaverilistaani, nyt en ole sitä tehnyt pariin, kolmeen vuoteen, ainoastaan olen kaverimäärääni kasvattanut. Minulla on tällä hetkellä yli 700 kaveria ja taitaa olla lisäksi parikymmentä hakusessakin. Suurimman osan tunnen henkilökohtaisesti, tavannutkin monet heistä. Olen kasvattanut kaverimäärääni lähinnä siksi, että on mukava seurata mitä erilaisempien ihmisten kommentteja. Kavereistani on rapiat puolet kemiläisiä, puoluekirjo laidasta laitaan. Arvelen, että kaveripiiristäni suurin osa ei ole erityisen suuntautunut politiikkaan juuri millään tavalla, tosin seurannevet maailmanmenoa kohtalaisen aktiivisesti muutoin... Luonnollisesti toivon, että kaverini aktivoituvat kuntavaaleissa ja äänestävät, toki moni heistä on itsekin ehdokkaana - hyvä niin.

Tärkeät päivämäärät lähestyvissä kuntavaaleissa...

Tämän viikon synkät uutiset Stora Enson Veitsiluodon tehtaiden osalta ovat olleet masentavia. Toivottavasti uutiset eivät ole aiheuttaneet aihetta tähän asti kuntavaaleihin suostumuksensa antaneiden osalta jättäytyä pois kuntavaaleista vaan päinvastoin: Nyt kaikki potentiaaliset voimat liikkeelle > lisää ehdokkaita. Näistä valikoituu se porukka, joka kaikesta huolimatta pistää aikanaan Kemin kuntatalouden kuntoon. Muuta mahdollisuutta ei yksinekrtaisesti ole. Kaupunginjohtajamme Matti Ruotsalainen toi esiin haastattelussa, että seuraavan vaalikauden kaupunginvaltuutetut ovat ennen näkemättömän vaikeassa tilanteessa. Helppo se ei ole ollut tähänkään saakka... Tärkeät päivämäärät 4.5.2021 Ehdokashakemusten jättöpäivä 14.5.2021 Ehdokasasettelun vahvistaminen (saadaan ehdokasnumerot) 1.6.2021 klo 16 Kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy 26.5.–8.6.2021 Ennakkoäänestys kotimaassa 2.–5.6.2021 Ennakkoäänestys ulkomailla 13.6.2021 Varsinainen vaalipäivä 16.6.2021 Tulosten vahvistaminen 1.8.2021 Valtuustokausi alkaa

torstai 22. huhtikuuta 2021

Teollisuuden kiertotalouteen vauhtia - kyllä...

Teollisuuden kiertotalouteen vauhtia - kyllä... Tiistai 20.04.2021 oli synkkääkin synkempi kemiläisille ja nimenomaan Stora Enson Veitsiluodon tehtaiden työntekijöille. Päätös tehtaan alasajosta oli uutispommi. Sitä ei vieläkään halua uskoa todeksi. Olin aikanaan vuosien 1962-68 välisenä aikana Veitsiluoto Oy:n sellutehtaalla töissä ennen opiskeluaikaa. Edellisessä elämässäni eli opetus- ja ammattijärjestötyössä ollessani kävin lukuisia kertoja vuosien 1981-2008 aikana Veitsiluoto Oy:n, sittemmin Enson ja sittemmin Stora Enson Veitsiluodon tehtailla oppilaiden kanssa. Myös Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n kanssa. Varmaan monilla eri tahoilla hierotaan kuumeisesti aivonystyröitä: Mitä nyt uudessa tilanteessa? Kemin teku, sittemmin Lapin amk:n Kemin yksikkö on ollut edistyksellinen teollisuuden kiertotalouden osa-alueella. Siellä varmaan jo viritellään yhtä ja toista aikaisempien lisäksi. Nyt tulee henkilökohtainen muisteluhetki historiasta. Ollessani ammattiaineiden opettajana ammattikoulussa ja tuntiopettajana tekulla, ajauduin välillä mietiskelemään, onko jollekin kokemalleni/näkemälleni jotain tehtävissä. 1980-luvun puolen välin seuduilla pyysin Savlak Oy:n toimitusjohtajaa, konsulttia DI Pertti Karia selvittämään Veitsiluoto Oy:n paperitehtaan rullahylyn hyödyntämistä. Sen osuus oli siihen maailamn aikaan kohtuuttoman suuri. Pertti teki työtä käskettyä - luonnollisesti maksusta - siitä saatiin ihan hyviä tuloksia. Tehtiin tiettyjä tuotteita, mutta asia kaatui loppujen lopuksi raaka-aineen kohtuuttomasti kohonneeseen hintaan. Se siitä... Samanaikaisesti teetätin pienimuotoista selvitystä paperitehtaan o-kuitupitoisistä vesistä erotetulle kiintoaineelle. Ne valtavat kasat ovat nähtävissä tehdaskombinaatin ja mantereen välissä. Se on mielestäni "kultakaivos", oikeastaan "kultavuori", mikäli niistä erotetaan asianmukaisella prosessointitekniikalla täytyaineet ja käytetään ne esim. rakennusteollisuuden levymateriaaleina tai jonakin muuna uustuotantona...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kirjoitin toista viikkoa sitten muun muassa seuraavaa: Hmmmmm - niinpä - asiallisenvakavaa aamuluettavaa. Luettuani eilen Venäjän puolustusministerin Sergei Soigunin näkemyksen asiasta kallistun omissa ajatuksissani "lähes tavanomaisen" sotaharjoituksen kannalle. Kyseistä tilannetta Venäjän presidentti Vladimir Putin yrittää taitavana mediapelurina Koronavirusbunkkeristaan käyttää hyväksi, kun ei enää muutakaan Ukrainan suhteen voi. Alenevaa kokokansansuosiota on yritettävä paikata tempulla millä hyvänsä. Näyttää siltä, että läntinen maailma lähti mukaan populistiseen mediapeliin - entisaikaiseen hippasillaoloon. Jos se johtaa neuvotteluihin niin hyvä niin... Tänään torstaina 22.04.2021 on Helsingin Sanomista luettavissa: Venäjä sanoo vetävänsä joukkojaan pois Ukrainan rajalta. Se siitä. Niin - vielä sen verran edelliseen, että ilmeisesti Putinilla on sen verran kokeneita neuvonantajia, että he varoittivat hyvissä ajoin - menemästä punaisen viivan yli. Valtameren takana USA:ssa on sen verran kova luu vastapelurina. Ei mikään diilipelle niin kuin edeltäjä...

keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Seurasin odotettua/ennakkokohuttua puhetta sekä Helsingin Sanomien sivulla että Ylen Areenalla kommentteineen. Niin kuin aiemmin arvelin, mediavaikuttamisen taitaja ei yllättänyt millään tavalla. Tuttua tarinaa väsyneen oloiselta Koronabunkkerimieheltä. Poikkeuksellisen lyhyt info. Venäjän presidentti Vladimir Putin piti vuosittaisen linjapuheensa parlamentin molemmille huoneille, liittoneuvostolle ja duumalle. Paikalla oli siis nyky-Venäjän eliitti. Vaikka puhe sisälsi tuttua uhoa ja pullistelua, ainakin täällä Suomen Perämeren pohjukassa voi jatkaa arkisia keväthommia entiseen tyyliin...

Stora Enso omistuspohja 31.12.2020

Kyllähän tuo tapaus Veitsiluoto on mielenpäällä. Katselin hetki sitten virallista aineistoa vuoden 2020 osalta. Kiinnitin huomiota Suomen valtion ja suomalaisten omistukseen, joka on kohtuullisen suuri. Jotenkin tuntuu, että Veitsiluodon tehtaiden "tappolinja" ei ole ollut hallinnassa. Näkymät ja lyhyen aikavälin riskit eivät mielestäni tue näin rankkoja toimenpiteitä... Omistusjakauma 31.12.2020 % osakekannasta % äänistä Solidium Oy 1 10,7 % 27,3 % FAM AB 2 10,2 % 27,3 % KELA 3,1 % 10,1 % Suomalaiset yhteisöt (pl. Solidium ja KELA) 11,4 % 8,3 % Ruotsalaiset yhteisöt (pl. FAM) 6,6 % 5,2 % Suomalaiset yksityiset osakkeenomistajat 4,0 % 2,4 % Ruotsalaiset yksityiset osakkeenomistajat 4,2 % 2,7 % ADR-todistusten haltijat 2,0 % 0,7 % Hallintarekisteröidyt (muut kuin suomalaiset/ruotsalaiset) osakkeenomistajat 47,9 % 16,1 % 1 Kokonaan Suomen valtion omistama 2 Kuten Stora Ensolle on ilmoitettu Näkymät Stora Enso palauttaa vuotuiset taloudelliset näkymänsä, vaikka meneillään olevan pandemian aiheuttamien maailmantalouden epävarmuustekijöiden odotetaan jatkuvan vuonna 2021. Mikäli rokotusohjelmat etenevät suunnitellusti ja viruksen leviäminen saadaan hillittyä, talouden odotetaan elpyvän. Siihen asti tuotteidemme kysyntä on edelleen vaihtelevaa. Operatiivisen liiketuloksen odotetaan olevan korkeampi vuonna 2021 kuin vuonna 2020. Stora Enso saattaa päätökseen 400 miljoonan euron kannattavuuden turvaamisohjelman vuoden 2021 loppuun mennessä. Kiinteiden ja muuttuvien kustannusten säästöt ovat noin 80 milj. euroa vuonna 2021. Konserni keskittyy edelleen asiakaspalveluun ja rahavirran luomiseen. Lyhyen aikavälin riskit Maailmanlaajuiset näkymät ovat parantuneet. Vaikka odotamme elpymisen olevan heikompaa kuin mitä arvioimme vuoden 2020 kolmannen neljänneksen lopussa, viimeaikainen edistyminen rokotuksissa on muuttanut riskitasapainoa huomattavasti ja avannut mahdollisuuden rajoitteiden nopeammalle purkamiselle. Lähitulevaisuudessa maailmanlaajuista tuotantoa kuitenkin rajoittaa lähikontaktien välttäminen. Laajemmat ja pysyvämmät rajoitusten poistot saattavat alkaa vuoden 2021 puolivälin tienoilla. Tästä ja elpymisen vahvasta alusta huolimatta korkea työttömyys, pysähtyneet investoinnit, yritysten maksukyvyttömyys, yritysten ja valtioiden nopeasti kasvavat velkataakat sekä epätavanomaisten rahapoliittisten toimenpiteiden aiheuttamat dramaattiset markkinakorjaukset voivat rajoittaa toipumista vuonna 2021. Myös Stora Enson on sopeuduttava epävarmuuteen lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Aiempiin taantumiin verrattuna sekä metsäteollisuuden että etenkin Stora Enson katsotaan kuitenkin pystyvän sopeutumaan entistä joustavammin talouden järkkymiseen ja liiketoiminnan heikkoihin olosuhteisiin. Stora Enson osalta tämä on eriytyneen liiketoimintakokonaisuuden ja suhteellisen vahvan taseen ansiota.

tiistai 20. huhtikuuta 2021

Veitsiluodon tehtaiden lopettamisuutinen tänään aamulla...

Veitsiluodon tehtaiden lopettamisuutinen tänään aamulla... Lehtitietojen mukaan Stora Enso on päättänyt lopettaa Veitsiluodon tehtaiden toiminnan. Kyllähän se oli shokkiuutinen kaikille talousalueemme asukkaille. Jäin mietiskelemään, missä aikataulussa se toteutuu. Toisaalta olisi ollut ymmärrettävää - paperilaatujen alenevan kysynnän myötä - paperikoneen/-koneiden alasajon mutta... Sellulla on kysyntää ja sahatavarankin kysyntä on ollut myötätuulessa. Siksi koko Veitsiluodon saaren tehtaiden alasajo mietityttää. Onko tässä kuitenkin jotain pelastettavissa jatkossa... Kyllä tässä täytyy lähteä pihalle purkamaan ajatuksia lumilapion kanssa.

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Sightseeing-ajelua Kemissä tänään - kyllä ...

Sightseeing-ajelua Kemissä tänään - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen päärakennuksen takan lämmitystä ja pihalla lumenhajoitusta. Lähdin joutessani ajelemaan lähiympäristöön. Ajoin Jungon kautta uudelle Rovan asuntoalueelle. Sinne on noussut lisää hulppean näköisiä omakotitaloja - hyvä niin. Viimeistään viiden-kymmenen vuoden kuluttua alue on oletettavasti parhaimmillaan, kun erilaiset kasvustot/pensaat ja puut ovat löytäneet paikkansa. Ajelin keskustaan, sitten Kauppakatua alas sisäsatamaan, jota näytettiin pantavan Kemin kaupungin toimesta kesäkuntoon. Eri puolilla merenjäätä oli ainakin kymmenisen pilkkijää. Ilma oli mitä parhain. Kävin tankkaamassa Land Roverin Hahtisaaren Nesteellä. Edellinen tankkaus yli kuukausi sitten. Vähän tulee nykyisin ajeltua. Kotiin tultuani menen jatkamaan lumien hajottamista...

sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Aamulla istahdettuani tietokoneen ääreen tuli näyttöruuruun muistutus: Kuntavaalit alkaa klo 9.00. Avattuani älypuhelimen blinkahti sama viesti: Kuntavaalit alkaa klo 9.00. Niin olisi varsinainen äänestyspäivä eli 18.04.2021 alkanut, mikäli vaaleja ei olisi Koronavirus-pelossa siirretty sunnuntaille 13.06.2021. Näin jälkikäteen jälkiviisastellen vaalien myöhentäminen ei olisi ollut välttämätöntä. Toisaalta eri ryhmittymät ovat saaneet rauhassa lisätä ehdokasmäärää, valinnanmahdollisuutta ja hioa omaa kuntavaalistrategiaa. Lähes kaksi kuukautta tästä eteenpäin tuntuu pitkältä ajalta. Onneksi muun muassa mökkiläisillä, tarkoitan omakotitalon omistajilla alkaa kevät ja alkukesän toimet olla kohta ajankohtaisia. Siinä on ajankulua kyllä tarpeeksi. Ulos katsellessani on pakko todeta, että kyllä tuonne pihalle on kohta lähes pakko lähteä jotain touhuamaan... Kyllä - siellä olen ollut kolmisen tuntia. Tyhjensin peräkärryn päältä lumet, vedin sen Lantikalla pois pensasaidan vierestä ja työnsin käsin kakkosliittymään. Käytin ainakin tämän päivän kiroilukiintiön em. puuhastelussa. Miksi? Siksi, että kyllä tuota kärryä täytyy ennen kevään käyttöön ottoa tuunata. Lähinnä nokkapyörää. Toinen vilkku on myös uusittava. Nyt on ansaittu kahvitauko.

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Mikä näitä maailman pikkuhitlereitä oikein riivaa...

Mikä näitä maailman pikkuhitlereitä oikein riivaa... Venäjän Putin pullistelee entisen Neuvostoliiton lähialueilla ja juuri tällä hetkellä Ukrainan suunnassa. Turkin Erdogan lähinnä Kurdialueiden tuntumassa ja Syyrian luoteisosassa rajapinnassa. Kiinan johtaja Xi Jinping on sanonut, että Kiinan ja Taiwanin erillään olon ei pitäisi jatkua sukupolvelta toiselle. Moni on tulkinnut lausuntoa niin, että Xi haluaa Taiwanin yhdistyvän Kiinaan vielä omalla hallintokaudellaan. Hongkong saattoi olla vasta alkua – onko Taiwan seuraava? Edellä olevat ovat huolestuttavia esimerkkejä nykyisestä maailmanmenosta, joissa suurvaltaristiriidat saattavat nousta maailmanrauhaa horjuttavalle tasolle. Onneksi juuri tällä hetkellä kuitenkin Suomen Meri-Lapin Perämeren pohjukassa Kemissä kevätaurinko paistaa. On rauhallista...

Eilistä muistelua...

Eilen illansuussa istuskellessamme ilta-auringossa varastorakennuksen lipan alla - miniterassilla - näimme tonttimme kakkosliittymään peruutettavan tuttua autoa. Autosta tuli monivuotinen tietotekniikka-asiantuntijani Kai Puro ja hänen tyttöystävänsä. He olivat Helsingistä käymässä. Kai oli taannoin luvannut käydä "viilaamassa" häneltä ostamaani uusvanhaa kannettavaa. Alkuporinoiden jälkeen minä menin Kain kanssa "tietokonehommiin" ja vaimoni vei uuden tuttavamme Pikkupuolelle. Kai hoiti homman ja mekin menimme Pikkupuolelle. Sovimme, että vieraamme saavat valita muistoksi käynnistä kotiin Helsinkiin vietäväksi kehystämätöntä kuvataidetta - pieniä akvarelleja, sekatekniikkatöitä ja silkkipainotöitä. Vaikka isossa suojakansiossa olevaa nippua on "plarattu" kymmeniä kertoja, aina sieltä on löytynyt mieluisat työt. Niin tälläkin kerralla. Oli mukava yllätysvierailu...

perjantai 16. huhtikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päärakennuksen takkaan klapit ja puuhuoltoa. Ympärivuotisen auton pikapesu ja kaupungilla käynti. Hetki sitten avasimme mekin "terassikauden". Oikeastaan istahdimme L-muotoisen päärakennuksemme aurinkoiseen syvennykseen maistelemaan valkoista ja punaista lasillisen. Siinä istuskellessamme edessämme oleva taideteos nimeltään Elämän purje pisti ajatukset lentoon lähes 40 vuoden päähän. Tilasin em. teoksen Kemin ammattikoulun maalarilinjan opettajalta Jorma Pitzeniltä. Olin itse vähin mukana teosta hahmoteltaessa. Levyseppä-hitsaajalinjan työnopettaja Pentti Hermanni Laitinen väännätti oppilaillaan teoksen oikeaan muotoon. Teoksen ympärillä on 12 käräjäkiveä eli osa vanhan kotitalomme kivijalkaa. Taideteos on kiinnitetty isoon, veneenmuotoiseen kiveen, joka löytyi nykyisen rakennuksemme pesuhuoneen kulmalta rakentamisvaiheessa. Pidimme aikanaan taideteoksen juhlallisen julkistamis-/vihkiäistilaisuuden. Hermanni kirjoitti ja lausui asiaan liittyvän runon. Runo on tallessa. Tilaisuudessa otetut valokuvat ovat myös tallessa. Kuvia katsellessani tulee aina murheellinen olo, sillä melkein kaikki tilaisuudessa olleet ovat enää muistoina joukoissamme...

torstai 15. huhtikuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Olen illansuussa lueskellut Paavo Väyrysen tämän vuoden puolella kirjoittamat Blogisivutekstit - lähes kaikki. Mielenkiintoisia tekstejä, vaikka kaikkien osalta ajatukseni eivät kuljekaan kirjoittajan kanssa samaa rataa. Viimeisimmässä tekstissään, nimeltään Suomikin on osavastuussa Ukrainan kriisistä, Paavo muistelee/kommentoi Ukrainan tilanteen syntyhistoriaa. Mielenkiintoinen teksti sekin - suosittelen...

Ajantasatietoa Ylen Areenalta - kyllä...

Ajantasatietoa Ylen Areenalta - kyllä... Katselin alla olevan infopätkän - suosittelen: Jakso 5: Puusta pitkälle 8 min ke 24.3.2021 toistaiseksi 12467 katselua Ligniini on luonnon oma liima-aine ja siitä voi tehdä mitä vain! Alvar Aallon suunnittelemassa Sunilan tehtaassa tuotetulla erikoiskuivalla ligniinillä voi korvata tulevaisuudessa fossiilisia raaka-aineita esimerkiksi autoissa, lentokoneissa ja tuulivoimaloissa. Ajammeko tulevaisuudessa puuautoilla? LINKIT JA ARTIKKELIT Autojen keventäminen puupohjaisilla hiilikuiduilla pudottaisi päästöt – Suomi voi johtaa autoalan vallankumousta aineella, jota pidettiin ennen jätteenä

Suomen Keskusta Kuntavaalit 2021...

Suomen Keskusta Kuntavaalit 2021... Kävin täyttämässä oman osuuteni Keskustan ehdokassivuille. Tekstiosuuden eli henkilökohtaisen eisttelyn ja vaaliteeman. Molemmat niin sanotun lyhyen kaavan mukaisesti. Valokuvaa en saanut puserrettua oikeaan formaattiin, katsotaan sitä sitten myöhemmin...

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkillä tänään - kyllä...

Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkillä tänään - kyllä... Hiustenleikkuuta ja täysparran siistimistä. Kohtapuolin ammattiin valmistuva kuivaniemeläisopiskelija Marika hoiti homman rauhallisen keskittyneesti. Hän teki kaksi näyttöä: Parransiistimisen/-muotoilun ja arkikampauksen föönauksen/muotoilun osalta. Lopputulokseen olimme kaikki tyytyväisiä: Asiakas, opppilas ja opettaja. Pientä viilaamista aina löytyy, jonka Marika ja Marjo ilmeisesti kävivät läpi arvioidessaan kokonaisuutta. Hyvä iltapäivärupeama...

Mitä Ukrainassa tapahtuu...

Ukrainan presidentti Vladimir Zelensky allekirjoitti 24. maaliskuuta asiakirjan, jonka otsikko on presidentin asetus nro 117/2021. Siinä todetaan muun muassa Itä-Ukrainan alueiden haltuunotto. Lisäksi Ukrainan virallinen politiikka on ottaa Krim takaisin Venäjältä. Mitäpä suvereenin valtion, Euroopan alueellisesti toiseksi suurimman valtion päämies voi muutakaan esittää. Venäjä on vuonna 2014 valloittanut Krimin Ukrainalta ja tukee - asea- sekä sotilasavustuksin - kahden itäisimmän maakunnan separatisteja, kapinallisia. Kannattaa katsoa Yle Areenalta videonpätkä asiasta: Videoanalyysi: Jääkö Ukraina idän ja lännen väliin? 5 minke 4.12.2019 toistaiseksi 9935 katselua Vuonna 2014 alkaneessa sodassa on kuollut arviolta 13 000 ihmistä ja puolitoista miljoonaa ukrainalaista on joutunut jättämään kotinsa. Tulitaukorikkomukset jatkuvat edelleen. Samaan aikaan Ukraina pyrkii kohti länttä, Natoa ja Euroopan Unionia. Venäjä puolestaan haluaa pitää entisen läheisen liittolaisensa kiinteässä yhteydessä itseensä. Video on päivitetty 13.4.2021.

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Keskustan Kemin kuntavaaliehdokkaat 2021...

Keskustan Kemin kuntavaaliehdokkaat 2021... Suomen Keskusta r.p:n kuntavaalisivut ovat auenneet tiistaina 13.04.2021 eli tänä päivänä. Totta kai käväisin uteliaiuuttani katselemassa/tarkistamassa netistä Keskustan Kemin kuntavaaliehdokkaat 2021. Tällä hetkellä on kahdeksantoista ehdokasta, osa vanhoja tuttuja mutta osa on sellaisia, joita en ole vielä edes tavannut. Todettakoon, että sivut vielä täydentyvät kuvien ja tekstien osalta. Muun muassa itse en ole vielä täydentänyt sivulle mitään. Luonnollisesti olen hiukan jäävi sanomaan/kirjoittamaan sivuista mitään, mutta mielestäni ne ovat selkeät. Keskustan kuntavaaliaineisto on kokonaisuudessaan erinomainen. Aineisto tukee erinomaisesti kuntavaaliehdokkaat tavoitteita...

Mitä tänään tähän asti...

Aamulla perinteisten aamutoimien jälkeen puut päärakennuksen takkaan ja puuhuoltoa. Otin pitkästä aikaa yhteyttä Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkille. Hiustenleikkuuta ja täysparran siistimistä. Tiedustelin, onko elävälle päämallille käyttöä. Jos ei niin varaan ajan lähiaikoina netistä. Sain vastauksen Appelgrenin Marjolta, että huomenna keskiviikkona puoleltapäivin asia järjestyy. Oppilaalla olisi juhlakampauksen näyttö. Ilmoitin että tulen paikalle em. aikaan. Kävimme - minä ja vaimoni - asioilla kaupungilla. Vaimoni kaupoilla ja minä pankissa sopimassa e-laskutuksista. Hyvä ja nopea palvelu, ei kahta sanaa. Josko tuo lähtee nyt "rullaamaan"... Olen tänään kommentoinut usealle taholle Itä-Ukrainan tilanteesta. Kuulen aivan selvästi jonkun lukijan tuhisevan:" Eihän se meille kuulu miksikään!" Kyllä kuuluu - meille, Euroopalle ja koko maailmalle. Siellä on ruutitynnyri ja sytyslanka palaa. Tosin itse luulen asian edelleen olevan pikkuhitlerimäistä pullistelua ja henkseleiden paukuttelua mutta siltikin...

Kuntavaaleihin 13.6.2021 aikaa tasan kaksi kuukautta - kyllä...

Kuntavaaleihin 13.6.2021 aikaa tasan kaksi kuukautta - kyllä... Kuntavaalien tärkeät päivämäärät: Äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä eli missä kunnassa on äänioikeutettu: 23.4.2021 Ehdokashakemusten jättöpäivä 4.5.2021 Ehdokasasettelun vahvistaminen 14.5.2021 Äänioikeusrekisteri lainvoimainen 25.5.2021 Kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy 1.6.2021 klo 16 Ennakkoäänestys kotimaassa 26.5.- 8.6. 2021 Ennakkoäänestys ulkomailla 2.-5.6.2021 Vaalipäivä 13.6.2021 Tulosten vahvistaminen 16.6.2021 Valtuustot aloittavat työnsä 1.8.2021

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Paavo Väyrynen Kemin Keskustan kuntavaaliehdokkaana...

Paavo Väyrynen Kemin Keskustan kuntavaaliehdokkaana - kyllä... Mikäli vähäisestä somekirjoittelusta on jotain aistittavissa hänen mukaantulonsa jotakuinkin historiajuurilleen, on tulkittavissa myönteiseksi. Paavon Blogikirjoituksen sanoma asiaan liittyvänä oli selkeä ja looginen. Hänen henkilökohtainen kuntavaaliteema on kemiläisille tuttu eli Kemin työväentalon kohtalo. Paavo Väyrynen on erittäin kokenut poliitikko, ollut monessa mukana. Hänen liikkeensä ovat olleet joskus niin nopeita ja ennalta arvaamattomia, että niissä eivät politiikkaa ammatikseenkaan seuraavat ole pysyneet aina perässä, saati sitten maallikot. Pahimmillaan ne ovat aiheuttaneet hämmennystä ja kritiikkiä omienkin keskuudessa. Oli niin tai näin, Paavo Väyrysen mukaantulo Kemin kuntapolitiikkaan on tervetullut piristysruiske, jota on mielenkiintoista seurata. Rohkenen ennustaa, että sillä on vaikutusta jopa äänestysprosenttiin. Ken elää, hän näkee.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen taidan lähteä ulos työasusssa - vaikka on sunnuntai - fiilistelemään tontin kulmalle. Tarkoituksena hiukan auttaa alkukesän tuloa poistamalla enimpiä lumia pienen perunapeloon päältä. Hanget ovat ilmeisesti niin kovia, että niitä ei kannata yrittää hajotella. Sulakoot paikoilleen... Niinhän siinä kävi, antaa auringon sulatella. Yritin peräkärryn päältä lumia irrotella, sama juttu, odotellaan auringon lämpöä. No jotain järkevääkin sentään. Vein ahkiollisen puita Pikkupuolelle, josko niille vielä tänäkin keväänä on käyttöä...

lauantai 10. huhtikuuta 2021

Aamupäivän kävelylenkki...

Teimme aamupäivän kävelylenkin Haukkarissa ja totesimme taas kerran, että juuri tähän aikaan katseet kohdistuvat paikalleen hajonneisiin rakennuksiin. Niitä on tässäkin kaupunginosassa useita. Rakennuksiin, joissa ei pääsääntöisesti asuta. On toivottavaa, että omistajat huolehtivat kiinteistöjensä kunnosta. Jos tontilla on purkukuntoinen rakennus/rakennuksia, se vähentää huomattavasti omistustontin arvoa. Hyviä, rakennuskelpoisia omakoti-/rivitalo-/kerrostalotontteja on tälläkin alueella useita. Toivottavasti niille löytyy lähiaikoina rakentajia...

Ilmari Kiannon Punainen viiva elokuvana...

Olen katsellut Ilmari Kiannon romaaniin perustuvan Punainen viiva-elokuvan muutaman kerran - viimeksi eilen illalla Ylen Areenalta. Äärimmäisen kurjuuden keskellä Kainuussa toivon kipinä paremmasta elämästä syttyy lähestyvien vaalien muodossa. Erityisen voimakas näyttelijäsuoritus on Jussi Jurkan rooli agitaattori Puntarpäänä. Järjestetyn vaalitilaisuuden alussa lauletaan Kansainvälinen, jonka jälkeen hän tempaa aluksi epäilevän kuulijakuntansa mukaan voimakkain sanakääntein... Punainen viiva 1 h 31 min pe 2.12.2016 toistaiseksi 58307 katselua Ilmari Kiannon romaaniin perustuva kuvaus salomaiden elämästä ja ensimmäisten eduskuntavaalien poliittisesta innostuksesta. O: M. Kassila. N: H. Salin, L. Nevalainen, J. Jurkka, R. Laakso, T. Manni. (1959) Rooleissa mm.: Holger Salin – Topi Romppanen Liisa Nevalainen – Riika Pertti Tanner – Sake Jukka Eklund – Vesteri Marianne Eronen – Petti Terhi Virtanen – Iita Linta Maria Tiina Jokela – Pirjeri Jussi Jurkka – agitaattori Puntarpää Rakel Laakso – suutarin Kunilla Pentti Irjala – suutari Raappana Tarmo Manni – Simana Arhippaini Tyyne Haarla – Kuppari-Kaisa Toivo Mäkelä – Kettuvaaran Jussi Matti Oravisto – nuori pappi Leo Jokela – jätkämies Martti Kainulainen – jätkämies

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Tarkistin aamulla, onko zz-pankin neittipankissa 26.02.2021 sopimuksemme mukaisesti maksettu kaksi xxxxx-operaattorin pientä laskua. Ei näkynyt merkintöjä. Edellisen yyyyy-operaattorin aikana e-laskutus toimi moitteettomasti. Olin päivällä yhteydessä zz-pankin asiantuntijaan sopiakseni lähiaikoina eräiden muidenkin palvelujemme e-laskutuksesta. Sain kuulla, että juuri tämän xxxxx-operaattorin kanssa e-laskutus ei ole monen muunkaan asiakkaan osalta käynnistynyt kertalaakista. Varasin ajan zz-pankkiin tiistaiksi 13.04.2021 klo 14. Otan laskunipun mukaan ja hoidamme asian kuntoon. Kuinka ollakaan iltapäivällä tuli xxxxx-operaattorilta maksumuistutus/-kehotus. Josko tuo e-laskutus ensi viikolla tulee kuntoon...

torstai 8. huhtikuuta 2021

Kaupungilla hetki sitten - kyllä...

Kaupungilla hetki sitten - kyllä... Kävimme hetki sitten Kemin keskustassa. Vaimoni käväisi hakemassa/lainaamassa uuden lukupaketin kirjastosta ja ruokaostoksilla. Istuskelin autossa. Nähdessäni erään tutun mieshenkilön etäällä liikkuvan jouduin mietiskelemään menneitä. Ajan kulumista. Ennen - kauan sitten - urheileva, liikunnallinen nuorimies. Omakotitalon rakentaja ja tunnollinen perheenisä. Eläkeläinen. Nyt kumaraselkäinen köpöttelevä ukko. Näin se vaan nyt on...

Eläkeläiset Kemissä ja yhteistyötyö...

Eläkeläiset Kemissä ja yhteistyötyö... Katselin hetki sitten netistä eri eläkeläisjärjestöjen/-yhdistysten kotisivuja Kemissä. Ne ovat enemmän ja vähemmän politisoituneet, olleet sitä ymmärtääkseni aina. Kaikki tekevät jäsentensä hyväksi tärkeää työtä, joka näyttää painottuvan erilaisten harrastusaktiviteettien suuntaan - hyvä niin. Itse olen jäänyt syksyllä vuonna 2008 eläkkeelle Koulutuskuntayhtymä Lappiasta. Olen siis työtaustani perusteella Lappian eläkeläisiä. Kemissä en kuulu mihinkään eläkeläisjärjestöön/-yhdistykseen. Olen taannoin kirjoittanut, että liityn välittömästi jäseneksi sellaiseen kemiläiseen eläkeläisjärjestöön, jossa ovat kaikki eläkeläiset mukana. Hiukan edelliseen liittyen jäin pohdiskelemaan, onko kemiläisillä eläkeläisjärjestöillä/-yhdistyksillä tällä hetkellä yhteistä toimintaa? Kysyn, kun en tiedä...

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Kävi hetki sitten mielessä vanha juttutuokio tuttavani kanssa. Asiat liittyivät kuntavaaleihin. Siihen maailman aikaan minäkin taisin lievästi elvistellä sitoutumattomuudellani. Muistaakseni toin esiin vahvan näkemykseni, että toimin aina käsiteltävän asian mukaan. Siten saatan vapaasti liikkua äärivasemmalta äärioikealle mutta pääosin liikun poliittisen keskustan tuntumassa. Taisinpa todeta, että jos ryhmää vaihdan tulevaisuudessa, se olisi todennäköisesti Kokoomus. Tuttavani kysäisi minulta:"Mitä arvelet, äänestävätkö nuo katunaapurit sinua?" "En usko, he ovat oletettavasti demaritaustaisia." totesin. "Mitä, demarithan ne vasta ovatkin patamustia porvareita." tuttavani irrotteli näkemyksenään. Yritin saada hänet vakuuttuneeksi, että eivät ainakaan katunaapurini kuulu siihen kategoriaan. Oli niin tai näin, minun ei ole ollut tarvetta ryhmittymää vaihtaa. Olen edelleenkin Kemin Keskustan ryhmässä jäsenmaksua maksavana kuntavaaliehdokkaana lähestyvissä vaaleissa...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päärakennuksen takanlämmitystä ja puuhuoltoa. Siinäpä ne tämän keskiviikon hommat sitten ovatkin. Lukuun ottamatta illansuun kokoustelua. Mediaietojen mukaan kukaties tuo kirottu Koronavirus-ongelma on hivenen jo helpottumassa. Mene ja tiedä. Kyllä edelleen täytyy jaksaa, jaksaa, jaksaa...

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään illansuussa...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta todettakoon, että parin vuoden välein teen Google Maps-karttakierroksen. Muun muassa tänä iltana. Miksi? Siksi, että varmasti muistat toistomainintani, että vuoden 2014 jälkeen mikään maailmassa ja nimenomaan Euroopassa ei ole ollut entisellään... Olen seurannut muun muassa Krimin niemimaan muutoksia, Itä-Ukrainan karttoja, Kaliningradin alueen muutoksia sekä erityisesti Kuolan niemimaan tiettyjen, tuntemieni alueiden muutoksia. Luonnollisesti joku teistä saattaa ajatella E.V.V.K. (Ei Voi Vähempää Kiinnostaa) jos näin niin asia on ok mutta... Mielestäni erityisesti Kuolan niemimaalla tapahtuvat muutokset pitäisi kiinnostaa. Nuo Google Maps-kartat ovat yllättävän tarkkoja. En ole vaivautunut printtaamaan kahden vuoden välein tuntemiltani alueilta muutoksia, mutta muutokset ovat mielestäni dramaattisen suuria. Valtavasti uutta infrastruktuuria on rakennettu ja alueille on massiivisesti lisääntynyt sotakalustoa. Se on mielestäni huolestuttavaa. En ole mikään militaristi, enkä rautaa rajalle-tyyppiä - päinvastoin. Olen tavallinen rauhaa rakastava opetusalan eläkeläinen Kemistä, joka taannoisten - vuoden 1993 jälkeisten - tapahtumien jälkeen on päässyt näkemään ja kokemaan kulttuurimyönteistä ystävyyttä itäisessä naapurissa. Siksi olen huolestunut ja pahoillani voimakkaasta militaristisesta uhosta ja pullistelusta, johon oikeastaan itänaapurilla ei ole taloudellisesti edes varaa...