perjantai 28. toukokuuta 2021

Mielenkiintoista seurantaa - kyllä...

Mielenkiintoista seurantaa - kyllä... Olemme seuranneet toista kuukautta WWF:n Luontoliven sääksikamerassa pesintää Saimaalla. Eilen emo lopetti kahden pesässä olevan munan hautomisen. Se seurailee - katselee ja kuuntelee - pesän reunalla, mitä ja milloin tuleman pitää. Toivottavasti sieltä kuoriutuu kiohtapuolin kaksi tervettä sääksipoikasta... Maria Rautio-Runeberg WWF:n Luontoliven sääksikamerassa on kevään mittaan saatu tarkkailla sääksiparin haudontaa. Pesintä ei kuitenkaan tänä vuonna asiantuntijoiden mukaan onnistunut. Luontoliven rakastettu sääksikamera on tuonut kevään aikana rutkasti iloa katsojilleen – mutta myös suurta huolta. Torstaina 27. toukokuuta sääksien yhtäjaksoinen haudonta loppui aamun tunteina, ja munat jäivät yhä pidemmiksi ajoiksi ilman emon suojaa. Lopulta kävi selväksi, ettei pesintä ole tänä vuonna onnistunut. ”Sääkset ovat pesineet joka vuosi samalla pesällä koko sääksikameran viisivuotisen historian aikana, ja joka vuosi pesästä on lentänyt 2–3 poikasta maailmalle. Tämän kevään tilanne on valitettava, mutta livekameroidemme taustalla on ajatus tarjota aito kurkistusikkuna luontoon emmekä voi kontrolloida lähetyksen tapahtumia”, Luontoliven viestinnästä vastaava Maria Rautio-Runeberg huomauttaa. Syitä, miksi muninta tänä vuonna epäonnistui, voidaan vain spekuloida. Mahdollisia selityksiä voivat olla ravinnon puute tai munan tai munien hedelmöittymättömyys. Sääksikeskuksen Jouko Alhainen muistuttaa, että kaikkiin kysymyksiin ei luonnossa löydy tarkkaa vastausta. Pesinnän epäonnistuminen tai poikasten menehtyminen ovat kuitenkin yleisiä ilmiöitä. Noin 60 vuotta luonnonvaraisten eläinten parissa toimineen Alhaisen arvion mukaan noin kolmasosa sääksien poikasista menehtyy jossain vaiheessa pesinnän aikana. Kun pesintä epäonnistuu, sääksiemot lopulta hylkäävät pesän. Luontoliven tallenteista kuitenkin näkyy, että emot ovat käyneet säännöllisesti pesän reunalla munien luona. ”On yleistä, että emot palaavat pesälle vielä pitkään. Toipuminen voi kestää viikkoja. Kun hormonitoiminta laimenee, ne lähtevät kokonaan pois. Joskus ne tuovat keppejä ja sammalta pesään. Se voi olla eräänlaista surutyötä”, Alhainen kuvailee. WWF päättää kameran jatkosta kesäkuun alussa. Sääkset eivät kuitenkaan pysty uusintapesintään, joten niille tulee välivuosi poikasista. Sääksikameran pesän rengastuksista 24 vuotta vastanneen Pekka Mätön mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun hänen aikanaan pesässä ei tulla näkemään poikasia. Tällä hetkellä voit kurkistaa Luontoliven kautta rupiliskoja ja vesiliskoja kuhisevaan lampeen rupiliskokamerassa sekä isokokoisten merilintujen pesintään lintusaarikamerassa. WWF:n Luontoliven sääksikamera on toteutettu yhteistyössä Pyyvilän osakaskunnan, Juha Taskisen, Live Eyen ja Pukki Visualsin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti