maanantai 5. huhtikuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään illansuussa...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta todettakoon, että parin vuoden välein teen Google Maps-karttakierroksen. Muun muassa tänä iltana. Miksi? Siksi, että varmasti muistat toistomainintani, että vuoden 2014 jälkeen mikään maailmassa ja nimenomaan Euroopassa ei ole ollut entisellään... Olen seurannut muun muassa Krimin niemimaan muutoksia, Itä-Ukrainan karttoja, Kaliningradin alueen muutoksia sekä erityisesti Kuolan niemimaan tiettyjen, tuntemieni alueiden muutoksia. Luonnollisesti joku teistä saattaa ajatella E.V.V.K. (Ei Voi Vähempää Kiinnostaa) jos näin niin asia on ok mutta... Mielestäni erityisesti Kuolan niemimaalla tapahtuvat muutokset pitäisi kiinnostaa. Nuo Google Maps-kartat ovat yllättävän tarkkoja. En ole vaivautunut printtaamaan kahden vuoden välein tuntemiltani alueilta muutoksia, mutta muutokset ovat mielestäni dramaattisen suuria. Valtavasti uutta infrastruktuuria on rakennettu ja alueille on massiivisesti lisääntynyt sotakalustoa. Se on mielestäni huolestuttavaa. En ole mikään militaristi, enkä rautaa rajalle-tyyppiä - päinvastoin. Olen tavallinen rauhaa rakastava opetusalan eläkeläinen Kemistä, joka taannoisten - vuoden 1993 jälkeisten - tapahtumien jälkeen on päässyt näkemään ja kokemaan kulttuurimyönteistä ystävyyttä itäisessä naapurissa. Siksi olen huolestunut ja pahoillani voimakkaasta militaristisesta uhosta ja pullistelusta, johon oikeastaan itänaapurilla ei ole taloudellisesti edes varaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti