Muistan hyvin sen iltapäivän, kun...

Muistan hyvin sen iltapäivän, kun edesmennyt ystäväni totesi minulle:"Te sahaatte persauksien alta omaa oksaanne!" Niin - oli keskustelun aiheena orastava digitalisaatio. "Paperiset lehdet häviävät, aineistot: esityslistat, pöytäkirjat, laskut, tms. menevät verkkoon, tms...., kaikki löytyy kohta läppäriltä, tabletilta tai älypuhelimelta." taisin minäkin häntä "valistaa". Ystäväni oli niin sanottu vanhan kansan ihmisiä. Hyvin koulutettu, mutta hänelle olivat tärkeitä tietyt asiat, joihin liittyivät muun muassa aamulehti, esityslistat säntillisesti ajallaan postin tuomina kirjekuorissa, laskut paperiversioina - niin ja lankapuhelin. Vaikka viimeksi mainittu alkoi jo keskustelummekin aikoina maksaa tosi paljon. "No eihän tuotakaan kohta tarvita." hän osoitti Veitsiluodon suuntaan. Olimme Kraaselin sillan alta soudelleet Siikalahdelle päin ensimmäisen vihreän väyläkepin kupeeseen ankkuriin. Olimme ongella. "Veitsiluotoako? Mihin se tuosta häviäisi?" totesin aavistuksen ihmetellen, kukaties ylimielisenäkin. "Eiköhän siellä paperia valmisteta vielä pitkään. Vasta koneitakin uusittu." lisäsin. Tätä muistellessani/kirjoittaessani takaraivoon hiipii lievä tunnekuohu. Kuinka oikeassa hän olikaan. Jospa tämä on kaikesta huolimatta saaren noin 100-vuotiaan teollisen toiminnan osittainen uusi alku. Ken elää, hän näkee.