maanantai 4. syyskuuta 2017

Venäjällä on levitetty Suomea koskevaa, poliittisessa tarkoituksessa laadittua valeuutista...

Tuttuakin tutumpaa tekstiä itänaapurin mediasta...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Ulkomaat    |   Kolumni

Venäjällä on levitetty Suomea koskevaa, poliittisessa tarkoituksessa laadittua valeuutista

Valeuutisen aihiona on syyskuussa pidettävä, yli 20 vuoteen suurin Ruotsin sotaharjoitus Aurora 17, kirjoittaa Jarmo Mäkelä kolumnissaan.

VENÄJÄN mediassa on levitetty Suomea koskevaa valeuutista, joka on laadittu poliittisessa tarkoituksessa.

Kaksi venäläistä uutistoimistoa, RIA Novosti ja Interfax, julkaisi 29. elokuuta uutisen, jonka mukaan Suomi ja USA aikovat järjestää Itämerellä, Ruotsin rannikon lähellä, yhteisen sotaharjoituksen samaan aikaan Venäjän suuren Zapad 17 -harjoituksen kanssa.

Toinen uutistoimisto mainitsi lähteeksi “amerikkalaiset tiedotustusvälineet”, jollaista ei sittemmin ole löytynyt. Toinen kertoi saaneensa tiedon nimettömältä ja tuntemattomaksi jääneeltä “USA:n turvallisuusneuvoston edustajalta”.

Vielä samana päivänä “uutisen” jakoivat eteenpäin Vse novosti, gazeta.ru, tvzvezda.ru, regnum.ru, russian.rt.com, svpressa.ru sekä kommersant.ru. Kun voidaan olettaa, että tarkkaan mietityillä valeuutisilla on Venäjällä valmis jakeluverkosto, julkaisijoiden luettelo on mielenkiintoinen.

SUOMI ja USA eivät nimittäin ole suunnittelemassa yhteistä sotaharjoitusta. 
Valeuutisen aihiona on syyskuussa pidettävä, yli 20 vuoteen suurin Ruotsin sotaharjoitus Aurora 17, johon Suomi ja Yhdysvallat osallistuvat yhdessä useiden Itämeren alueen valtioiden kanssa.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun harjoitus joutuu disinformaation kohteeksi. Kun harjoituksesta alunperin ilmoitettiin, Venäjällä tieto uutisoitiin niin, että kyse on Naton suursotaharjoituksesta. Väite oli niin räikeä, että Ruotsi joutui protestoimiaan virallisesti.

Miksi sitten informaatio-operaatio Suomea vastaan – ja miksi juuri nyt?

Venäjän media oli viime viikolla täynnä uutisia tasavallan presidentti Sauli Niinistön Washingtonin vierailusta. Kymmenissä uutisjutuissa ja kommenteissa mainittiin ohimennen arktinen yhteistyö. Siitä Tass kertoi 30. elokuuta, että Arktisen neuvoston huippukokous on tarkoitus järjestää toukokuussa 2019, mikä tosin Suomessa kiistettiin. Myös Suomessa suurta vaalikiihkoa aiheuttanut F-18-tapaus mainittiin, mutta pääpaino oli ihan muualla.

RAPORTOINNISTA sai kuvan, että Niinistö oli Washingtonissa yrittänyt parhaan kykynsä mukaan puhua Venäjän ja Yhdysvaltain parempien suhteiden puolesta. Myös tuloksia oli tullut. Esimerkiksi Nezavisimaja gazeta kertoi 30. elokuuta Trumpin todenneen Yhdysvaltain ja Venäjän suhteiden näkymistä näin:

”Venäjä kunnioittaa Suomea. Suomi on vapaa Venäjästä, se on todellakin yksi harvoista alueen maista, joka on ollut sellainen 100 vuoden ajan. Venäjä kunnioittaa Suomea suuresti, mikä on hyvä asia. Luulen, että Suomi selviää Venäjän kanssa. Toivon että USA:lla on myös joskus mahdollisuus luoda hyvät suhteet Venäjään. Se olisi varmasti hyvä koko maailman rauhalle.”

Myönteinen viesti meni läpi. Siitä todistavat monet Venäjän sosiaalisessa mediassa julkaistut kirjoitukset. Tässä edustava kokoelma vierailun jälkeen julkaistujen blogien otsikoista: Trump haluaa ystävälliset välit Venäjään, Trump ei halunnut sanoa, että Venäjä on uhka USA:lle ja Trump: USA:n ja Venäjän välit normalisoituvat ennemmin tai myöhemmin.

Ilmeisesti Venäjällä on voimia, joiden mielestä Suomea ja Niinistöä on Venäjän mediassa kohdeltu liian myönteisesti, minkä vuoksi ne panivat toimeen valeuutiselle rakentuneen kampanjansa.

Jokin aika sitten totesin, ettei Suomesta ole Venäjällä koskaan uutisoitu niin lyhyessä ajassa niin paljon kuin kirjoitettiin presidentti Vladimir Putinin Suomen vierailusta. Meni viikko ja kaikki aiemmat rajat ylittyivät uudelleen ja moninkertaisesti.

Turussa tapahtuneesta terroriteosta raportoivat Venäjällä kaikki – ja näkyvästi. Nyt ei todellakaan ollut kysymys mistään uutisten sivuvirrasta: Jokainen, joka Venäjällä vähänkin seuraa uutisia, tuli tietämään, mitä Turussa oli tapahtunut.

Raportointi oli runsasta, asiallista ja myötätuntoista.

AKTIIVISTEN Suomi-syöjien joukossa omaa luokkaansa on professori Nikolai Baryšnikov. Hän on jatkanut henkilökohtaista kampanjaansa marsalkka Mannerheimia vastaan Voina i mir -lehden pitkässä artikkelissa.

Hän valittaa, että Venäjällä monet vieläkin pitävät Mannerheimia jonkinlaisena “Leningradin pelastajana”, vaikka hänen todellisena tavoitteenaan oli sodan alusta alkaen “Leningradin täydellinen hävittäminen”.

Tämä on hänen mukaansa paljastunut vasta nyt, koska suomalaiset ovat onnistuneet tähän asti piilottamaan asiaa käsittelevät asiakirjat. Erityisesti professori purkaa katkeruuttaan omiin maanmiehiinsä: “Ei voi muuta kuin harmitella, että Venäjän sosio-poliittinen journalismi ei edelleenkään ota vastaan näitä uusia tutkimuksia”.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ulkomaantoimittaja, joka on työskennellyt Moskovassa, Washingtonissa ja Brysselissä.

Jättisotaharjoitukset alkamassa Suomen molemmin puolin...

Hmmmmm - vai niin - nyt se sitten alkaa...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Jättisotaharjoitukset alkamassa Suomen molemmin puolin – Jopa 100 000 sotilaan uskotaan osallistuvan Venäjän Zapad-harjoitukseen

Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan myös Suomen tulisi harkita suurten monikansallisten sotaharjoitusten järjestämistä.
Sotaharjoitukset
Zapad-harjoitus itämerellä vuonna 2013.
Zapad-harjoitus Itämerellä vuonna 2013.Alexej Druginyn / EPA
Itämerellä käynnistyy lähiviikkoina kolme suurta sotaharjoitusta.
Suomi ottaa osaa Ruotsin järjestämiin monikansallisiin Aurora 17 ja Northern Coast -harjoituksiin. Samaan aikaan Venäjällä ja Valko-Venäjällä järjestetään Zapad 2017 -sotaharjoitus, johon arvioidaan osallistuvan jopa 100 000 henkilöä.
Sotaharjoitukset Itämeren alueella syyskuussa 2017.
* Läntisten lähteiden mukaan sotilaiden määrä poikkeaa huomattavasti ilmoitetusta.
Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) mielestä vastaavanlaisia sotaharjoituksia voisi harkita pidettävän myös Suomessa.
– Voisi olla syytä järjestää jossain vaiheessa tällainen Aurora-tyyppinen harjoitus, jossa harjoitellaan yhdessä kumppaneiden kanssa Suomen puolustamista. Meillä on ollut enemmänkin tällaista puolustushaarakohtaista ja kooltaan pienempää toimintaa, Niinistö sanoo.
Ruotsissa Aurora 17 -harjoituksen yksi teema on yllätyshyökkäys. Niinistön mukaan myös Suomen puolustusvoimien heikkous on liikekannallepanon hitaus.
– Meri- ja ilmavoimat ovat pitkälti ammattimaisesti hoidettu ja valmius on siellä korkealla. Maavoimien valmiutta tullaan tällä vaalikaudella kehittämään niin materiaalin, henkilöstöresurssien kuin lainsäädännönkin kannalta.
Aurora 17 -sotaharjoitus 11.–29.9.2017
Juha Rissanen, Yle

Ajankohta on sattuma

Niinistön mukaan Itämeren sotilaallinen merkitys on viime aikoina kasvanut. Kolmen sotaharjoituksen järjestämistä samoihin aikoihin puolustusministeri pitää kuitenkin lähinnä sattumana.
– Kaikki nyt käynnistyvät harjoitukset on sovittu kalentereihin jo vuosia sitten, Niinistö perustelee.
Suomalaiset asiantuntijat jakavat puolustusministerin näkemyksen. Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijaupseerin Juha Kukkolan mukaan kaikille osapuolille sopivan harjoitusajankohdan löytäminen on ”melkoinen palapeli”, jossa pitää ottaa huomioon muun muassa joukkotuotannon vaiheet ja amerikkalaisten sotilaiden kiertojaksot.
– Ja sitten on vielä sääolosuhteet, Kukkola sanoo.
Euroopassa maavoimien sotaharjoitukset on perinteisesti pidetty sadonkorjuun jälkeen.
– Pelloille ei ole asiaa raskaalla kalustolla, jos siellä vielä viljellään, virolaisen International Centre for Defence and Security –tutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Pauli Järvenpää huomauttaa.
Northern Coast (NOCA17) -sotaharjoitus Itämerellä 8.–21.9.2017.
Juha Rissanen, Yle

Niin soditaan kuin harjoitellaan

Etykj-järjestölle jätetyn virallisen ilmoituksen mukaan Zapad -harjoitukseen osallistuu 12 700 sotilasta. Sotilastarkkailijoita ei tarvitse kutsua, mikäli harjoitukseen osallistuvien sotilaiden määrä jää alle 13 000.
Puolustusministeri Niinistö suhtautuu lukuihin epäillen.
– Näyttää siltä, että todellisuudessa Zapadiin osallistuvien joukkojen määrä on moninkertainen. On arvioitu, että jopa yli 100 000 sotilasta olisi mukana. Harjoitus on vain pilkottu eri osiin, vaikka ne näyttävät olevan osa tätä Zapad-kokonaisuutta, Niinistö arvioi.
Venäjän ja Valko-Venäjän Zapad 17 -sotaharjoitus 14.–20.9.2017.
Juha Rissanen, Yle
Ruotsin vetämissä Aurora 17 ja Northern coast -operaatioissa harjoitellaan maanpuolustusta valtiollista toimijaa vastaan. Zapadissa kuviteellisia vastustajia ovat Venäjän ja Valko-Venäjän vakautta uhkaavat terroristit, jotka saavat ulkopuolista apua. Valko-Venäjän lisäksi toiminta keskittyy ainakin Pietariin, Kalingradiin ja Pihkovan seudulle.
Tutkijaupseeri Kukkolan mukaan harjoituspaikkojen perusteella Zapadista ei voi vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
– Paikkaa tärkeämpää on katsoa, mitä joukot tekevät. Harjoittelu antaa hyvän kuvan siitä, miten joukot toimivat oikeassa sotatilanteessa, Kukkola sanoo.
Venäjä ja Valko-Venäjä ovat nyt kutsuneet ulkomaalaisia sotilastarkkailijoita seuraamaan osaa Zapad-harjoituksesta. Myös Suomi lähettänee paikalle sotilasasiamiehen. Puolustusministeriön mukaan kyse ei ole kuitenkaan kunnon tarkkailusta vaan osallistumisesta jonkinlaiseen näytökseen.
Vanhempi tutkija Pauli Järvenpää pitää ymmärrettävänä, ettei kaikkea haluta näyttää.
– Paikalle kutsuttu ammattimies näkee koulutuksen tason ja materiaalin laadun aika helposti, Järvenpää sanoo.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Ei voi olla totta, sano...

En kerta kaikkiaan voinut olla kuulematta hurjaa tarinointia. Eräässä liikkeessä kuulin kovaäänistä kailotusta, joka liittyi opiskeluun, opintolainoihin, valmistumiseen ja työttömyyteen/työllistymiseen.

Kyseinen henkilö väitti, että kenenkään ai kannata valmistua, vaan roikkua - tässä tapauksessa - yliopiston kirjoilla niin kauan kuin mahdollista ja nauttia yliopiston eduista. 

Opintolainan ottaminen oli kailottajan mielestä täyttä hulluutta, vaikka lainakorot ovatkin tällä hetkellä naurettavan alhaalla. Mitä ne ovat muutaman vuoden päästä, em. henkilö tuntui etukäteen "herkuttelevan"...

On kuulemma aivan järjetöntä "ottaa paperit ulos = valmistua" työttömäksi. Missään ei ole koulutellullekaan henkilölle töitä, hän jonkinasteisessa hurmoksessa tuntui paasaavan.

Ei jumalavita ajattelin, ei voi olla totta, mutta en puuttunut tilanteeseen. Sillä ei olisi ollut mitään myönteistä tässä tapauksessa saavutettavissa.

Tällä tavalla niitä "peräkamarin poikia ja tyttöjä" siunaantuu. Vanhemmat eivät ymmärrä löysätä ja päästää nuoret normaaliin elämään. Napanuora on liian vahva. Taitaa olla nailonköyttä...


Ennen oli toisin...

Lounais-Lappi-lehdessä lauantaina 2.syyskuuta 2017 oli mielenkiintoinen nimimerkkiartikkeli Lukijalta-palstalla nimellä: Kaikki ulkoistavat. 

Artikkelissa kirjoitetaan mm. seuraavaa: Pidetään aivan selvänä, että opiskelija saa asumistukea, opintotukea, tuettuja tai ilmaisia aterioita ja terveydenhoitoa, sen lisäksi, että itse opiskelu on luonnollisesti ilmaista. 

Ennen oli toisin. Artikkelin luettuani muistelen omaa opiskeluaikaani lähtiessäni opiskelemaan Kemistä Tampereelle. Otin silloisesta Postipankista opintolainaa, jonka vanhempani takasivat. Kaikki oli maksettava itse > kaikki. 
Tosin tillannetta helpotti suuresti se, että vaimoni oli Tampereella töissä ja itse tein kesäaikaan, kesälomilla lähes yötä päivää töitä A Ahström Osakeyhtiön Kauttuan hienopaperitehtaalla ja yhden kesän Tampellan vedenkäsittelyosastolla.

Satoja Isis-taistelijoita ja siviilejä on jumissa aavikolla Syyriassa...

Hmmmmm - vai niin - mielenkiintoinen artikkeli, ilmassa on suuren sotilasoperaation elementtejä...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Ulkomaat

Satoja Isis-taistelijoita ja siviilejä on jumissa aavikolla Syyriassa – Yhdysvaltain johtama liittouma estää ilmaiskuilla saattueen etenemisen

Libanonilainen Hizbollah-järjestö arvostelee Yhdysvaltain johtaman liittouman toimia siitä, että sen toimet estävät saattueessa olevien siviilien auttamisen.



Isis-taistelijoiden ja siviilien muodostama saattue lähti liikkeelle Syyrian ja Libanonin rajalta maanantaina.
YLI 300 Isis-taistelijaa on jumissa autiomaassa Syyriassa. Ääri-islamilainen terroristijärjestö Isis, Syyrian armeija ja libanonilainen äärijärjestö Hizbollah sopivat keskenään, että aseistetut Isis-taistelijat ja siviilijoukko saisivat linja-autokuljetuksen Syyrian halki terroristijärjestön hallitsemalle alueelle.

Uutistoimisto Reutersin mukaan saattueessa olisi yli 300 Isis-taistelijan lisäksi myös 300 siviiliä. Osan heistä on väitetty olevan Isis-taistelijoiden perheenjäseniä. Taistelijat ovat antautuneet Syyrian ja Libanonin rajalla.

Yhdysvallat on kuitenkin päättänyt estää saattueen etenemisen.

Asiasta kirjoittaa esimerkiksi yhdysvaltalaislehti The New York Times.

TAPAHTUMASARJA alkoi alkuviikosta Isisin, Syyrian armeijan ja Hizbollahin tekemästä sopimuksesta. 
Sen mukaan Isis luovuttaisi Libanonille vuonna 2014 vangitsemiensa libanonilaissotilaiden ruumiit, lehti kirjoittaa. Reutersin mukaan Isis olisi luvannut luovuttaa myös kahden syyrialaistaistelijan ruumiit.

Tiedot ruumiiden lukumäärästä ovat ristiriitaisia. Mediatietojen mukaan niitä olisi ollut noin kymmenen.

Vastineeksi Isis-taistelijat saisivat matkustaa saattueessa Syyrian hallituksen hallitseman alueen läpi Deir al-Zouriin Itä-Syyriaan. The New York Timesin mukaan saattueeseen kuuluisi 17 ilmastoitua linja-autoa ja ainakin kymmenen ambulanssia, koska osa Isis-taistelijoista on haavoittunut.

Saattue lähti liikkeelle maanantaina.

YHDYSVALLAT ja Irak raivostuivat sopimuksesta.

Yhdysvallat pysäytti saattueen etenemisen pommittamalla sen käyttämää tietä ja tuhoamalla sillan sen reitiltä. Yhdysvallat on myös tuhonnut joukkoja ja ajoneuvoja, joita Isis on lähettänyt auttamaan saattuetta. Ilmaiskujen vuoksi saattue ei ole saanut esimerkiksi polttoainekuljetuksia.

Saattueen matka katkesi keskiviikkona, Reuters kertoo.

”Linja-autojen ja ambulanssien saattueeseen emme ole iskeneet, mutta yksittäiset ajoneuvot ja ihmiset, jotka olemme voineet tunnistaa Isis-joukoiksi, ovat joutuneet iskujemme kohteeksi”, kertoi Yhdysvaltain johtaman liittouman edustaja, eversti Ryan Dillon The New York Timesin mukaan.

”Jos me voimme iskeä Isisiä vastaan vahingoittamatta siviilejä, niin me iskemme”, hän sanoi.

MYÖHÄÄN perjantaina uutistoimisto Reuters kertoi saattueen olevan yhä autiomaassa, sillä se on joutunut kääntymään Irakin rajalta.

Reutersin mukaan Yhdysvaltain johtama liittouma on pyytänyt Venäjää ilmoittamaan Syyrian hallitukselle, ettei se salli saattueen etenemistä.

”Me jatkamme saattueen tarkkailemista ja estämme sen etenemistä itään, jossa se voisi liittyä muihin Isis-joukkoihin. Me jatkamme myös iskuja kaikkiin Isis-yksiköihin, jotka yrittävät lähestyä saattuetta”, Dillon sanoi Reutersin mukaan.

LAUANTAINA Hizbollah arvosteli Yhdysvaltain johtamaa liittoumaa siitä, että sen toimet estävät saattueessa olevien siviilien auttamisen.

Järjestön julkilausuman mukaan saattueessa olisi taistelijoiden lisäksi vanhuksia, haavoittuneita ihmisiä ja raskaana olevia naisia, Reuters kertoo.

Hizbollah ja Syyrian armeija ilmoittivat myös etsivänsä uutta reittiä saattueelle, jotta se pääsisi määränpäähänsä.