Niin kuin aikaisemmin kirjoitin, kirjoittelin kauan sitten OAJ ry:n hallinnoiman OKKA-säätiön Ammattikasvatuksen aikakauskirja-julkaisuun ammatillista opetusta sivuavia tekstejä. Tekstini olivat hiukan toisentyyppisiä, mitä kyseinen tieteellinen julkaisu pääasiassa sisälsi. OKKA-säätiön silloinen johtaja, edesmennyt ystäväni Kimmo Harra, halusi julkaisuun osittain hiukan toisenkintyyppistä, rennonpuoleista tekstiä . Tekstejäni julkaistiin 2007-2010 välisenä aikana.
Lähetin niitä hänelle aika monta, joista hän valitsi julkaistavaksi muutamia, luonnollisesti yksi teksti/julkaisu. Alla oleva teksti on yksi lähettämistäni, se on viimeinen julkaistuista.
Teksti on ehkä turhankin pitkä blogikirjoitukseksi mutta...
Tekstissä esiintyvä päärakennuksen massiivinen, varaava takka on ollut aktiivisessa käytössä. Siinä ensi talven aikana poltetaan tontiltamme kaadetut neljä isoa mäntyä + suurimmat okset - ainakin osittain. Ainakin osittain siksi, että Arpelasta Mykkälän Erkiltä ostetut ylivuotiset, 50 cm pitkät koivuklpit ovat tavallaan syttöinä. Puuseos tuntuu hyvin palavan...
Tekstissä esiintyvä päärakennuksen massiivinen, varaava takka on ollut aktiivisessa käytössä. Siinä ensi talven aikana poltetaan tontiltamme kaadetut neljä isoa mäntyä + suurimmat okset - ainakin osittain. Ainakin osittain siksi, että Arpelasta Mykkälän Erkiltä ostetut ylivuotiset, 50 cm pitkät koivuklpit ovat tavallaan syttöinä. Puuseos tuntuu hyvin palavan...
Vanha teksti, jossa on ainakin siteeksi asiaakin:
PESÄN KOHENTAMINEN…
Varoitan Sinua Ammattikasvatuksen
aikakauskirja-julkaisun lukija! Tässä tulee puolipitkä, osittain 2-osainen
aasinsilta varsinaiseen asiaan. Toivon kärsivällisyyttä ja keskittymistä
tekstiini – kiitos.
Nimenomaan energia-asiat ovat yhä
tärkeämmässä roolissa Suomessa lähitulevaisuudessa.
Olen opetellut vuodesta 1982 lähtien
rakentamamme/rakennuttamamme omakotitalon varaavan takan sytyttämistä ja
luonnollisesti puiden polttamista takassa. Olen keskustellut asiasta niin
sanottujen asiantuntijoiden kanssa useinkin ja selaillut silloin tällöin vielä
nykyisinkin netistä erilaisia ohjeistuksia, jopa vilkaissut asiaan liittyviä,
asiantuntevia keskustelupalstoja ottamatta niihin kuitenkaan itse osaa.
Asiaan löytyy paljon hyviä ohjeita,
vinkkejä, mutta loppujen lopuksi itse on tehtävä tykönään – tässä tapauksessa
oman takan ääressä – oikeat tai ainakin omasta mielestä oikealta tuntuvat
ratkaisut.
Nykyisen päätalomme takan sytyttäminen
ja puiden polttaminen sujuu jo kohtalaisen hyvin, vaikka joskus ilmanaloista
riippuen tulee yllätyksiä, takka äksyilee ja saattaa vieläkin tuprautella
savuja sisään. Tosin syynä ilmanalojen lisäksi saattaa olla tiettyjen
puhdistusoperaatioiden laiminlyöminen, henkilökohtainen laiskuus tai
vähintäänkin mukavuudenhalu…
Olemme rakentaneet/rakennuttaneet
tontillemme päätalon ja varaston lisäksi poikkeusluvalla kolmatta rakennusta
työnimeltään Ekoateljee jo lähes kymmenen vuoden ajan. Se valmistunee
lopullisesti keväällä tai alkukesästä 2009. Mitä ihmeen Ekoateljetta?
En lähde sitä pitkän kaavan mukaan
selostamaan, mutta se on mielenkiintoinen, osittain 2-kerroksinen noin 80
neliömetrin rakennus ja siinä on mielestäni mielenkiintoisia materiaalivalintoja
ja ratkaisuja.
Olemme antaneet sittemmin ko.
rakennukselle nimen Pikkupuoli. Pikkupuolia oli ennen vanhaan varsinkin
pikkukaupungeissa paljon. Monet nuoret parit aloittivat yhteiselonsa
pikkupuolelta, usein nykyaikaan verrattuna hyvin vaatimattomissa
asuinolosuhteissa. Sanonta – vesi tulee ja menee, kunhan jaksaa kantaa – kuvaa
hyvin vallinneita olosuhteita. Luonnollisesti klapien teko, sisään kanto ja
lämmittäminen olivat jokapäiväistä elämää.
Niin, yksi mielenkiintoinen kokonaisuus
meidän uudella pikkupuolella on kohtalaisen massiivinen leivinuuni-varaava
takka-kokonaisuus. Se on ollut jo jonkin aikaa hitaan kuivattamisen ja
varovaisen ylöslämmityksen kohteena.
Koska lopulliset pinnat odottavat
tekoaan ja luukkuja ei ole lopullisesti paikoillaan, olen ylöslämmittänyt
tavallaan avoleivinuunia ja avotakkaa. Savut tuntuvat menevän varovaisen
syttymisen alettua monimutkaistakin reittiä hyvin taivaan tuuliin, mutta pesän
hoitaminen, tulen ylläpitäminen vaatii kohtalaisen aktiivista kohentamista…
Kohentamista, siis puiden siirtelyä
osittain hiilloksenkin pöyhimistä, jotta puut saadaan hallitusti palamaan.
Varsinkin sytyttämisen alkuvaiheessa kohentaminen saattaa olla liian
kärsimätöntä häsyämistä, jolloin tuli sammuu ja prosessi on aloitettava alusta.
Pesän kohentamisessa on oltava maltti mukana, muutoin
hyvinkin alkanut palaminen lopahtaa, sammuu totaalisesti – prosessi pysähtyy…
Edellä oleva oli kirjoitukseni
aasinsillan ensimmäinen osa, nyt tulee toinen osa:
Eläköitymispaperini
lähtivät elokuussa liikkeelle, päätökset tulivat syyskuussa ja olen jäänyt
virallisesti (vanhuus)eläkkeelle 01.10.2008 alkaen. Siten vuonna 1962 alkanut
puunjalostusteollisuuden ammattiura ja vuonna 1972 alkanut opettajaura ovat
tältä erää takanapäin. Tosin laitatan nimikirjaotteen kuntoon, eihän tuota
vielä tiedä, mitä sitä alkaa isona tehdä eläkkeellä ollessaan. Erilaisia
aktiviteetteja on vielä mielenpäällä…
Tällä
erää viimeinen työnantajani oli Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä
Lappiaan kuuluva Ammattiopisto Lappia, tekniikan ja liiketalouden yksikössä
prosessiosastolla.
Eläköitymisen myötä olen luonnollisesti
luopunut/joutunut luopumaan jotakuinkin kaikista entisistä
ammattijärjestöaktiviteeteistäni.
Minun ammattijärjestöpesääni on
kohennettu viime aikoina sen verran reippaasti ja tehokkaasti, että jäljelle
jäi oikeastaan pieni hiillos, kipinä eli tämäntyyppinen kirjoittaminen juuri
tähän julkaisuun.
Kukaties muihinkin entisen elämäni
ammattijärjestöjulkaisuihin on syytä tekstejä joskus lähettää, jos tarvetta aidosti
ilmenee.
Yritysmaailmassa on viime vuosina
puhuttu paljon niin hiljaisen tiedon hyväksi käytöstä, haltuun otosta. Siis
sellaisen tiedon hyödyntämisestä, jonka aktiivityöelämästä eläkkeelle siirtyvä
vie mennessään…
Julkisella sektorilla, muun muassa
opetussektorilla on syytä samaan asiaan kiinnittää juuri näinä aikoina
erityistä huomiota, sillä mm. ammatillisella sektorilla jää tosi paljon
ammattiosaajia, pedagogeja täysin ansaitsemalleen eläkkeelle.
Eläkkeelle jääviä on syytä kuunnella
kohtuullisen herkällä korvalla, ainakin niitä, jotka eivät lähde talosta ovet
paukkuen.
Henkilökohtaisesti olen pohdiskellut viime
aikoina ihmisen työelämään liittyvästä jalanjäljestä...
Monet niin sanotut vanhan kansan
ihmiset tekivät todella pitkän työrupeaman, usien palkkatyötä noin
15-vuotiaasta 65 vuoteen miinus armeija ja sotavuodet. Heidän työelämän
jalanjäljet olivat erittäin mittavia ja kunnioitusta herättäviä. He olivat myös
monessa muussa mukana. He olivat aikansa vaikuttajia...
Kuinka moni meistä mahtaa yltää
vastaavaan?
Toisaalta taas valitettavan monilla
aloilla työssä olevien jalanjälki on todella syvä, pelottavan syvä,
lähestulkoon pieni monttu mm. jatkuvana kiireenä työssä, riittämättömyyden
tunteena työsuorituksestaan, runsaine ylitöineen, epämukavien työaikoineen,
työuupumisineen, jne. ...
Toivottavasti monelle meistä,
oikeastaan teistä – nimenomaan nuorille koulutetuille henkilöille annetaan
arvokkaaseen, täysipainoiseen työelämän jalanjälkeen mahdollisuus ja …
Jäädä aikanaan – sitten joskus – ansaitsemallenne
eläkkeelle ulkopuolelta toteutetun hienotunteisen pesän kohentamisen jälkeen
niin, että tulta, puhumattakaan hiillosta ei onnistuta totaalisesti
sammuttamaan.
Pohdiskeluterveisin
Aki Pyykkö
opetusalan eläkeläinen Kemistä