Uudet tuulet alkavat puhaltaa blogitilastossani...

Kävin tänään vilkaisemassa Kemin kaupungin uudistetuja kotisivuja - hyvältä näyttää.

Kiinnitin huomiota otsikkoon: Kemiläiset bloggaajat, jonka alla oli vain kolme blogikirjoittajaa.

Otin yhteyttä Kemin kaupungin kirjaamoon ja pyysin lisäämään blogisivuni osoitteen em. otsikon alle ja siellähän se nyt on, joten kiitokset Kemin kaupungin tietohallinnon nopeasta palvelusta/reagoinnista.

Tällä hetkellä minulla on blogisivullani 329 viestiä ja niitä on käyty katselemassa/lukemassa 3293 kertaa.

Arvelen, että tämänhetkinen sivujeni katselutilasto saa uuden painotuksen tulevaisuudessa.

On hiukan outoa, että tekstejäni luetaan Yhdysvalloissa enemmän kuin Suomessa. Kemin kaupungin sivuilla kävijät oletettavasti alkavat vääntää asetelmaa uuteen asentoon...

Kohde Sivun katselut:

Yhdysvallat

1452

Suomi

1343

Saksa

195

Puola

194

Ranska

36

Ruotsi

16

Yhdistynyt kuningaskunta

12

Ukraina

11

Venäjä

3

Hongkong

2

Tirkistelyä, tirkistelyä, tirkistelyä...

Tänään maanantaina 03.11.2014 on se päivä, jolloin suomalaiset intoutuvat tirkistelemään, oikeastaan supertirkistelemään.

Että mitäkö?

Verotietoja tietysti, sillä tänään on julkaistu verotiedot vuodelta 2013 netissä. Ilmeisesti ne ovat ns. keltaisen lehdistön lööpeissä ja sivuilla jo tänään ja huomenna tavallisissa sanomalahdissä luettavissa.

Huomenna aamukahvit pitkittyvät varmaan monilta ja saattaapa jollakin mennä kahvi "väärään kurkkuun" kateuden iskiessä pintaan...

Tiedän monia ihmisiä, joita em. tiedot eivät kiinnosta pätkääkään ja toisaalta myös monia, jotka odottavat kiihkeästi ja malttamattomina verotietojen julkistamista.

Tunnustan, että itse olen jotakuinkin em. ihmisten välimaastossa: Vilkaisen läpi, selailen todennäköisesti huomisesta Pohjolan Sanomista Lapin/talousalueemme verotietoluettelon. Todennäköisesti siinä ei ole suuria yllätyksiä.

Itseäni olen yrittänyt viime vuosikymmeninä psyykata vanhan suomalaisen sanonnan mukaisesti: Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot...  

Varjonyrkkeilyn kolmas erä alkamassa?

Olen kirjoittanut muutaman kerran Ukrainan kriisistä, käytännössä Itä-Ukrainan sotatilasta ja Krimistä.

Muodollinen, teoreettinen tulitauko on voimassa mutta käytäntö on aivan muuta - kymmeniä todennäköisesti satoja ihmisiä on tulitauonkin aikana saanut surmansa eikä loppua = lopullista, pysyvää rauhaa ole näköpiirissä - päinvastoin.

Alla oleva Helsingin Sanomien artikkeli kuvaa tilannetta mielestäni ammattitaitoisesti ja erinomaisesti...

Onko EU/Yhdysvallat - Itä-Ukrainan separatistit, käytännössä Venäjän välisen varjonyrkkeilyn kolmas erä alkamassa? 

Hiukan tuunattu Helsingin Sanomien nettiartikkeli:

Venäjä pullistelee maalla, merellä ja ilmassa

ULKOMAAT 2.11.2014 17:58 Päivitetty 2.11.2014 18:30

Petteri Tuohinen

HELSINGIN SANOMAT

Venäjän asevoimilla on ollut viime aikoina kiirettä.

Viimeksi sunnuntaina Ukraina kertoi, että Venäjä on siirtänyt "voimallisesti" joukkojaan ja kalustoa separatistien hallinnoimille alueille Itä-Ukrainaan. Kansainväliset toimittajat vahvistivat nähneensä lukuisia rekkoja, jotka oli lastattu muun muassa ilmatorjuntatykeillä.

HS:n paikalla olleet toimittajat Pekka Hakala ja Kalle Koponen eivät kuitenkaan havainneet Luhanskin seudulla venäläisjoukkoja.

Lauantaina Venäjä halusi pullistella aseillaan, kun se laukaisi mannertenvälisen Topol M -ohjuksen noin 400 kilometriä Suomen rajasta.

Venäjän puolustusministeriö oli tyytyväinen kokeeseen, ohjus kun osoitti olevan hyvin suorituskykyinen. Ohjuksella voidaan laukaista ydinkärki 10 000 kilometrin päähän.

Perjantaina venäläiset strategiset Tu-95-pommittajat havaittiin lähellä Britannian ilmatilaa jo toista kertaa viikon sisällä. Pommittajat suunniteltiin aikoinaan kantamaan ydinpommeja Yhdysvaltoihin. Nyt ne suuntasivat Portugaliin.

Alkuviikosta sotilasliitto Nato ilmoitti, että Venäjän ilmavoimien pommittajat, hävittäjät ja tankkerit lensivät poikkeuksellisen ahkerasti Euroopan ilmatilassa.

Naton hävittäjiä lähetettiin venäläiskoneita vastaan Norjasta, Britanniasta, Portugalista, Saksasta, Turkista ja Tanskasta sekä sotilasliiton ulkopuolisista maista Suomesta ja Ruotsista.

Venäläiskoneiden pelättiin olevan vaaraksi myös siviili-ilmailulle, sillä venäläiset eivät juurikaan kommunikoineet suunnitelmistaan lennonjohtojen kanssa.

Nato ja Yhdysvallat ovatkin viestineet venäläisille, että viimeaikainen toiminta vain pahentaa jo entisestään surkeiksi ajautuneita suhteita Venäjän ja länsimaiden kesken.

Lokakuussa Venäjän epäiltiin myös lähettäneen sukellusveneen salaiseen operaatioon Tukholman edustalle. Sukellusvenettä ei kylmän sodan aikoja muistuttaneesta jahdista huolimatta löytynyt, ja Venäjä kiisti osuutensa havaintoihin."Venäjän lisääntyneet lennot ja aktiviteetti eivät ole hyödyllistä Euroopan turvallisuudelle. Venäjän toimet lisäävät riskiä tilanteen kärjistymisestä", amerikkalaisamiraali John Kirby arvioi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Venäläisten sotilasoperaatioista Euroopassa on tullut tällä viikolla lähes päivittäistä. Asevoimilla pullistelu herättää luonnollisesti kysymyksen venäläisten tarkoitusperistä, koska tuskin presidentti Vladimir Putin sentään on uuteen sotaan valmistautumassa."Emme ole kylmän sodan kaltaisessa tilanteessa, mutta Venäjä on pettänyt paljon luottamuksesta. Meidän on pidettävä Nato voimakkaana", sotilasliiton pääsihteeri Jens Stoltenberg totesi.

Voimiensa esittelyssä Venäjä onkin menestynyt tänä vuonna. Venäläiset valloittivat keväällä Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan ilman, että länsimaat pystyivät tekemään asialle mitään. Valtauksella Putin muistutti siitä, että Nato on voimaton puuttumaan jäsenmaidensa ulkopuolisiin tapahtumiin. Venäjä otti haluamansa.Yhden selityksen mukaan Venäjä haluaa osoittaa sotilaallista voimaansa ja muistuttaa Natoa ja länsimaita siitä, että sen etuja on kunnioitettava. Vaatimus liittyy erityisesti Natoon – sotilasliiton laajentuminen Venäjän takapihoille kun on ollut paha kolaus maan itsetunnolle sekä omakuvalle suurvallasta.

Venäjän sotilaallinen verryttely voitaisiin tulkita Suomessa ja Ruotsissa niinkin, että maiden ei tule edes harkita liittymistä sotilasliittoon.

Nato-jäsenyyden kannatus on molemmissa maissa kasvanut, vaikkei kumpikaan ole näillä näkymin liittymässä sotilasliittoon.

Venäjä haluaa kuitenkin pitää pommikoneensa ilmassa, vaikka vain muistutuksena.

Entisen ammattiyhdistysaktiivin vanha teksti...

Siitä on jo kauan aikaa - varmaan yli kaksikymmentä vuotta - kun vaihdoin kirjoittamiani tekstejä erään oululaisen ammattiyhdistysaktiivin kanssa.

Hän lähetti minulle mm. alla olevan tekstin, joka suorastaan huokuu elämänviisautta. 

Arvelen, että ystäväni ei pane pahaksi, vaikka pistän tekstin julkiseen jakeluun. Mielestäni teksti on hyvä, puhutteleva, joka kannattaa - pituudesta huolimatta - lukea ajatuksen kanssa loppuun...

Vanha teksti:

VANHUS

Juttuni kertovat aina varttuneesta miehestä, joka on kuin otettu Ernest Hemingwayn ”Vanhuksesta ja merestä.” Miehestä, jolla on harmaantunut keskipitkä parta, pipo päässä, hartiat leveät, joskin jo ajan kumaraan painamat. Ryhti, joskin kumara, silti niin pystypäinen. Mies, joka ajattelee luonnon laajan ja avaran taivaan alla enemmän, kuin puhuu ja selittää. Kokemusta hänellä on elämästä, yksinään ja toisenkin kanssa. Elämä on ollut ulkoisesti hyvin vaatimatonta, mutta muuten niin rikasta ja ennen kaikkea hän on  Sinut itsensä kanssa, muuten ei kai voisi olla luonnossa päiväkausia yksinään, vain omat ajatukset seuranaan.

Eräänä kevätkesäisenä aamuna olin niin täynnä talven ja kevään kaikkia pieniä ja suuria kanssakulkijoideni ja omiakin suruja, että en tiennyt miten tästä menisin itse eteenpäin. Kuitenkin kaikkien pakkomielten ja vainoavien itsetuhoisten ajatusten seassakin muistin Vanhuksen.

Hakeuduin Vanhuksen merenrantatorppaan ja ilmeisesti olin jo tullessani sen näköinen, että hän aavisti millä asialla liikkuisin. En tulisi pyytämään häntä opettamaan miten verkot lasketaan karien kupeeseen tai miten rysien repeytyneet reiät paikattaisiin. Hän kuumensi vettä ja teki merellä kylmissä olosuhteissa eläneen vanhuksen ainoan mielestään terveellisen juoman, muhkuraiseen ajan patinoimaan mukiinsa, kuuman rommitotin. Siinä me sitten istuttiin ja ryypiskeltiin totia puhumatta kumpikaan sanaakaan. Muki vajeni, kevätilta-aurinko lämmitti puolipuhtaan ikkunan läpi ja meidänkin poskemme alkoi punoittaa. Kun olimme aikamme istuneet ja tutustelleet toisiimme puhumatta mitään hän sanoi;

-No, kerro.

Kesti tovin ennen kuin tajusinkaan hänen puhuneen ääneen. Mitä minulla on kerrottavaa? Mietin yhäkin mitä minulla todella olisi hänelle kerrottavaa kun hän sanoi; 

-Sinun ilmeesi oli tullessasi, kuin olisit aaveen nähnyt ja nyt huomaan, että olet tullut myös kuuroksi tai mykäksi tai molempia. 

-Ei, ei se sitä ole, hätäännyin sanomaan, vaan en keksi sanoja sille miltä minusta nyt tuntuu.

-Sinulla on kuitenkin paha olla , ei fyysisesti niinkään, mutta kuitenkin, hän totesi.

-Niin, en osannut muuta sanoa.

Istuimme jälleen tovin hiljaa, rommitotin loppuja nautiskellen. Sitten mieleeni nousi kaikenlaisia sekavia ajatuksen pätkiä ja kerroin ne kaikki Vanhukselle, joka kuunteli koko pitkän ja osittain hyvin sekavankin  tunne patoutumani, keskeyttämättä kertaakaan sanomaani. Kun olin lopettanut istuimme jälleen ja kuuntelimme maininkien rantaan vyörymistä. Aikojen kuluttua hän totesi;

-Niin, sen minä näinkin, että olit hyvin masentunut. mutta kerro lisää?

Näin meidän vuoropuhelumme eteni, hyvin verkkaisesti, mutta sanoisin terapeuttisesti. Minä sain purkaa kaikki omasta mielestäni niin tärkeät ja minua rasittavat asiat kuulijalle, joka otti osaa, kuitenkaan mitään teräviä huomautuksia ja ohjeita antamatta. Itse olin halukas vapauttamaan itseni kaikista  mieltäni vaivaavista turhautumista, peloista, itsesyytöksistä, omasta riittämättömyydestä ja pyysin, että Vanhus auttaisi. Hän mietti pitkään ja kysyi;

-Onko sinulla aikaa viisi kuusi päivää ?

-Kyllä minulla on nyt lomani alettua” vastasin.

-Niin, mutta sinun on vannottava minulle, että noudatat ohjeitani sanatarkasti, hän pyysi.

Minulle oli kaikki lähes yhdentekevää, lupasin hänelle ja kai vannoinkin. Hän istuutui ja kaivoi jostakin jotain nuhruista käärepaperia ja kirjoitti löytämällään kynänpätkällä viidelle eri paperilapulle jotain. Kirjoitettuaan, Vanhus teki kaikista viidestä paperipalasta ikään kuin pulverilappusen taittelemalla ja kirjoitti 1- 5 numerot lappujensa päälle. Ojentaen lappuset minulle hän vielä muistutti lupauksestani noudattaa ohjeita sanatarkasti ja avata vain yksi lappu päivää kohti. Olin huojentunut kaikesta saamastani avusta minkä ymmärtäväinen Vanhus oli minulle helpotukseksi antanut ja hyvästelin ystäväni ja lupasin tulla käymään pikapuoliin uudelleen.

Mentyäni autoon ja ajettuani jonkin matkaa pysähdyin hiljaiselle P-paikalle ja päätin, että Vanhuksen määräämä hoito alkakoon tästä. Niinpä avasin lapun jonka päällä oli numero yksi.

Lapussa luki: ”MENE YKSIN PAIKALLE, JOSSA OLET JOSKUS OLLUT ONNELLINEN”.

Siinä paikassa minuun iski taas painajainen, missä minä olen ollut onnellinen? Olenko minä yleensä ollut onnellinen? Muistin kaikki rakastumiseni ja aikuisikäni hyvät hetket, mutta olenko ollut onnellinen? Sitten muistin hetken kun olin vanhemmiltani saanut ruinattua, ensimmäisen kerran elämässäni, luvan lähteä yksinäni yli yön kalareissulle. Siihen oli näytetty veneen hallinnat, kirveen ja muidenkin teräaseiden käsittely, nuotion teko, suunnistaminen luonnossa ja ennen kaikkea uimataito. Ja sitten oli koittanut se hetki, että voin mennä yksinäni ,teltan kanssa kalaan minne haluan. Olin valinnut tietyn erälammen, ei ihan pelkästään kalaisuutensa takia, vaan myös sen vuoksi, että siellä oli ihania hiekkarantoja ja päästyäni aioin nauttia kaikista ihanista asioista, joita nyt sain tehdä yksinäni, ilman valvontaa. Silloin, siellä erälammilla olin ollut todella onnellinen. Siispä menin kotiini ja ilmoitin perheelleni, että menisin viikoksi yksinäisyyteen hoidattamaan itseäni. Perheeni totesi, että olen varmasti sen hoidon tarpeessa. Niinpä suunnistin ruokakauppojen kautta synnyinseudulleni. Jätin autoni ja pakkasin tavarat rinkkaan ja rinkka selkään ja ei kun menoksi. Ilmeisesti, joko rinkassa oleva tavaravalikoima oli tullut laajemmaksi ja painavammaksi tai sitten lihakseni olivat veltostuneet vatsankasvun yhteydessä tai ehkä molempi parempi. Kuitenkin tuo vajaan neljän kilometrin rinkkaselässä luonnossa taivaltaminen sai hien kaatumaan yltäni ja päästyäni lammen rantaan tunsin itseni todella huonokuntoiseksi. Istuttuani tovin hämärtyvässä pohjolan kesäyössä, keittelin kahvit nuotiopaikalla ja pikkuhiljaa pystyttelin teltan pystyyn ja aloin taasen tuntea sitä hurmiota, mitä olin poikasena tuntenut sillä samalla paikalla. Olin fyysisestikin väsynyt, asettuessani makuupussiin teltassa ja nukuin oikeastaan pitkiin aikoihin rauhallisimman yöni, heräten vain muutaman kerran.

Aamulla aurinko oli jo korkealla kun kömmin teltastani ulos ja sytytin nuotion ja keitin aamukahvini. Mutta jo siinä kahvia juodessani alkoi poltella, mitä olisi lipussa numero kaksi. Niinpä en jaksanut odottaa kahvinjuontiakaan loppuun, kun kaivoin lapun esiin ja avasin sen.

Lapussa oli yksi ainoa sana kylläkin kahteen kertaan: ”KUUNTELE; KUUNTELE”.

En tiennyt mitä minun tulisi kuunnella, mutta minä kuuntelin istuin, join kahvia ja kuuntelin. Kuuntelin itseäni sisältä, mitä kaikkea siellä oli, mitä kaikkea oli tapahtunut sille pikkupojalle, joka tällä samalla muuttumattomalla paikalla oli ollut niin onnellinen ”iso mies”.  Kuulin kuinka kurjet huuteli läheisellä suolla, kuulin kuikan lammen toisesta päästä huhuilevan puolisoaan, kuulin keväimen kaikki muutkin äänet, mutta en kaikkia niitä enää tunnistanut. Hain ongen ja madon ja menin rantakivelle onkimaan. Sain kait, joitakin mustia kyrmyniskaisia ahvenia, joita lammessa oli aina ollut ja aina saanut se mieheksi tullut pikkupoikakin vuosikymmenet taaksepäin.

Päivä kului, auringonkehrä alkoi painua illan merkiksi hieman lähemmäksi pohjoista taivaanrantaa ja minä kuuntelin sisäistä ääntä, joka kertoi kaikesta menneestä tapahtumista, unelmista, toiveista niiden toteutumisesta ja toteutumattomuudesta. Olin syönyt jotain  ja juonut kahvia, en ollut tehnyt mitään erikoista, mutta tunsin itseni niin väsyneeksi, mennessäni iltasella nukkumaan. Väsymys, joka oli psyykkistä laatua ei suonut minulle kunnon yölepoa niin kuin ei moni aikaisempienkaan viikkojen öistä. Minä yhä kuuntelin ja en ehkä pelkästään kuunnellut vaan mielikuvittelin. Aamu tuli aikanaan siitäkin yöstä, mutta minä en varmaankaan ollut kovin levänneen näköinen noustessani aamulla ylös. Sinä aamuna oli olosuhteiden pakosta käytävä uimassa lammessa ja peseydyttävä, jotta jotenkin saisi päivän alkamaan. Kahvia juodessani avasin Vanhuksen antaman kolmannen lapun.

Lapussa luki; ”MIETI MITÄ HAUSKAA - HYVÄÄ - POSITIIVISTA OLET ELÄMÄSSÄSI KOKOENUT”. 

En tiennyt, että Vanhuksen sanavarastoon olisi kuulunutkaan sellaista sanaa kuin positiivinen, hän jaksoi yllättää. Se päivä oli jo paljon iloisempi ja toivorikkaampi, kun minä työkseni mietin ja ihme kyllä muistinkin paljon hyviä ja hauskoja asioita elämäni varrelta, niitä ei vain ollut tullut ajateltua kiireen keskellä. Nyt minulla oli koko päivä aikaa ajatella kaikkia niitä hetkiä ja palata ajassa, siihen miehen oikeudet saaneeseen pikkupoikaan asti, joka tämän saman lammen rannalla vietti elämänsä onnellisinta päivää. Illan saapuessa unikin saapui paljon armahtavampana ja lempeämpänä kuin pitkiin aikoihin.

Aamulla levänneenä luin Vanhuksen neljännen lapun; ”KIRJOITA HIEKKAAN SURUSI JA MURHEESI”.

Otin tikun kynäkseni ja kirjoitin lupaukseni mukaan, suruja ja murheitani laajaan rantahiekkaan ja toivoin, ettei kukaan toinen sattuisi rannalle. Söin välillä, join kahvia ja kävin uimassa ja aina kun muistin, jonkin murheellisen tai surullisen asian kirjoitin sen santaan. Seuraava yöni oli pitkästä aikaa levollinen ja herätessäni aamulla tunsin todella levänneeni. Olin jo tarmokkaampi ja suunnittelin kuinka pyytäisin ja laittaisin ruuakseni lammen suurimmat ja komeimmat ahvenet. Aamukahvi oli makeampaa kuin aikoihin ja aprikoin mitähän Vanhuksen viimeisessä lapussa olisi.

KÄY LUKEMASSA EILETTÄIN HIEKKAAN KIRJOITTTAMASI, luki lapussa.

Siirryin hietikolle ja totesin aaltojen huuhtoneen kirjoitukseni pois, silloin ymmärsin mitä Vanhus oli kaikella tarkoittanut. Ajattelin, että kunpa minä voisin joskus olla tuon Vanhuksen kaltainen, ymmärtää mikä tässä elämässä on todella tärkeää.

raimos

2 x vahvempia kuin...

Aamulla avatessani tietokoneen ajattelin, että tänään sunnuntaina 02.11.2014 en kirjoita yhtään tekstiä, pidän lepopäivän. Miten siinä kävikään...

Tämä artikkeli syntyi/kehittyi vahingossa.

Kävin hetki sitten Koulutuskuntayhtymä Lappian sivuilla vanhasta tottumuksesta, muistista.
Kopioin alla olevan kuvan ja siirsin sen Blogisivulleni myöhäisempää käyttöä varten. Kuinka ollakaan Liitä-vaiheessa epähuomiossa näpyttelin toisen kerran ja syntyi alla oleva "kaksikko".

Samalla syntyi ajatus, että kyllähän tuota kaksikkoa on jotenkin käytettävä "aasinsiltana" johonkin tekstiin välittömästi...

Miten?

Vaikka siten, että näillä leveysasteilla on oltava vähintään 2 x vahvempia kuin etelässä tullakseen kohtuudella osittain ankarissa olosuhteissamme toimeen...

Edellä olevasta voi, kukaties on syytä ja saakin olla myös eri mieltä.

Veikkauksen nettijalkapalloa - osa 2...

Niin kuin aikaisemmin kirjoitin, olen seurannut jonkin verran Veikkauksen sivuilla nettijalkapalloa ja pelaillut livenä pienin panoksin (1-2 euroa/peli) lähinnä Englannin, Ranskan, Saksan, Espanjan ja Italian pelejä. Toki jonkin verran kotimaisiakin pelejä.

Pääsääntöisesti olen päässyt aistimaan upeaa jalkapalloa, toki välillä niin sanottua potkupalloakin.

Muun muassa tänään lauantaina 01.11.2014 on mielestäni ollut mielenkiinotoisia jalkapallo-otteluita.
Päivällä Suomen Cupin loppuottelu HJK-Inter, joka pelattiin Helsingissä ja näytettiin kokonaisuudessan TV 2-kanavalta.
Joukkueet nyhjäsivät jatkoajankin jälkeen 0-0 tuloksen. HJK onnistui voittomaalikilpailussa (rangaistuslaukauskilpailussa) paremmin ja sai CUP-kannun haltuunsa. Pääsin jotakuinkin omilleni veikkauksissani...

Tänään on ollut liuta hyviä jalkapallo-otteluita Veikkauksen sivuilta nähtävissä ja livevetona pelattavissa.

Yksi mielenkiintoisimmista otteluista oli puoli tuntia sitten päättynyt espanjalaisen jalkapalloilun huippuottelu Barcelona-Celta.
Pelin alkuasetelma oli selvääkin selvempi, kotijoukkue oli vahva ennakkosuosikki, joka näkyi luonnollisesti myös livevedon kertoimissa, mutta...

Ottelun lopputulos: Barcelona-Celta oli 0-1!

En kerta kaikkiaan päässyt peliin kiinni ja niinhän siinä tuli muutama euro niin sanotusti takkiin.

Pelasin itse livevetoa aivan liikaa tunteella enkä järjellä, vaikka itse näin, mitä kentällä tapahtui... 

Vanha, aina ajankohtainen teksti...

Selailen tämän tästä tietokoneeltani vanhoja tekstejäni. Alla oleva teksti on vuodelta 2005, kohta kymmenen vuoden takaa. Itse tekstin aihe on aina ajankohtainen, väliin tuntuu siltä, että se on aina vaan ajankohtaisempi...

Teksti vuodelta 2005:

PUNAINEN VIIVA NYKYAIKANA...

Kävimme katsomassa Kemin kaupunginteatterissa Ilmari Kiannon kirjan Punainen viiva pohjalta tehdyn teatteriesityksen, dramatisointi ja ohjaus Iiristiina Varilo.

Esitys oli vaikuttava ja antoi nykyaikaankin ajattelemisen aihetta! Syksyllä esitykset jatkuvat – hyvä niin...

Hiukan kirjailijasta:
Kianto, Ilmari, vuoteen 1906 Calamnius (1874–1970), kirjailija, fil. tri h.c. (1957). Varhaiskautensa runoissa Kianto on yleensä tunteikas uusromantikko, joka ylistää Kainuuta ja kohoaa toisinaan pontevaan uhmaan (mm. Nälkämaan marssi). Romaanissaan Punainen viiva (1909) hän käsittelee realistisesti ja paikoin tyylitellen Kainuun syrjäseutujen kansan yhteiskunnallista heräämistä. Hänen toinen mestariteoksensa Ryysyrannan Jooseppi (1924) on kursailematon ja naturalismissaan runollinen. Kianto julkaisi useita muistelmasävyisiä teoksia (mm. Omat koirat purivat ja Iki-Kianto muistelee).

Esityksen taustatietoja:

Elettiin Venäjän vallan aikaa. Suomi sai vuonna 1906 uuden vaalilain. Vanhat säätyvaltiopäivät korvattiin uudella yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla valittavalla yksikamarisella eduskunnalla. Ensimmäisenä Euroopassa myös naiset saivat äänioikeuden. Yksikamarisen eduskunnan valitseminen herätti valtavan innostuksen koko maassa, aina syrjäisimpiä loukkoja myöten.
Eletään talvea 1906 Kainuun korvessa. Korpiloukon torpassa elää kituuttavat Topi Romppanen, vaimonsa Riika ja heidän viisi lastaan. Elämä ei ole helppoa, köyhälle kansalle ei tahdo edes leipä riittää. Topi lähtee kirkolle vaihtamaan pyytämiään lintuja jauhopussiin. Perillä hän majoittuu suutarin taloon ja saa kuulla uudesta laista, jonka mukaan tavallinen köyhä kansa saa valita uuden eduskunnan, vetää punaisen viivan. Uusi aate, soli-sali-ratti, valtaa mielet. Vihdoinkin saa kansa oikeutta ja herrojen valta loppuu. Innostus on valtava...

Kun vaalipäivä sitten koittaa, ovat niin Topi kuin Riikakin valtansa tunnossa. Vihdoinkin kaikki muuttuu paremmaksi. Vai muuttuuko sittenkään...

Tekstiä suoraan Kemin kaupunginteatterin esitteestä:

Oikukas, ankara erämaa sanelee Punaisen viivan korpielämän lait aina puisesta kehdosta routaiseen hautaan.

Taivaspaikkaa niin maan päällä kuin taivaissa lupaa milloin kirkko, milloin aate, mutta yhä vain ammottaa köyhän jauhovakka tyhjyyttään. Uusi ja vanha aate saavat kamppailla raivoisasti pienen ihmisen sielusta; kukaan ei voita - todellisuus pysyy uomassaan ja vain luonto korjaa vääjäämättä omansa.

”Luonto on säälimättömässä välinpitämättömyydessään vain sokea, ihminen voi päättää itse näkeekö lähimmäistensä kärsimyksen - vain ihminen valitsee itse välinpitämättömyytensä ja julmuutensa asteen.”

Näin se ikävä kyllä on, sillä me useimmiten ummistamme silmämme ympärillämme vallitsevasta hädästä.

Säälimättömässä voiton tavoittelussa, ahneudessamme olemme myös purkamassa, suorastaan tuhoamassa viime vuosikymmeninä luotuja turvaverkkoja.

Ja vielä siteeksi pakkoripaus globalisaatiotakin...

Väitetään, että hyvinvointiyhteiskunta ja sosiaaliset turvaverkot ovat kannattaneet meidät Suomessa taantumien yli.

Kielteisiin globalisoitumisen seurannaisvaikutuksiin kuuluu köyhien köyhtyminen ja rikkaiden rikastuminen eli yhä kasvava eriarvoisuus sekä yritysten ja rahoituslaitosten vallan kasvu kansallisten hallitusten kustannuksella eli demokratian vaje.

Sosiaaliset turvaverkot ovat heikentyneet ja kärsijöinä ovat kiistatta eri kansakuntien vähäosaiset, köyhät...

Ilman maailmassa vallitsevia kriisejäkin 1,3 miljardia ihmistä elää noin yhdellä eurolla päivässä, kolme miljardia ihmistä noin kahdella eurolla päivässä, juuri nyt 1,3 miljardia ihmistä on ilman puhdasta vettä, kahden miljardin on tultava toimeen ilman sähköä ja kolme miljardia ilman viemäreitä.

Puhumattakaan, että tänäkin päivänä muutama kymmenentuhatta ihmistä, pääosa lapsia, kuolee nälkään...

Murheellisin globalisaatiomielin

Aki Pyykkö

Palvelurakennemuutos Suomessa lähivuosina...

Katselin kauan sitten televisio-ohjelman, jossa viljeltiin tiuhaan otsikon sanaa jälkiosana käsitteestä kunta- ja palvelurakennemuutos.

Ohjelma toi selkeästi ja yksiselitteisesti esiin sen äärimmäisen kustannussäästöhakuisen tavan, jolla me ikääntyviä, jo ikääntyneitä ihmisiä; vanhuksiamme kohtelemme – väliin suorastaan pompottelemme.

Vanhuksemme ovat ikään kuin eräänlaisia talouspelin nappuloita, joita siirrellään paikasta toiseen näppärän kustannustehokkaasti.

Murheellisinta usein on se, että he eivätkä heidän omaisetkaan pääse vaikuttamaan vanhuksia koskeviin päätöksiin.  Muun muassa kyseisessä ohjelmassa vanhukset ja heidän omaisensa joutuivat jälkijunassa toteamaan heitä koskevat päätökset…

Aiheeseen liittyvänä on pidetty ansiokkaita esitelmiä ja painettu erilaisia julkaisuja.

Muun muassa professori Marja Vaarama Lapin yliopisto13.6.2007 Väki vanhenee – entä

tulevaisuuden palvelujärjestelmä?

Seuraavassa kaksi nettilainauskohtaa edellisestä, laajasta aineistosta:

Tuntematon tulevaisuus

Tulevaisuutta ei voi ennustaa mutta sitä voi ennakoida ja siten varautua siihen

Tulevaisuus ei vain tapahdu meille, me vaikutamme itse siihen, millainen se on

Tämän päivän päätökset tärkeitä, sillä ne kantavat hedelmää huomenna

Demokratiassa päätökset tehdään yhdessä niin, että myös kansalaiset osallistuvat niihin, muut ratkaisut eivät ole kestäviä

Nimenomaan tuon viimeisen kohdan yli kävellään kengänkannat tehokkaasti kopisten…

Palvelurakennemuutos ja ikäihmisten palvelut

Keskeistä on, miten uudistusta missäkin toteutetaan palvelurakenneuudistus antaa vain puitteet, pakottaa yhteistyöhön ja voimien yhdistämiseen

Olennaista on yleisen hyvinvointipolitiikan tuleva kehitys ja sen vaikutus ikääntyneiden asemaan

Palvelujen osalta on tärkeää, että peruspalvelut ovat lähellä ja helposti saatavilla ja erikoispalveluihin pääsy on turvattu

Ikääntyneet huomioonottava palvelurakenneuudistus edellyttää tietoon perustuvia suunnitelmia ja toimia,

jotka lähtevät ikäihmisten ja heidän perheidensä, ei järjestelmän tarpeista

Tuottavuuden sijasta huomio vaikuttavuuteen

Nimenomaan tuo viimeinen kohta valitettavasti painottuu nykyaikana liikaa tuottavuuteen vaikuttavuuden kustannuksella…

Meillä täytyy olla tulevaisuudessa varaa arvokkaaseen, elämää ylläpitäviin olosuhteisiin eikä antaa romahduttaa säästöinnossa vanhuksiemme kokonaisvaltaista olemusta, sillä se vasta kalliiksi tulee… 

Mielestäni yksi elämän perusperiaatteista on se, että ihmisellä – kenellä tahansa ja milloin tahansa – pitää olla mahdollisuus vaikuttaa häntä koskeviin päätöksiin. Varsinkin elämän juoksuradan kalkkiviivoilla.

Toki ymmärrän, että on tilanteita, joissa on pakko tehdä meitä koskevia päätöksiä meitä kuulematta. Silloin todennäköisesti ihminen on autuaan tietämätön omasta tilastaan – onneksi näin…

Eläkeläisten kuukauden ensimmäiset päivät...

On marraskuun alku...

Luin taannoin paikallisesta sanomalehdestä artikkelin, jossa kerrottiin iäkkään eläkeläisen joutuneen kolmannen kerran törkeän ryöstön uhriksi. Artikkelissa kuvattiin aika tarkkaan, lähes tunnistutasoisesti todennäköiset ryöstäjät, joita oli kolme.

Kyseinen ryhmä ilmeisesti seurailee pankkien ja kauppojen kulmilla iäkkäitä, ei välttämättä kaikilta osiltaan kaikki aistit valppaina olevia vanhuksia.

Kuukauden ensimmäiset päivät, jolloin monet eläkeläiset käyvät ”tilillä” eli nostamassa tarpeisiinsa täysin ansaitsemiaan eläkerahoja, ovat kriittisiä hetkiä.

Käteisenä nostetaan usein kerralla ehkä turhankin paljon, joka aiheuttaa erilaisten kaupustelijoiden ja hämäysten kautta kiistattomasti ryöstöyrityksiä, jotka eivät valitettavasti aina jää yrityksiksi…

Yrittää siepata rahaa avuttomalta, iäkkäältä henkilöltä käsistä, anastaa esim. lompakko tai käsilaukku, seurata kotiin vanhusta ja viedä, ryöstää häneltä eläkerahat, tulla yhä uudestaan, toistamiseen vanhuksen kotinurkille väijyen sopivaa tilaisuutta etsien ja ryöstää toistamiseen ryhmänä rahaa, on totaalisesti anteeksi antamatonta, josta tekijät on saatava edesvastuuseen.

Hämärissä puuhissa saalistavia riittää, pidetään ovet ovet kiinni ja silmät auki... 

Muistin nollaus...

Kuinka ollakaan taas osui vanha teksti silmiini. Lähes aina ajankohtainen teksti otsikon puolesta, vaikkakin julkaisuajankohta saattaa olla hiukan poikkeava - ei aivan tämänhetkistä.

Alla oleva teksti on syntynyt näemmä Suomen kansajuhlan Juhannuksen kynnyksellä ja lähtenyt siitä hiukan rönsyilemään. Älkää ihmeessä siis säikähtäkö tekstiin liittyviä kesätoivotuksia...

Nuorilla ns. bilettäjillä otsikon termi saattaa olla jokaviikkoista - valitettavasti.

He eivät aina välttämättä muista tai eivät halua muistaa, että jokainen irrottelu vierailla, elimistöön kuulumattomilla aineilla tuhoaa mm. pääkopassa aika moisen määrän aivosoluja puhumattakaan muista eri elimistöosien kärsimistä, kiistattomista haitoista. Edellä mainitulla tarkoitan reipasta, tosi runsasta irrottelua, jota todennäköisesti joutuu jossakin elämänsä vaiheessa katumaan, katkerastikin kukaties katumaan...

Suomenkielessä on hyviä, erittäin kuvaavia sanoja ja sanontoja. Yksi tähän asiakokonaisuuteen liittyvä sanonta on varmaan: Kohtuus kaikessa...  


Vanha Juhannuksen läheisyyttä aistiva tekstini lainauksena:


MUISTIN NOLLAUS…

Käsitteenä muistin nollaus on mielenkiintoinen ja monimuotoinen. Muistia kansan karttuisassa suussa voi nollata todella monella tavalla ja se herättää aina vaihtelevia mielleyhtymiä …

Heti aluksi on todettava, että muistin nollaus tai oikeastaan nollautuminen saattaa pahimmillaan liittyä valitettaviin ja vakaviin sairauksiin, jotka koettelevat sairastuneen henkilön lisäksi rajusti myös hänen lähimmäisiään.

Näin Juhannuksen läheisyydessä muistin nollaus saattaa olla erittäin tarkoitushakuista ja saattaa muodostua ongelmalliseksi osan kesäjuhlijoista vetäessä niin sanotusti kunnon lärvit, totaaliset perskännit, nelivetokännit, naulan päähän, tms., suurimman osan tyytyessä – onneksi myös vesilinjalle – varsinkin vesillä ollessaan.

Edelliseen liittyen usein menneitä tapahtumia muistellaan irrotellen kohtuukevyesti jälkikäteen, mää en muista mittään hengessä.

Muistin nollaus liittyy myös moniin erilaisiin henkilökohtaisiin reaaliaikatilanteisiin, jossa henkilö yhtäkkiä heittäytyy lähimpien henkilöiden yllätykseksi totaalisen muistamattomaksi.

Varsinkin epämiellyttävät, henkisiä tai fyysisiä ponnistuksia vaativat toimenpiteet tuntuvat unohtuvan aivan pimentoon…

”Mitä? Olenko todella luvannut tehdä niin? Ei voi olla totta, ei voi todellakaan olla totta!” muistamattomaksi heittäytynyt henkilö saattaa aidon yllättyneenä todeta.

Itse olen pyrkinyt nollaamaan muistia kesäloman alussa aktiivisesti yrittämällä häivyttää mielestäni kaiken sen, mikä liittyy vähääkään normaaliin työympäristööni. Valitettavasti en ole siinä onnistunut kovinkaan hyvin.

Mitkä ovat sitten hyvän, rentouttavan kesäloman olennaisimpia piirteitä?

Todennäköisesti ainakin luettelomaisesti – ei missään tärkeysjärjestyksessä – seuraavan tyyppiset asiat: Täydellinen irtaantuminen työrutiineista, irtaantuminen työrutiineihin liittyvistä teknisistä vempaimista: tietokoneesta/lähinnä sähköpostista, puhelimesta/lähinnä käsipuhelimesta, lörpöttimestä, jne., joiden kautta tulee melkein joka päivä täyttä työasiaa, irtaantuminen mainoslauseen tyyppisesti ”aivot narikkaan” tasolle hallitusti, irtaantuminen edes hetkeksi pois tutusta arkiympäristöstä, irtaantua, intoutua tekemään aivan totaalipoikkeavaa, olla kunnolla perheen kanssa mutta tehdä myös omia juttuja, jne. …

Juuri hetki sitten luin artikkelin, jossa alan ammattilainen, työpsykologi toteaa, että kesäloman pitää irrottaa sähköisestä kahleesta ja että mm. kännykkä-ähky helpottuu paastolla…

Toisaalta esimerkiksi runoilija Niilo Rauhala kuvaa hyvin eräässä runossaan nykyaikaa – Kännykkä-Kalle –  ”No minähän tietysti kännyköin, / kun ihmisten luokse ikävöin.”

Kännykkä, miksipä ei tietokonekin voi olla monille lähes ainoa kommunikaation väline kuten edellä mainitulla Kallella ”koko maailma kämmenellä”…

Yksi kulminaatiopiste henkilökohtaisessa muistin nollauksessa on hetki, kun kadulla vastaan tulleen oppilaansa tai työtoverinsa nimeä ei enää muista. Se alkaa usein tapahtua parin kolmen viikon kuluttua kesäloman aloituksesta.

Ennen, entisinä hyvinä aikoina kansan karttuisassa suussa sanottiin: ”On kolme hyvää syytä olla opettaja; kesä-, heinä- ja elokuu!” Sanonnalla tarkoitettiin opettajien näennäisesti pitkiä lomia.

Itse, oltuani opetustehtävissä jo yli kolmekymmentä vuotta voin avoimesti todeta, että ns. pitkät lomat on ”aktiivisesti ja totaalisesti syöty” lukuvuoden aikana pitkinä työpäivinä.

Toisaalta tosiasiassa tänäkin kesänä kesäkuussa oltiin vielä työssä ja kursseilla ja ”sorvin ääreen” mennään jo elokuun aivan alkupäivinä, että se niistä kolmesta hyvästä syystä!

Siitä huolimatta kaikille hyvää, rentouttavaa ja antoisaa kesää!

Onneksi meillä on neljä vuodenaikaa, eikä kesä niistä ole ollenkaan pahimmasta päästä…

Kesäaivoterveisin

Aki Pyykkö

Kemi

Uusi kunta > uusi nimi > Kemimaa...

Kirjoitin alla olevan artikkelin vajaa vuosi sitten, se julkaistiinkin paikallisissa lehdissä.

Asia on edelleen ajankohtainen, oikeastaan ajankohtaisempi kuin koskaan. Saamme lukea jotakuinkin päivittäin Ruotsalaisen ja Mäkitalon pitämistä kuntalaiskuulemisista lehdistä ja paikallisradiosta, mm. tänään Pohjolan Sanomista Keminmaan osalta. Tuntui olleen ihan asiallinen, mukavahenkinen tilaisuus...

Varmaan saamme loppuvuodesta em. kuntajakoselvittäjien perustellun ja monipuolisen näkemyksen, mitä meidän Meri-Lapin kunnissa olisi syytä tehdä, jotta selviämme kunnialla lähitulevaisuuden yhä tiukkenevassa taloustilanteessa.

Teksti vuoden 2013 loppupuolelta:

MIKÄ IHMEEN KEMIMAA?

Koska näyttää erittäin todennäköiseltä, että seutukunnallemme ei synny viiden kunnan (Kemi, Keminmaa, Simo, Tervola ja Tornio) yhdistymistä = yhteistä kuntaa, on tässä välivaiheessa tyydyttävä vähempään.

Toki siinä saattaa samalla toteutua vanhan suomalaisen sanonnan viisaus: Kun väki vähenee, niin pidot paranee.

Talousalueellamme, seutukunnallamme on monia suuria asioita tulossa väistämättä lähitulevaisuudessa päätettäviksi. Päätökset liittyvät lähinnä talousahdingosta selviämiseen, sosiaali- ja terveyspuolen ratkaisuihin ja kuntien yhdistämiseen ja/tai vähintäänkin yhteistyön tehostamiseen, jne. …

Mielestäni ainoa realistinen vaihtoehto on Kemin, Keminmaan ja Simon muodostama kunta.

Sitäkin jotkut kuntapäättäjät vierastavat monista eri syistä, joita en lähde luettelemaan. Sen olen havainnut vuosikymmenien saatossa, että järkeviltäkin tuntuvat kuntapäättäjät touhottavat eteenpäin asenne- ja tunnelaput silmillään tai ovat murheellisen yksisilmäisiä – valitettavasti.

Muutama vuosi sitten toteutetussa selvitysprosessissa ja sen tuotoksessa – ns. Säkkisen paperissa – piti olla eväitä seutukuntamme lähitulevaisuuteen yhteistä kunnannimeä myöten.

Paperi ei kelvannut muille kuin Kemille, kelpasi, vaikka siinä oli selkeästi useita kipupisteitä kemiläisillekin kuntapäättäjille.

Nyt eletään Suomessa jo aivan toista aikaa, joka on syytä aistia joka taholla. Valtionhallinnon toimenpitein monet pienkunnat ovat ahtaalla lähivuosina: palveluita on rajusti supistettava ja/tai veroäyriä rohkeasti nostettava…

Keskustelin eräänä iltana entisen opettajakollegani kanssa muodostettavan yhteisen kunnan nimestä, joka tuskin muodostuu kynnyskysymykseksi, mikäli asiaa lähestytään järkevästi.

Kysymyksessä on siis tuon ainoan realistisen vaihtoehdon eli Kemin, Keminmaan ja Simon 

nimi. Päädyimme lopputulemaan, että tietysti se on Kemimaa, joka varmaan uuden kunnan länsiosallekin kelpaa: Se ei ole Kemi eikä Keminmaa vaan selkeästi uusi Kemimaa – totta kai…

Nimessä ei törmätä suomenkielellisiin ongelmiin, koska kysymyksessä on selkeästi uusi nimi.

Mikäli tämä kuntaliitos toteutuu, niin väitän, että tämän kunnan äänestysprosentti kasvaa tulevaisuudessa eksponettikäyrää pitkin aivan uusiin lukemiin verrattuna viime vuosikymmenien pohjalukemiin. Niin sanottu Nukkuvien puolue ajetaan sivuraiteille…

Kuntalaisten aktiviteetti lisääntyy, koska vaikutusmahdollisuudet myös lisääntyvät joka tasolla.

Pohdiskeluterveisin

Aki Pyykkö

Kemi

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Katseeni kiinnittyi alla olevaan vanhaan tekstiini. Saman tyyppisestä asiasta olen kirjoitellut aina silloin tällöin ja varmaan kirjoittelen jatkossakin.

Kokonaisten tehtaiden alasajoja on tapahtunut Suomessa viime vuosina useita. Erilaisin, lähinnä valtion erillistukitoimin alasajojen negatiivisia vaikutuksia on kyetty em. tyyppisillä rakennemuutospaikkakunnilla lieventämään. Onpa saatu aikaan myös aivan uutta tuotantoa - hyvä niin.

Tekstini vajaan kymmenen vuoden takaa:

ENTISAJAN PATRUUNAT PITIVÄT HUOLEN OMISTAAN, ENTÄ NYKYISET…

Nykyisille on tärkeintä lisäarvon saaminen omistajille. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että osakkeen kurssi on saatava niin ylös kuin mahdollista keinoja kaihtamatta.

Keinoja kaihtamatta puolestaan tarkoittaa mm. sitä, että yrityksen ns. tulos- ja/tai myyntikuntoon saattaminen on ollut huolestuttavan yleistä viime aikoina.

Yrityksen kuntoon saattaminen taas on tarkoittanut useissa tapauksissa mm. sitä, että kokonaisia tehtaita, taloudellisesti kannattavia tehtaita lopetetaan, ammattitaitoista työvoimaa on muodollisesti toteutettujen yt-neuvottelujen saattelemina irtisanottu...

Yleisesti on todettu ahneuden vallanneen osan suomalaisista pörssiyrityksistä, vaikka suomalaisen yhteiskunnan menestystekijät ovat edelleenkin osaamisessa, työnteossa ja siitä syntyvässä tuloksessa.
Ahneuden huumassa saatetaan yrityksiltä imeä sitä varantoa, jolla pitäisi kasvattaa tutkimus- ja tuotekehityksen osuutta sekä myös sitä puskurirahaa, jolla selvittäisiin vaikeista ajoista.
On ikävää, että pörssiyrityksissä, joissa valtion osuus merkittävä, valtion edustajat toimivat hampaattomina, äänettöminä nynnerönyhveröinä ja hyväksyvät kohta mitkä tahansa toimenpiteet.
Palkansaajat ovat lähteneet viime vuosina taloustalkoisiin hyväksymällä maltilliset tuloratkaisut. Tarkoituksena on ollut turvata yritysten tulevaisuus, mutta omistajien, yleensä kasvottomien kansainvälisten suursijoittajien ahneudella ei ole näkyvissä mitään rajaa, kohtuutta.
Ikävät ratkaisut joutuu yrityksissä viime kädessä tekemään paikallinen yritysjohtaja, joka hänkin on yleensä palkollinen – tulos tai ulos – hengessä, mutta hänen oloaan rauhoittaa kummasti muhkea optio- ja irtisanomissopimus...

Stora Enso Oyj:n hallitus on tehnyt rankkoja shokkiratkaisuja koko Suomen ja nimenomaan Lapin kannalta. Maailman pohjoisin sellutehdas Kemijärveltä näillä näkymin ajetaan alas keväällä 2008.

Sillä on valtavat kerrannaisvaikutukset koko Lapin läänissä. Mitä seuraavaksi, on syytä jo kysyä…

Syitä kannattavan tehtaan alasajoon on lueteltu viime aikoina joka mediassa. Niitä ovat Amerikka-seikkailun tappiot noin 3 miljardia euroa, Greenpeacen ja muiden paikallisten viherpiipertäjien toimenpiteet viime vuosina Lapissa, Metsähallituksen ja poromiesten kärhämät Lapissa, Venäjän mahdolliset raakapuun tullimaksukorotukset, raakapuun hinta yleisesti, työvoimakustannusten nousu, energiakustannusten nousu, irtisanomisen helppous = halpuus Suomessa, tulevaisuudessa edelleen hyvän tuloksen = voiton ilmeinen maksimointi, jne. …

Toki on myös puhuttu jäljelle jäävän tuotannon varmistamisesta Pohjois-Suomessa.

Stora Enso ilmoittaa vastaisuudessa keskittyvänsä Eurooppaan, mutta kasvua haetaan Venäjältä, Kiinasta ja Etelä-Amerikasta.

Murheellisin pohdiskeluterveisin
Aki Pyykkö
Kemi

Ps.

Muistuupa mieleeni 1970-luvun alkupuolelta tositarina, silloin, kun maassamme oltiin ylihuolestuneita metsien riittävyydestä ja puhuttiin kiivaasti/kiihkoillen puupulasta.

Suomeen oli tullut japanilainen teollisuusvaltuuskunta tutustumaan maamme metsäteollisuuteen.

Valtuuskuntaa kuljetettiin linja-autolla tuntikausia läpi metsiä halkovaa tietä pitkin pääkaupunkiseudulta Itä-Suomeen.

Valtuuskunnan jäsenet ihmettelivät: ”Miten on mahdollista, että te täällä Suomessa puhutte puupulasta, kun olemme ajaneet jo koko aamupäivän, emmekä ole toistaiseksi nähneet muuta kuin metsää, metsää ja metsää?”

Tarinan mukaan luotettavaa, vedenpitävää vastausta ei löytynyt mukana olevilta isänniltä.

Sama