maanantai 4. toukokuuta 2020

Selityksen mestareita - musta ei ole valkoinen...

Silloin tällöin vedän pois tekstini tai lainaukseni, vähintäänkin jonkun kommentointiketjun, joka on lähtenyt - mielestäni - sivuraiteille. Sellaista tapahtuu varsinkin Facebook-foorumilla. Miksi?
Siksi että en kerta kaikkiaan jaksa lukea iänikuista jankkaamista jostakin asiasta. Sillä foorumilla on selityksen mestareita pilvin pimein. Siellä yritetään muuttaa musta valkoiseksi ja välillä päinvastoinkin. Se on kerta kaikkiaan rasittavaa.

Olen väittänyt olevani superoptimistinen, olen sitä edelleenkin, mutta kyllä muun muassa Kemin taloudellinen tilanne saa minussakin aikaan pessimistin elkeitä. Nyt eivät kohta riitä mitkään järkevät ratkaisukeinot talouden syksykierteen katkaisemiseksi ja suunnan muuttamiseksi.

Totta - olen ollut itsekin vähin mukana tätä taloudellista kurjuutta lisäämässä, mutta onneksi silmäni ovat auenneet - monta vuotta sitten. 
"Eletään kuin Amerikassa." ennen sanottiin. Nyt em. maininta on murheellisen ontuva... 

Ainakaan lisää velkaa tekemällä asiaa Kemissä ei ratkaista - päinvastoin. Odotan kiinnostuneena Kemin kaupunginhallituksen toimenpidelistaa, se on alustavien tietojen mukaan pitkä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti