torstai 7. toukokuuta 2020

Kuntavaalipohdiskelua...

Jo kauan sitten edesmennyt kalakaverini totesi minulle todistettavasti:"Valitsetpa minkä puolueen tahansa, minä äänestän sinua." Arvelen, että hän äänesti minua vuoden 2000 kuntavaaleista alkaen...
Hän oli henkilö, joka osittain vaikutti siihen, että 1990-luvun lopussa päätin lähteä kuntapolitiikkaan mukaan, vaikka siihen saakka olin päättänyt olla siitä täysin sivussa.

Jos olisin ollut pelimies, olisin Kemissä valinnut oikean puolueen orastavan poliittisen urani ryydittämiseksi.

Valintaani vaikutti pääasiassa isoisäni Aukusti Pyykkö, vaikka en ole hantä koskaan tavannut. 
Olen halunnut ymmärtää, että hän oli maanläheinen uurastaja, maanviljelijä.
Siksi tein oman taideteoksen Aukustin ja myös vanhempieni ja minunkin kotitalon vintiltä löytämästäni alushousun flanellipaikasta. Löysin sen purkaessani vanhan rakennuksen 1980-luvun puolenvälin seutuvilla.
Taideteos on nimeltään Paikka paikan päällä, markka markan päällä. Taideteos, taulu on nykyisen päärakennuksemma eteisessä - aina silmissämme...

Niin - asumme paikassa, joka kuului Aukusti Pyykön omistamiin maihin. Olemme siis juurillamme - vahvasti.

Olen yrittänyt viestittää kemiläisille, tuntemilleni ihmisille, lähde mukaan kuntavaaliehdokkaaksi. Toistaiseksi vaatimattomalla "saannolla". Toki olen saanut myönteistä palautetta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti