sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa Suomessa ja Kemissä...

"Mitä ihmettä sinä paasaat noista kuntavaaleista?" arvelen muutaman lukijan ihmettelevän lievän moittivaan sävyyn.

Niin - olen "paasannut" niistä vuonna 2000, 2004, 2008, 2012 ja 2017. Tosin näin jälkäteen ajatellen erittäin vaatimattomalla lopputuloksella.
Edellisten kuntavaalien alla olen ollut liikkeellä monien lehtiartikkelien muodossa. Sitä mahdollisuutta en ole viime aikoina käyttänyt.

Niin miksi kirjoitan? Siksi, että lukijalle muodostuu kokonaiskuva faktoista. Toisaalta tekee mieli kirjoittaa: Tanakeletu tuosta piittaamattomasta suhtautumisesta kuntavaaliäänestykseen.

Älä ainakaan minulle tule louskuttamaan leukojasi, jos et lähestyvissä kuntavaaleissa edes vaivaudu äänestämään...

Faktaa lyhyen kaavan mukaan:

Suomessa äänestysaktiivisuus/äänestysprosentit vuoden 2000 jälkeen on ollut noin 60%:n tuntumassa, Siis neljä (4) kymmenestä (10) suomalaisesta ei käytä hänelle kuuluvaa äänioikeutta hyväkseen.

Toisin sanoen Nukkuvien Puolue on Suomen ylivoimaisesti suurin puolue noin 40%:n kannatuksella.

Kemissä vuoden 2017 kuntavaaleissa äänestysprosentti oli 55, 1%. Se vaihteli yhdellätoista äänestysalueella 48,9 ja 61,2%:n välillä...

Kemissä oli viime kuntavaaleissa hyväksyttyjä ääniä 9665 kpl. Äänioikeutettuja oli 17 675 henkilöä. Murheellisen paljon jäi ääniä käyttämättä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti