Tänään on ollut - ainakin toistaiseksi - rauhallinen päivä. Aamulla perinteisten aamutoimien jälkeen lapioin perunapellon "hiekotukseen" tarkoitetun jäljelle jääneen hiekan puukatoksessa olleeseen katkaistuun muovitynnyriin.
Miksi?
Siksi, että kokeilemme käyttää sitä ensi talvena pihahiekotukseen. Onnistuuko? Todennäköisesti onnistuu, jos onnistumme pitämään hieken jotakuinkin suojattuna/kuivana/jäätymättömä. Sen aika näyttää...
Olen seurannut vähin pihalintuja. Kirjosieppopariskunta on ollut aika äänekkäänä tämän päivän aikana pihakoivun linnunpöntön lähituntumassa.
Vaimoni tuunasi pienen perunapeltomme ja ryytimaamme istutuskuntoon. Minä kaivoin sopivan matoannoksen, jos huomenna - katiskoita kokiessani - intoudun kokeilemaan jigionkia ja pilkkejä.
Edellinen edellytyksenä, että on sopiva ilma, ainakaan tuulet eivät sääennusteiden mukaan olevan kovia...
Niin - varastorakennuksen päädyssä olleen - toistaiseksi käyttämättömän - ison hiomakiven rakennelmineen siirsimme kesäautomme välitilaan ja lavalle.
Tuon hiomakiven osalta on mielenkiintoinen tarina, josta kukaties jossakin vaiheessa kirjoittelen.
No joka tapauksessa Ammattiopisto Lappian puupuolella tehtiin moderni, tosi mielenkiintoisen näköinen puurunko ja metallipuolella hiomakiveen sovitettiin akseli- ja veivirakennelma.
Viemme laitteiston Selkäsaareen ja pistämme sen viimeinkin lopulliseen kuntoon. Ainahan sitä hiomakiveä tarvitaan. Tosin tähän saakka ei kertaakaan..
Nyt alan valmistautumaan Kemin tarkastuslautakunnan tämän kevään viimeiseen kokoukseen. Olennaisena asiana Kemin kaupungin vuoden 2018 tarkastuskertomus.
VLADIMIR PUTININ ensimmäisellä kaudella Venäjällä otettiin juhlapäiväksi kansan yhtenäisyyden päivä, jota vietetään 4. marraskuuta. Se osuu bolševikkien kaappauspäivän (1917) tuntumaan, ja yksi tarkoitus oli tylsyttää kommunistien merkkipäivän terää.
Vanha silmänkääntötemppu. Pakanallisille palvontapaikoille on pystytelty kirkkoja. Natsien tuhoamaan Hatynin kylään on rakennettu vaikuttava muistoalue peittelemään Stalinin käskystä toteutettua puolalaisten upseerien joukkomurhaa Katynin kylässä.
Venäjällä juhlapäivän valintaa ei kuitenkaan sanellut pelkkä ajankohta. Sinä päivänä vuonna 1612 alkoi kansannousu, joka karkotti puolalaiset miehittäjät Moskovasta. Pian voitiin valita uusi tsaari, Mihail Romanov. Näin päättyi 15 vuotta kestänyt sekasorron aika, smutnoe vremja, jolloin Venäjän valtio kävi tuhon tuntumassa. Kriisin käynnisti ilmaston äkkikylmenemisen aiheuttama nälänhätä ja hallitsijadynastian eli Rurikin suvun sammuminen.
Smutan haamu jäi kummittelemaan Kremliin. Kahdesti valtion luhistuminen ja sumea aika onkin toistunut: ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa vuonna 1917, jolloin keisarivalta kukistui ja bolševikit pääsivät valtaan, ja sitten Neuvostoliiton hajotessa ja hajoamisen jälkeen. Merkkipäivän valinnalla Putin halusi osoittaa, että jälkimmäinen kriisi on ohi ja valtio jälleen iskussa.
Vanha silmänkääntötemppu. Pakanallisille palvontapaikoille on pystytelty kirkkoja. Natsien tuhoamaan Hatynin kylään on rakennettu vaikuttava muistoalue peittelemään Stalinin käskystä toteutettua puolalaisten upseerien joukkomurhaa Katynin kylässä.
Venäjällä juhlapäivän valintaa ei kuitenkaan sanellut pelkkä ajankohta. Sinä päivänä vuonna 1612 alkoi kansannousu, joka karkotti puolalaiset miehittäjät Moskovasta. Pian voitiin valita uusi tsaari, Mihail Romanov. Näin päättyi 15 vuotta kestänyt sekasorron aika, smutnoe vremja, jolloin Venäjän valtio kävi tuhon tuntumassa. Kriisin käynnisti ilmaston äkkikylmenemisen aiheuttama nälänhätä ja hallitsijadynastian eli Rurikin suvun sammuminen.
Smutan haamu jäi kummittelemaan Kremliin. Kahdesti valtion luhistuminen ja sumea aika onkin toistunut: ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa vuonna 1917, jolloin keisarivalta kukistui ja bolševikit pääsivät valtaan, ja sitten Neuvostoliiton hajotessa ja hajoamisen jälkeen. Merkkipäivän valinnalla Putin halusi osoittaa, että jälkimmäinen kriisi on ohi ja valtio jälleen iskussa.
ISKUKYVYN merkeissä Putin on elvyttänyt Iivana Julman valtio-opin, jonka mukaan valtion pettäjä pettää samalla hallitsijan henkilökohtaisesti ja jopa korkeimman hengen. Petturin palkka on kuolema, ja tuomio on pantava toimeen vaikka järkeä vastaan, kuten Skripalien myrkytyksessä kävi.
1600-luvun alun kriisistä haki hyötyä myös Ruotsi. Suomesta kootut joukot pitivät hallussaan Novgorodia, ja tsaariksi oli tyrkyllä Ruotsin kuninkaan veli Carl Philip, nykyisen prinssin kaima. Siitä ei sentään tullut mitään, mutta rauhanteossa Venäjä suljettiin pois Itämereltä.
Se kriisi tuotti ruotsalaisen perusteoksen Venäjästä. Tekijä Petrus Petrejus oli hunningolle taipuvainen piispan poika, joka toimi vuosia Venäjällä ja oppi siinä sivussa suomeakin. Itse nähtyä kirjassa on tapojen kuvailu. Ne esitettiin karkeiksi: jopa kirkossa venäläiset nikottelevat, röyhtäilevät ja pahempaakin, ja vain nauraa hohottavat päälle.
Juopotella piti roimasti, sillä sitä, joka ”ei vedä päätään täyteen, ei pidetä arvossa Venäjällä.” Siellä sanotaan: ”et tahdo juoda, et siis pidä minua arvossa.” Tuntuu yhä tutulta. Silloin tislaus oli juuri levinnyt maahan ja vodka ”keksitty”. Naiset siellä olivat ylimaallisen kauniita, valkeita, soreita ja suloisia, mutta etenkin juotuaan (se sallittiin heillekin) kovin alttiita siveettömyyteen. Lähettiläänä ja tsaari Boris Godunovin palveluksessa Petrejus sai havaita, että venäläiset ovat hankkeissaan älykkäitä, viekkaita ja taitavia.
PUTIN on kolmannen sekasorron silminnäkijä. Hän näki lujaksi luulotellun DDR:n eli itäisen Saksan painuvan kasaan, eikä mahtava KGB voinut mitään. Nyt Putinin on ollut piinallista lukea William Taubmanin tuoreesta elämäkerrasta yksityiskohtia siitä, miten Mihail Gorbatšov tuli yhä riippuvaisemmaksi lännen tuesta ja kiitoksista.
Edeltäjistään Putin halveksii Nikolai II:ta ja Gorbatšovia, jotka eivät pystyneet pitämään valtiotaan. Arvostuksen kärjessä on Pietari Suuri, ja Stalinin kurssi on nousussa. Levadan gallupissa maaliskuussa enemmistö (51 prosenttia) suhtautui ensi kertaa Staliniin myönteisesti. Kielteisesti suhtautuvia oli vain 14 prosenttia. Putinin tullessa valtaan luvut olivat toisin päin, 41–38.
SIKÄLI kun Putinista riippuu, hänen katastrofiksi näkemänsä kausi ei enää koskaan toistu. Siinä valossa hän näkee Ukrainan, yhtä kuolemanvakavana haasteena kuin Puola joskus oli, sillä Ukraina haastaa Moskovan aseman ja mallin.
Putinin projektin heikoimpia kohtia on seuraajakysymys. Se aktualisoituu alkavalla vuosikymmenellä ja on aivan levällään. Moskovassa seurataan monestakin syystä tarkasti, miten Kiina sössii Deng Xiaopingin luoman mallin, kymmenen vuoden välein aina uudet remmiin. Keksitäänkö idässä nyt resepti, miten hoitaa vallansiirto pitkän itsevaltiuden päättyessä?
Sopii epäillä. Tällä kohtaa demokratia on edelleen paljon muita edellä.
Kirjoittaja on poliittisen historian professori Helsingin yliopistossa.
1600-luvun alun kriisistä haki hyötyä myös Ruotsi. Suomesta kootut joukot pitivät hallussaan Novgorodia, ja tsaariksi oli tyrkyllä Ruotsin kuninkaan veli Carl Philip, nykyisen prinssin kaima. Siitä ei sentään tullut mitään, mutta rauhanteossa Venäjä suljettiin pois Itämereltä.
Se kriisi tuotti ruotsalaisen perusteoksen Venäjästä. Tekijä Petrus Petrejus oli hunningolle taipuvainen piispan poika, joka toimi vuosia Venäjällä ja oppi siinä sivussa suomeakin. Itse nähtyä kirjassa on tapojen kuvailu. Ne esitettiin karkeiksi: jopa kirkossa venäläiset nikottelevat, röyhtäilevät ja pahempaakin, ja vain nauraa hohottavat päälle.
Juopotella piti roimasti, sillä sitä, joka ”ei vedä päätään täyteen, ei pidetä arvossa Venäjällä.” Siellä sanotaan: ”et tahdo juoda, et siis pidä minua arvossa.” Tuntuu yhä tutulta. Silloin tislaus oli juuri levinnyt maahan ja vodka ”keksitty”. Naiset siellä olivat ylimaallisen kauniita, valkeita, soreita ja suloisia, mutta etenkin juotuaan (se sallittiin heillekin) kovin alttiita siveettömyyteen. Lähettiläänä ja tsaari Boris Godunovin palveluksessa Petrejus sai havaita, että venäläiset ovat hankkeissaan älykkäitä, viekkaita ja taitavia.
PUTIN on kolmannen sekasorron silminnäkijä. Hän näki lujaksi luulotellun DDR:n eli itäisen Saksan painuvan kasaan, eikä mahtava KGB voinut mitään. Nyt Putinin on ollut piinallista lukea William Taubmanin tuoreesta elämäkerrasta yksityiskohtia siitä, miten Mihail Gorbatšov tuli yhä riippuvaisemmaksi lännen tuesta ja kiitoksista.
Edeltäjistään Putin halveksii Nikolai II:ta ja Gorbatšovia, jotka eivät pystyneet pitämään valtiotaan. Arvostuksen kärjessä on Pietari Suuri, ja Stalinin kurssi on nousussa. Levadan gallupissa maaliskuussa enemmistö (51 prosenttia) suhtautui ensi kertaa Staliniin myönteisesti. Kielteisesti suhtautuvia oli vain 14 prosenttia. Putinin tullessa valtaan luvut olivat toisin päin, 41–38.
SIKÄLI kun Putinista riippuu, hänen katastrofiksi näkemänsä kausi ei enää koskaan toistu. Siinä valossa hän näkee Ukrainan, yhtä kuolemanvakavana haasteena kuin Puola joskus oli, sillä Ukraina haastaa Moskovan aseman ja mallin.
Putinin projektin heikoimpia kohtia on seuraajakysymys. Se aktualisoituu alkavalla vuosikymmenellä ja on aivan levällään. Moskovassa seurataan monestakin syystä tarkasti, miten Kiina sössii Deng Xiaopingin luoman mallin, kymmenen vuoden välein aina uudet remmiin. Keksitäänkö idässä nyt resepti, miten hoitaa vallansiirto pitkän itsevaltiuden päättyessä?
Sopii epäillä. Tällä kohtaa demokratia on edelleen paljon muita edellä.
Kirjoittaja on poliittisen historian professori Helsingin yliopistossa.