SUOMALAINEN metsä yllättää. Juuri kun edunvalvojat olivat alkaneet ihmetellä, miksi metsäalan merkitystä Suomelle ei tuoda riittävästi esiin julkisuudessa, metsästä tulikin kuuma keskustelunaihe.
Tällä kertaa syynä eivät olleet yksittäiset suojelukiistat vaan koko metsätalous. Syynä on huoli ilmastonmuutoksesta ja keinojen etsiminen sen torjuntaan. Aiemmin pienen piirin käytössä olleet käsitteet hiilinielu ja hiilivarasto tulivat tänä syksynä osaksi yleiskieltä.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että käsitteitä käytettäisiin laajan yksimielisyyden vallitessa. Arviot metsien hiilinielun suuruudesta vaihtelevat asiantuntijoidenkin välillä puhumattakaan mahdollisista poliittisista johtopäätöksistä.
Samantyyppinen keskustelu käytiin jo viime vuonna, kun EU käsitteli maankäyttöä koskevaa lulucf-asetusta. Tämän vuoden alusta voimaan tullut asetus määritteli muun muassa sen, miten hiilinielut ja metsien käytöstä aiheutuvat kasvihuonepäästöt otetaan huomioon EU:n ilmastotavoitteissa.
EU-keskustelu jäi kuitenkin poliitikkojen, virkamiesten ja etujärjestöjen piiriin. Tänä vuonna käyty kotimainen keskustelu levisi myös kansalaisten keskuuteen. Siihen osallistuivat myös ne, jotka eivät muuten seuraa tiiviisti metsäasioita tai joiden omakohtainen metsäsuhde on muuten ohut.
KESKUSTELUN, ajoittain myös väittelyn ytimessä on kysymys, miten suomalaisia metsiä pitäisi hoitaa ja käyttää, jotta hiilidioksidin määrä ilmakehässä vähenisi.
Vaikka kyse on usein hitaista prosesseista, suomalaisen metsän ottaminen osaksi ilmastopolitiikasta käytävää keskustelua tulee samalla osoittaneeksi, kuinka nopeita toimia ilmastonmuutoksen torjunnassa nyt tarvitaan.
Usein tulevaisuuteen ajoittuvat ilmastotavoitteet tuntuvat kaukaisilta, mutta kun niiden rinnalle ottaa tyypillisen suomalaisen metsän kasvun, mittakaava muuttuu.
Havupuun kasvu siemenen ja taimen kautta kuitupuun kokoluokkaan ja lopulta tukiksi kestää noin 80 vuotta. Nyt tavoitellaan ilmastotoimia, joilla on vaikutusta jo kolmenkymmenen vuoden päässä.
Siksi tarkasteluksi ei riitä se, mitä jollekin metsälle tapahtuu vajaassa sadassa vuodessa. Lähivuosina pitää pohtia, millaisia seurauksia eri hoito- ja käyttövaihtoehdoilla on yhden ihmissukupolven aikana metsien kykyyn sitoa hiiltä.
Voi tosin olla, että väittelylle vauhtia antaneet mittavat metsäteollisuuden investointisuunnitelmat eivät toteudu kuin pieneltä osin, sillä monen listalla olevan hankkeen taustalta puuttuu teollinen toimija. Silloin pienempi osa metsän kasvusta ohjautuu tehtaisiin, ja suurempi osa sitoutuneesta hiilestä jää metsiin ilman tiukkaa poliittista ohjaustakin.
ENSI huhtikuun eduskuntavaaleista on povattu jo ilmastovaaleja. Hyvin todennäköisesti teema saa paljon tilaa keskustelussa. Puolueet tuovat myös esille omia toimenpideohjelmiaan.
Jo nyt voi nähdä jaon niihin, jotka painottavat hakkuista tinkimistä lähivuosikymmeninä, ja niihin, jotka tuovat esiin hoidetun metsän kyvyn sitoa hiiltä.
Metsäkin pääsee silloin esiin yhtenä vaaliteemana. Todennäköisesti kannanotot jäävät kuitenkin yleiselle tasolle. Suomessa yksityisiä metsänomistajia on paljon ja puu käytetään yksityisissä yrityksissä. Suomalaiset poliitikot eivät tee suoria päätöksiä metsien käytöstä.
Jos ja kun ilmastopolitiikan tavoitteet tiukentuvat, myös metsien hoidon ja käytön kannustimet muuttuvat. Asiasta on kuitenkin vaikea tehdä konkreettisia avauksia vaalipaneeleissa.
Tilanne on toinen esimerkiksi liikennepolitiikassa, jossa poliittisilla päättäjillä on periaatteessa paljon työkaluja ja äänestäjillä taas paljon mielipiteitä niiden käyttämisestä.
Siksi metsien rooli ilmastopolitiikassa ei muutu ensi vuonna, mutta seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana metsäpolitiikka ja ilmastopolitiikka nivotaan tiiviimmin yhteen. Jos riittävä yhteinen näkemys tavoitteista saadaan aikaan, tarvitaan myös uudenlaiset kannustimet, jotta vaikutukset näkyvät myös käytännössä.
Tällä kertaa syynä eivät olleet yksittäiset suojelukiistat vaan koko metsätalous. Syynä on huoli ilmastonmuutoksesta ja keinojen etsiminen sen torjuntaan. Aiemmin pienen piirin käytössä olleet käsitteet hiilinielu ja hiilivarasto tulivat tänä syksynä osaksi yleiskieltä.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että käsitteitä käytettäisiin laajan yksimielisyyden vallitessa. Arviot metsien hiilinielun suuruudesta vaihtelevat asiantuntijoidenkin välillä puhumattakaan mahdollisista poliittisista johtopäätöksistä.
Samantyyppinen keskustelu käytiin jo viime vuonna, kun EU käsitteli maankäyttöä koskevaa lulucf-asetusta. Tämän vuoden alusta voimaan tullut asetus määritteli muun muassa sen, miten hiilinielut ja metsien käytöstä aiheutuvat kasvihuonepäästöt otetaan huomioon EU:n ilmastotavoitteissa.
EU-keskustelu jäi kuitenkin poliitikkojen, virkamiesten ja etujärjestöjen piiriin. Tänä vuonna käyty kotimainen keskustelu levisi myös kansalaisten keskuuteen. Siihen osallistuivat myös ne, jotka eivät muuten seuraa tiiviisti metsäasioita tai joiden omakohtainen metsäsuhde on muuten ohut.
KESKUSTELUN, ajoittain myös väittelyn ytimessä on kysymys, miten suomalaisia metsiä pitäisi hoitaa ja käyttää, jotta hiilidioksidin määrä ilmakehässä vähenisi.
Vaikka kyse on usein hitaista prosesseista, suomalaisen metsän ottaminen osaksi ilmastopolitiikasta käytävää keskustelua tulee samalla osoittaneeksi, kuinka nopeita toimia ilmastonmuutoksen torjunnassa nyt tarvitaan.
Usein tulevaisuuteen ajoittuvat ilmastotavoitteet tuntuvat kaukaisilta, mutta kun niiden rinnalle ottaa tyypillisen suomalaisen metsän kasvun, mittakaava muuttuu.
Havupuun kasvu siemenen ja taimen kautta kuitupuun kokoluokkaan ja lopulta tukiksi kestää noin 80 vuotta. Nyt tavoitellaan ilmastotoimia, joilla on vaikutusta jo kolmenkymmenen vuoden päässä.
Siksi tarkasteluksi ei riitä se, mitä jollekin metsälle tapahtuu vajaassa sadassa vuodessa. Lähivuosina pitää pohtia, millaisia seurauksia eri hoito- ja käyttövaihtoehdoilla on yhden ihmissukupolven aikana metsien kykyyn sitoa hiiltä.
Voi tosin olla, että väittelylle vauhtia antaneet mittavat metsäteollisuuden investointisuunnitelmat eivät toteudu kuin pieneltä osin, sillä monen listalla olevan hankkeen taustalta puuttuu teollinen toimija. Silloin pienempi osa metsän kasvusta ohjautuu tehtaisiin, ja suurempi osa sitoutuneesta hiilestä jää metsiin ilman tiukkaa poliittista ohjaustakin.
ENSI huhtikuun eduskuntavaaleista on povattu jo ilmastovaaleja. Hyvin todennäköisesti teema saa paljon tilaa keskustelussa. Puolueet tuovat myös esille omia toimenpideohjelmiaan.
Jo nyt voi nähdä jaon niihin, jotka painottavat hakkuista tinkimistä lähivuosikymmeninä, ja niihin, jotka tuovat esiin hoidetun metsän kyvyn sitoa hiiltä.
Metsäkin pääsee silloin esiin yhtenä vaaliteemana. Todennäköisesti kannanotot jäävät kuitenkin yleiselle tasolle. Suomessa yksityisiä metsänomistajia on paljon ja puu käytetään yksityisissä yrityksissä. Suomalaiset poliitikot eivät tee suoria päätöksiä metsien käytöstä.
Jos ja kun ilmastopolitiikan tavoitteet tiukentuvat, myös metsien hoidon ja käytön kannustimet muuttuvat. Asiasta on kuitenkin vaikea tehdä konkreettisia avauksia vaalipaneeleissa.
Tilanne on toinen esimerkiksi liikennepolitiikassa, jossa poliittisilla päättäjillä on periaatteessa paljon työkaluja ja äänestäjillä taas paljon mielipiteitä niiden käyttämisestä.
Siksi metsien rooli ilmastopolitiikassa ei muutu ensi vuonna, mutta seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana metsäpolitiikka ja ilmastopolitiikka nivotaan tiiviimmin yhteen. Jos riittävä yhteinen näkemys tavoitteista saadaan aikaan, tarvitaan myös uudenlaiset kannustimet, jotta vaikutukset näkyvät myös käytännössä.
- PääkirjoituksetSeuraa
- BiotalousSeuraa
- HiilidioksidipäästötSeuraa
- IlmastonmuutosSeuraa
- MetsätSeuraa
- MetsäteollisuusSeuraa
- PolitiikkaSeuraa
