Mielenkiintoinen artikkeli historiafaktojen äärimäisen taitavista, röyhkeistä ja ärsyttävistä hyväksikäytöistä...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Tsipras ratkaisisi velkakriisin natseilla ja Putinille Krim on alkukoti
Historia on poliittista, ja sillä tehdään politiikkaa.
Eräs yliopiston professori sanoi sen aikoinaan erityisen osuvasti: "Historia tarjoaa ehtymättömän esimerkkitapausten varaston. Sieltä poliittinen johtaja voi poimia käyttöönsä ne, jotka sopivat parhaiten sen hetken poliittisiin tavoitteisiin."
Niin totta.
Kulunut viikko palautti nämä lauseet mieleen.
Erityisen tarmokkaasti historian ehtymätöntä arkkua penkoi Kreikka. Maa etsi sieltä ratkaisua velkaongelmaansa ja löysi etsimänsä.
Ministeriö teki laskelmat ja päätyi siihen lopputulokseen, että itse asiassa Kreikka ei ole Saksalle velkaa vaan päinvastoin: natsien sota-aikana ottama pakkolaina ja heidän varastamansa esineet ovat kasvaneet korkoa, minkä vuoksi Saksa on nyt velkaa Kreikalle huimat 278 miljardia euroa.
Kreikalle luvattujen hätälainojen yhteissumma on noin 240 miljardia euroa. Ateenassa jäätäisiin siis plussan puolelle, kunhan Saksa viitsisi maksaa velkansa.
Kumma kyllä summaa ei ole aiemmin laskettu näin tarkasti. Sotakorvausasia on noussut Kreikassa välillä esiin, mutta aiemmat hallitukset ovat tyytyneet summaan, jonka Saksa maksoi vuonna 1960.
Kyse on tietenkin ajoituksesta.
Sotakorvausvaatimus sopii Kreikan tämänhetkisiintavoitteisiin. Sillä ei ollut lainoittajiensa kanssa käymissään neuvotteluissa enää jäljellä yhtään pelimerkkiä pöydällä. Niitä piti taikoa jostain.
Saksa tyrmäsi vaateet.
Kymmeniä vuosia sitten tehtyjen sopimusten kyseenalaistuksesta on harvoin seurannut mitään hyvää. Vielä harvemmin silloin, kun ne liittyvät menneisiin sotiin. Niitä revittäessä revitään auki myös sotien haavoja.
Samalla tullaan avanneeksi – kreikkalaista vertausta käyttääkseni – Pandoran lipas: jos Kreikka ansaitsee natsien tekojen vuoksi lisää korvauksia, pitäisikö Rovaniemen kaupunginhallituksen lähettää Berliiniin kirje? Tai pitäisikö Saksan parhaiden insinöörien vielä kerran laskea, oliko Versaillesin rauhansopimus aivan reilu? Entä Troijan sota: käytiinkö se todella, ja jos käytiin, ovatko tilit selvät?
Ajatusketju johtaa mielettömyyksiin. On varmasti hyvä nyrkkisääntö, ettei kerran sovittua kannata enää avata uudestaan.
Röyhkeimmille valtapoliitikoille ei ole niin väliä sillä, kuinka vanhasta tapahtumasta on kyse.
Yksi kuuluisimmista esimerkeistä on serbijohtaja Slobodan Miloševićin puhe kesäkuussa 1989. Milošević sytytti serbinationalismin liekit hehkuttamalla tasan 600 vuotta aikaisemmin käytyä Kosovo Poljen taistelua – kun kerran silloinkin serbit sotivat muslimeja vastaan.
Venäjän Vladimir Putin kurkotti Krimin pakkoliitoksen yhteydessä vielä kauemmas.
Krim on hänen mukaansa koko ortodoksisen Venäjän alkukoti, koska hallitsija Vladimir Suuri kääntyi siellä kristinuskoon vuonna 988.
Putin onkin nykyisistä valtiomiehistä taitavin ja häpeämättömin historian miekan käyttelijä. Kuluneen viikon lopulla hän antoi tästä mestariluokan taidonnäytteen.
Putin yhdisti symboliseen sivallukseen jo tutuiksi käyneet teemat: natsien velat ja muinaisen ortodoksisen yhteyden. Moskovassa vieraillut Kreikan pääministeri Alexis Tsipras sai Putinilta lahjaksi natsien Kreikasta varastaman ikonin.
Ele on myrkyllisyydessään melkein ihailtava. Lahja muistutti Saksaa sen historian kipeimmästä kohdasta, korosti Moskovan voittoa natseista, osoitti ortodoksi-Kreikan historiallista yhteenkuuluvuutta itään ja käänsi vielä veistä Kreikan ja Unkarin irtiotoista huolestuneen EU:n haavassa.
Neljä yhden hinnalla.
