Jostain syystä pidän alla olevan kirjoittajan teksteistä - kirjoitustyylistä - mutta en välttämättä asiasisällön tasosta. Siinä mielestäni paljastuu raaàsti nuoruuden into ja kokemattomuus. Olen aikaisemminkin todennut, että rapakon takana, takaa on helppo heitellä mitä tahansa ja se vielä tulee julkaistuksikin Suomen ykköslehdessä.
Ilmeisesti tässä haetaan eräänlaisia suvaitsevuuden/suvaitsemattomuuden rajoja lehden taholta...
Jos esimerkiksi kirjoitetaan lähestyvistä, oikeastaan meneillään olevista Suomen eduskuntavaaleista 2015 "jonninjoutavina vaaleina", niin arvostelukyky kirjoittajalla on pahasti hukassa. Muun muassa em. tyyppinen totaaliväärä irrottelu lähentelee pahantyyppistä asennevammaisuutta.
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Eniten maailmassa suomalainen pelkää vapautta
Suomalainen on loistava, jahkailematon päätöksentekijä. Näin sanotaan, ja on kolme tilannetta, jossa väite pitää paikkansa: sodat, itse tehdyt lamat ja pandemiat. Niissä suomalainen liittoutuu sotilaallisesti antikristuksen kanssa, leikkaa sosiaali- ja terveysbudjetin katuhöylällä ja pistää väkisin jokaisen kansalaisen pyllyyn pelastavan, vain pikkaisen nukuttavan rokotteen.
Kriisissa suomalainen ei epäröi, ei diskuteeraa eikä järjestä kuulemistilaisuutta – vaan päättää, määrää, tottelee ja toimii. Kriisi on siis Suomelle hyvä paikka. Taloudellisesta ahdingosta ja juoksuhaudoista kun nostaa päänsä aina elävä Suomi.
Tästä oudosta piirteestä kertovat suomalaiset sankaritarinat. Niissä vaihtoehdot minimoidaan puolestamme ja niiden puutteesta tehdään hyve.Tämä on totta, mutta suurimman osan aikaa valitettavasti hyödytön ominaisuus. Harvassa maassa eloonjääntiä pidetään kulttuurin erityisenä saavutuksena. Muut kuin elävät kulttuurit kun ovat kuolleita. Suomalainen on kuitenkin tästä ominaisuudesta innostunut. Se haluaa aina takaisin tiukkaan paikkaan, ravisuttavaan kriisiin, jossa se kerran osasi valita ainoan jäljelle jääneen vaihtoehdon.
Otetaanpa Suuri 1990-luvun lama. Monella se on muistissa. Hienoa aikaa, silloin päättäjät kertoivat mitä piti tehdä: pakkohuutokaupata kotitalo, maksaa pankkitukia, ottaa avioero ja tehdä itsemurha. Ja Suomi pelastui! Veteraanitoimittajat kirjoittavat ylistäviä elämäkertoja noiden aikojen jämäköistä päättäjistä.
Otetaanpa Urho Kaleva Kekkonen, kaikkien aikojen presidentti ja esimerkillinen johtaja. Peruutti vaalit, tuosta vain pois häiritsemästä. Ihan hyvä ratkaisu, kuka niitä kaipasi? Pelotti, että olisi ehkä pitänyt valita dementikon ja alkoholistin väliltä. Ja Suomi pelastui! Miksei joku peruuta näitä tämänkin vuoden jonninjoutavia vaaleja?
Ja sitten vielä sodat. Ne yhdistivät kansan, antoivat merkityksen ja poistivat turhuudet. Miksi sotia on niin harvoin? Lienee tarpeetonta mainita, että Suomi pelastui. Tulisi taas sota, niin saataisiin päätöksiä aikaan.
Sotakorvaukset olivat upea juttu. Muut Länsi-Euroopan maat kehittivät elinkeinoelämäänsä vapaaseen kysyntään perustuen, hyi, ahdistavaa. Suomalaiselle sanottiin että tehkääpä junanvaunuja, ja me pojat innovoitiin, että junanvaunut, se on meidän oma juttu! Ei siinä tarvinnut miettiä, mitä asiakas haluaa, se haluaa junan.
Kriiseissä ei uusiuduta. Kriiseistä selviydytään. Sen jälkeen alkaa vapauden maailman työ. Sitä suomalainen ei koskaan tee.
Mitä se vapauden työ sitten on? Se on tietysti jokaisen itse päätettävissä. Muutenhan kyse olisi kriisien ja pakkojen maailmasta. Ja juuri tässä on suomalaista eniten pelottava kohta. Monet Euroopan maat ovat tulkinneet vapauden niin, että ihminen päästetään oman elämänsä ohjauspuikkoihin. Vapaus on sitä, että avataan koulutus, terveydenhoito ja eläkkeet ihmisten valinnoille.
Vapaus on sitä, että monipuolistetaan taloutta, räjäytetään itseään vastaan toimivat tukijärjestelmät. Lisätään vapautta tehdä ja luoda työtä. Valtaistetaan kansalaiset oman elämänsä johtajiksi ja päättäjiksi. Toisin sanoen annetaan muillekin kuin eliitille mahdollisuudet nauttia globaalin talouden hedelmistä. Se on järkevää siksikin, että vallan ja päätöksenteon antaminen mahdollisimman moniin käsiin hajauttaa riskiä ja ehkäisee seuraavaan kriisiin joutumista.
Ei käy suomalaisille. Miksi haluaisimme lisää vapautta, jos olemme parhaimmillamme kriisissä? Meille suomalaisille ihanne vapaudesta on olla ajopuu. Kukaan ei meiltä voi riistää sitä iloa, että rytkytämme vapaina alas kosken ränniä.
Miten pääsisimme taas kriisin tiukkaan otteeseen, olemaan parhaimmillamme? Ei hätää, kyllä siellä taas kohta ollaan.
Nykyhallitus on toteuttanut suomalaista johtajuutta esimerkillisesti. Se ei tee mitään, tai jos tekee, vastustaa itseään. Kohta ollaan jo vaihtoehdottomassa tilassa. Se on hetki, jolloin suomalainen johtaja panee taas haisemaan. Katuhöylät jo malttamattomina hyrähtelevät valtiovarainministeriön kellarissa.
Kirjoittaja on Washington DC:ssä Yhdysvalloissa asuva toimittaja ja yrittäjä, joka tekee väitöskirjaa digitalisaatiosta ja demokratiasta.
