sunnuntai 24. tammikuuta 2016

AMMATTIJÄRJESTÖLLISIÄ VIEROITUSOIREITA(KO)…

Selailen silloin tällöin - tällä kerralla pitkästä aikaa - vanhoja tekstejäni. Alla oleva teksi: AMMATTIJÄRJESTÖLLISIÄ VIEROITUSOIREITA(KO) tuntuu sunnuntaipohdiskeluna ihan sopivalta.

Miksi?

Siksi, että olen todennäköisesti pistämässä yhdistysaktiviteettini lähiaikoina uusiin puihin.

Olen kirjoittanut tekstin loppuvuodesta 2008 eläkkeelle jäätyäni opetustehtävistä.

Silloin jäin pois käytännössä kaikista opetusalan ammattiyhdistyskytköksistä. Jaa en aivan - olin nykyisen kalakaverini kanssa vanhasta muistista entisen opettajayhdistyksemme tilintarkastajina/toiminnantarkastajina muutaman vuoden. Sekin on nyttemmin taakse jäänyttä elämää...

Myös Tekniikan Opettajat TOP ry:n paikallisosaston rippeet on saatava vielä päätökseen.

Olen ollut Insinööriliiton jäsen vuodesta 1972 alkaen maksaen kyseisen liiton jäsenmaksun säntillisesti vuodesta toiseen. Viimeisinä vuosin ns. eläkeläijäsenmaksun, joka ei ole kukkaroa erityisemmin rasittanut. Varsinkin jos ottaa huomioon, että - ainakin toistaiseksi -verottajakin huomioi sen kaltaisen aktiviteetin...

Olen päättänyt, että en maksa enää em. liiton jäsenmaksua. Todennäköisesti olen edelleen mukana Länsi-Pohjan Insinöörit L-PI ry:n toiminnassa, mikäli maailmankirjat eivät aivan sekaisin mene/ole...

Varoituksen sana alla olevasta tekstistä, se on turhan pitkä, mutta se siitä huolimatta kannattaa lukea.

Vanha tekstini:

AMMATTIJÄRJESTÖLLISIÄ VIEROITUSOIREITA(KO)…

Jäin 01.10.2008 täysin ansaitsemalleni (vanhuus)eläkkeelle. Siten vuonna 1962 alkanut puunjalostusteollisuuden ammattiura ja vuonna 1972 alkanut opettajaura ovat tältä erää takanapäin.

Sain ammatillisesti elää upean pätkän Suomen puunjalostusteollisuuden kehittymistä. Juuri nyt seuraan murheellisena globalisaation tuomaa myllerrystä kyseiselle ammattialalle; tehtaiden sulkemisia ja tuotannon ulosliputtamista Suomesta…

Tosin laitatan nimikirjaotteen kuntoon, eihän sitä tiedä, mitä vielä eläkkeellä ollessaan tekee, kun ihan hallitustaholtakin patistelevat – ainakin tällä hetkellä työssä olevia – jatkamaan sorvin ääressä olemista nykyistä pitempään. Tosin hallitukselta unohtui puolivälinkrouvin analyysissään perinteiset kolmikanta-asiat, josta on tullut pahasti ammattiyhdistysrintamalta sanomista – oikeutetusti…

Henkilökohtaisesti erilaisia aktiviteetteja on vielä onneksi mielenpäällä. Tällä erää viimeinen työnantajani oli Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappiaan kuuluva Ammattiopisto Lappia, tekniikan ja liiketalouden yksikkö Kemissä tarkemmin Prosessiosasto.

Eläkkeelle jäämiseen liittyvä kahvitilaisuus järjestettiin toivomuksestani Aleksis Kiven päivänä eli perjantaina 10.10.2008 klo 12-14 välisenä aikana Kivikankaalla Ravintola Auringossa. Puheita pidettiin ja lahjoja jaettiin.

Tähän saakka olen markkinoinut ajatusta, että suomalaiseen työkulttuuriin ei valitettavasti kuulu myönteisen palautteen antaminen. Laskelmieni mukaan ihminen saa noin kerran kymmenessä vuodessa myönteistä palautetta sillä tavalla, että sen huomaa…

Nyt kyllä tuli kehuja kalkkiviivoilla, että alkoi jo tuntua, olenko minä todella ollut niin erinomainen pedagogi, työtoveri, ihminen – nyt riittää – kiitos!

Tavatessani opettajakollegoitani minulle usein esitetty, klassisenkulunut kysymys kuuluu: ”Miltä nyt tuntuu? Onko ollut pahoja työstä poisjäämisen vieroitusoireita?”

Edellä oleviin kysymyksiin olen vastannut: ”Kiitos ihan hyvältä tuntuu, ei ole ollut lainkaan vieroitusoireita.”

Mutta kyllä rehellisyyden nimissä välillä on käynyt mielessä, miten ihmeessä aikanaan on ehtinyt niin moneen lähtöön arkisen työn ohessa, kun lähes kaikki luottamustyöhön liittyvät liikkumiset suuntautuivat pääkaupunkiseudulle…

Toisaalta hiukan oudolta tuntuu, kun postin mukana ei tule juuri muuta kuin ilmaisjakelulehtien ja mainosten tulva mukaan lukien perinteiset vakiolaskut – ei aikaisempaa kirjekuoritykitystä, joka sekin tosin viimeisten vuosien aikana on siirtynyt sähköpostilähetyksiksi ja omaehtoiseksi printtaustoiminnaksi.

Mukavan rauhallista eloa, ei synny paineita ottaa joka asiaan enää kantaa, lukuun ottamatta tätä pienimuotoista kirjoittelua…

Monien opettajien työuraan liittyy ammattijärjestöasioita, monet opettajat haluavat olla mukana vaikuttamassa ammattikuntansa ja laajemmin koko yhteiskuntaan liittyviin asioihin, niin vähin aikanaan minäkin.

Ensimmäisessä ammattijärjestöelämässäni olin insinöörijärjestökuvioissa paikallis- ja valtakunnantasollakin 1970-luvun puolesta välistä 1990-luvun puoleenväliin. Toisessa ammattijärjestöelämässäni olin opettajajärjestökuvioissa 1990-luvun puolesta välistä eläkkeelle jäämiseen saakka.

Varsinkin opettajajärjestökuvioissa olisi ollut mahdollisuuksia/olisi oikeastaan ollut syytä pistäytyä maalikylillä useamminkin. Oli kokouksia, seminaareja, koulutustapahtumia, jne. kohtalaisen tiuhaan tahtiin…

Työnantajani puolelta luottamustehtäviini suhtauduttiin pääsääntöisesti myönteisesti. Toivonkin, että suhtautuminen on kaikkien opettajan roolissa toimivien luottamushenkilöiden osalta asiallisen myönteistä, koska se on kaikkien etu.

Viime vuosina on puhuttu paljon ihmisen jättämästä ns. ekologisesta jalanjäljestä, joka kuvaa lähinnä ihmisen luontoon ja luonnonvarojen käyttöön liittyvästä asiakokonaisuudesta ja problematiikasta.

Henkilökohtaisesti olen pohdiskellut viime aikoina ihmisen työelämään liittyvästä jalanjäljestä tai oikeastaan valitettavan monissa tapauksissa jäljettömyydestä...

Kunnioitan suuresti niitä, osittain jo haudan lepoon saatettuja ns. vanhan kansan ihmisiä, tervaskantoja, jotka minullekin ovat kertoneet omasta työelämän jalanjäljestään jotakuinkin tyyliin: ” Kuulehan, minä olen käynyt vain viisi luokkaa kiertokoulua ja senkin vastapäivään, mutta katso, mitä olen saanut aikaan!

Minulla on oma, itse alusta alkaen – sokkelista vesikattoon viimeistä listaa myöten – rakennettu koti, perhe, lapset, lastenlapset ja nyt jo lastenlastenlapset! Minä olen omalla työlläni ja uutteruudella saavuttanut sen, mitä ihminen voi ikinä toivoa! Ei ole kuule tarvinnut sossun luukulla norkoilla ja avustuksia anella!” jo edesmennyt tuttavani usein sanoi vauhtiin päästyään.

”Minun onneni on se, että minulla on olut aina työtä! Kovaa, mielekästä työtä, jonka olen aina hoitanut niin hyvin kuin olen kyennyt. Työstä olen ollut aina kiitollinen.” hän totesi aina vakavana...

”Tiedätkö, että minä kouluja käymätön etenin peräti kympiksi, pomoksi työpaikallani, niin minuun luotettiin! No, nyt eläkepäivillä näitä on mukava muistella.” hän usein totesi lievästi kehaistuaan omaa työelämäkaartaan, työelämän jalanjälkeään.

Kyseinen henkilö teki todella pitkän työrupeaman, laskelmieni mukaan palkkatyötä noin 15 vuotiaasta 65 vuoteen miinus armeija ja sotavuodet. Hänen työelämän jalanjälki oli erittäin mittava ja kunnioitusta herättävä. Hän oli myös monessa muussa mukana. Hän oli aikansa vaikuttajia...

Kuinka moni meistä mahtaa yltää vastaavaan? Tai oikeastaan kuinka monelle meistä ja nimenomaan nuorille koulutetuille henkilöille annetaan siihen edes vähäinenkään mahdollisuus?

Juuri tällä hetkellä olemme syöksymässä rajuun taantumaan, totaaliseen lamaan, jonka pohja ei ole vielä näköpiirissä. Tällä hetkellä työnsyrjässä oleva sukupolvi ei ole nähnyt koskaan näin rajua pohjakosketusta…

Valitettavasti kaiken lisäksi meillä on aivan liian monissa perheissä kohta sukupolvi, pahimmassa tapauksessa jopa kaksikin, joka ei ole päässyt koko elämänsä aikana palkkatyön syrjään kiinni! Heidän työelämän jalanjälki jää pakostakin hyvin kevyeksi sipaisuksi, johon he itse eivät ole useinkaan syyllisiä.

Toisaalta taas monilla aloilla työssä olevien jalanjälki on todella syvä, pelottavan syvä, lähestulkoon jo pieni monttu mm. jatkuvana kiireenä työssä, riittämättömyyden tunteena työsuorituksestaan, runsaine ylitöineen, epämukavien työaikoineen, työuupumisineen, jne. ja koko ajan kaikesta huolimatta leijuu uhkaavia pilviä...

Ikävä kyllä monien työelämän jalanjälki ajallisesti päättyy valitettavan usein 55-60 vuoteen jopa aikaisemminkin, vaikka tavoitteita ladataan 65:een jopa 68:aan eläköitymisvuoteen saakka!

Kysymys kuuluu:

Onko Suomi-nimisessä, edelleenkin väitetyssä mukahyvinvointivaltiossa löydettävissä uusia, mielekkäitä, luovia ratkaisumalleja em. työelämän jalanjälkeä kiihkeästi toivovien ja toisaalta liian syvää, mutta usein valitettavan lyhyttä jalanjälkeä laahustavien työntekijöiden/toimihenkilöiden ongelmien ratkaisemiseksi?

Nykyisen hallituksen tavoitteena on luoda peräti satatuhatta (100.000) uutta työpaikkaa vaalikauden aikana! Todella kova ja kunnianhimoinen tavoite, josta aivan viimeaikaisten tietojen mukaan pidetään edelleen kiinni, vaikka epäilijöiden joukko suurenee päivä päivältä.

On selvää, että viime vuosien perinteisillä konsteilla tavoite ei toteudu.

Mikä ratkaisuksi?

Uudentyyppinen, aggressiivinen, työhön tiukasti sidottu ajantasatäsmäkoulutus? Joustavat työaikakysymykset? Kokemuksen/kokemattomuuden nykyistä laajempi huomioon ottaminen palkkauksessa = nykyistä joustavammat palkkausjärjestelmät? Työnantajamaksujen uudelleenarviointi=alentaminen? Laiteverotuksen toteuttaminen? Uudet, selektiiviset eläkejärjestelmät? Entisaikaiset, mutta uusimuotoiset valtion ja kunnan (hätä)aputyöt? Erilaisten palvelujen käytön yhä laajamittaisemmat verohelpotukset? Kansalaispalkka, jossa velvoitteena on osallistua ns. kolmannen sektorin työhön? Yleinen yhteisvastuullisuuden uusimuotoinen ja laajamittainen esiinmarssi? Jne. ...

Luetteloa riittää!

Pohdiskeluterveisin

Aki Pyykkö

opetusalan eläkeläinen Kemistä

Hyvässä puoluesihteerissä yhdistyvät elegantti höyryjyrä ja sutki arkkienkeli...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Blogi 22.1.2016 klo 6:13

Pekka Ervasti: Sutki arkkienkeli

Kokoomus ja vassarit etsivät uutta puoluesihteeriä. Homma ei ole helppo. Hyvässä puoluesihteerissä yhdistyvät elegantti höyryjyrä ja sutki arkkienkeli harmoniseksi kokonaisuudeksi, kirjoittaa Pekka Ervasti blogissaan.

Politiikan stagella on tepastellut monenkarvaista puoluesihteeriä. Osa on suorittanut nopean ohimarssin kuten kokoomuksen nyt jättävä Minna Arve. Hänen piirtonsa kykypuolueen historiaan jäi puoluesihteerinä nirhaisun asteelle. Mutta eipä tullut erityisemmin töpättyäkään.

Samaa ei voi sanoa Arven edeltäjistä Harri Jaskarista tai Pekka Kivelästä. Edellisen uskottavuuteen pamahti temperamenttisen, virolaisen neitokaisen mentävä aukko ja Kivelä taas tuotti suomalaiseen poliittiseen terminologiaan ainakin yhden pysyväistermin: normaalit ruokajuomat. Ne nautittiin tallinnalaisessa pizzeriassa ennen kohtalokasta lentoa Helsinkiin, Hesarin etusivulle ja sitä kautta ulos puoluesihteerin tehtävästä.

Puoluekoneen ykkösmasinistin rooli ei enää ole entisensä. Puoluetoimisto on jäänyt mediahuomiossa sivummalle, kun pressi parveilee enemmänkin Arkadianmäellä puoluejohtajan ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan ympärillä.

Poliittisten legendojen sarjaan ei puoluesihteerin paikalta enää juurikaan ponnisteta, sellaisten kuten kokoomuksen Veikko Tavastila ja kepun mörsäri Arvo Korsimo, jonka pelkkä nimikin kuulostaa sodanjulistukselta. Korsimo teki puoluerahoituksesta sisilialaista perhebisnestä muistuttavan taidelajin.

Saattaa tosin olla, että puoluesihteereiden Hall of Fameen kelpuutetaan ajan myötä Taru Tujunen, Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin aikaisen kokoomuksen puoluetoimiston ainoa mies. Tujusen ainoa arviointivirhe taisi olla, että hän akuutissa hyväuskoisuuden puuskassa päästi Tuukka Temosen kameraryhmän taltioimaan Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan kulissien takaista sekoilua. Leffan katsottuaan Tujusen kerrotaan kauhuissaan voihkaiseen: "Minähän olen ihan natsi".

Puoluekoneen ykkösmasinistin rooli ei enää ole entisensä.

– Pekka Ervasti

Puoluesihteerin tehtävä on kiertää kenttää ja levittää puolueen ilosanomaa arkkienkelin lailla. Kulkupelin on kukin valinnut ideologisen arvopohjansa mukaisesti. SMP:n Eino Poutiainen päristeli pitkin sorateitä unohdetun kansan luokse pappatunturilla tuohilippis päässä. SDP:n Mikael Jungner ajoi työväen asiaa korkeamman veroluokan avobemarilla, mitä hömppäjulkisuudelta ehti.

Varsinkin kepussa on nähty liuta yrmeitä ja raskaslavettisia puoluesihteereitä, jotka kuitenkin tosipaikan tullen ovat pystyneet liikuttumaan omista sanoistaan. Kansakunnan kollektiiviseen muistiin on jäänyt Jarmo "Kelmi" Korhosen sydäntäriipaisevat tilitykset puoluekokouksen edessä, kuinka hän oli "polvet ruvella" kerännyt vaalirahoitusta. Kiittämättämyys on puoluesihteerinkin palkka. Lahdessa 2010 kepulaiset kylmästi äänestivät Korhosen pihalle ja sinne hän painelikin heti vaalin jälkeen raamit kaulassa. Ulosmarssin taiteellinen vaikutelma oli vahva koko matkan perunakellariin asti.

Kameleonttimaista muuntumiskykyä osoitti aikoinaan kepun Seppo Kääriäinen – eikä vain poliittisten mielipiteidensä suhteen. Kun kepu aikoinaan haki kansainvälisen liberaalipuolueiden yhteisjärjestön jäseneksi, nähtiin Iso Vihreekin kaupungilla boheemissa villapuserossa lipittelemässä valkoviiniä. Pois oli savolaispolitrukin normaali virka-asu, nukkavieru rippipuku ja housun päällä liputtava valkoinen merkonomipaita. Vanhaan stailiin palattiin, kun jäsenyys liberaaliunionissa oli varmistettu.

Kansa jossain määrin vierastaa eduskuntavaaleissa ehdolle asettuvaa puoluesihteeriä. Korkkiruuvimaisen politrukin leima istuu sitkeästi. Pakit kansalta sai muun muassa kepun Timo Laaninen. Outoa, sillä Papan vaalilause oli lutuisimmasta päästä: Tavis mutta hyvis.

Poliittisten legendojen sarjaan ei puoluesihteerin paikalta enää juurikaan ponnisteta.

– Pekka Ervasti

Yhtä kaikki, puoluesihteerin vakanssi voi silti olla myös pomppulauta korkeampiin poliittisiin sfääreihin. Pääministeriksi asti kohosivat aikoinaan Harri Holkeri (kok.) ja Kalevi Sorsa (sd.). Ministeriksi ovat yltäneet muiden muassa Maija Perho (kok.), Erkki Liikanen (sd.) ja Urpo Leppänen (smp.). Leppänen laati urastaan jopa hulppeat muistelmat, joiden mieleenpainuvin kuvaus lienee kiihkeä, eroottissävytteinen episodi eduskunnassa yhdessä puoluetoveri Tina Mäkelän kanssa. Sanomattakin on selvää, että myös Mäkelä hoiti aikanaan puoluesihteerin tehtävää SMP:ssä.

Puoluejohtajien sarjaan ovat kohonneet myös Eero Heinäluoma (sd.) ja Timo Soini, joka taitaa olla pitänyt hallussaan kaikkia mahdollisia puoluevakansseja SMP–persu-taipaleellaan. Mihin vielä ehtiikään?

Poliittisen historian rautainen laki on, että kansa ansaitsee juuri sellaiset poliitikot, jotka se äänestää asioitaan hoitamaan. Puoluesihteerin valinta on pienemmän piirin vastuulla, mutta tulokset eivät silti ole olleet täysin tasalaatuisia.

Henkireikä...

Henkireikä suomenkielen sanana on mielenkiintoinen.

Netissä Wiktionary määrittelee termin näin: henkisen terveyden kannalta erittäin merkityksellinen aika, tapahtuma tai paikka , joka auttaa kestämään arjen paineita.

Esimerkkejä:

Tasavallan presidentin Mauno Koiviston mukaan liikuntaharrastus ja erityisesti lentopalloilu on ollut hänelle tärkeä henkireikä viimeiset 60 vuotta.

Netti on monille henkireikä ulkomaailmaan.

Nuorten naisten piiri on henkireikä.

Jne. ...

_____________________________________________________________________

Tunnustan, että minulle kirjoittaminen on oma henkireikäni. Nimenomaan 1990-luvun alkupuolella aloittamani kohtalaisen aktiivinen kirjoittaminen on muokannut ajatuksiani ja toimintaani myönteisesti - näin ainakin itse haluan vahvasti uskoa - asiasta saa olla myös eri mieltä...

Siitä alkaen olen kirjoittanut aika monta tekstiä, käytännössä myös eräästä talousprosessista kirjan, jota toistaiseksi ei ole julkaistu.

Omakustannekuviot ovat nykyään kovasti muotia ja saatavilla on hyviä, kukaties maallikonkin hallittavissa olevia taitto-ohjelmia, jolla minäkin "pöytälaatikkokirjani = kovalevyllä olevan tekstini" saisin paperiversioiksi. Toisaalta voisihan sen julkaista netissäkin. Tämä ei ole elämässäni tällä hetkellä priorisoituna kovin korkealle.

Toki itselläni on ollut muitakin merkittäviä henkireikiä, joista vuosikymmenien aikainen jigionginta/-laahaus, kesäpilkkiminen ja katiskoiden pito Kemin edustan lähivesillä ovat tärkeitä.
Minulle ja vaimolleni on Selkäsaari muodostunut aivan viimeisten vuosien aikana todelliseksi henkireiäksi, jota molemmat arvostamme...

Henkireikä käsitteenä tulee nimenomaan silloin voimallisesti esiin, kun tapahtuu jotain yllättävää, toisin sanoen jokin asiakokonaisuus - yleensä negatiivinen - tulee niin sanotusti puun takaa...

Varmaan monelle lukijalle myös minulle kirjoittajana on tuttu asia: Juuri kun elämän palikat ovat - omasta mielestä - loksahtaneet positiivisesti paikoilleen, niin kohta rysähtää.

Näin tapahtuu varmaan jokaiselle elämän aikana useita kertoja - toisin sanoen eri mittaluokan rysähdyksiä - joista on vaan selvittävä.

Ne ovat niitä hetkiä, jolloin elämän arvot on pakko pistää uuteen järjestykseen, asentoon ja jatkettava matkaa. Silloin perhe ja lähimmät ihmiset ovat tärkeitä...

Kannanotto Lapin ammattikorkeakoulun omistusjärjestelyihin...

Lounais-Lapppi-lehdessä oli lauantaina 23.1.2016 Keskustan Peräpohjolan piirin kannanotto Lapin ammattikorkeakoulun omistusjärjestelyihin.

Luin artikkelin suurennuslasin kanssa. Se on asiallinen ja hyvä. Juuri tässä vaiheessa pitäisi pistää jäitä hattuun ja puhaltaa peli poikki.

Vähäväkisessä Lapissa ei ole tarvetta turhiin vastakkainasetteluihin vaan pitäisi löytää entistä enemmän eväitä yhteistyöhön, sillä lähivuodet ovat vaikeita ja niistä on pakko kunnialla selvitä.

Venäjä ei halua pysäyttää ihmissalakuljettajien bisnestä itärajalla...

Sen jälkeen kun "polkupyöräpataljoonat" Norjan Kirkenesiin Muurmanskin kautta loppuivat turvapaikkahakijoiden osalta, alkoi Suomen Rajajoosepin ja Sallan raja-asemille ilmaantua "motorosoituja autokaravaaneja", joita ilmeisesti ja todennäköisesti viranomaisten taholta säännöstellään. Säännöstellään, että ehditään kunnolla rahastaa ja etteivät Suomen rajaviranomaiset hermostu ja pistä itärajaa kiinni.

Tuo viimeksi mainittu tilanne ei ilmeisesti ole enää turvapaikanhakijoiden osalta enää kaukana, mikäli ulkoministeri Timo Soinin sanomisia rivien välistä lukee. Asiantuntija-arvioiden mukaan Venäjä testaa Suomen viranomaisten kärsivällisyyttä.

Kyllä täytyy olla aika lailla varakkaita turvapaikanhakijoita, jos monivaiheisen venäläisen, korruptoituneen lahjontakuvion läpi käytyään kykenee vielä Muurmanskista ostamaan autonromun, jolla pääsee Venäjän ja Suomen väliselle rajalle. Kysymys on, niin kuin alla olevassa artikkelissa todetaan, ihmissalakuljetuksesta.

Aamulehti uutisoi lauantaina venäläisen rajavartijan kertoneen STT:lle, että Venäjän turvallisuuspalvelu FSB organisoi yhdessä Muurmanskin alueella Kantalahden piirihallinnon ja Venäjän rajavartiolaitoksen kanssa turvapaikanhakijoiden pääsyä Suomen rajalle.

Rajavartijan mukaan FSB on mukana päättämässä, mikä auto lähtee milloinkin liikkeelle ja pääsee etenemään rajalle. Järjestelijät priorisoivat hänen mukaansa lapsiperheitä.

Jo aiemmin on esitetty arvioita, että turvapaikanhakijoiden kulku Venäjältä Suomeen on järjestettyä, tähän viittasivat muun muassa europarlamentaarikot Jussi Halla-aho (ps.) ja Petri Sarvamaa (kok.) Suomen lauantain aamu-tv:n lähetyksessä. He uskovat Venäjän käyttävän suurta maahanmuuttajajoukkoa oman ulkopolitiikkansa vipuvartena.

Suora nettilainaus Helsingin Samonista hiukan tuunattuna:

Professori Kangaspuro: Venäjä ei halua pysäyttää ihmissalakuljettajien bisnestä itärajalla

KOTIMAA 23.1.2016 19:59

RIO GANDARA / HS

Turvapaikanhakijaryhmä saapui Sallan raja-asemalle viime viikolla.

Venäjä testaa itärajallaan suomalaispoliitikkoja ja erityisesti perussuomalaisten ulkoministeri Timo Soinia, arvioi Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg.

Venäjän johto ei masinoi aiempaa suurempia määriä turvapaikanhakijoita Suomen itärajalle, mutta sillä ei ole motivaatioita pysäyttää ihmissalakuljettajien organisoimaa bisnestä, arvioi tutkimusjohtaja, professori Markku KangaspuroHelsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista.

Kangaspuron mukaan tilanteessa on kysymys siitä, että ihmissalakuljettajat ovat löytäneet pohjoisen reitin, jota pitkin turvapaikanhakijat suuntaavat Eurooppaan.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Omat lukot työkoneiden kuljettajilla tarpeelliset...

En tiedä, ovatko poliisit onnistuneet katkomaan kettingit ja/tai avaamaan lukot. Varmaan ovat...

Muistuupa em. tyyppisestä tapauksesta mieleeni keskustelut vastaavan tyyppisestä tilanteesta Kuusamon yhteismetsissä toteutettujen hakkuiden yhteydessä ehkä parikymmentä vuotta siten.
Olen muistaakseni tästä kirjoittanut aikaisemminkin. Keskustelin asiasta opettajakollegani kanssa. Metsäluontoaktivistit, taisipa siellä olla Gennpeacehörhöjäkin eli näitä elintasojoutilaitakin mukana, olivat lukinneet itsensä metsätyökoneisiin. Oli viikonvaihde tulossa...
Opettajakollegani totesi muistaakseni jotakuinkin seuraavasti:"Jos olisin metsäkoneen omistaja/kuljettaja, pistäisin varmuuden vuoksi vielä omallakin lukolla häiriköt kiinni. Siinäpähän olisivat viikonvaihteen. Varmaan muutaman päivän päästä pahimmat häirintähöyryt ovat jo siinä vaiheessa päästä häipyneet!"

Niinpä, tosin metsäkoneurakoijillakaan ei ole varaa seisottaa koneitaan.

Muistan hyvin em. tapauksen television uutisista. Tilanne oli erittäin vaarallinen, siinä olisi voinut käydä aivan miten tahansa. Onneksi kaikki suijui loppujen lopuksi suhteellisen rauhallisesti. Viranomaiset = poliisit käyttivät sopivan reippaita, railakkaista otteita häiriköiden irrottamisessa ja pois kuljettamisessa hakkuualueelta...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Kotimaa 22.1.2016 klo 11:49 | päivitetty 22.1.2016 klo 11:49

Poliisin hallussa kaksi aktivistia – kaksi on kettingeillä kiinni työkoneissa Pyhäjoella

Poliisi irrottaa parhaillaan Fennovoiman ydinvoimalatyömaan liepeillä kahta aktivistia, jotka ovat lukinneet itsensä kettingeillä työkoneisiin. Poliisi on lisäksi ottanut kiinni kaksi henkilöä, jotka häiritsivät alueella liikennettä.

Työkoneita Fennovoiman ydinvoimatyömaalla Pyhäjoen Hanhikivenniemessä — Neljä aktivistia on häirinnyt ydinvoimalatyömaan toimintaa Pyhäjoella. Kuva: Antti Pylväs / Yle

Ylikomisario Arto Autio Oulun poliisilaitokselta kertoo, että perjantaina aamupäivällä alkanut Fennovoima-Rosatomia vastustavien neljän aktivistin mielenilmaustilanne on poliisin hallussa.

Raahen poliisilaitoksella on säilössä mies, joka haittasi liikennettä 8-tiellä ja Hanhikivenniemen yhdystiellä. Mies haittasi myös poliisin toimintaa.

– Poliisi otti paikalta kiinni myös naisen, joka häiritsi liikennettä. Raahen poliisilaitoksella selvitetään parhaillaan hänen henkilöllisyyttään.

Kaksi aktivistia on lukinnut itsensä kettingeillä kiinni työkoneisiin. Ylikomisario Aution mukaan toinen on kiinnittänyt itsensä nosturiautoon ja toinen kuorma-autoon.

– Poliisi irrottaa heitä parhaillaan.

Turhaa, turhanpäiväistä uhkailua Lauri L ja SAK...

Alla olevassa lööppiartikkelissa todetaan: SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly totesi, että yhteiskuntasopimus olisi vihdoin hyvä saada syntymään, hyvällä tai pahalla.

Tämä on sarjastamme teet tai itket ja teet, joka todennäköisesti ei ainakaan helpota/kevennä neuvotteluilmapiiriä.

Lisäksi on mielestäni myös turhaa laittaa "muut keinot" lainausmerkkeihin, koska se on selkosuomeksi lakko, joka on vihonviimeinen keino tässä taloudellisessa tilanteessa.

Toisaalta ymmärrän, että demarijohtoiset liitot pullistelevat/uhoavat erinomaisuuttaan, kun puolue on galluppien paalupaikalla.

Neuvottelupöytään on turha mennä takki auki-mentaliteetilla - näin se vaan on sano...

Suora nettilainaus Iltalehdestä hiukan tuunattuna:

SAK:n Lylyltä viesti hallitukselle: Jos sopiminen ei onnistu, "muut keinot" käyttöön

Lauantai 23.1.2016 klo 11.47

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly totesi, että yhteiskuntasopimus olisi vihdoin hyvä saada syntymään, hyvällä tai pahalla.

(ERIIKA AHOPELTO/AL)

- Meillä on selkeä viesti hallitukselle: haluamme ensisijaisesti sopia, mutta jos se ei onnistu, ohjaamme tilanteen muilla keinoin haluamaamme suuntaan. Stop pakkolaille, totesi SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly tänään Tampereella pidetyssä luottamusmiestilaisuudessa.

SAK:n puheenjohtajan mukaan ammattiliitoilla ei ole harhakuvitelmaa Suomen taloudesta, mutta siitä huolimatta on tehtävä tulosta eikä mentävä alaspäin.

Lyly korosti, että yhdessä tekemällä syntyy suuri linja, mikä on usein tahtonut unohtua, ja lisäksi tarvitaan myös paikallista sopimista. Lyly selosti, että ammattiliittojen linja on edelleen sama kuin joulukuun alussakin, kun EK alkoi vaatia etukäteen ilmoituksen siitä, että kaikki liitot ovat mukana.

- Sanoimme jo aiemmin, että emme voi luvata sitä, koska ensin tehdään tulos ja sitten vasta huolehditaan kattavuudesta. Neuvottelutie on se kärkitie, jonka kautta yritetään hakea ratkaisua, mutta kuten sanoin, muita keinoja on mietittävä, jos neuvottelutie ei tuota tulosta. Olisiko lapsen jo aika syntyä, Lyly summasi.

ANNA EGUTKINA
anna.egutkina@ilmedia.fi

TAMPE