tiistai 7. heinäkuuta 2020

Mitä muuta tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin käväisemään ongella, vaikka hiukan sataa tihuutti ja tuuli oli kaakon suunnasta. Pistin täyshalarin päälle sadeasun.

Hahtisaareen saavuttuani mökkinaapurimme oli lastaamassa veneeseen rakennuspuutavaraa. Hänellä projekteja riittää. 
Omaa venettämme valmistellessani lähtökuntoon mökkinaapurimme lipui veneellään lähes äänettömästi ohitseni - onhan se nelitahtikone hiljainen. 
Meilläkin oli ajatus vaihtaa vanha kaksitahtikone pienempään ja nelitahtiseen. Se jäi toteutumatta. Päätimme, että eiköhän me vielä jakseta kantaa bensiiniä tuohon "röpöttäjään"...

Ajelin lähelle Pikkuleton saarirypästä ja annoin tuulen taas tuoda venettä Kojukallion suuntaan. Varsinaista ekokalastusta parhaimmillaan. Kaksi jigionkea vedessä, ei tapahtunut yhtään mitään.
Ankkuroiduin ja pistin lisäksi särkipilkin veteen. Särki "jallitti" minua pitkän aikaa, ainakin neljän madon verran. Oikean käden vetoni ei ole näemmä entisellään. Sain minä sen vihdoin ylös ja tein tutut rituaalit - se oli kohta siivuina. Uteliaisuuttani tutkin vatsan sisällön: Siellä olivat syöttämäni madot.

Kohta alkoi tulla ahvenia, muutama ihan hyvän kokoinenkin, pienimmät palautin mereen. Lokit seurasivat aktiivisesti touhujani välillä pahanpäiväisesti rääkyen. Sinnikkäimmän seuraajan palkitsin särjenpalasilla. Se kävi välillä leijailemassa veneen päältä kahden-kolmen metrin korkeudessa.

Niin ja tietysti taas se suurin ahven tipahti takaisin mereen veneen reunalta. Miksi? Siksi, että jigikoukku hiukan oikesi. Kyllä - luit oikein - hiukan oikesi. Tongilla väänsin se oikeaan asentoon. Kyllä kai nuo koukutkin "väsyvät". Ja tämä on taivahan tosi...

No ei se se sentään mikään ennätyskala ollut, mutta ehkä 600-700 grammainen.

Istua äkötin kolme tuntia tällä kerralla. Oli yllättävää, että ilma vaihteli moneen kertaan tuona aikana. 

Jonkin verran oli veneilijöitä liikkeellä. Oli upean näköinen, kun Meripelastuksen alus ajoin Kojukallion ohi sisäsatamaan ja "jarrutteli" rantaa lähestyessään.

Mukava pikakäynti lähivesillä. Nyt olisi Selkäsaareen päässyt ja poiskin todella helposti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti