sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Mielenkiintoinen yksittäistapahtuma Hartwall Arenalla perjantaina 23.11.2018 klo 18.30 jälkeen...

Niin kuin olen aiemmin kirjoittanut, poikani ja pojanpoikani eli Timo ja Lauri hakivat minut noin klo 18 Scandic Paasi-hotellilta Hartwall Arenalle Jokerit-Barys Astana-jääkiekko-ottelua katsomaan. 
Hallilla turvatarkastustoimenpiteet olivat mittavat.

Tämäntyyppisten pelien alussa esitetään pelaavien maiden kansallislaulut yleensä jonkun huippusolistin laulamana.
Tällä kerralla kansallislaulut esitti ulkomaalainen huippusaksofonisti, jonka nimi vilahti minulta kuulutuksessa ohi...
Mielenkiintoiseksi asian teki se, että punaiselle matolle astellut soittaja aloitti mikrofonin ääressä Kazakstanin kansallislaulun, mutta yhtäkkiä keskeytti sen. 
Hän asteli kaukalon reunalta hakemaan nuotit ja palasi mikrofonin eteen ja aloitti "pokkana" uudestaan. 
Sen jälkeen hän puhalsi luonnollisesti myös Suomen kansallislaulun - molemmat todella upeasti.

Arvelen, että nuotit liittyivät Suomen kansallislauluun.

Olihan se taas "maalaispojalle" mielenkiintoinen kokemus.  Jokerit- Barys Astana ensimmäinen erä oli tasainen "nyhjäyserä" > 0-0. Kuulin myöhemmin, että peli päättyi Jokereiden tappioksi 1-2 - harmi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti