sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Helsinki-pohdiskelua Itä-Pasilassa...

Käydessäni viikolla Helsingissä ajattelin fiilistellä oikein kunnolla Itä-Pasilassa ja käydä tapaamassa tiettyjä henkilöitä, lähinnä ammattiyhdistys- ja edunvalvontahenkilöitä liittyen omaan taannoiseen ammattiyhdistysaktiviteettiin.

Saavuin torstaiaamuna lentokentältä Itä-Pasilaan junalla. Olihan siinä ihmettelemistä mikä myllerrys Keski-Pasilan alueella oli...
Kävelin tutuille kujille ohi vanhan, puisen asemarakennuksen, joka kymmeniä vuosia sitten siirrettiin nykyiselle paikalleen. Ihme, että edes se on edelleen entisellään.

Menin Akava-/OAJ-rakennuksen tuntumaan.Kieltämättä kävi mielessä, että menen tervehtimään Akavan puheenjohtajaa Sture Fjäderiä sekä OAJ:n puheenjohtajaa Olli Luukkaista.
Luovuin kuitenkin ajatuksesta, sillä olin tullut Insinööriliiton kokousmatkalle. Toisaalta yllättäen "änkeäminen" juttelemaan, olisi saattanut tuntua molemmin puolin epämukavalta.
Edellä oleva rakennus ja monet siellä työskennelleet henkilöt tulivat takavuosikymmeniä tututiksi.

Kävelin vanhan TVK-talon ohi mietteissäni. Tuttu talo sekin, pidinhän siellä aikanaan "suljettujen ovien taidenäyttelyä" edesmenneen OKKA-SÄÄTIÖN toiminnanjohtajan Kimmo Harran avustuksella. 
Tunnustan, että en onnistunut saamaan moniakaan tutustumaan - mielestäni erittäin hyvään taidenäyttelyyn - Helsingissä kokousmatkoilla käydessäni.

Taannoiset lounas- ja illallisravintolat olivat aivan toisen nimisiä kuin ennen. En vaivautunut edes vilkaisemaan, olivatko sisäpuitteet entisenlaiset - tuskinpa. 

Jatkoin matkaa ensimmäiseen kokoukseeni Insinööriliittoon. Liiton toimistotiloihin tultuani tapasin muutamia entisiä tuttuja ja tutustuin uusiinkiin liiton toimihenkilöihin - hyvä niin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti