torstai 15. marraskuuta 2018

Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkillä tänään...

Sain tiistaina minulle ennen tuntemattomasta puhelinnumerosta soiton. Jostain syystä tällä kerralla vastasin.
Puhelimessa oli Ammattiopisto Lappian opiskelija, Ansku, joka tiedusteli minun mahdollisuuttani tulla keskiviikkona tai torstaina Hiuspysäkille malliksi - miesten lyhyiden hiusten juhlakampauksen malliksi. Sovimme, että tulen tänään torstaina klo 10...

Edellinen käyntikertani oli 24.10.2018. En muista aikaisemmin käyneeni näin tiheällä aikataululla parturissa. No tällä kerralla ei siis varsinaisesti leikattu, toki pientä siistimistä, vaan tehtiin juhlakampaus, joka lisäksi oli opiskelijalle näyttö. 
Anskun opettajana/ohjaajana oli Katja, joka seurasi prosessin valmistelua, edistymistä ja antoi loppuarvion kokonaisuudesta.

Opiskelijan kanssa käydyn keskustelun yhteydessä tuli ilmi, että hän oli tullut Oulusta Kemiin opiskelemaan, suorittanut myös kosmetologin ammattitutkinnon. Parturiksi hän sanoi valmistuvansa tämän vuoden puolella.

Ansku kyseli aluksi toiveitani. Kävimme ensin hiustenpesupaikalla.
Opettajana/ohjaajana toiminut Katja kävi myös heti alkuvaiheessa paikanpäällä keskustellen/tarkastellen oppilaan kirjallista työsuunnitelmaa. 

Prosessi tapahtui pääosin föönaamalla ja hiuslakkaa käyttämällä.Tällä kerralla parran siistimistä ei suoritettu.
Asiakas eli minä olin lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Katja antoi asiallista palautetta kokonaisuudesta.

Kerroin, että juhlakampaukselle tällä kerralla ei ole varsinaisesti käyttöä. Tosin kerroin meneväni illalla Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n hallituskokoukseen ja syyskokoukseen, jossa mikäli aihetta on, voisi juhlakampauksella elvistellä...

Näyttää siltä, että tarvetta aidolle "harjoituspäälleni" on jatkossakin jopa pikakomennuksella...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti