maanantai 2. huhtikuuta 2018

Kyllä! Olen huono, suorastaan surkea netissä myyjä...

Netissä on monenlaisia tavaranmyyntifoorumeja. Olen ollut välillisesti mukana eräässä myyntiprosessissa.
Alunperin tuotteelle oli asetettu 120 euron myyntihinta. Tuote oli erinomaisessa kunnossa, lähes uuden veroinen. Uuden vastaavan tuotteen ostohinta lienee 500-700 euroa.

Sittemmin tuotteen hintaa oli alennettu 95 euroon. Sitä oli kyselty puhelimessa. Lupasin mennä tuotetta näyttämään mahdolliselle ostajalle.
Paikalle saapuin nuorimies uudenkarhealla maastoautolla, jonka perässä oli kuomullinen peräkärry. Kättelyt ja tuotetta katsomaan. 
Nuorimies sanoi ostavansa ja myymänsä netissä paljon. Ajattelin mielessäni, että nyt taitaa olla omalta osaltani peli menetetty.
Nuorimies tutki tuotteen ja havaitsi hyväksi. Hän sanoi ostavansa sen vaimonsa vanhemmille. Hän sanoi varautuneensa 80 euron hintaan, jos minulla on antaa takaisin hänen seteleistään. Muutoin hänellä on valmiiksi 75 euroa, jos se riittää...

Se oli taktisesti erinomainen veto, on pakko myöntää. Kerroin hänelle, että jos ajan kanssa tuotetta kaupiteltaisiin, hinta olisi kaksinkertainen, mutta nyt se on saatava liikkeelle. Sovimme hinnaksi 75 euroa.

Toivottavasti minun ei tarvitse netin kautta myydä tai ostaa enää koskaan yhtään mitään, olen huono, suorastaan surkea netissä myyjä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti