sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Käännös vasempaan päin


Hmmmmm - niinpä - muutoin hyvää, tuttua ja turvallista Unto Hämäläisen tekstiä lukuunottamatta sanaa: Kätyri > Liittyvät sanat sanalle kätyri > rikoskumppaniosasyyllinenrikokseen osallinenavunantajapetturi

Toki tuo avustajakin on luettelossa mainittu mutta kuitenkin...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Käännös vasempaan päin

Rinne haluaa vääntää rattia vasemmalle, mutta ilman virkakoneistoa valtio ei käänny. Ennustan, että hallitus tekee jo ensi syksynä ensimmäisen painavan nimityspaketin, kirjoittaa kolumnissaan Unto Hämäläinen.

Unto Hämäläinen




MUISTI­TEHTÄVÄ onnistui. Pystyin luettele­maan ilman luntti­lappua kaikki 19 uutta ministeriä, heidän puolue­kantansa ja tittelinsä tyyliin: Krista Kiuru, sosiaali­demokraatti, perhe- ja peruspalvelu­ministeri. Kokeilkaapa!

Osasin takavuosina luetella myös ministerien avustajat. Muistaminen oli helppoa, sillä jokaisella riviministerillä oli vain yksi avustaja ja pääministerillä kolme. Uusien kätyrien nimet eivät painu mieleen, koska heitä on peräti 82, enemmän kuin koskaan ennen.

Antti Rinteen (sd) hallituksen avustajakunnassa on kahden kerroksen väkeä. Ylemmässä kerroksessa on 15 valtiosihteeriä, joiden joukossa on kokeneita poliitikkoja, kuten entinen ministeri ja entisiä kansanedustajia sekä etujärjestöjen lobbareita. Alemmilla paikoilla ahkeroi 67 avustajaa, etupäässä nuoria puolueaktivisteja.

Palkka on suomalaisessa työelämässä arvostuksen mittari. Valtiosihteerille maksetaan 9 500 euroa ja avustajalle kokemuksesta riippuen 4 500–7 100 euroa kuukaudessa. Arvostuksesta kertoo, että ministerin valtiosihteerin palkka on huomattavasti parempi kuin kansanedustajan palkka.

OIKEISTO-OPPOSITIO ja muut hallitukseen nyrpeästi suhtautuvat ovat paheksuneet avustajien suurta määrää. En halua liittyä paheksujien joukkoon, sillä luulen ymmärtäväni, mihin hallitus tarvitsee näin paljon apuväkeä.

Takavuosina ministeriöiden virkakunnassa oli vahva poliittinen kaksoismiehitys. Hallituspuolueet istuttivat 1960-luvulta 1990-luvulle asti omia nimikkovirkamiehiään ministeriöiden keskeisille paikoille sulle–mulle-periaatteen mukaisesti. Jos kansliapäällikkö oli demari, tärkeimmän osastopäällikön oli oltava kepulainen, jotta tasapaino säilyi.

Kun uusi ministeri aloitti, hän saattoi luottaa siihen, että ”omat” virkamiehet olivat kärppänä auttamassa ministeriä. He osasivat valmistella merkittävät lakiesitykset ministerin tahdon mukaisesti. Naapuripuolueen virkamiehet saivat tyytyä vähäarvoisempiin hallinnollisiin tehtäviin.

Puolueiden ote virkakunnasta on nyttemmin kirvonnut. On tapahtunut sukupolvenvaihdos. Poliittiset virkamiehet ovat jääneet eläkkeelle, ja heidän seuraajansa ovat valtaosin sitoutumattomia. Puoluejäsenyys ei enää kiinnosta virkauralle pyrkiviä. Tästä on kärsinyt varsinkin vasemmisto.

Ministeriöiden kansliapäälliköitä on 11. Heistä vain kahdella tai kolmella on poliittista taustaa. Suurin osa kansliapäälliköistä ja muista johtavista virkamiehistä on sitoutumattomia. Vielä parikymmentä vuotta sitten sitoutumaton virkamies päällikkötehtävissä oli harvinaisuus. Sitoutumattomat virkamiehet ovat toki kulloisenkin hallituksen lojaaleja työjuhtia.

Ministerit ovat ainakin aluksi epäluuloisia ja epävarmoja asemastaan. He haluavat ympäröidä itsensä tutuilla ja uskollisilla tovereilla. 
Avustajia tarvitaan paitsi auttamaan ministeriä myös valvomaan ministeriön työtä. Varsinkin kokeneet valtiosihteerit ovat kullanarvoisia. He pystyvät pistämään virkamiehet kuriin. Hallituksen kielenkäytössä tätä kutsutaan nätillä sanaparilla: poliittinen ohjaus.

UUDEN hallituksen ohjelma toimii poliittisessa ohjauksessa oivana apuna. Ohjelma on kirjoitettu yksityiskohtaiseksi, jotta valtiosihteerit voivat käskyttää virkakuntaa sen perusteella. Pelkkä ohjaus ei silti riitä. Hallituksen pitää alkaa nimittää omia ihmisiä avautuville virkapaikoille.

Ennustan, että hallitus tekee jo ensi syksynä ensimmäisen painavan nimityspaketin. Sellainen voisi syntyä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolen korkeista viroista ja Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan paikasta, joka on tulossa sopivasti auki.

Hallitus kaavailee myös puoluetukeen kunnon korotusta ja aikoo perustaa erilaisia komiteoita suunnittelemaan suuria uudistuksia. Nämäkin hankkeet ovat tuttuja takavuosilta.

Kun hyvinvointivaltiota rakennettiin, tarvittiin vahvoja puolueita ja poliittista yhteisymmärrystä, joka usein löytyi komiteoiden valmistelutyössä. Tosin niissä tehtiin myös karmeita virheitä, jotka tulivat kalliiksi. Mietintöön kirjoitettu toimi käytännössä toisin kuin komiteassa oli kuviteltu.

Ei ole sattumaa, että Rinteen hallitus kaivaa esiin menneisyyden työkaluja. Kysymys on politiikan ennallistamisesta, paluusta hyvinvointivaltion rakentamisen kultaisiin päiviin.

Rinteen kunnianhimoinen – joskin julkilausumaton – tavoite on murtaa Suomessa pitkään vallinnut porvarillinen hegemonia. Hän haluaa vääntää rattia vasemmalle, mutta ilman virkakoneistoa valtio ei käänny. Niinpä koneistoa on pakko kovistella, jotta politiikkaa pystytään muuttamaan.

Kabinetin työ on vasta niin alussa, että on mahdotonta arvioida, kykeneekö se kääntämään politiikan suuntaa. Hallituksen punavihreä enemmistö lienee melko yksimielinen suurimmista uudistuksista. Keskusta joutuu kysymys kysymykseltä ratkaisemaan, mukautuuko puolue enemmistön tahtoon vai ryhtyykö panemaan vastaan.

Hallituksen ensimmäinen kesä on ministerien ja heidän avustajiensa elämässä parasta aikaa, vallan maistelua. Pitkästä raatamisesta on tullut palkinto. Voi luvata ja suunnitella tulevia suurtekoja. Äänestäjät ovat vielä armollisia. Tiedotusvälineet ovat tai ovat olevinaan ymmärtäväisiä.

Tästä kesästä kannattaa nauttia täysillä, jotta sen lempeyttä voi seuraavina vuosina muistella. Hallituskauden jatkuessa vallan ihanuus muuttuu vastuun kantamisen taakaksi. Vallan makuun tulee lisää karvautta.

Alustavaa matkaselvitystä Lontoo-Pariisi...

Minulta kysyttiin, mistä "keksimme" viime viikolla toteuttamamme lomamatkan. Pieni selvitys on siten paikallaan.

Takavuosina meistä jomman kumman täyttäessä ns. pyöreitä vuosikymmeniä suunnittelimme matkaa kahteen Euroopan suurkaupunkiin, Lontooseen ja Pariisiin, joissa molemmissa olimme jo aikaisemmin käyneet useita kertoja mm. Inter Rail matkojemme yhteydessä. Erityisesti meitä kiinnosti mennä Eurostar-junalla nopeasti/tehokkaasti Englannin kanaalin alitse.

Tiedustelin asiaa mm. Ikaalisten Matkatoimiston kautta. Sain vastauksen siihen aikaan, että heillä ei ole valitettavasti toivomaamme matkustusvaihtoehtoa. Jätimme silloin asian sikseen, varsinkin kun molemmissa suurkaupungeissa oli levotonta>pommiräjähdyksiä ja jatkuvia terroristiuhkia.

Vuosi sitten selailtuani em. matkatoimiston sivuja, huomasin, että toivomamme matkapalvelu oli ilmestynyt toteutukseen. 
Pari kuukautta sitten päätimme lähteä matkalle. Seuramatkalla tässä tapauksessa ei ollut erilaisia hotellivaihtoehtoja, mutta netistä saamamme informaatio muutoin vastasi pääsääntöisesti toiveitamme.

Niinpä varasimme matkan, matkareitti: Kemi-Helsinki-Lontoo- Pariisi-Helsinki- Kemi ...

Ikaalisten Matkatoimiston osuus oli tuo Helsinki-Lontoo-Pariisi ja Kemi-Helsinki-Kemi yhden yön hotellimajoituksineen varasimme Travellinkiltä netissä...

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Eräs Facebook-tekstini tänään lauantaina 27.07.2019...

Kirjoitin noin viikko sitten: Kaikesta huolimatta nyt on Suomesskin kesä ja siitä toivottavasti osaamme nauttia, emmekä narise:" Kun nyt on niin kuumaa!"
Minä pistän nyt kirjoittamiseen liittyvän aivoni osa-alueen "narikkaan". Ajankohtana 21.-27.07.2019 en kirjoita, kommentoi, lainaa, tms. yhtään mitään, mikäli maailmankirjat eivät aivan sekaisin mene/ole...

No niin ja hiukan lisäselvitystä edelliseen. Olin vaimoni kanssa lomamatkalla, matkareitti: Kemi-Helsinki-Lontoo- Pariisi-Helsinki- Kemi ...

Saattaa olla, että puran mielenkiintoista matkaamme pala palalta aina, kun siihen löytyy jokin sopiva sanallinen/asiallinen yhtymakohta.
Kun tuota kuumuutta meillä valitellaan päntiönään, totean, että Pariisissa oli torstaina 25.07.2019 televisioinformaation mukaan korkein lämpötila 43,6 astetta Celsiusta. Olimme koko päivän liikkeellä. Ilma oli samantasoista kuin huonosti lämmitetyssä saunassa. Hyvin selvisimme. Totesimme, että ei meillä aivan rapakunto sentään ole...

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Eräs Facebook-tekstini tänään...

Istuskellessamme hetki sitten päärakennuksen terassilla kahvittelemassa harakat alkoivat hätääntyen räksyttää. Pikkulinnuilla tuntui myös olevan hätä.
Syy paljastui välittömästi: Iso, ruskea-/keltakirjava lihava kissanlötkö meni kerrostalon vastaista aidanreunaa pitkin tontinkulmalle Pikkupuolen taakse.

Se on se sama kissa, mikä tässä tontillamme on vuosikausia silloin tällöin liikkunut.
Se saattaa olla myös osasyyllinen taannoiselle kirjoitukselleni:
Saatana, tontti täynnä kissanpaskaa. Tosin se julkaistiin paikallislehdessä otsikolla: Harmi kun kissat ovat kakkineet tointillemme - muistaakseni.
Se saattaa olla myös osasyyllinen ruohonleikkuun yhteydessä löytämillemme pikkulinnunraadoille.

Kun tiedän, että täällä veispuukkimaailmassa on niin sanottuja kissaihmisiä, kysyn:" Miten tällaiseen kulkukissaan pitää suhtautua?"
Luonnollisin ratkaisu asialle on se, että kissan omistaja pitää huolen kissastaan. Näin ei asian laita ole havaintojeni perusteella.
En ole toistaiseksi vaivautunut selvittämään=tekemään salapoliisityötä, kenen kyseinen kissa on - tuskin se kovin kaukaa tänne käyskentelee...
Hoitaako paikallinen eläinsuojeluyhdistys tämäntyyppisiä asioita?

No edellämainitusta huolimatta näyttää tulevan kaunis päivä - hyvä niin.

Otin uteliaisuuttani netistä hiukan kissainfoa:
Sisäkissa/Ulkoileva kissa
Tämän päivän kaupungistuvassa yhteiskunnassa kissa on hyvä lemmikki. Se viihtyy hyvin myös kerrostaloissa ja siitä on mukavasti seuraa niin yksin eläjälle kuin perheellisellekin.
Suomen eläinsuojelulain mukaan kissan on oltava 100% omistajansa hallinnassa.
Vapaana ulkoileva kissa ei sitä ole, puhumattakaan vaaroista, jotka vapaana liikkuvaa kissaa vaanivat : autot / koirat / muut kissat / pakkanen/ ilkeät ihmiset.
Omistaja joka antaa kissansa juosta vapaana ulkona myös muokkaa ihmisten käsityksiä ja saattaa saada aikaan kissanvihaajia. Kukaan ei pidä kissan kynnen jäljistä autonsa konepellillä, ja eihän mitään muutakaan eläintä laiteta ovesta yksin ulos. Kissa viihtyy hyvin täysin sisällä, se ei osaa kaivata mitään sellaista mihin se ei ole tottunut.
Vastuullinen kissanomistaja pitääkin kissansa vain sisällä, jos hänellä ei ole mahdollista ulkoiluttaa kissaa valjaissa tai rakentaa sille katollista tarhaa.

torstai 18. heinäkuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Meillä - minulla ja vaimollani  - on ollut pihatalkoot. Perinteisten aamutoimien jälkeen ryntäsimme pihalle.
Olen kävellyt ruohonleikkurin perässä aika tovin ja vaimoni on repinyt pensaiden juurilta ylimääräistä kasvustoa. Tuttuakin tutumpaa hommaa mökkiläiselle. 

Vaimoni siisti ruohonleikkurilla vielä etupihaa tätä kirjoittaessani. Normi eläkeläispäivä.

Kari Enqvistin kolumni: Ihminen tuskin muuttaa muille planeetoille, vaikka aika ajoin siitä haaveilee...

Hmmmmm - niinpä - asiallista tekstiä Kari Enqvistiltä taas kerran. 

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:

Kari Enqvistin kolumni: Ihminen tuskin muuttaa muille planeetoille, vaikka aika ajoin siitä haaveilee

Avaruuteen verrattuna etelänavalla on terassikeli. Ei siellä silti ole kiinteistökeskittymiä, kirjoittaa Kari Enqvist.
Kolumnit
Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018
Antti Haanpää
Viisikymmentä vuotta sitten, heinäkuun 20. päivä iltakymmeneltä Suomen aikaa, ihminen laskeutui ensimmäistä kertaa vieraalle taivaankappaleelle. Päivä oli sunnuntai. Helsingissä lämpötila oli 16 astetta ja sää poutainen, kuten koko maassa. Olin viidentoista vanha.
Apollo 11:a seurattiin Ylen Kuustudiossa herkeämättä ja suorana lähetyksenä. Tupakka savusi, kun herrajoukko kommentoi kravatit kaulassa laskeutumista ja Neil Armstrongin ensiaskelia. Innostus oli valtaisa sekä meillä että ympäri kehittynyttä maailmaa. Osa Kuustudion kommentaattoreista oli jopa riehaantunut riisumaan pikkutakkinsa.
Vaikka raketti oli amerikkalainen, saavutus tuntui koskevan koko ihmiskuntaa. Kyynisen nykyajan on ehkä vaikea ymmärtää, että tuolloin meillä vielä oli ihanteita.
Olimme varmoja, että todistimmetulevaisuutta livenä.Sitä oli odotettu, ja sen tiedettiin saapuvan pian. Maagisena vuosilukuna pidettiin vuosituhannen vaihdetta. Siitä alkaisi kokonainen uusi aikakausi.
Olihan Stanley Kubrickin kulttifilmikin nimeltään ”Avaruusseikkailu 2001”. Amerikkalainen piirrossarja ”Jetsonit” puolestaan kuvasi – tuolloin arveluni mukaan osuvasti – mitä oli odotettavissa: lentäviä autoja, robottipalvelijoita, yhdeksäntuntinen työviikko.
Nyt sanotaan: avaruuteen ei pidä mennä, ennen kuin ilmastonmuutos on torjuttu.
Tulevaisuus jäi tulematta. Ihmiskunta sai muuta ajateltavaa. Mutta nyt Kuu on jälleen tähtäimissä. Kaukaisuudessa väikkyy myös Mars.
Aika on kuitenkin toinen. Se on uhkien ja toivottomuuden aika. Elämää varjostaa ilmastonmuutos, joka kuihduttaa tulevaisuususkoa vanhan kunnon veteraani-argumentin hengessä.
Se kuului: mitään ei voi eikä saa tehdä, ennen kuin viimeisellä sotaveteraanilla on kaikki kunnossa.
Nyt sanotaan: avaruuteen ei pidä mennä, ennen kuin ilmastonmuutos on torjuttu.
Argumentin takana on kuvitelma, että kaikki asiat tapahtuvat sarjassa. Ensin suoritetaan yksi asia, ja vasta sen jälkeen toinen. Mutta oikeasti inhimillinen toiminta on aina rinnakkaista. Samanaikaisesti tapahtuu monta asiaa.
En pidä miehitettyä lentoa Kuuhun tai Marsiin suurena seikkailuna.
Nekin, jotka kantavat kiihkeää huolta ilmastosta, käyvät ravintoloissa, kuuntelevat musiikkia, tekevät lomamatkoja ja lapsia, vaikka tietävät kaiken tämän aktiviteetin olevan pahasta ja rahan poissa tärkeämmästä.
Avaruusmatkat ja ilmastonmuutoksen torjunta eivät ole keskenään poissulkevia.
Itse en pidä miehitettyä lentoa Kuuhun tai Marsiin suurena seikkailuna. En usko, että näemme niiden pinnalla koskaan merkittäviä siirtokuntia. Edes etelänavalle ei ole syntynyt kiinteistökeskittymiä tai teemapuistoja, ja mainittuihin taivaankappaleisiin verrattuna siellä sentään vallitsevat huolettomat terassikelit.
Avaruus on niin suuri ja vihamielinen, ettei sitä voi valloittaa.
Kun puhutaan avaruuden valloittamisesta, puhutaan mahdottomasta. Avaruus on niin suuri ja vihamielinen, ettei sitä voi valloittaa. En usko ihmisen matkaavan milloinkaan toisiin tähtiin. Tie on niin pitkä ja hankala, että se on varattu ainoastaan koneille.
Mutta kenties kuulennot ovat raivaamassa askelmerkkejä polulle, joka vielä yhdistää ihmiskuntaa.
1970-luvun loppupuolella innostuttiin hetkeksi avaruuteen rakennettavista keinomaailmoista. Suunnitelmia ja piirustuksia laadittiin aivan tosissaan. Yhdysvalloissa kongressi järjesti kuulemisia.
Miljoonat onnelliset eläisivät sylinterin pyörimisen simuloimassa painovoimassa.
Kuusta louhitusta materiaalista oli tarkoitus rakentaa jopa kymmenien kilometrien pituisia ja kilometrien levyisiä onttoja sylintereitä. Niiden sisälle pystytettäisiin kokonainen ekosysteemi. Sen aurinkoenergian ylläpitämässä pastoraalissa kymmenet miljoonat onnelliset eläisivät sylinterin pyörimisen simuloimassa painovoimassa. Tämä taivainen Nurmijärvi olisi kuin keskustapuolueen paratiisi.
Myös ajatus avaruuden siirtokunnista lässähti. Mutta kenties vain tilapäisesti.
Viisisataa vuotta sitten keisarillinen Kiina poltti valtaisan laivastonsa ja eristäytyi muusta maailmasta kahdeksi vuosisadaksi. Historian suuressa sinfoniassa kyseessä oli kuitenkin vain lyhyt välisoitto.
Kiinalaiset eivät nimittäin pystyneet pysyttelemään poissa maailman meriltä. Niinpä aavistan, ettei ihmiskuntakaan malta olla siirtymättä avaruuteen.
Jos vedän harteilleni oraakkelin viittani, minun on pakko ennustaa, että kuluvan vuosisadan aikana avaruussiirtokunnat palaavat vielä piirustuslaudoille.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.
Kolumnista voi keskustella 18.7. klo 16.00 asti.

Lue lisää:

Ihmisen ensimmäinen matka Kuuhun alkoi 50 vuotta sitten – astronautit varautuivat kuolemaan, presidentti Nixonilla oli muistopuhe valmiina
Riku Siivosen kolumni: Tulevaisuuden hyvä elämä on keinotekoista, mutta niin on nykyinenkin
Kari Enqvistin kolumni: Me suomalaiset olemme kaikki insinöörejä

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Missä olit silloin, kun...

Olen parin päivän aikana katsellut alla olevan ohjelmasarjan Ylen Areenalta. Vaikka aihe on tuttu, niin ohjelmasarjassa on monia uusia asiakokonaisuuksia.

Itse katselin em. tapahtumia Euran Kauttualla. Olin siihen maailman aikaan lomittamassa vuoromestareita A. Ahlström Oy:n Kauttuan hienopaperitehtaalla.

HISTORIA: KUUN VALLOITTAJAT

Maanantaisin klo 19.00, Yle TV1 - Yle Areena 89 pv

Ensimmäinen ihminen laskeutui Kuun kamaralle heinäkuussa 1969, mutta idea Kuun valloituksesta syntyi jo paljon aiemmin. Maailma oli jakaantunut itään ja länteen, mikä johti kilpajuoksuun Kuun valloituksesta. Kun amerikkalaiset lopulta astuivat Kuun pinnalle koko maailma seurasi tapahtumia television välityksellä. Kuusiosaisessa dokumenttisarjassa osin ennennäkemätön kuvamateriaali valaisee avaruusajan alkuvaiheita 50 vuoden takaa. Mukana ovat itseoikeutetusti avaruusajan pioneerit Buzz Aldrin, Frank Borman, Bill Anders, Sergei Hrustsov, Poppy Northcut ja Ed Dwight. (Chasing The Moon. Tuotanto: PBS. Yhdysvallat, 2018.)

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien ja kierrätyspisteen sekä kaupoillakäynnin jälkeen kotiin palattuani mietin, olisiko tämän päivä eläkeläistouhut tehty.
Työhuoneeni ikkunasta tosin näen, että nurmikon leikkaus odottaa, mutta sen vuoro on vasta huomenna.

Toisaalta nyt olisi havillista aikaa aloittaa hallussani olevien, omien tietokonekorppujen tutkiskelu uudella korpunlukuasemalla.
Korppuja on kieltämättä enemmän kuin laki sallii, sillä en ole niitä halunnut hävittää. Niissä on edellisen elämäni eli opetus- ja ammattijärjestötyön aikaisia asioita. Varmaan paljon sellaista, jota en äkikseltään edes muista...

Mutta senkin ehtii myöhemmin. Yritän orientoitua nyt vaan kesäpäivän olemiseen.

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Pikakäynti Kemin Selkäsaaressa tänään

Päätimme lähteä käymään Selkäsaaressa. Näin teimme. Perinteisten aamutoimien jälkeen ajelimme Lidlin kautta Hahtisaareen. 
Pilvinen aamu, joka päivällä muuttui aurinkoiseksi. Heikkoa tuulta, vesi aika alhaalla, mutta rantautuminen sujui asiallisesti.

Mökille päästyämme istahdimme pihaterassilla hetken aikaa. Tänään ei ollut työtavoitteita ollenkaan. 
Vaimoni pisti tulen tuvan uuniin ja kasteli kivi-istutuksia. Minä otin parikymmentä valokuvaa mökistä ja ympäristöstä - myös niistä "kahen kuution puista". Testasin Canon-digikameraa.

Superloukussa oli iso myyrä täynnä muurahaisia. Kannoin "saaliin" kompostikasaan käsin koskematta ja pistin loukun uudestaan pyytämään.

Minä haloin muutaman puun, klapit ladoin puukatokseen. Muutama puu on vielä jäljellä. Niiden koko alkaa olla sitä luokkaa, että voi olla kiilalle käyttöä. 

Molemmista lähinaapureista alkoi kuulua työn ääniä.

Linnunpöntöillä oli hiljaista. Kahvittelun jälkeen, teimme lähtöä. Vesi oli jotakuinkin samalla tasolla kuin tullessamme. Mukava fiilistellä alkumatkassa soutamalla.

Oli mukava saaressakäynti taas kerran, vaikka se oli todellinen pikakäynti, kaiken kaikkiaan rapiat neljä tuntia...


maanantai 15. heinäkuuta 2019

Tulipa sekin kokeiltua...

Tulipa sekin kokeiltua. Mikä? Maistaa ensimmäistä kertaa viime aikoina paljon mainostettua ruokatuotetta.
Kesävieraamme jäljiltä oli jääkaapissa pari  nyhtökaura-hampurilaispihviä. Vaimoni laittoi ne meille iltapalaksi perinteisten perunoiden ja muiden tykötarpeiden lisukkeeksi.

Yritin päästä kiinni tuotteen makuun, mahdolliseen makunautintoon. Yritykseksi se jäi. "Kilttinä poikana" söin kyllä lautasen tyhjäksi mutta...

Tutkin pakkauksen tuoteselostusta: Aineosat/ravintosisältö oli kyllä ihan ymmärrettävässä muodossa.
Yllättävän paljon oli eri aineosia, ei ihme että tuotteen makuun ei päässyt kiinni.

En lähde asialla irrottelemaan enemmälti, mutta totean, että itse pitäydyn kunnon eläinpihvien osa-alueella jatkossa.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Mitä tänään sunnuntaina 14.07.2019 tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen panin työhaalarin päälle. Menin varastorakennuksen päätyyn, otin uuden vesiletkun ja kastelukärryn ja valmistauduin täyttämään kaksi muovitynnyriä vettä.
Sen tein ja samalla kastelin "sumusuihkulla" pienen perunapeltomme, ryytimaamme, marjapensaat ja vaimoni kasvattamat, useat kukkaistutukset.

Sain eilen kuulla, että Paavonkarin venesatamassa maissa olevan Projektiveneemme sinisen pressun oli tuuli taas repinyt hiukan sivuun.
Lähdimme peittelemään veneen, otimme mukaan kaksi autonrengasta, joilla perille päästyämme virittelimme uuden pressukiinnityksen.

Ihmettelen edelleenkin, että Projektiveneemme ja siihen liittyvä klassikkomoottori eli 2-sylinterin Wickström eivät mene kaupaksi.

Toki viime aikoina on ollut pieniä "vakavaa kevyempiä" viritelmiä asian suhteen, toivottavasti ne johtavat myönteiseen lopputulokseen. Psyykkaan itseäni sanonnalla: Aika tavaran kaupittee...

Toistaiseksi en ole saanut Haukkarin Kainuunkadulle ensimmäistäkään henkilöä latselemaan Projektiveneen kuvia. Sehän ei maksa mitään...

Niin - teimme Rytikarissa sightseeing-ajelun. Kerroin vaimolleni, että tuossa ja tuossa on muun muassa 1. kerroksen kolmio myytävänä Etuovi Kemi-sivuilla.

Kotiin tultuamme oli mukava istuskella aurinkoisella päärakennuksen terassilla kahvilla. Seurasimme harakkaperheemme touhuja. "Peräkammarin poika" kävi kärkkymässä/tutkailemassa mahdollisia herkkupaloja Käräjäkivien keskellä olevan Elämän Purje-taideteoksen huipulla...  

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Iltapäiväongella tänään ja vähän muutakin...

Päätin lähteä istumaan ongelle puolen päivän jälkeen. Hain maakellarista "korkatun" Master-ostomatopurkin, hain Hahtisaaren Nesteeltä pari vitosen kanisteria bensiiniä ja ajelin Hahtisaaren venesatamaan.

Tuttu kuvio: Ajelin Hahtisaaresta Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueelle tällä kerralla jotakuinkin Kojukallion Ajokseen suuntautuvalle väylälle. Puuskittainen pohjoistuuli vei venettä rannan suuntaan.
Tuskin olin perämoottorin sammuttanut, kun viereen ilmestyi taas tuttu seuraajani - lokki. Myöhemmin toinen ja kolmaskin...

Tutut pyyntivälineet olivat vedessä, tällä kerralla kaksi jigionkea. Hiljaista oli, ainoastaan kolme ahventa ensimmäisellä vapaaliu-ulla.
Toistin kuvion. Sitten pistin ankkurin veteen taas kerran "keskelle ei mitään". Välittömästi iski särkipilkkiin pieni särki. Ostomadoista meni ainoastaan pari - kolme - hyvä niin. Ne kyllä toimivat...

Särjen käsittelin tuttuun tyylini. Pistin särkeä koukkuihin. Ahventa tuli, mutta koko oli pienenlaista. Tuttu asia, muutama vähän isompi kopsahti veneen reunaan ja takaisin mereen...
Pienimmät heittelin takaisin mereen, sillä olin saanut ne ylös viottamatta niitä. 
Loppujen lopuksi ns. särkipilkki toimi taas parhaiten. Toki jokaisella pyyntivälineellä tuli jotakin.

Sisäsatamasta alkoi kuulua musiikin jytkettä.

Olipa kertakaikkiaan puuskittainen tuuli, joka keinutti venettä aika-ajoin reippaasti. Merellä oli veneitä liikenteessä runsaasti. Leila-laivakin ehti käydä "istuntoni aikana" kaksi kertaa Laitakarissa.
Ongella istuessani kävin läpi jotakuinkin kaikki tärkeimmät meidän - minun ja vaimoni - lähipiiriin liittyvät asiat. 

Ajattelin kaataa isosta ämpäristä kaikki ahvenet takaisin mereen, mutta otin ne mukaan kuitenkin...

Tutut seuralaiset - kolme lokkia - saivat pieniä ahvenia. Yhdestä ahvenesta tuli kova tappelu, lokit lensivät äkkisyöksyjä tehden Selkäsaaren pohjoisrannan hietikolle syömään.

Tätä kirjoittaessani, kalat on perattu, perkeet matopellossa ja kalat pakastimessa. 

Kaiken kaikkiaan hyvä merelläpistäytyminen. Arvelen, että lähimmän kahden viikon aikana en lähde ongelle. Kukaties seuraavan kerran vasta elokuun alussa.

Niin - etelän kesävieraamme, Lauri, joka on majaillut Akkunusjokivarressa toisten isovanhempien mökillä, lähtee huomenna päiväjunalla Helsinkiin.

Ja toinen satunnainen kesävieraamme, Veera käy keikoilla ja majailee Pikkupuolellamme silloin tällöin...



torstai 11. heinäkuuta 2019

Ennen oli toisin...

Kyllä - ennen oli toisin, sillä Kemissäkin saattoi mennä matkatoimistoon keskustelemaan toimiston asiantuntijan kanssa kaikista matkavarauksiin liittyvistä asioista face to face... 

Sai henkilökohtaista asiantuntijapalvelua siltä istumalta.

Nyt jos olet suunnittelemassa matkaa, saat istua tietokoneen/näyttöruudun ääressä aika tovin saadaksesi pienen(kin) asian toimitetuksi. 

Edelliseen täydennystä:
Löysinhän minäkin seuraavaa: Meri-Lapin Matkatoimisto - Sealapland Travel Agency Ltd
Kauppakatu 29, 94100 KEMI
Tel: +358 (0)10 422 5590 ja +358 (0)10 422 5591
Telefax: +358 (0)16 259 667

matkatoimisto@sealapland.com

Tuossa alkumuistelussa muistelin niitä tuttuja henkilöitä, joiden kanssa asiat hoituivat...

Selkäsaaressa tänään...

Päätimme eilen lähteä käymään Selkäsaaressa. Näin teimme. Perinteisten aamutoimien jälkeen ajelimme Lidlin kautta Hahtisaareen. Tommin pakettiauto oli parkissa, joten Katariina ja Tommi olivat saaressa.
Pilvinen aamu, joka päivällä muuttui aurinkoiseksi. Heikkoa tuulta, vesi aika alhaalla, mutta rantautuminen sujui asiallisesti.

Huomasimme rantahietikolla poikkeuksellisen paljon jälkiä. Rantahietikko oli täysin myllätty. Arvelimme jäljistä ja papanoista, että kaurislauma oli käynyt paikalla ensimmäistä kertaa. Kyllä - sen kotiin tultuamme netistä tarkistimme...

Mökille päästyämme istahdimme pihaterassilla hetken aikaa. Maistelimme hiukan kuohuviintä, siihen oli aihetta.

Oikeastaan tänään ei ollut työtavoitteita ollenkaan. Pistimme tulet tuvan uuniin ja tulistelupaikan ison betonirenkaan sisälle.
Polttelimme vanhaa roskapuuta ja oksia. Vaimoni siisti hiukan etupihaa, kasteli erityisesti viime kerralla istuttamiaan tyrnitaimia. Mielenkiintoista seurata lähtevätkö ne kasvamaan ja nimenomaan marjoja tuottamaan.
Minä haloin muutaman puun, klapit ladottiin puukatokseen. Jäljellejääneiden puiden koko alkaa olla sitä luokkaa, että voi olla kiilalle käyttöä. 

Terassilla välipalaa haukatessamme seurasimme taas läheisen linnunpöntön asukkaiden touhuja. Yhdestä pöntöstä oli porukka häipynyt.
Kaksi hiirihaukkaa lenteli lähialueella. Korppeja ei tällä kerralla näkynyt eikä kuulunut.

Myyrä kukaties kaksikin näytti touhuavan vaimoni kivirakennelmien ja pihaterassin väliä. Saatan kertoa niistä jatkossa lisää...

Tyhjensimme/puhdistimme toisen sadevesitynnyrin. Vaimoni teki entisaikaisen "kansiviritelmän" kankaasta. Ei tarvitse jatkossa miettiä veden sopivuutta saunavedeksi...

Kävin lähimaastossa sauvakävelyllä. Omalla alueella ja Luoteislaiturinpolun tulevaisuuden "aukolla" pohdiskelin lähitulevaisuuden maisemanhoidollisia toimenpiteitä. Upeaa metsää. 
Ajatuksissa halailin taas entisen oppilaani mainitsemia "kahen kuution puita" - vanhoja kuusia...

Naapuriinkin oli tullut väkeä. Työtä tuntuu heilläkin riittävän, sillä hetikohta moottorisaha pärähti käyntiin.

Teimme lähtöä. Vesi oli jotakuinkin samalla tasolla kuin aamulla. Mukava fiilistellä alkumatkassa soutamalla.

Oli mukava saaressakäynti taas kerran.

Edelliseen lisäys:

Lammasfarmari Satu Peltonen ilmoitti, että häneltä on ollut lampaita karussa. Lampaita mekin aluksi pohdiskelimme. Mutta lampaat ovat toisessa päässä saarta eli yli 4 km etäisyydellä ja aidattuina, joten emme pitäneet sitä mahdollisena. Toki myös ihmettelimme, mistä noita kauriita olisi saareen yhtäkkiä ilmestynyt. 

Toivottavasti lampaat löytyvät ja ettei saarelaiset niihin hermostu...



keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...


Päivällä Posti toi Suomen Monetalta pienen paketin/pahvikotelon, jonka sisällä oli mitali, infoa ja lasku. 

Olin aiemmin tilannut "ilmaislähetyksen" liittyen Suomen jääkiekkojoukkueen MM-menestykseen, joten siltä osin asia ok.
Muistan, että minua "puhelimitse pommitettiin" alla olevasta asiasta, mutta ilmoitin ehdottomasti, että asia ei minua kiinnosta.

Siksi lähetin infoa Suomen Monetalle, josta tuli kopio minulle:

Tämä on kopio viestistä, jonka olet lähettänyt käyttäjälle Suomen Moneta sivuston kautta 

Posti toi tänään "Mörkömitalin", jota mielestäni en ole tilannut tai sitten olen epähuomiossa täpännyt väärää kohtaa. 
Pistin laskun 14,90 euroa maksuun 15.07.2019. Asiakasnumero xxx xxxx xxx Laskun numero xxxx xxxx 

Nyt tämä riittää! Poistatte minut välittömästi lähetyslistoiltanne, jotta vältyn tulevaisuudessa turhilta harmeilta ja rahankuluilta. En halua saada tuotteistanne enää sähköpostiviestejä - kiitos.

Niin - alan pikkuhiljaa poistella tämäntyyppisiä turhuuksia. Niitä ilman voi ihan mukavasti elää jatkossa...

Niin ja päivän helmi: Ystäväni Tervaharjun Puukeisari/Harrastemaanviljelysneuvos tuli kyläilemään.
Kävimme "tonttimme kulmalla tiluksilla". Pieni perunapeltomme oli vieraamme mielestä parempi kuin hänellä Tervaharjulla. "Voitko toistaa sanomasi?" sanoin...


tiistai 9. heinäkuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Aamukahvia juodessamme päärakennuksen terassilla ympäristö oli poikkeuksellisen hiljainen. Näytti siltä, että ainakin toisesta linnunpöntöstä poikaset olivat lähteneet. Tosin emolinnut kävivät vielä pöntöllä. Toisen pöntön luona taisi olla täysi ruokkimistouhu käynnissä.
Yhtäkkiä mustarastas tepasteli nurmikon poikki. Eipä sellaista ole näillä kulmilla kovin usein aikaisemmin havaittu. Kohta alkoi harakkaperheen räksytys, joten se siitä hiljaisuudesta...

Vaimoni lähti ruokakauppaan ja minä vedenkärräykseen Pikkupuolen tynnyriltä tontin kulmalle perunapellon vieressä olevaan tynnyriin. Saattaa olla, että kasteluvettä vielä tarvitaan, kunhan nuo ilat lämpenevät.

Sisälle tultuani talomme eteen pysähtyi tuttu auto, josta nousi nuorimies pieni reppu selässä. 
Pojanpoikamme Lauri oli tullut eilen Helsingistä ja oleilee Akkunusjoen varrella olevassa kesämökissä toisten isovanhempiensa kanssa.

Vaihdoimme alustavat kuulumiset vaimoani/mummoa odotellessamme kaupoilta...

Hetki sitten vaimoni lähti kesävieraamme kanssa kaupungille asioille. Puhuivat myös Lumilinnassa käynnistä. 
Arpoivat, millä autolla lähtään, arpa osui kesäutoomme eli Volkkariin. Se on ollut mieluinen auto lastenlapsillemme...

Mentyäni istuskelemaan päärakennuksen terassikeinuun sain kokea tutun koiranhaukkumisjatkumon.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että läheisyydessämme on yli kymmenen koiraa. Saattaa olla, että lukumäärä lähentelee kahtakymmentä.

No joka tapauksessa hetki sitten kerrostalon pihassa yksi koira haukahti, sitten samassa pihassa toinen, naapuritontilla kolmas, neljäs, viides, toisella naapuritontilla kuudes, jossain kauempana seitsemäs, kahdeksas, jne. ... .
Kommunikointi-/viestintäketju toimi erinomaisesti, mitä lie viestittivät. Kumma kyllä tuo tämänkertainen räksyttäminen ei edes ärsyttänyt, siihen on vuosien saatossa toki jo tottunut...

Niin - Tommi peruutti pakettiautonsa toiseen liittymäämme. Alkoi aukoa pahvilaatikoita. Harrikkaan uusia osia, muoviosat menevät kuulemma maalaukseen. Vaihdoimme muutaman sanan ajankohtaisita asioista, mm. Kalkkinokan rivitaloasunnon myynnistä, Projektiveneesäkin ja loma-asioistakin...


maanantai 8. heinäkuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Hetki sitten tuulisella mutta aurinkoisella päärakennuksen terassilla istuskellessani aamukahvilla pohdiskelin tonttimme puuhistoriaa.
Asia kävi mielessä mm. eilisestä, jolloin katselin Kemin kaupungin erinomaisilta korisivuilta Karttapalvelut-osa-alueen ortokuvia.

Tällä tontilla on aiemmin ollut - ne minäkin muistan - iso kuusi, iso koivu ja tavallaan tontinrajoilla pihlajia. 

Vanhempani, lähinnä äitini istutti 1950-luvulla, kun Kainuunkatu tehtiin, mäntyjä, tuloliittymän varrelle koivuja/koivukujan ja orapihlaja-aidan kadun puolelle suojaksi - tavallaan raja-aidaksi. 
Hän istutti myös toiselle rajalle lisäksi kuusen, pari koivua ja keskemmälle vaahteran ja hopeakuusen. 
Sen aikainen maa-alueemme, tonttimme oli lähes puoliksi perunapeltona ja niittynä...

Mitä edellä mainituista on tänään jäljellä? 

Entisellä perunapellollamme ja niityllämme on kahden perheen kytketty omakotitalo. 

Männyt on jouduttu kaatamaan samoin kuin tuloliittymän koivut yhtä lukuunottamatta. Pihlajat rajoilta on poistettu, mutta niitä on kuusi rypästä muualla. Kerrostalon puolella on iso kuusi ja toinen koivurypäs. Vaahtera uusiutuneena on jäljellä sekä hopeakuusi, mikä alkaa olla kohtuuttoman korkea. Isolle kuuselle ja hopeakuuselle on kaatolupa vuoteen 2020 saakka. Orapihja-aita on luonnollisesti useaan kertaan uusiutuneena jäljellä.

Viimeksi mainittua tänään hiukan tuunaan, leikkaan...

Me olemme takaisin Kemiin tultuamme istuttaneet tontille Logokuuset ja Joulukuusimetsän sekä yhden kuusen kerrostalon puoleiselle sivulle. Joulukuusimetsästä on enää kolmestatoista viisi kuusta jäljellä varastorakennuksemme päädyssä. Yhden uuden koivun ja  vaahteran olemme antaneet kasvaa kerrostalon puoleiselle sivulle...
Olemme istuttaneet vuoristomäntyjä, joita on tällä hetkellä neljässä paikassa.

Tontilla on ollut myös tuomipuita, joita olemme vuosikymmenien saatossa kaataneet. Tontin perimmäisessä nurkassa, Pikkupuolen takana tuomet ovat taas työntymässä esiin.

Luonnollisesti erilaisia pensaita - syreeni- ja ruusupensaita - on myös tontille istutettu, tärkeimmät marjapensaita. Niitä on tosin ollut tontilla aikaisemminkin.

Miksi tämänkin kirjoitin? 

Siksi, että - nöyryyttä ja kiitollisuutta tuntien - aistisimme, miten voimakasta loppujen lopuksi kasvien, erityisesti puiden kasvu on näilläkin leveysasteilla. Minä pidän puista, olen aina pitänyt...






sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Suhtautuminen vanhuksiin pahimmillaan...

Suhtautuminen vanhuksiin pahimmillaan...

Kävipä hetki sitten mielessä suomalaisen aivotutkija Matti Bergströmin ja toimittaja Eero Silvastin erinomainen, 5-osaisen sarjan, TV 2:ssa kauan sitten. Tallensin em. osat VHS-kaseteille. Jokaisessa sarjassa oli oma teema ja ne suorastaan tihkuivat mielenkiintoisia asiakokonaisuuksia.

Eräässä em. TV-sarjassa Matti Bergström puhui käsitteestä kuoleman spiraali. Kuoleman spiraalilla hän tarjoitti ikääntyvän, vanhan ihmisen olemusta viimeisinä elinvuosinaan. Hän toi esiin, miten vähäpätöinenkin asia; pieni kolhaisu, loukkaantuminen, kaatuminen, tulehdus, jne. saattaa käynnistää tapahtumaketjun, joka pahimmassa tapauksessa johtaa potilaan kuolemaan. Kuoleman spiraali on armoton, yllättävä. Sen olen itse hyvin läheltä nähnyt muutama vuosi sitten.
Toisaalta suhtautuminen vanhuksiin on puhututtanut meitä suomalaisiakin viime aikoina ja suhtautuminen on valitettavan usein huolestuttavaa, ihmisarvoa alentavaa. 
Eräässä em. TV-sarjan jaksossa Matti Bergström puhuu primitiivisten heimojen suhtautumisesta vanhuksiin. Vanhat ihmiset saavat olla muiden joukossa, mutta heidän läpi katsotaan. Ikäänkuin heitä ei ole olemassa, he ovat arvottomia.

En väitä, että Suomessa olemme näin pitkällä, mutta merkkejä siitä on jo olemassa. Nyt on suhtautumista luvattu reivata uuteen suuntaan. Ken elää, hän näkee...



Kemin Ajoksessa ja Selkäsaaressa tänään...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdimme Ajokseen. Miksi ihmeessä Ajokseen?

No siksi, että meillä oli vahva mielikuva, että Ajoksen luotsiaseman läheisyydessä on valtavasti tyrnipensaita.

Mielikuva oli oikea, mutta Luotsiaseman lähialuetta oli osittain aidattu. Ajattelin ensin mennä kysymään asemalta, voiko tyrnipensaita/taimia ottaa, mutta vaimoni toivomuksesta luovuin ajatuksesta. 
Pysäköimme yleiselle tielle automme, otimme kaksi isoa muovikassia, lapion ja kunnon käsineet mukaan ja astelimme aidan vartta kaivuuhommiin.
Takaisin tielle tultuamme punainen pakettiauto teki lenkin tarkistamassa, millä asialla olemme ja mitätä puuhaamme. Ilmeisesti muutaman tyrnitaimen kaivaminen ja törröttäminen kasseista ei aiheuttanut toimenpiteitä. Olin jo tosin valmistautunut "koottuihin selityksiin". Niitä ei tarvittu ja hyvä niin...

Pilvinen aamu/päivä, heikkoa tuulta ja ajelimme reippaasti Selkäsaaren pohjoispäätyyn tuttuun poukamaan.
Vedenpinta oli normaalitasoa, joten rantautuminen sujui asiallisesti.

Mökille päästyämme vaimoni alkoi tyrnitaimien istukseen rakentamalleen kivikkoalueelle ja minä päätin pilkkoa muutaman kuusipölkyn.

Kahden tontin/mökin rajanaapurimme näkyivät ja kuuluivat olevan heti aamusta täydessä työn touhussa. Moottorisaha pärähti käyntiin tämän tästä ja vasaran naputusta siinä välissä...

Terassilla kahvitellessamme seurasimme taas läheisten linnunpönttöjen asukkaiden touhuja. Liikettä on edelleenkin. Kaksi hiirihaukkaa lenteli lähialueella. Korppeja äänteli jossain kauempana.
Sanoin vaimolleni, että seuraavalla kerralla varaamme kuohuviintä ja/tai valko-/punaviintä. Olemme varmasti sen ansainneet...

Teimme lähtöä, sillä tällä kerralla olimme päättäneet vain käväistä hoitamassa em. tyrni-istutuksen.

Jos aikanaan niin ikävästi käy, että tämän aamun pienaherrus menee hukkaan=tyrnit eivät lähde kasvamaan/pysy "hengissä", tilaamme jostain etelän puutarhasta uudet varmistellen myös sen, että saamme hede- ja emitaimet.

Oli mukava saaressakäynti taas kerran, ajaa Kemin keskustan läpi ja kääntää auto kotipihalle Haukkarin Kainuunkadulla...





lauantai 6. heinäkuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen sovimme, että tänään emme tee yhtään mitään. No tosin kahvittelun yhteydessä keskustelimme saaritontin uusista mahdollisuuksista. Siihen liittyvänä netistäkin katselimme eri vaihtoehtoja, kysymys on lähinnä uusista istutuksista...

Kävimme kaupoilla Kemin keskustassa. Tokmannilla käydessämme pääsin keskustelemaan taas kerran projektiveneestämme ja klassikkomoottorista. Keskustelukumppani oli selkeästi asiaa tykönään pohdiskellut.

Kävimme myös sisäsatamassa, jossa oli juuri käynnistymässä KemiRun. Matkana 9 km ja lähtölaukaus tapahtui klo 13:00. 
Kuuluttajan mukaan osallistujia oli toistasataa, monenkirjavaa joukkoa näytti olevan. Päätavoite lienee rento yhdessäolo eikä verenmaku suussa raivokas kilpailu...


Illansuu menikin sitten naisten MM-pronssiottelua Englanti-Ruotsi seuratessa. Kerrankin Veikkauksen Tulosveto osui kohdalleen eli lopputulos 1-2 mutta panokeseni minimaalinen ja kerroinkin aika vaatimaton - hyvä kuitenkin edes vähäinen voitto...