maanantai 29. huhtikuuta 2019

Mitä tänään tähän asti > täysi työpäivä...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdimme pistäytymään Karjalahden Prismassa. 
Minä vein pullot kierrätykseen/hain hiukan uutta tilalle ja vaimoni käväisi ruokaostoksilla.

Sieltä ajoimme keskustaan, jossa veimme lastenlastemme - Veeran ja Annan - taideteoksia Artei Galleriaan kehystettäviksi. 
Sisäsataman kautta ajettuamme totesimme jäiden pehmenevän vauhdilla. Kuulimme, että joku hurja oli vielä ollut pilkillä - voi järjen valo...

Kotiin tultuamme pistin työvaatteet päälle ja kumisaappaat jalkaan. Edessä oli työrupeama tontin kulmalla kompostin tyhjennyksessä. Saattaa olla, että jatkan sitä vielä myöhäisemmässä vaiheessa.

Edellisen tehtyäni korjasin hiukan tonttimme ja kerrotalon välistä puuaitaa. Yksi aitaelementti oli tipahtanut paikoiltaan ilmeisesti lumikoneen töytäisystä tai huolimattomasta peruutuksesta. Uusin myös kolme pystylautaa. 
Muistutettakoon, että aita kaiken kaikkiaan on noin 35 vuotta vanha, Sen runko on AITAKI-laatutuotteen tuotosta nimenomaan tolppajalustojen ja pystytolppien osalta. Aitaelementtien kannattimet ovat eräänlaisia prototyyppejä. 
Niitä ei ole muualla käytetty, sillä myöhemmin siirryttiin ruostumattomasta teräksestä tehtyihin lankakannattamiin. 

Edellisen hoidettuani soitin lähinaapurille, josko hän tulisi pistäytymään niin sovitaan pienistä puuhommista ja pellon kääntämisestä. Hän tuli ja hommat sovittiin. Peräkärry on valmiina tuttuihin kevään koitoksiin.

Tässäpä aluksi...

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Ukrainan vastavalittu presidentti näpäytti Putinia: ”Me tarjoamme Ukrainan kansalaisuuden kaikille autoritaarisista hallinnoista kärsiville”

Hmmmmm - niinpä - mielenkiintoista seurata, miten sanallinen mittelö etenee...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Ulkomaat

Ukrainan vastavalittu presidentti näpäytti Putinia: ”Me tarjoamme Ukrainan kansalaisuuden kaikille autoritaarisista hallinnoista kärsiville”

Putin oli sanonut lauantaina Moskovassa, että Venäjä harkitsee passiensa myöntämistä kaikille ukrainalaisille.

UKRAINAN vastavalittu presidentti Volodymyr Zelensky on vastannut samalla mitalla Venäjän presidentin Vladimir Putinin tarjoukseen myöntää ukrainalaisille Venäjän passeja.

Putin sanoi lauantaina Moskovassa, että Venäjä harkitsee passiensa myöntämistä kaikille ukrainalaisille. Aiemmin tällä viikolla kerrottiin, että Venäjä on jo helpottanut kansalaisuuden myöntämistä Ukrainan itäisten separatistialueiden Luhanskin ja Donetskin asukkaille.

Zelensky vaati tuoreeltaan kansainvälistä yhteisöä lisäämään Venäjän-vastaisia pakotteita.

NYT Zelensky sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan, että Putinin on turha odottaa, että kovin moni ukrainalainen tarttuisi hänen tarjoukseensa.
”Ukraina on erilainen erityisesti siinä, että meillä ukrainalaisilla on maassamme sananvapaus, vapaa media ja internet”, Zelensky sanoi Reutersin mukaan Facebookissa.

”Me tarjoamme Ukrainan kansalaisuuden kaikkien kansojen edustajille, jotka kärsivät autoritaaristen ja korruptoituneiden hallintojen takia. Ennen kaikkea venäläisille, jotka kärsivät todennäköisesti nyt eniten”, hän lisäsi.

UKRAINAN hallituksen ja Venäjän tukemien kapinallisten taistelut Itä-Ukrainassa ovat jatkuneet vuodesta 2014. Taisteluissa on kuollut 13 000 ihmistä.

Putin sanoi lauantaina myös, että hän haluaa tietää Zelenskyn kannan Itä-Ukrainan konfliktiin.

Zelensky sanoi olevansa valmis keskustelemaan. Hän varoitti kuitenkin Venäjää puhumasta Ukrainalle ja ukrainalaisille ”uhkausten ja sotilaallisen ja taloudellisen painostuksen kielellä”.

”Omalta puoleltamme olemme valmiita keskustelemaan uusista edellytyksistä Ukrainan ja Venäjän rinnakkaiselolle”, hän kirjoitti Reutersin mukaan.
Välien normalisoitumisen edellytys on Zelenskyn mukaan kuitenkin Venäjän täydellinen vetäytyminen sekä Itä-Ukrainasta että Krimiltä.

41-VUOTIAS Zelensky valittiin toissa viikolla presidentiksi 73 prosentin ääniosuudella. Hän on koomikko ja näyttelijä, jolla ei ole poliittista kokemusta.

Zelensky on aiemmin luvannut käynnistää uudelleen rauhanneuvottelut kapinallisten ja Venäjän kanssa.

Zelenskyn poliittisista ajatuksista ei ole juurikaan tietoa. Uusi presidentti on yhtäältä sanonut jatkavansa edeltäjänsä Eurooppa-myönteisellä linjalla, mutta on toisaalta myös sanonut haluavansa parantaa suhteita Venäjään.

Rinteen kysymykset eduskuntaryhmille...

Hallitustunnustelijan, SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen puoluetoveriensa/avustajiensa kanssa laatimat kysymykset eduskuntaryhmille ovat aika kattavat mutta kuitenkin - näin maallikon silmin - osittain ympäripyöreät.
Yksitoista kysymyskohtaa, osittain A-,B-,C- jopa D-alakohtineen ovat kaikesta huolimatta mielenkiintoisia.

Mielestäni kysymykset 9, 10 ja 11 ovat loppujen lopuksi ratkaisevat. Ratkaisevin ehkä kysymys 11.


Mikäli siihen vastataan avoimesti ja rehellisesti, se ratkaiseen kaiken...

Niin - kysymysten 1-8 vastaukset eri alakohtineen voi jättää tekoälypohjaisen robotin analysoitaviksi. 

Kaikesta huolimatta elämme mielenkiintoisia aikoja.

Kemin kaupunginteatterin esitys Velka tullimakasiinilla viime perjantaina illalla...

Kävimme katsomassa Kemin kaupunginteatterin esityksen Velka tullimakasiinilla viime perjantaina illalla. Esitteessä todetaan paikallinen selviytymistarina vuodelta 1918. Sitä se oli...

On pakko todeta, että on ihailtavaa katsoa Kemin kaupunginteatteri toimintaa tämänhetken, erittäin vaikeissa olosuhteissa.
Erityisesti näyttelijöiden paneutuminen oli - näin maallikon silmin - ansiokasta, vaikka tämän illan näytöksessä ei ollut kuin viitisentoista katsojaa.

Näytelmän aihe oli tärkeä, josta oli löydettävissä sopivasti paikallisia faktoja. Näytelmä kiinnosti meitä senkin vuoksi, että Selkäsaaren pohjoispäähän kivirakalle/pirunpellolle pystytettiin viime syksynä vuonna 1918 saarella teloitettujan punaisten muistomerkki. Muistomerkki on lähellä saarimökkiämme.

Näytelmän jälkeinen tunnelataus purkautui minun osalta kotona kahvikupin ääressä.
"Ei koskaan enää tällaista järjettömyyttä!" ajattelin, vaikka tiedän, että äärimmäisissä olosuhteissa ihmiset käyttäytyvät tänäkin päivänä typerän vihamielisesti toisiaan kohtaan... 

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen ajattelin tänään pitää vapaapäivän pihahommista. Saapa nähdä, onnistunko ajatuksissani...

No joka tapauksessa tein vaimoni kanssa pitkästä aikaa pienen kävelylenkin. Itse vaihdoin talvikengät lenkkareihin ja pistin kävelysauvoihin kumitötsät kärkiin.
Ajattelimme ensin mennä Kraaseliin, mutta tuuli puhalsi niin kylmästi, että käännyimme kävelemään moottoritien vartta kotiinpäin.

Paljon oli maassa kauriinjälkiä, pensaistoissa pikkulintuja ja tien vierästä lehahti lentoon joku iso kanalintukin. Istutetuista männyistä suurin osa näytti olevan latvaviallisia - nimenomaan pienimmät... 

Möylyntien päätyyn päästyämme näimme keski-ikäisen mieshenkilön jakavan luettavaa postilaatikkoihin.
Kainuunkadulle käännyttyämme kyseinen mieshenkilö kysäisi, otammeko luettavaa. Totesin, että luettavaa on nykyään liiankin kanssa, mutta eipä tuo lisä ole pahitteeksi. Hän tyrkkäsi käteeni Työkansan Sanomat-lehden.

Päärakennuksen terassilla kahvittelun yhteydessä lueskelin hetki sitten em. lehteä. Olen niitä lueskellut aikaisemminkin ja aina tulee tunne, että lehden artikkeleissa ei pääsääntöisesti eletä tässä maailmassa.

Niin - niinhän siinä sitten kävi, että menin vähäksi aikaa pihalle suunnittelemaan lähitulevaa. Muun muassa puiden ja pensaiden karsimista ja siteeksi lumien hajottamista tontin reuna-aluilta.
Perunapellon/ryytimaan alueella ollessani en malttanut pistolapiolla kokeilla, löytyykö matoja.
Kyllä ja paljon! Saattaa olla, että ainakaan alkukesästä ei tarvitse Karjalahden Prismasta lähteä onkimatoja ostamaan. Tosin viime, tosi kuivan kesän kokemuksin Prisman madot toimivat tosi hyvin...
Lunta kerrostalon puoleisella sivulla hajottaessani kuulin kerrostalon tuttavalta, että Selkäsaaren ja Kojukallion välissä jo vesi lainehtii. 
Hyvä niin, täytyypä kohta traileri-pulpettivene-yhdistelmä siirtää kakkosliittymään kevättarkistuksia varten...

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen - niin  arvaat mitä - lähdin pihalle jää- ja lumihommiin. 

Kyllä se ihan mielekkäältä edelleenkin tuntuu, sillä lunta on ollut poikkeuksellisen paljon.

Terassilla kahvitaukoa pitäessäni vaimoni kanssa tuli mieleen yhteinen ajatus, että eiköhän eilinen Metsä Groupin Kemin biotehdaspäätös ole sen arvoinen, että Haaparannan Systembolagetista viime reissulla ostamamme Törley-pullo on syytä korkata.

Kyllä - näin teimme - sekin oli ihan hyvä pikkupäätös aurinkoisella päärakennuksen terassilla.

Jatkoin pihahommia. Tommi peruutti pakettiautonsa kakkosliittymästä varastorakennuksen autotallin eteen. Harrikan tuunausta.

Paikalle saapui myös kerrostalonaapurimme, puunkäsittelyn/-vastaanoton ammattilainen, joka oli käynnistämässä mm. Metsä Groupin Äänekosken tehdasta omalta osaltaan.
Olipa mukava makustella hänen kanssaan eilisiä tapahtumia.
Pois lähtiessään hän totesi:"Taitaa olla eläkepäiviin saakka työtä tiedossa!" Kyllä - näin se menee...

Nyt pidän ruokatuntia ja sitten vielä kukaties pihalle...

Vähän ilta-ajantasaa: Illansuussa tuli Lounais-Lappi-lehti. Sen lukaistuani kävi taas mielessä, että lehdessä on eräänlainen "kahdenkerroksen yleisöosastokirjoittelu". Sinne on ilmaantunut nimimerkillä säännöllisesti kirjoittava henkilö. Kovin on tutun tuntuinen kirjainlyhenne...

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen menin pihalle ja kiinnitin eilen Tokmannilta ostamani linnunpöntön loppujen lopuksi tonttimme suurimman puun, kuusen kylkeen. 
Ajattelin ensin pistää pöntön pihlajaan, sittemmin kolmihaaraiseen koivuun, mutta luovuin siitäkin. 
Miksi? 
Siksi, että koivusta olisi pitänyt muutama oksa sahata poikki. Sahasin alustavasti pikkurillinvahvuisen oksan poikki, mutta katkaisukohta alkoi "itkeä" eli mahlaa alkoi valua valtoimeneen. Toisin sanoen puissa alkaa näilläkin leveysasteilla olla rungon sisällä nesteitä liikkeellä.

Kuusessa ei tavinnut sahailla. Kiinnitin pöntön kylkeen pöntön mukana olleella narulla.

Ja sitten jää- ja lumihommiin.

Em. työt keskeytyivät hetkeksi myönteisten uutisten "makusteluun". Kyllä Metsä Group on päättänyt Kemin tehtaan rakentamisesta. Suunnittelu käynnistyy ja lopullinen investointipäätös tehdään noin vuoden kuluttua. Tämä on kova juttu Kemille, Mari-Lapille ja koko Lapille...

Illalla menemme tullimakasiinille katsomaan Velka-näytelmän...

Kemin typerimmät takavuosikymmenien päätökset...

Kysyin kahdelta Vasemmistoliiton nykyiseltä kuntapäättäjältä, korkeasti koulutetuilta kuntapäättäjiltä lautakuntakokouksen tauolla, tietävätkö he, mitkä ovat Kemin typerimmät takavuosikymmenien päätökset.
Eivät tietäneet tai eivät olleet tietävinään. Kerroin, että minun mielestäni typerimmät päätökset liittyivät 1960- ja 1970-luvulla harjoitettuun tonttipolitiikkaan. Silloin silloinen SKDL (nykyinen Vasemmistoliitto) oli määräenemmistönä kaupunginvaltuustossa.

Tonttipolitiikkaan, joka suorastaan ajoi hyvin toimeentulevia perheitä, hyviä veronmaksajia Simoon/lähinnä Maksniemeen ja Keminmaahan. Sieltä em. henkilöt pääosin kävivät/jälkikasvu käy edelleenkin Kemissä töissä ja nauttii Kemin palveluista 

Onneksi nykyään Kemin tonttipolitiikka on pääosin järkevää.

Niin - kannattaako em. tyyppisiä asioita muistella? Kyllä niistä ainakin kannattaa nykypäättäjiä muistuttaa nykyisen, raastavan talousankeuden keskellä. Nykytilanne juontaa pääosin mm. edellä mainituista tapahtumista, päätöksistä...

torstai 25. huhtikuuta 2019

Metsä Group saattaa ilmoittaa perjantaina, rakentaako se Kemiin yli miljardin euron sellutehtaan...

Hmmmmm - niinpä - mielenkiintoista, kertakaikkiaan mielenkiintoista. Kyllä! Se tulee ja hyvä niin...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista sellaisenaan:
Talous

Metsä Group saattaa ilmoittaa perjantaina, rakentaako se Kemiin yli miljardin euron sellutehtaan

Uusi tehdas työllistäisi rakennusvaiheessa tuhansia ihmisiä ja maksaisi yli miljardi euroa.

METSÄ GROUP KERTOO perjantaina alkuvuoden tuloksestaan, mutta HS:n tietojen mukaan tilaisuudessa tiedotetaan myös yhtiön pitemmän aikavälin suunnitelmista.

Yhtiö todennäköisesti kertoo, mitä se tekee Kemin sellutehtaalleen. Tehdas on yhtiön vanhin. Tehtaan kohtaloa on pohdittu viime toukokuusta lähtien. HS:n tietojen mukaan Polar King -niminen esiselvitys on valmis.

VAIHTOEHTOJA on kaksi.

Tehdas joko korvataan uudella tai modernisoidaan. Uusi tehdas olisi uuden ajan sellutehdas, joka kykenee tuottamaan puusta hyvin erilaisia biotuotteita.
Tehdas olisi mahdollisesti samaa kokoluokkaa tai suurempi kuin Metsä Groupin Äänekosken sellutehdas, joka käynnistyi 2017. Sen on arveltu tuoneen koko maahan noin 1 500 uutta työpaikkaa. Rakennusaikana se työllisti tuhansia ihmisiä.

Metsä Groupin laskelmien mukaan Äänekoski on Suomen ja myös Euroopan suurin metsäteollisuusinvestointi ja sellutehdas. Se on kahdentoista Eduskuntatalon kokoinen.

METSÄ GROUP on jo aikaisemmin kertonut tekevänsä päätöksen kesän kynnyksellä tai kesän alussa.

Tehtaan koko ei välttämättä vielä selviä, vaikka siitä kerrottaisiin perjantaina. Yleensä tehtaista tehdään esiselvityksen jälkeen esisuunnitelma, jonka aikana tehtaan lopullinen hinta ja koko tarkentuvat.

Esisuunnitelman tekeminen saattaa kestää noin vuoden. Sen jälkeen tehdään varsinainen päätös tehtaan rakentamisesta.

Esiselvityksessä tutkittiin erityisesti puuraaka-aineen saatavuutta sekä Kemin teollisen infrastruktuurin ja logististen yhteyksien kehitysmahdollisuuksia.

METSÄ GROUPIIN kuuluvan Metsä Fibren sellutehdas on yksi Suomen meneillään olevasta viidestä sellutehdashankkeesta. Ennen eduskuntavaaleja keskusteltiin paljon siitä, kuinka paljon Suomen metsiä voisi vielä hakata. Kemin uusi tehdas lisäisi hakkuita. Sen on arvioitu tarvitsevan noin 3,5 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa.

Tehtaan takia pohjoisen metsäteollisuusvienti kasvaisi niin paljon, että se vaatisi Ajoksen väylän syventämistä, jotta nykyistä suuremmat laivat pääsisivät Perämerellä Kemin satamaan.

Metsä Groupin liiketoimintajohtaja Juha Mäntylä arvioi HS:ssa maaliskuun lopulla, että sellutehtaiden tarvitsemaa kuitupuuta voisi hakata 2020-luvulla lisää 3–6 miljoonaa kuutiota eli yhden tai kahden sellutehtaan verran – ainakin jos hiilinieluvaatimuksia ei oteta huomioon.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin työvaatteet päälle ja eikun pihalle - tuttua puuhaa.

Iltapäivällä oli sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous klo 15 alkaen Kemin kaupungintalolla. Lähtiessäni kokoukseen sanoin vaimolleni, että esityslistasta päätellen ei ole pitkä kokous.

Menomatkalla kävin Tokmannilta ostamassa yhden linnunpöntön - aika asiallisen oloinen/näköinen.
Pistän sen huomenna vanhan pöntön tilalle maakellarin päällä olevaan pihlajaan. Mielenkiintoista nähdä, löytyykö siihen heti asukkaat...

Niin tuo edellä mainittu lautakuntakokous, se kesti klo 15-19 eli ei ihan lyhyt, meni aika-ajoin diskuteeraamiseksi...