torstai 7. toukokuuta 2015

Suomen hallituspohja lienee ratkaistu, nyt hallitusneuvottelut käyntiin...

Tänään hallitustunnustelija, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, on päättänyt alustavan hallituspohjan. Huomenna käynnistyvät hallitusneuvottelut. Oletettavasti kolmen suurimman puolueen koostumuksella hallitusohjelma saadaan ripeästi sovittua. 

Entä sitten ministerivalinnat? Muutaman ministerin voisi jo tällä hetkellä erittäin suurella todennäköisyydellä nimetä = veikata, mutta jätän sen toistaiseksi tekemättä.

Toivottavasti jatkossa pysytään kahdentoista (12) ministerin määrässä, jonka hallitustunnustelija on esittänyt tavoitteeksi...



Pätkä virallista infoa lainattuna:

Valtioneuvoston toiminta

Valtioneuvostolla tarkoitetaan toisaalta pääministerin ja ministereiden muodostamaa yleistä hallintovaltaa käyttävää toimielintä eli Suomen hallitusta, ja toisaalta valtioneuvoston yleisistunnon ja ministeriöiden muodostamaa hallitus- ja hallintoasioiden päätöksentekoelintä.
Pääministeri johtaa valtioneuvoston toimintaa ja huolehtii valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelun ja käsittelyn yhteensovittamisesta. Pääministeri johtaa asioiden käsittelyä valtioneuvoston yleisistunnossa ja on lakisääteisten ministerivaliokuntien puheenjohtaja.

Ministeriöt

Valtioneuvostossa on nykyisin 12 ministeriötä. Kukin ministeriö vastaa toimialallaan valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelusta ja hallinnon asianmukaisesta toiminnasta.
Ministeriöt ovat
Ministeriön korkeimpana virkamiehenä toimii kansliapäällikkö. Kansliapäällikkö johtaa ja valvoo ministeriön toimintaa. Ulkoasiainministeriössä ja valtiovarainministeriössä kansliapäällikön virkanimike on valtiosihteeri.
Valtioneuvoston kansliaan voidaan nimittää pääministerin toimikaudeksi valtiosihteeri. Valtiosihteerin tehtävänä on pääministerin lähimpänä apuna johtaa asioiden valmistelua, edistää ja seurata hallitusohjelman toteutumista sekä huolehtia yhteistyöstä ministeriöiden kanssa. Myös muuta ministeriä avustamaan voidaan nimittää ministerin toimikaudeksi valtiosihteeri. Ministeri voi määrätä valtiosihteerin toimimaan hänen sijaisenaan asioiden valmisteluun liittyvissä kansallisissa ja kansainvälisissä tehtävissä. Lisäksi ministereillä on poliittisia erityisavustajia.
Ministeriöiden toimialoista säädetään valtioneuvoston ohjesäännössä (VNOS) ja asianomaisesta ministeriöstä annetussa asetuksessa. Toimiala ilmenee yleensä jo ministeriön nimestä: ulkoasiainministeriö käsittelee Suomen suhteita ulkovaltoihin, oikeusministeriön asiat koskevat oikeuslaitosta, lainsäädäntöä ja vankeinhoitoa, puolustusministeriölle kuuluvat maanpuolustusta ja puolustusvoimia koskevat asiat.
Ministerin tehtävät jakaantuvat toisaalta toimintaan siinä ministeriössä, jonka päälliköksi tai jonka toimialaan kuuluvia tehtäviä hoitamaan hänet on määrätty, ja toisaalta toimintaan valtioneuvostossa. Jälkimmäiseen kuuluu työskentely valtioneuvoston valiokunnissa ja yleisistunnossa sekä tasavallan presidentille valtioneuvostossa tapahtuvassa esittelyssä.
Kaikki valtioneuvostossa päätettävät asiat valmistellaan asianomaisissa ministeriöissä, joissa myös ratkaistaan merkittävä osa valtioneuvostolle kuuluvista hallintoasioista.
Valtioneuvoston ohjesääntö - Finlex

Pitkästä aikaa Talvivaaraa - taas myönteisessä hengessä...

Olen aika monta kertaa kirjoittanut eräänlaisesta suomalaisesta kestoaiheesta, Sotkamon Talvivaarasta. Olen useita ketoja myös todennut, että Talvivaara on aivan liian suuri ja nimenomaa kallis ruumis alas ajettavaksi.

Siksi se on järkevää vääntää vaikka väkisin kannattavaksi kaivosyritykseksi. Onneksi Suomen valtio on ollut edes viime aikoina aktiivinen Talvivaara-asiassa. Valitettavasti suurin omistaja Solidium on ollut tähän saakka totaalimunaton. Toivottavasti jatkossa toiminta on Talvivaaran suhteen aktiivisempaa...


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Velkojat antoivat vahvan luottamuksen pörssiyhtiö Talvivaaralle

TALOUS 
MIKA RANTA / HS
Sekundäärinen liotuskasa Talvivaaran kaivoksella
Sekundäärinen liotuskasa Talvivaaran kaivoksella
Pörssiyhtiö Talvivaaran velkojat ovat antaneet vahvan luottamuksen yrityssaneerausohjelmalle, jossa yhtiön velkataakkaa kevennettäisiin muuttamalla velkoja osakkeiksi.
Talvivaaran mukaan velkojat, jotka edustavat yli 270 miljoonaa euroa yhtiön veloista, ovat puoltaneet saneerausohjelmaehdotusta. Pörssiyhtiön velat ovat yhteensä noin 520 miljoonaa euroa. Yhtiön mukaan vastustavia velkojia on muutamia ja niiden yhteenlasketut saatavat ovat noin 5 miljoonaa euroa
Yrityssaneerauksen selvittäjän Pekka Jaatisen mukaan velkojien tuki on poikkeuksellisen vahva.
"Viesti velkojilta sekä ulkomailta että kotimaasta on hyvin vahva sen puolesta, että he haluavat tulevaisuudessakin olla rahoittamassa yhtiötä ja kaivostoimintaa Sotkamossa.
Nyt on erittäin tärkeää päästää eri osapuolten kanssa yhteisymmärykseen siitä, miten velkojien tahto voidaan toteuttaa ja turvata kaivostoiminnan jatkuminen Sotkamossa kaikkien osapuolten kannalta mahdollisimman järkevästi ja kestävästi", 
Jaatinen sanoo.Seuraavaksi Talvivaaran yhtiökokouksen pitää hyväksyä velkojen muuttaminen osakkeiksi saneerausohjelmaehdotuksen mukaisesti. Yhtiökokous voi ehdotuksen hyväksyä, jos pörssiyhtiöllä on uskottava liiketoimintasuunnitelma sen tulojen turvaamiseksi tulevaisuudessa.
Keskeisiä osapuolia ovat Talvivaara Sotkamon konkurssipesässä, työ- ja elinkeinoministeriö, Audley Capital Advisors ja valtion sijoitusyhtiö Solidium.
Talvivaara yrittää päästää osakkaaksi uuteen yhtiöön, jonka perustavat brittiläinen pääomasijoitusyhtiö Audley Capital Advisors ja valtion sijoitusyhtiö Terrafame. Pörssiyhtiö haluaisi osakkaana pitää huolen, että uudessa yhtiössä on riittävästi osaamista kaivoksen toiminnan turvaamiseksi.
Selvittäjä Jaatinen pitää varsin uskottavana, että suuret kansainväliset rahastot ovat valmiita sijoittamaan pörssiyhtiöön, joka osallistuisi uuden kaivosyhtiön rahoittamiseen ja toimintaan. Hänen mukaansa se olisi tyypillinen kansainvälinen malli vastaavissa tilanteissa.
"Tarvitaan kaikkien osapuolten vakavaa ja nopeaa yhteen hiileen puhaltamista tämän tavoitteen saavuttamiseksi", Jaatinen sanoo.
Työ- ja elinkeinoministeriö kertoi maaliskuun puolivälissä, että se on tehnyt Audley Capital Advisorsin kanssa alustavan sopimuksen kaivosliiketoiminnan ostamisesta Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä.
Liiketoimintakauppaa varten Audley Capital Advisors ja Terrafame perustavat uuden yhtiön, joka investoisi kaivokseen yli 200 miljoonaa euroa. Alustavan suunnitelman mukaan Audley Capital Advisors omistaisi uuden yhtiön osakkeista 85 prosenttia ja Terrafame 15 prosenttia.
Toinen vaihtoehto on, että pörssiyhtiö myy vastaisuudessakin palveluitaan uudelle yhtiölle niin kuin se nykyään myy Talvivaara Sotkamon konkurssipesälle.
Pörssiyhtiö omistaa kaivosalueella olevan kalkkitehtaan ja laboratorion, joka tekee kaivostoiminnalle hyvin tärkeitä biokemiallisia mittauksia. Lisäksi pörssiyhtiön palveluksessa olevilla on pitkäaikainen kokemus ja osaaminen kaivostoiminnasta ja bioliuotusprosessista Sotkamossa.
Jos pörssiyhtiölle ei saada aikaan mielekästä liiketoimintamallia sen tulevaisuuden kassavirran turvaamiseksi, edessä on mahdollisesti vararikko.
Pörssiyhtiön suurin osakkeenomistaja on 15 prosentin omistusosuudella valtion sijoitusyhtiö Solidium. Vararikossa Solidiumin ja noin 80 000 muu sijoittajan sijoitukset muuttuisivat lopullisesti arvottomiksi.
Valtaosa Talvivaaran osakkeenomistajista on suomalaisia piensijoittajia.

SDP:llä hätää myydä saakka...

Onko Juha Sipilä armollinen ja ottaa sittenkin peruspunamullan vielä vaihtoehdoksi?

Itse en siihen usko todeten, että aina eivät veikkaukseni ole menneet niin sanotusti nappiin.
Vajaan tunnin kuluttua olemme asiasta tietoisia.


Alla olevan artikkelin käsite - kylmää kyytiä - on tuttu tämäntyyppisessä tilanteessa. Kyllä kyyti on ollut riittävän kylmää viimeisen neljänkin vuoden aikana että se siitä...

No niin, Sipilä, Soini ja Stubb lähtevät porukoineen vääntämään uutta, toimintakykyistä hallitusta Suomeen...



Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Rinteen mukaan Sdp yhä valmis hallitukseen – "Porvarihallitus tarkoittaisi kylmää kyytiä"

POLITIIKKA  

Sdp on edelleen valmis hallitukseen, sanoi puolueen puheenjohtaja Antti Rinne puoluevaltuuston kokouksessa torstaina eduskunnassa.
Ehtona on Rinteen mukaan kuitenkin se, että uusi hallitus sitoutuu vähentämään eriarvoisuutta ja lisäämään vientivetoista talouskasvua.
”Pidämme välttämättömänä, että uusi hallitus sitoutuu kaikessa toiminnassaan yhteiskuntaa uhkaavan eriarvoisuuden vähentämiseen ja että se arvioi toimiaan myös tämän tavoitteen valossa”, Rinne sanoi puheessaan.
Hän huomautti, että keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten porvarihallitus tietäisi kylmää kyytiä tavallisille suomalaisille palkansaajille, lapsiperheille ja eläkeläisille.
”En usko, että esimerkiksi nollasopimusten kielto, palkkatasa-arvo tai oikeudenmukaisempi verotus olisivat kovin korkealla porvarihallituksen agendalla.”
Rinteen mukaan Sdp ei ole valmis sellaiseen hallitukseen, joka ei sitoudu työelämän kehittämiseen ja tasa-aarvon vahvistamiseen.
Rinne ruoti puheessaan pitkään Sdp:n vaalitappion syitä. ”Olemme menettäneet valtavasti ääniä viimeisen kymmenen vuoden aikana.”
”Elämme kuitenkin maassa, jossa sosiaalidemokraattiset arvot nauttivat laajaa kannatusta.”
Rinteen mielestä puolue on menettänyt yhteyden kansalaisiin. Rinteen sanoin Sdp kärsii luottamuspulasta perinteisten kannattajiensa ja uusien mahdollisten joukossa.
”Sdp:llä on vaikeuksia tavoittaa uusia äänestäjiä. Osa ihmisistä on menettänyt luottamuksensa Sdp:hen, osa ei ole halunnut siihen tutustua.”
Rinne sanoi miettineensä paljon vaalitappion syitä.
”Iskusanoista ei ole nyt apua. Tarvitsemme kestäviin perusarvoihin linkittyvää politiikkaa.”
Yksi syy Sdp:n tappioon oli hallituksen toiminta ennen vaaleja.
"Ennen vaaleja nähtiin näytelmä, jossa hallituksen esitykset kaatuivat kuin dominonappulat. Syntyi kuva, että aikuiset pelaavat vakavilla asioilla."
Rinteen mielestä hän itse ei onnistunut puheenjohtajana tuomaan oikeita asioita onnistuneesti esiin vaalien alla.
”Aivan liian vähän puhuttiin siitä, miten saadaan työtä, miten vanhuksille saadaan hyvät palvelut tai lasten ja nuorten eriarvoisuutta pystytään vähentämään”.
Työmarkkinodien tasa-arvosta, köyhyydestä tai ilmastonmuutoksesta ei myöskään keskusteltu hänen mukaansa tarpeeksi.
Puolue tarvitsee Rinteen mielestä uudet toimintatavat, jotta kuntavaaleissa 2017 ei tulisi enää tappiota.
”Ulospäin suuntautuvaa, iloista toimintaa, johon ihmisiä tempautuu mukaan”, hän ehdotti.
Rinne ottaisi mallia ammattiliittojen operaatio Vakiduunista, joka on hänestä hyvä esiemrkki ihmisten arjessa kiinni olevasta toiminnasta.
”Voisiko tällainen projektiluonteinen toiminta olla jatkossa Sdp:n toimintaa?”
Rinne kertoi HS:lle ennen tilaisuutta, että Juha Sipilän kariutunut yritys yhteiskuntasopimuksesta työmarkkinajärjestöjen kanssa ei vaikuta puolueen kantaan.

”Jos katsoo taloustilannetta, julkisessa taloudessa on joka tapauksessa isot leikkaukset edessä. Tilanne ei ole muuttunut.”
”Minulla ei ole tarkkaa tietoa siitä, mitä asioita siellä ylipäätään käsiteltiin.”
Sipilä ilmoitti keskiviikkona, että yhteiskuntasopimuksen kariutuminen tarkoittaa suurempaa sopeutustarvetta julkisessa taloudessa. Rinteen mielestä sopeutustarve on ollut koko ajan tiedossa.
"Hallitusvastuussa olimme ennenkin, pyrimme siihen nytkin ja tulevaisuudessa", kansanedustaja Tarja Filatov sanoi puoluevaltuuston kokouksen aluksi.
Myös Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan Sdp on edelleen valmis hallitukseen, jos hallitusohjelmasta päästään yhteisymmärrykseen.
”Ratkaisu on Sipilän käsissä”, Lindtman sanoi HS:lle eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen torstaina.
”Me olemme valmiita hallitusvastuuseen ja viemään eteenpäin sitä viestiä, jolle puoli miljoonaa suomalaista antoi tukensa vaaleissa.”
Sdp:n kantaan ei Lindtmanin mukaan vaikuta se, että Sipilän yritys saada aikaan yhteiskuntasopimus työmarkkinajärjestöjen kanssa kariutui keskiviikkona.
”Näkemyksemme on edelleen se, että viennin kautta Suomeen on saatava talouskasvua ja työllisyyttä. Julkista taloutta on sopeutettava, mutta se on tehtävä oikeudenmukaisella tavalla.”
Myös kansanedustaja Jutta Urpilainen korostii, että keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ratkaisee asian.
”Me olemme valmiita neuvottelemaan”, hän sanoi.
Samaa mieltä oli ulkoministeri Erkki Tuomioja. Hänenkään mukaansa kariutunut yhteiskuntasopimus ei muuta asetelmia hallitustunnustelujen alla.
"Ei niitä (työelämän muutoksia) asioita voi tällaisella aikataululla ajaa läpi".
Tuomioja kirjoittaa blogissaan, että Sdp:n pitäisi järjestää jäsenäänestys hallitukseen menosta. Tuomiojan mielestä Sdp:n olisi pyrittävä mukaan neuvotteluihin "maan aseman ja sen talouden vakavan tilanteen huomioon ottaen".
Tuomioja ei aamupäivällä tiedotusvälineille puhuessaan kuitenkaan ottanut kantaa siihen, pitäisikö Sdp:n mennä hallitukseen vai jäädä oppositioon.
Myös muiden kansanedustajien mukaan molemmat vaihtoehdot ovat edelleen yhtä mahdollisia.
"Hallitusohjelma ratkaisee", sanoi kansanedustaja Tuula Haatainen ennen eduskuntaryhmän kokousta aamupäivällä.
"Maan asiathan eivät ole tässä mihinkään muuttuneet. Työmarkkinajärjestöt ovat jatkossakin niistä neuvottelemassa."
Kansanedustaja Maria Guzenina korosti, että suuria työelämän muutoksia ei tehdä parissa päivässä.
"Olisi ollut aika yllätys, jos näin nopeasti olisi ratkaistu kysymykset, joita on jo aiemmin neuvoteltu vuosia."

Hyvä yritys mutta...

Hyvä yritys mutta aikataulu oli liian kireä ja tavoitteetkin ehkä liian kovat. Kolmikantajärjestelmän kaksi osapuolta ei ollut valmis "matokuuriin". Tosin EK taisi olla hivenen kallellaan asiaan. Tässäkin todennäköisesti vanha suomalainen toteamus: Teet tai itket ja teet - pitää paikkansa.

Toisaalta minkä taakseen jättää, sen eestään löytää - näin se pääsääntöisesti menee...
 

Joka tapauksessa tänään torstaina 07.05.2015 klo 17 on mielenkiintoista seurata Suomen hallituspohjan alustavaa esitystä.

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tunattuna:

Yhteiskuntasopimus kariutui - EK pettyi, Akavan mukaan hinta oli liian kova

Kuva: MATTI MATIKAINEN
STTLähetä palautetta toimittajalle
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ajama yhteiskuntasopimus kariutui.
STT
Hallitustunnustelija Juha Sipilän (kesk.) mukaan yhteiskuntasopimusta ei tule.
Sipilä kertoo blogissaan, että käytyjen neuvottelujen perusteella hänellä ei ole edellytyksiä jättää sellaista sopimusehdotusta, joka täyttäisi hänen yhteiskuntasopimukselle asettamansa vaatimukset.
- Sopimuksen tavoitteena oli Suomen kilpailukyvyn merkittävä parantaminen suhteessa keskeisiin kilpailijamaihin, lisätä talouskasvua ja investointeja, nostaa työllisyysastetta, alentaa työllistämis- ja työllistymiskynnystä sekä vahvistaa muutosturvaa, Sipilä kerroo.
Yhteiskuntasopimus olisi toteutuessaan pienentänyt arvioitua julkisen talouden sopeuttamistarvetta huomattavasti.
Sipilän mukaan hallituksen talousohjelman on nyt perustuttava valtiovarainministeriön arvioon säästöistä valtion menoihin.
Sipilä totesi STT:lle, ettei halua syytellä järjestöjä tai nimetä syyllistä sopimuksen kariutumiseen.
Elinkeinoelämän keskusliiton
 EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies on pettynyt, että työmarkkinajärjestöjen neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta päättyivät tuloksetta.
Neuvottelujen kariutuminen on suuri takaisku työllisyydelle ja talouskasvulle sekä pitkä miinus suomalaiselle työmarkkinajärjestelmälle.
– Suomen talous kyntää syvällä eikä selvää suhdannekäännettä ole näkyvissä. Tässä tilanteessa olisi vihdoinkin tarvittu rohkeita ja ennakkoluulottomia päätöksiä, joilla tuottavuus olisi saatu kasvuun, työllistäminen helpommaksi sekä vientiteollisuus ja kotimarkkinat nousuun, Häkämies sanoi keskiviikkona neuvottelujen kariuduttua.
– Olen pettynyt suomalaiseen työmarkkinapolitiikkaan. Talouden ongelmat eivät kuitenkaan katoa mihinkään. Nyt järjestöt vain sysäävät lisää vastuuta tulevalle hallitukselle.
- Kuten hallitustunnustelija Juha Sipilä on todennut, neuvottelujen kariutuminen kasvattaa väistämättä edessä olevia säästöpaineita. Säästöt kohdistuvat helposti niihin, jotka tarvitsevat yhteiskunnan apua.
Myös Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus on pettynyt.
– Kilpailukyvyn ja kasvun kannalta tärkeiden neuvottelujen kariutuminen tarkoittaa sitä, että muodostettavan hallituksen pitää itse ryhtyä talouden tasapainottamisen lisäksi myös kilpailukykyä palauttaviin toimiin.
Korkeasti koulutettujen Akava katsoo, että yhteiskuntasopimuksen hinta olisi ollut palkansaajille liian kova. Haarukka palkans aajien ja työnantajien vastuunkannon välillä oli liian suuri, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder.
Fjäderin mukaan myös neuvottelujen aikataulu oli liian nopea siihen nähden, että kyse oli niin suurista ja perustavanlaatuisista muutoksista.
Sipilän mukaan
 hallituksen muodostaminen jatkuu alkuperäisen suunnitelman mukaan ja tuleva hallituspohja kerrotaan eduskuntaryhmille torstaina kello 17.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Tuttu juttu...

Alla olevassa artikkelissa todetaan: Kemin vahvuuksia ovat merenläheisyys ja yhteisöllisyys.

Totta! Tuttu juttu! Nimenomaan merenläheisyys, meren hyödyntäminen nykyistä enemmän matkailussa on ollut pitkään pohdinnassa. Erityisesti kesäaikainen hyötykäyttö ei ole toistaiseksi edistynyt toivotulla tavalla.

Itsekin olen taannoin tehnyt virallisia ehdotuksia asiaan liittyvänä. Yksi ehdotuksistani Kemin kaupunginhallitukselle on esitys, että Kemi julistautuu Mato-onginnan Mekaksi. Se on edelleenkin hyvä esitys, mutta se kuuluu sarjaan "väärin sammutettu" esitys...

Todettakoon pienenä sivujuonteena, että Kati on entisiä oppilaitani noin viidentoista vuoden takaa. Tapasin hänet Lapin amk:n järjestämässä Rikasta Pohjoista-seminaarissa Kemissä.

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Kemistä ympärivuotinen kohde

Kuva: Pentti Vuosaari
Jussi Saarela Lähetä palautetta toimittajalle
Kemin Kaupunkikeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Kati Klaavuniemi (vas.) ja Kemin kaupungin kehittämiskoordinaattori Oili Ruokamo ihastelivat tiistaina Kemin kävelykadun Playstation-taideteosta, jonka on tehnyt Sauli Mie

Tapahtumista voitaisiin koota nykyistä suurempia kokonaisuuksia.
Kemin vahvuuksia ovat merenläheisyys ja yhteisöllisyys.

Jussi Saarela
Kemi
Kemiläisten hyvinvoinnin eteen on alkanut tehdä työtä kaksi uutta naista. Kati Klaavuniemi aloitti vasta Kemin kaupunkikeskusyhdistys ry:n (Kemitiimi) toiminnanjohtajana ja Oili Ruokamo Kemin kaupungin kehittämiskoordinaattorina.
Ruokamo keskittyy työssään Kemin matkailun kehittämiseen ympärivuotiseksi.
- Matkailuun olennaisesti liittyvät tapahtumat ja myös muut palveluelinkeinot, koska tapahtumat ovat hyvä tapa tuotteistaa matkailua ja matkailijat käyttävät palveluja.
Hänen tärkeimpiä yhteistyökumppaneita matkailun saralla ovat Kemin Matkailu, Meri-Lapin Matkailu, Kemin Kaupunkikeskusyhdistys ja kaikki tapahtumien järjestäjät.
- On mahtavaa, että on tulossa paljon tapahtumia kuten aina aikaisemminkin. Olemme Katin kanssa tapahtumien keskipisteessä. Meidän pitää varmistaa, että ne eivät lähde täältä pois. Tapahtumista voitaisiin koota suurempia kokonaisuuksia. Kun pienet toimijat tekevät yhdessä, tulee paljon isompi kakku. Isot tapahtumat houkuttelisivat asiakkaita Oulu–Rovaniemi -akselilta ja toisivat tänne lisää tuloa. Siihen liittyy matkailun paketointi muiden elinkeinojen kanssa, Ruokamo kertoo.
Aasialaiset turistit ovat hiljattain löytäneet Kemin. Näillä näkymin ensi syksynä alkaa kaupungin palveluelinkeinolle tarkoitettu Aasian kulttuurikoulutus.
Työnsä
 alkumetreillä Ruokamo on kierrellyt kaupungilla ja tehnyt havaintoja kaupunkikuvan vieraanvaraisuudesta. Samalla hän on tehnyt parannusehdotuksia.
Ruokamo kehuu Kemin palveluja ja palveluasennetta hyviksi. Kaupungissa saa hyvin hänen mielestään henkilökohtaista palvelua, jolla kivijalkamyymälät pärjäävät.
- Haluamme palvelun kautta luoda Kemistä paikan, jonne halutaan tulla sen vuoksi, että täällä on kivaa.
Klaavuniemen mukaan monella kemiläisellä yrityksellä on paljon annettavaa, mutta niillä ei ole ollut konsteja yrityksensä hyvän palvelun tunnetuksi tekemiseen. Maine hyvästä palvelusta kantautuu hänen mukaansa kauas.
- Nyt on loistava tilaisuus päästä Oilin kanssa tekemään yhteistyötä, koska nyt on lisää työkaluja, Klaavuniemi sanoo.
Klaavuniemen työtehtäviin kuuluu Kemin kaupunkikeskustan kehittäminen. Kemitiimissä on mukana kemiläisiä yrityksiä, yhdistyksiä ja kaupunki.
- Tehtävänäni on lähinnä kehittää keskustaa tuomalla sisältöä, tapahtumia ja yrityksille työkaluja esimerkiksi koulutusten kautta. Työtäni on myös hyvän puhuminen Kemistä.
Ruokamolla on mennyt ensimmäinen kuukausi ihmisten tapaamiseen.
- Minut on otettu hyvin vastaan Kemissä. En ole tullut tänne tekemään vain työtä vaan asumaan.
Ruokamon
 mielestä kaupungin vahvuuksia ovat pieni koko, merenläheisyys ja puistot.
- Merenläheisyys oli minulla varmaan suurin syy tulla tänne. Sisäsatama on upea ja myös koko kaupunki on meren äärellä. Matkailun vahvuuksia ovat jäänmurtaja Sampo ja Lumilinna.
Kemin suuri voimavara on hänen mukaansa yhteisöllisyys, joka perustuu teollisuuskaupungin perinteiseen yhdessä tekemisen kulttuuriin.
- Täällä on paljon yhteisöllistä porukkaa. Kemi pitää saada nousuun sen me-hengen avulla.
Klaavuniemen mielestä Kemin historia antaa mahdollisuuksia esimerkiksi monenlaisten tapahtumien järjestämiseen.
TIETOA

Aktiivisia kehittäjänaisia Kemistä

Oili Ruokamo

Työskenteli ennen nykyistä toimeaan Haaga-Perhossa matkailualan erikoisasiantuntijana.
Sitä ennen hän on työskennellyt muun muassa mediassa, mainostoimistossa, kymmenien EU-projektien johdossa ja Arktikumin toimitusjohtajana.
Asunut eripuolilla Suomea ja Italiassa.
Koulutukseltaan muun muassa merkonomi, restonomi ja suorittaa parhaillaan ylempää restonomin tutkintoa.

Kati Klaavuniemi

Kemin Kaupunkikeskusyhdistyksen uusi toiminnanjohtaja. Tekee myös markkinointiviestinnän suunnittelua.
Työskenteli työuransa alussa kymmenen vuotta Kemin kaupungin nuorisotyössä taide- ja mediatyöpajan ohjaajana. Sen jälkeen toimi kahdeksan vuotta mainostoimisto Avalonin copywriterina. Sen jälkeen tehnyt markkinointiviestintää freelancerina.
Koulutukseltaan paperiprosessin hoitaja ja markkinointiviestinnän suunnittelija.
Harrastanut tapahtumien järjestämistä Kemissä noin 20 vuotta.

Buk-M1-tunnustuksia/totuuksia...

Toimin tiedonantajana/tiedonvälittäjänä/välikätenä...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Salainen venäläisraportti: Ukrainan turmakoneen pudotti venäläinen ohjus

ULKOMAAT 
KUVAKAAPPAUS NOVAJA GAZETAN VERKKOSIVUILTA
Kuvakaappaus Novaja Gazetan sivuilta. Lehti julkaisi tiistaina venäläisinsinöörien salaisen raportin, josta ilmenee, että myös venäläiset arvelevat venäläisvalmisteisen ohjuksen pudottaneen malesialaiskoneen Ukrainassa viime vuonna.
Kuvakaappaus Novaja Gazetan sivuilta. Lehti julkaisi tiistaina venäläisinsinöörien salaisen raportin, josta ilmenee, että myös venäläiset arvelevat venäläisvalmisteisen ohjuksen pudottaneen malesialaiskoneen Ukrainassa viime vuonna.
Myös venäläiset tutkijat saattavat olla sitä mieltä, että heinäkuussa Ukrainan ilmatilassa alas ammutun malesialaiskoneen on pudottanut venäläisvalmisteinen keskipitkän kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmä Buk-M1.
Venäläinen tutkivan journalismin julkaisu Novaja Gazeta on julkaissut salaisen asiakirjan, jonka ovat lehden mukaan laatineet Venäjän sotateollisuuskomission insinöörit. Mukana olisi lehden mukaan ollut insinöörejä myös osastolta, joka vastaa Buk-järjestelmistä. Lehden mukaan raportti on tarkoitettu hollantilaisille onnettomuustutkijoille.
Tähän mennessä Venäjä on esittänyt monenlaisia virallisia arvioita koneen putoamisen syistä. Sen mukaan esimerkiksi malesialaiskoneen vieressä lensi toinen kone.
Hollantilainen tutkimusryhmä julkaisi raporttinsa maaliskuussa ja tuli siihen tulokseen, että koneen pudotti Buk-ohjus. Mikäli Novaja Gazetan julkaisema raportti on aito, se merkitsisi, että myös venäläiset tietävät koneen pudottaneen ohjusjärjestelmän olleen venäläistä perua.
"Todennäköisin syy Malaysian Airlinesin Boeing-777:n tuhoutumiseen ilmassa on ilmatorjuntaohjusjärjestelmä Buk-M1:stä peräisin ollut ohjus 9M38M1", raportissa todetaan. Raportin mukaan ohjuksen tyypin tunnistaminen perustuu lentokoneen vahinkojen luonteen analysointiin sekä lentokoneen rakenteesta löytyneiden ohjuksen osien arviointiin.
Salaisessa raportissa käsitellään myös sitä, mistä ohjus mahdollisesti lähti ja mihin kohtaan lentokonetta se osui.
Raportin mukaan ohjus osui lentokoneeseen horisontaalisesti 72–75 asteen kulmassa ja vertikaalisesti 20–22 asteen kulmassa. Todennäköiseksi laukaisupaikaksi raportti nimeää Itä-Ukrainassa alueen Zaproštšenskjen kylästä etelään.
Raportin analyysi perustuu kuvamateriaaliin. Se ei ota kantaa siihen, kuka ohjuksen laukaisi.
298 ihmistä kuoli, kun Amsterdamista Kuala Lumpuriin matkalla ollut Malaysian Airlinesin kone räjähti ilmassa ja putosi Itä-Ukrainan kapinallisten hallitsemalle alueelle 17. heinäkuuta. Uhreista yli puolet oli hollantilaisia.