American Film Institute valitsi elokuvan vuonna 2007 sadan parhaan amerikkalaiselokuvan listalla sijalle 71.[2] Vuonna 2014 se arkistoitiin Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia.[3]The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[4]
Käväisin päivällä Kemin kulttuurikeskuksessa, oikeastaan taidemuseolla katsomassa meneillään olevan ryhmänäyttelyn. Täytyy avoimesti tunnustaa, että en kerta kaikkiaan päässyt kiinni tämänkertaisen taidenäyttelyn teoksiin, mutta haitanneeko tuo mitään... Sen sijaan pääsin taas kerran "mainostamaan" Selkäsaarta henkilölle, joka on siellä käynyt useaankin kertaan. Hän on katsellut saarta toiselta suunnalta eli Ajoksen puoleiselta rannalta entisen ns. läskileirin alueella. Kerroin hänelle julki ihmetykseni, miten näin upeaa saarta eivät kemiläiset laajemmalti arvosta. Kaavoitettuja, edullisia ja nimenomaan hyväpuustoisia tontteja on mm. Luoteisselkäsaarenpolun ja Pohjoisselkäsaarenpolun tuntumassa. Kerroin hänelle, että em. tonteille olisi erittäin mielekästä rakentaa hyvin suunniteltuja CLT-elementtirunkoisia mökkejä. Pyysin kyseistä henkilöä katselemaan Kemin kaupungin kotisivuja>Karttapalvelut-osa-alueella...
Päätimme lähteä käväisemään merellä puhtaasti huviajelu ajatuksena. Kaivoin varmuuden vuoksi muutaman madon tontinkulmalta, josko pysähtyisimme johonkin tyvenpaikkaan ongelle... Jo Hahtisaaressa totesimme, että tuuli oli hiukan kovempi kuin se, minkä olimme kotipihalla aistineet. Tavoitteemme oli ajella Kojukallion ja Selkäsaaren välistä Ruutinkarin ohi Kuivanuoronkrunnin pohjoispäähän. Tavoite oli hyvä mutta... Vähän jälkeen Kojukallion totesimme, että emme lähde kastelemaan itseämme, sillä lounaistuuli oli sen verran kovaa ja nostatti aaltoa pahimmilleen. Käännyimme tulosuuntaan ja käännyimme Kojukallion kohdalla Ajoksen suuntaan. Pikkuletto-saariryppään ohitettuamme pohdiskelimme, josko ajelemme kaukana häämöttävälle aallonmurtajalle. Vähän ennen Peräkaria siitäkin oli luovuttava, sillä pärskettä tuli yli laidan. Siksipä käännyimme Laitakarin suuntaan. Ajelimme Laitakarin ja Kalkkinokan välissä lähes tyvenessä Juurakon ohi ja Kraaselin sillan alitse Siikalahdelle. Ennen Kraaselin siltaa totesimme, että merimerkkien ympäristö on "metsittynyt" ja ennen Kraaselin siltaa rannanpuoleinen merkki oli kaatunut. Siikalahdella käännyimme Rivinkarin siltaa kohti ajatuksena eräänlainen nostalgia-ajelu Veitsiluodon saaren kupeessa. Luovuimme kuitenkin ajatuksesta, sillä tuuli oli taas hankalan oloinen, emme viitsineet tieten tahtoen itseämme kastella > käännyimme Kraaselin siltaa kohti. Ajelimme lähes tyhjäkäynnillä - onneksi - sillä kolautimme yhtä uppotukkia, jonka pää oli pahimmoilleen pinnan alla... Laitakarin kaupunginpuoleisen pään ohitettuamme, tuuli oli jotakuinkin vastaan ja siinähän me sitten loppujen lopuksi hiukan kastuimme, erityisesti minä ohjaajan paikalla. No - kuulen selvästi muutaman lukijan mutisevan:" Se on lähinnä vaatetuskysymys!" Niin minustakin, sillä seuraavalla kerralla merelle lähtiessämme asut ovat toisenlaiset... Mukava pikakäynti siitä huolimatta, että tänään ei ongittu...
Päätin kaivaa muutaman madon tontin kulmalta aikaisin aamulla tavoitteena pistäytyä ongella, kun ilma oli suotuisa eli sopivan pilvinen ilma ja meri oli lähes tyyni. Ajelin Hahtisaaresta Selkäsaaren pohjoispäätyyn lähelle rantaa ja annoin vähitellen viriävän länsituulen liikuttaa venettä. Tutut kuviot: Kaksi jigionkea ja pilkki pyytämään. Puolen tunnin aikana ei tapahtunut mitään. "Ei nypyn nyppyä!" olisi aikaisempi, edesmennyt kalakaverini todennut. "Ei täälä oo mittään, lähetään muualle!" hän olisi lisännyt... Totta tosiaan, kalat eivät olleet kiinnostuneita tarjoamisistani. Ainoastaan veneen läheisyyteen ilmestynyt lokki oli kiinnostunut touhuistani. Päätin vilkaista/kokea lähellä olevan Ahti-katiskan. Sielläkään ei ollut kuin muutamia pieniä ahvenia, päästin ne menemään. Ajattelin vilkaista myös Weke-katiskan > yksi ahven. Vein katiskan rantaan niin kuin olin jo aikaisemmin ajatellutkin... Ajelin Lehmikiven-karikon kupeeseen. Tuuli alkoi voimistua. Päätin syöttää muutamat madot mahdollisille halukkaille. Alkuperäinen tavoite oli saada jokaisella pyyntivälineellä jotakin. Se ei toteutunut, sillä pilkkituntuma oli edelleen hakusessa ja sitä vaikeutti voimistuvan tuulen aiheuttama veneen reipas keinuminen. Sain pieniä ahvenia ja kaksi savustuskelpoista/- mittaista. Päästin kaikki takaisin mereen kasvamaan. Todettakoon, että pilkissä kävi touhuamassa se kuuluisa, iso/viisas/varovainen särki, jota en onnistunut saamaan veneeseen. Vähäiset madot loppuivat... Taidanpa seuraavalla kerralla mennä jonnekin muualle onkimaan ja ottaa reippaasti matoja mukaan ettei tarvitse niiden kanssa pihistellä. Aikaisempien havaintojen mukaan matojen koolla/määrällä on selkeä korrelaatio ahvensaaliin kanssa... No mukava pikakäynti merellä kuitenkin!
Hankimme pari vuotta sitten Pikkupuolelle alla olevan kuvan mukaisen Biolanin kuivikekäymälän. Tähänastiset kokemukset ovat hyviä. Käyttö on aika lailla vähäistä, tosin sen verran, että tänään oli ensimmäinen tyhjennys. Tuotokset siirrettiin tonttimme ns. matopellon kulmaukseen, jonne olin kaivanut riittävän suuren kuopan. Lisäsin tuotoksen päälle vielä kompostoitumista edistävää rouhetta kahteen kerrokseen. Arvelen, että vuoden päästä tonttikulmauksen "ötökät", eliöstöt, madot ovat saattaneet kuivikekäymälän tuotokset lähes mullaksi...
Olemme käyneet viimeksi Selkäsaaressa viikko sitten torstaina eli 14.06.2018. Olimme päättäneet lähteä tänään, koska ilmat olivat erittäin suosiolliset. Tällä kerralla en puhu sanaakaan katiskoista... Tänään oli helppo rantautua, sillä vedenpinta oli kohtaisen korkealla ja tuuli "oikeasta suunnasta". Rantauduttumme romppeet taas ylös mäkeä vesikärryillä, istahtaminen hetken aikaa pihaterassilla ja hommat käyntiin. Olin päättänyt hakea vesikärry-muovisaavi-lapio-yhdistelmällä rannasta, lähes vesirajasta lisää tasoitusmaata tontille. Miksi? Siksi, että aikaisemmin olimme intoutuneet kaivamaan isoja kiviä uuteen asentoon, jolloin pakostakin monttuja syntyy. Vaimoni touhusi pihalla/järjesteli varastoa ja minä jatkoin aiemmin sahattujen puiden halkaisemista. Kyllä ns. Kiinankirves oli taas elementissään ja meidän Fiskars on kevyen sorttinen.
Olimme saareen lähtiessämme ottaneet pakastimesta ahvenia tavoitteena savustaa ne, koska nyt uskalsi pistää pienet tulet tulistelupaikalle = ison betonirenkaan sisälle, jonka päällä on lisävarusteena raudoitusverkko. Savustusta valmistellessani, savustuslaatikkoa putsailessani tein yllättävän havainnon. Laatikon pohja oli kuin haulikolla ammuttu. Tai oikeastaan pieniä, nuppineulanpään kokoisia reikiä täynnä! Valoa vasten pohjaa katsellessani näkymä oli kuin tähtitaivas. Ensimmäisenä kävi mielessä: "Halpa mikä halpa!" Kyseinen savustuslaatikko on mukaruostumatontaterästä. Jo aiemmin olen todennut, että levyn paksuus on rapiat paperin paksuus. Meillä on toinen savustuslaatikko saaren varastossa, joka on toistaiseksi käyttämättä, se otetaan todennäköisesti pikapuolin käyttöön. Se on eri valmistajalta ja hiukan tukevamman tuntuinen. No savustus kuitenkin onnistui erinomaisesti - kiitos vaimoni maustamisen - kyllähän ne ahvenet maistuivat. Muuten linnut olivat aktiivisia koko päivän, laulelivat iloksemme. Huomasimme yhdessä linnunpöntössämme kirjosieppopariskunnan touhuavan - hyvä niin. Korppikin teki kaarroksen tontin päältä, totesi tutut henkilöt paikalla... Päätimme lähteä aikaisin rantaan ja kotiin lepäämään. Uteliaisuuttamme ajelimme Kemin sisäsataman ja Sauvosaaren kentä ohi, porukkaa oli liikkeellä, ei ihme, sillä tänään on nähtävää ja kuultavaa Kemissä - hyvä niin...
Muutama päivä sitten sain puhelinsoiton, jossa tarjottiin mahdollisuutta tutustua kyseisen yrityksen tuotteisiin saatavan asiantuntijainformaation puitteissa. Asia ei olisi minua kiinnostanut, mutta olin aikaisemin ollut liikkeellä Fortumiin suuntaan, joka on tämänhetkinen sähkönmyyjämme. Sovimme, että tänään keskiviikkona 20.06.2018 klo 9 kyseisen yrityksen asiantuntija tulee käväisemään Haukkarin Kainuunkadulla kertomassa aurinkopaneeliasioista. Kyllä juuri sovittuun aikaan saapui Pohjolan Energia Oy:n Rovaniemen toimipisteen energia-asiantuntija Markku Vaarala paikalle. Hän selosti erittäin asiallisesti yrityksensä toimintaperiaatteita ja tarjottavia aurinkopaneelimahdollisuuksia laskien samassa tarjouksen meidän omakotitalon osalta. Kävimme hänen kanssaan pihalla katselemassa aurinkopaneelien mahdollisia asennuspaikkoja. Tarjous oli ihan asiallinen, mutta se oli hiukan laajempi kokonaisuus kuin se, jota itse olin alustavasti pohdiskellut. Asia on kuitenkin nyt uudessa mietinnässä...
Soitin eilen rajanaapurilleni, josko mentäisiin katiskoita kokemaan. Kyllä, sovimme, että keskiviikkona aamupäivällä = tänään, mikäli ilmat ovat kohdallaan. Ja olivathan ne, tosin tuuli hiukan navakan puoleinen, mutta sen kanssa kyllä pärjää. Hahtisaaren venesatamasta ajelimme suoraan Selkäsaaren pohjoispäätyyn Ahti-katiskan luo. Pistimme ankkurin varmuuden vuoksi veteen. Mitä ihmettä? Ahti-katiskassa ei ollut käytännössä mitään - muutama ahvenensintti! Viimeksi se oli "lähes täynnä" ahvenia. Jätimme sen sille sijoille ja ajelimme Weke-katiskan kupeeseen. Sekin oli käytännössä tyhjä... Pois tullessamme totesin naapurilleni:"Jos ahvenia savustamaan haluat, meillä on pakastimessa tuoretta ahventa, ei tosin kovin isokokoista mutta siltikin." "Katsotaan, minäpä jututan porukoita." totesi naapurini jättäen asian hivenen avoimeksi...
Olen sisareni kanssa veljemme kuoleman jälkeen hoitaneet ja toteuttaneet monia käytännön asioita. Em. asiakokonaisuuksiin liittyy mm. perunkirjan laatiminen ja siinä yhteydessä syntyvä perukirja.
Me päätimme antaa em. tehtävän Kemin oikeusaputoimistolle. Se suoritettiin mielestämme asiantuntevasti. Perukirja toimitettiin oikeusaputoimistosta mm. veroviranomaisille. Itse olemme toimittaneet perukirjan OP Kemi-pankille, jossa se kopiotiin ja lähetettiin pankin tarkastukseen.
Monia mielenkiintoisia asiakokonaisuuksia on ilmennyt matkan varella, jotka näin maallikon silmin tuntuvat pilkunpiip-tason jutuilta ja saivarteluilta.
Sain taannoin informaatiota, että pankin taholta pyydetyt lisäselvitykset perustuvat pankin
selonottovelvollisuuteen, perhe- ja jäämistöoikeuden säädöksiin, Finanssivalvonnan ohjeisiin ja
hyvään pankkitapaan. Selvitysten esittäminen suojaa pesän
osakkaiden asemaa ja oikeuksia.
Pätkä Wikipediatekstiä:
Perunkirjoitus
Perunkirjoitus on toimitus, jossa selvitetään kuolinpesän tila eli luetteloidaan vainajan omaisuus ja velat.
Perunkirjoitus on järjestettävä kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta (ellei verotoimisto myönnä hakemuksesta jatkoaikaa). Perunkirjoituksen ja perukirjan voivat omaiset laatia itsenäisesti tai yhdessä ulkopuolisen asiantuntijan kanssa. Ulkopuolisen asiantuntijan rooli perunkirjoituksessa on prosessissa neuvominen ja lomakkeiden täyttäminen omaisten puolesta.
Perunkirjoitustilaisuuteen on lain mukaan kutsuttava kaikki pesän osakkaat. Perunkirjoituksen toimittaa kaksi uskottua miestä, joiden tehtävänä on omaisuuden luettelointi ja varojen arvottaminen niiden kuolinhetken käypään arvoon. Henkilön, joka ilmoittaa pesän varat ja velat uskotuille miehille, on perukirjaan tehtävä valaehtoinen vakuutus siitä, että annetut tiedot ovat oikeita. Perunkirjoituksen toimituttamisen laiminlyönti voi ääritapauksessa aiheuttaa osakkaille henkilökohtaisen velkavastuun vainajan veloista. Perunkirjoituksessa laaditaan perukirja, jolla on kolme pääasiallista tehtävää:
Veroilmoitus
Omaisuusluettelo
Osakasluettelo
Perukirja on toimitettava kuukauden kuluessa perunkirjoituksesta sen paikkakunnan verovirastolle, jolla kuollut henkilö on ollut kirjoilla. Omaisuus, joka on jäänyt velkojen maksamisen jälkeen, jaetaan perillisten kesken perinnönjaossa, ja siitä on maksettava perintövero, jonka suuruus riippuu sukulaisuussuhteesta sekä jääneen omaisuuden koosta. Jos perunkirjoituksen toimittamisen jälkeen löytyy uutta omaisuutta tai velkoja, on toimitettava täydennysperunkirjoitus.
Kävin vaimoni kanssa Kemin kirkossa alla olevassa tilaisuudessa. Mukava, mieleenpainuva tapahtuma, jossa meidän lapsenlapsemme Veera oli mukana. Kemin kirkko oli jotakuinkin täynnä nuorten vanhempia, isovanhempia ja ystäviä. Tilaisuuden päätteeksi käväisimme rippikahvilla Lallinperäntiellä - hyvä niin...
Su 17.6.klo 10:00Messu, 2. leiririppikoulun konfirmaatio
EU:n päätös tuottaa työtä ja toimeentuloa sekä ostajia puulle.
Uusiutuviin suomalaisiin biopolttoaineisiin keskittyvä teollisuus sai Euroopan unionilta torstaina poikkeuksellisen vahvaa tukea. EU-jäsenmaat päättivät nostaa uusiutuvan energian kokonaiskulutuksen 32 prosenttiin seuraavan 12 vuoden aikana. Päätös merkinnee useille suomalaisille investoinneille selvää nytkähdystä eteenpäin.
Olennaista Euroopan parlamentin, komission ja neuvoston kompromississa uusiutuvan energian direktiivistä (red II) on erityisesti liikenteen käyttämien polttoaineiden tarkastelu. Suomi on ajanut voimakasta lisäystä niin sanottujen kehittyneiden liikennepolttoaineiden lisäykseen.
Näin myös kävi. EU:n päätöksen mukaan 14 prosenttia liikenteen polttoaineista pitää olla uusiutuvia vuoteen 2030 mennessä. Tämä on positiivinen uutinen suomalaisille biopolttoaineita jalostaville yrityksille, jotka haluavat käyttää fossiilisia polttoaineita korvaaviin seoksiin metsäteollisuuden sivuvirtoja.
Nyt tehdyn päätöksen mukaan liikennepolttoaineita voidaan valmistaa kaikista metsäjakeista. Puumateriaaleja erottelevalta sääntelyltä vältyttiin. Samalla EU:n kompromissi ottaa aiempaa tiukemman linjan muun muassa palmuöljyn käyttöön. Tämä puolestaan edistää pohjoisessa hyvin kasvavan puuaineksen käyttöä fossiilisten polttoaineiden korvaamisessa.
EU-instituutioiden päätös luo vakautta suomalaisten yritysten liiketoimintaympäristöön ja antaa mahdollisuuksia kehittää uutta. Investointilaskelmille on aiempaa vakaampi pohja. Jokainen yritys joutuu toki erikseen perehtymään laajan päätöksen yksityiskohtiin.
Erityisen tarkasti päätöstä luetaan Nesteessä. Yhtiö on laajasti panostanut uusiutuvien liikennepolttoaineiden tuotekehitykseen. Palmuöljyn osalta tilanne voi olla yhtiölle ongelmallisempi, mutta suomalaisten investointien kannalta tulos voi olla hyvinkin myönteinen.
Lentoliikenteen päästöt ovat viime aikoina olleet vahvasti esillä julkisuudessa. Nykyistä ilmastoystävällisemmälle lentokerosiinille on nyt kysyntää.
Myös UPM:n suunnitelmat rakentaa Kotkaan uusi iso biojalostamo näyttävät nyt entistäkin lupaavimmilta. ST 1 on suunnitellut omaa isoa jalostamohankettaan Kajaaniin sekä Pietarsaareen ja kiinalaisomisteinen Kaidi biolaitosta Kemiin. Myös näille hankkeille EU:n päätös antaa lisäpontta.
Toteutuessaan hankkeet työllistäisivät joko suoraan tai välillisesti jopa tuhansia suomalaisia, pysyvästikin useita satoja. Lisäksi ne toisivat elinvoimaa maakuntiin ja tarjoaisivat metsänomistajien puulle ostajia.
EU:n päätös onkin suuri voitto maan hallitukselle ja erityisesti ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle (kesk.). Myös metsänomistajia edustava MTK ja energiateollisuus voivat olla tulokseen tyytyväisiä.
Metsäteollisuuden osalta jäsenyritysten kannat riippuvat paljolti siitä, kuinka kiinnostuneita ne itse ovat biopolttoaineista ja missä niiden omat yksiköt sijaitsevat.
Kritiikkiäkin on luvassa. Vaikka päätös antaa Suomen omalle ympäristöpolitiikalle luottamuslauseen ja mahdollisuuden omin päätöksin huolehtia metsän kestävyydestä oman maan lainsäädännön perusteella, on syytä olettaa metsien käytön nousevan vielä monesti suurennuslasin alle paitsi EU:ssa myös täällä Suomessa.
Fossiilisia polttoaineita korvaavien biotehtaiden lisäksi kannattaa edelleen edistää hiiltä sitovaa puurakentamista kaikin voimin. Sitran tuore selvitys sementin haitallisuudesta on tästä viimeisin väkevä muistutus (MT 6.6 ).
Myös metsien kasvun edistäminen ja siihen kannustaminen on kaikkien etu. Uusi metsä sitoo hiiltä vanhaa paremmin ja työtä ja toimeentuloa riittää yhä useammille.
Että mitäkö mietin? No sitä, että meillä oli vieraita tänään Selkäsaaressa - hyvä niin.
Kemin museotoimi oli tausyhteisönä ja saaressakävijät olivat: :
Peter Brusila, Pentti Korpela, Sisko Korrensalo, Janne Kuoppala ja Matti Lukkarila...
Niin varsinainen asia heillä oli Selkäsaaren historiaan tutustuminen, johon pienenä sivujuonteena liittyi saarilenkin päätteeksi istahtaminen hetkeksi pihaterassillamme.
Mekin - minä ja vaimoni Tuula - osallistuimme osanaikaa kivirakkaa myöten patikkaretkelle.
Vieraiden lähdettyä väänsimme kaksi isoa kiveä maasta "uuteen asentoon" ja päätimme, että nyt tämä kivenpyöritys saa riittää.
Syötyämme valmistauduimme lähtöön. Sen verran iski väsy, että emme viitsineet edes katiskoja käydä kokemassa.
Oli kerta kaikkiaan upea ilma ja tuulet tällä kertaa suotuisat...
Että mitäkö mietin? Sitä, että tapasin syksyllä vuonna 1993 kuvataiteilija Anatoly Sergienkon Luoteis-Venäjällä Severomorskissa Art Nord-galleriassa.
Siitä alkoi yhteistyömme.
Anatoly täyttää tänään 72 vuotta. Olemme - minä ja vaimoni Tuula - onnitelleet häntä aamulla.
Kävi välähdyksenomaisesti mielessä, että Anatolyn 50-vuotisjuhlien aikaan kävimme hiukan jälkijättöisesti kutsuttuina Severomorskissa. Luovutin Anatolylle ison, pronssisen alunperin viikinkiaikaisen Hannunvaakuna Kalevala-korun. Minulla itselläni oli samanlainen koru poolopaidan päällä kaulassani.
Muistan elävästi Anatolyn ilmeen, kun hän otti korun vastaan. Kuulen vieläkin hänen sanansa, että nämä ovat naisten juttuja. Tulkin välityksellä kerroin, että ne ovat myös rohkeiden ja luovien miesten juttuja...
Täytyypä Anatolyltä seuraavan kerran tavatessamme kysyä: "Oletko käyttänyt Haanunvaakuna-korua?"
Tunnustan, että itsekään en ole sen jälkeen käyttänyt kyseistä korua enkä poolopaitaa.
Täytyypä harkita sen uudelleenkäyttöä. Se on upea koru...
OLEN huomannut, että monet keskustelut säästämisestä ja sijoittamisesta johtavat aina samoihin kriittisiin kommentteihin.
”Viimeisessä takissa ei olet taskuja. Ei ole mitään mieltä säästää, jos rahasta ei voi nauttia.”
Näinhän se on. Elämä, se yksi ja ainut, on ennen kaikkea tässä ja nyt. Tulevaisuudesta emme voi tietää, mutta on syytä olettaa, että jotenkuten siitäkin selvitään ilman, että sitä varten on erikseen jemmattu pörssiosakkeita.
Mutta rahasta on silti iloa, vaikka sitä ei käyttäisi. Kerron blogin lopussa tarkemmin. Sitä ennen pari sanaa kansantaloudesta.
SUOMALAISET säästävät historiallisen vähän.
Säästämisinto on laskenut viime vuosituhannen pankkikriisistä ja sitä seuranneesta lamasta lähtien, eikä talouden hyvä käänne ole tilannetta muuttanut. Säästämisaste valahti itse asiassa negatiiviseksi vuonna 2014.
Yksi ryhmä erottuu joukosta. Eläkeläiset.
Se tarkoittaa sitä, että suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat. Niin paljon kuin erilaisia säästämisvinkkejä sijoittamista varten nyt jaetaankin, tilastojen valossa totuus on, että suomalaiset eivät säästä.*
Yksi ryhmä erottuu joukosta. Eläkeläiset. Yli 64-vuotiaat säästävät tuloistaan suuremman osan kuin muut ikäryhmät, vaikka heillä lienee vähiten syytä säästää. Heillä on myös työikäisiä pienemmät tulot, mutta silti he saavat rahaa säästöön.
Tämä ei liene mikään yllätys. Oma mummuni kehuu kahviastiastonsa joka kerta, kun käyn tervehtimässä. Hän on iloinen, että kupit ovat palvelleet kohta 30 vuotta, eikä uusia ole tarvinnut ostaa. Mummun kaapissa on myös astioita, jotka ovat minua vanhempia. Samanlaisia onnellisia mummuja ja heidän kaappejaan on maa täynnä. Kaapeista myös löytää mitä etsii, vaikka niitä ei ole konmaritettu.
SÄÄSTÄMISEN filosofian kannalta mummut ovat kiinnostavia. He ovat säästäneet koko ikänsä, eivätkä lopeta sitä silloinkaan, kun niistä säästöistä pitäisi alkaa teorian mukaan nauttia.
Miksi? Koska säästäminen ei mummuista ole kurjaa. Se on itse asiassa ihan iloista.
Hyvien säästäjien salaisuus ei ole kyky kiristää vyötä ja kärvistellä päivästä toiseen. Heidän salaisuutensa on kyky olla tyytyväinen niihin asioihin, joita on tullut hankittua. Silloin luottoneule on oikeasti luottoneule.
Lisäbonuksena tulee raha, joka uuden luottoneuleen ostamisesta säästyy. Sijoitettuna se tuottaa pääomatuloja ja kartuttaa varallisuutta – säästäjälle tämä voi olla ihan yhtä suuri onni kuin neuleenosto-onni.
Jos et usko, kokeile ostolakkoa. Moni on huomannut, ettei kaipaa sen jälkeen enää shoppailua. Sen sijaan vanhat tavarat ovat alkaneet tuntua merkityksellisemmiltä. Niiden kanssa on ehtinyt muodostua yhteinen historia ihan niin kuin ystävien kanssa.
AINA kun minulta kysytään, mitä iloa rahasta on, jos sitä ei käytä, vastaan suurin piirtein näin: Ilo tulee siitä, että tietää voivansa tehdä asioita. Vapaus on paras tyynynalunen niinä öinä, kun työhuolet pyörivät mielessä. Parempi kuin kalleinkaan tyyny.
Merja Mähkän aiemmat kirjoitukset löydät täältä. *) Suomalaisten säästämisestä voi lukea enemmän Suomen Pankin blogista Euro ja talous.
Yhdysvallat
24. heinäkuuta 1998
25. syyskuuta 1998
