Kyllä! Jos olisin SDP:n päättäjänä, jättäisin reilusti oman ehdokasasettelu väliin ja menisin Sauli Niinistön taakse...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Politiikka | Kolumni
Kukapa haluaisi lähteä kokemaan musertavaa tappiota? Kehnosta presidenttiehdokkaasta on Sdp:lle enemmän haittaa kuin hyötyä
Puolueet kuvittelevat, että oma ehdokas on pakko asettaa, koska se vaikuttaa menestykseen muissa vaaleissa. Näyttöjä väitteen tueksi on kuitenkin vähän, kirjoittaa Yrjö Rautio.
PRESIDENTTIEHDOKKAASTA on kehkeytynyt Sdp:lle visainen ongelma – turhaankin. On demokratian kannalta hyvä, että vaaleissa on vaihtoehtoja, mutta oma ehdokas ei ole suinkaan sellainen elämän ja kuoleman kysymys kuin Sdp ja muut puolueet uskovat.
Torstaina Sdp tiedotti järjestävänsä ehdokasasettelun 12.6.–26.6. ja jäsenäänestyksen elokuussa, jos ehdokkaita tulee useampia. Tällä menetelmällä ehdokas epäilemättä löytyy. Aina on halukkaita näin näyttävään tehtävään. Toinen asia on, millainen ehdokas Sdp:lle jää lopulta käteen. Tätä ennen ovat nimittäin kaikki varteenotettavat kieltäytyneet – hyvistä syistä.
Presidentti Sauli Niinistön suosio on niin korkea, että häntä on lähes mahdotonta edes haastaa vakavasti, saati voittaa. Se että hän ei asetu kokoomuksen vaan valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, tekee sen entistä vaikeammaksi.
SDP:N OMAT rivit ovat olleet täysin sekaisin. Yhdet ovat halunneet oman ehdokkaan. Toiset ovat halunneet, että Sdp menee Niinistön taakse. Heihin ilmoittautui yllättäen myös entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Hän perusteli kantaansa sillä, että suuri osa Sdp:n kannattajista äänestää joka tapauksessa Niinistöä jo ensimmäisellä kierroksella, ja sillä, että Sdp on tyytyväinen Niinistön ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Kolmannet olisivat vieneet Sdp:n vihreiden ehdokkaan Pekka Haaviston taakse. Muiden muassa europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari on pitänyt Haavistoa Niinistöä luontevampana vaihtoehtona, ellei omaa ehdokasta millään löydy. Sitä Haavisto epäilemättä arvomaailmaltaan olisikin.
Sdp ei olisi kuitenkaan voinut puolueena asettua enempää Niinistön kuin Haavistonkaan tueksi. Osa puolueen voimahahmoista olisi varmasti asettunut vastapuolen leiriin, eikä sekamelska olisi vähentynyt vaan kasvanut.
Sdp:llä on karvaita kokemuksia viime vaaleista. Kaikin puolin erittäin pätevä ehdokas Paavo Lipponen sai vain 6,7 prosenttia äänistä – ja nöyryyttävän lopun komealle uralleen.
NYT ON varmistunut, että Sdp asettaa oman ehdokkaansa. Sekään ei kuitenkaan lopeta sekavaa tilannetta. Osa puolueen jäsenistä, kannattajista puhumattakaan, äänestää tämänkin jälkeen jo ensimmäisellä kierroksella joko Niinistöä tai Haavistoa.
Juhannuksen seutu on otollista aikaa presidenttiehdokkaan etsimiselle. Onhan silloin perinteisesti etsitty myös sulhasia ja morsiamia. Ehdokas saattaa hyvinkin näyttäytyä Antti Rinteelle, kunhan hän pyörähtelee alasti viljapellossa tai katsoo keskiyöllä kaivoon.
Ellei todella hyvää ehdokasta näyttäydy, olisi kuitenkin parempi, ettei puolue asettaisi lainkaan omaa ehdokastaan, vaan antaisi jäsenilleen ja kannattajilleen vapaat kädet. Nehän heillä jo ovat.
PUOLUEET kuvittelevat, että oma ehdokas vaikuttaa menestykseen muissakin vaaleissa. Näyttöjä dogmin tueksi on vähän.
Rkp:n ehdokas Elisabeth Rehn sai vuoden 1994 vaalien toisella kierroksella 46,1 prosenttia äänistä, mutta Rkp hävisi seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa 0,3 prosenttiyksikköä.
Niinistön menestys vuoden 2006 vaaleissa saattoi osaltaan nostaa kokoomuksen 3,7 prosenttiyksikön voittoon seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa. Niinistön voitto vuoden 2012 vaaleissa ei taas pelastanut kokoomusta 2,2 prosenttiyksikön tappiolta vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
Haavisto sai vuoden 2012 vaalien toisella kierroksella 37,4 prosenttia äänistä. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa vihreät ylsivät vain 8,5 prosentin kannatukseen ja 1,3 prosenttiyksikön voittoon.
Omasta ehdokkaasta näyttää olevan hyötyä vain, jos puolue on muutenkin nousukiidossa. Puolueen syöksykierre taas voi vain syvetä, jos oma ehdokas menestyy musertavan huonosti. Juuri tästä Sdp sai vuoden 2012 vaaleissa karvaan opetuksen – oppimatta mitään.
MITÄ JOS poliitikot lakkaisivat aliarvioimasta kansalaisten älyä ja tietämystä? Presidentinvaalit eivät ole puolue- vaan henkilövaalit. Äänestäjät vastaavat juuri siihen kysymykseen, joka heille esitetään: kenet he haluavat presidentiksi. Heiltä ei kysytä, mitä puoluetta he kannattavat.
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Populisteja tulee, mutta myös menee – Yhden asian liikkeestä on harvoin pysyväksi poliittiseksi voimaksi
Viime lauantain piti olla taas populismin voiton päivä. Eurooppalaiset populistiliikkeet ovat alkuvuoden 2017 aikana kuitenkin huomanneet, että yhtä asiaa ajamalla ei välttämättä rakenneta pitkäaikaista poliittista liikettä.
Perussuomalaisten ryhmä on tänään hajonnut kahtia, mikä ei ole poikkeuksellista eurooppalaisille populistiliikkeille. Tyypillistä on sekin, että kun taloudessa alkaa mennä paremmin, populistien suosio laskee.
Jos Halla-ahon johtama perussuomalaiset terästetyllä ideologiallaan olisi jatkanut hallituksessa, olisi eurooppalaisittain Suomi sijoitettu todennäköisesti liberaalidemokraattisen Euroopan mustalle laidalle Unkarin ja Puolan kanssa.
Näissä maissa kansallismieliset ja EU-kriittiset populistipuolueet hallitsevat.
Puola ja Unkari ovat jatkuvissa kahnauksissa muun Euroopan kanssa maiden oikeusjärjestelmiä, vähemmistöjä ja sananvapautta vastaan tehtyjen päätösten takia.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin virkaanastujaisten tammikuussa 2017 piti olla lähtölaukaus Euroopan kansallismielisten suoranaiseen vyöryyn presidenteiksi, hallituksiin ja muihin poliittisiin johtotehtäviin.
Tammikuun juhlista ei ole puolta vuotta, kun populistiset, EU-kriittiset sekä maahanmuuttovastaiset voimat ovat hävinneet läpi Euroopan.
Ruotsidemokraatit voivat hyvin yksinäisyydessään
Lahden toisella puolella Ruotsissa, jopa natsismista syytetty Ruotsidemokraatit (Sverigedemokraterna) on noussut maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi.
Perinteiset puolueet ovat käyttäneet puoluetta vastaan eristämispolitiikkaa (cordon sanitaire), jota Belgiassa käytetään muun muassa äärioikeistolaista ja muukalaisvihamielistä Vlaams Belang -puoluetta vastaan.
Käytännössä muut puolueet irtisanoutuvat kaikesta yhteistyöstä kyseisen puolueen kanssa.
Halla-aho on ilmaissut halukkuutensa kasvattaa yhteistyötä nimenomaan Ruotsidemokraattien kanssa. Yhtälailla Halla-aho haluaa palauttaa Perussuomalaiset Britannian konservatiivien kyljestä alkuperäiseen ryhmään europarlamentissa, joka on Vapauden ja suoran demokratian Eurooppa (EFDD).
Tämän kevään eurooppalaisten populististen ja EU-kriittisten vaalitappioiden ketjun aloittivat Pohjois-Irlannin itsehallintoalueen unionistit. Maaliskuun alun alueparlamenttivaaleissa brexitiä eli EU-eroa kannattaneet unionistit (DUP) hävisivät vaalit tasavaltalaisille (Sinn Fein), jotka kannattavat EU-jäsenyyttä. Vaaleista lähtien Pohjois-Irlannissa ei ole kyetty muodostamaan aluehallintoa.
Hollannin populistit jäivät kakkoseksi
Pari viikkoa myöhemmin Hollannissa karismaattiseksi johtajaksi luonnehdittu Geert Wilders ja hänen johtamansa Vapauspuolue (PVV) valmistautuivat gallupien perusteella voittoisaan vaalitulokseen.
Hollannin vaalien katsottiin näyttävän tietä, kun edessä oli Euroopan vaalien supervuosi.
Islaminvastainen Vapauspuolue sai hyvän vaalituloksen nousten maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi, mutta ykkössijan piti pääministeri Mark Rutten keskustaoikeistolainen Vapauden ja demokratian kansanpuolue VVD.
Rutte on aiemmassa hallituksessa ajautunut Vapauspuolueen tuen tarpeeseen.
Halua sille ei enää ole. Hollannin hallitusneuvottelut ovat yhä kesken.
EU:n vastaisku Ranskassa
Hollannin jälkeen katseet kääntyivät Ranskaan. Huhtikuun lopun presidentinvaalien voittajaksi pelättiin ja jopa povattiin Kansallisen rintaman Marine Le Peniä.
Le Pen on yrittänyt isnsä jälkeen tehdä äärinationalistisesta ja -oikeistolaisesta puolueesta salonkikelpoisempaa, ja hänen noustua puolueen johtoon 2011 puolueen kannatus kääntyikin nousuun.
Vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa FN nosti paikkamääränsä kolmesta 23:een.
Euroskeptisyys on yhteinen nimittäjä kaikille Euroopan kansallismielisille ja populistisille puolueille. Toinen yhteinen nimittäjä on se, että ne kaikki haluavat Brysseliin, europarlamenttiin.
Kuuluvuus ja näkyvyys sekä vaikutusmahdollisuudet moninkertaistuvat, kun hynttyyt lyödään yhteen samanmielisten kanssa parlamenttiryhmässä.
Uusi poliittinen voima vei populistien mahdollisuudet Ranskassa
Le Penillä katsottiin olevan aito mahdollisuus voittoon ennen keskustaliberaalin Emmanuel Macronin En Marcé -liikkeen läpimurtoa.
Sosialistit olivat alamaissa ja tasavaltalaiset ryvettyneet skandaaleissa. Pariisin ja Nizzan terrori-iskut lisäsivät Le Penin maahanmuutto- ja EU-vastaisen retoriikan imua.
Mutta Macron teki jotain yllättävää.
Hän käänsi purjeet suoraan kohti myrskyä ja aloitti EU-myönteisen, suorastaan Eurooppaa syleilevän kampanjoinnin.
Turvallisuus taataan hänen mukaansa eurooppalaisella yhteistyöllä, ei lähtemällä pois siitä.
Miten tässä näin kävi?
Vuoden takainen Brexit-äänestys Britanniassa sai mantereen sekaisin kertaheitolla.
Unionin toiseksi suurimman talouden nähtiin antavan pelätyn kimmokkeen kaikille EU-vastaisille voimille eri puolilla Eurooppaa.
Alkoi vimmainen kampanjointi EU:n ja sen perimmäisen tarkoituksen eli rauhan puolesta. EU-instituutiot ja jäsenmaiden johtajat alkoivat puhua tuon tuosta Euroopan tuhosta, jos äärikansallismielisille voimille annetaan periksi.
Vastaisku on toiminut. Ihmiset ovat alkaneet miettiä, mikä se todellinen vaihtoehto nykyiselle järjestelmälle kaikkine vikoineen voisi olla.
Britannian UKIP teki itsestään tarpeettoman
Britannian suurisuisin ja äänekkäin EU-vastustaja Nigel Farage katsoi tehtävänsä päättyneeksi jo vuosi sitten. Britannian Itsenäisyyspuoluetta (UKIP) johtanut Farage sai haluamansa eli Britannian brexitin ja erosi puheenjohtajan tehtävästään.
Sen jälkeen kaikki onkin muuttunut.
Seuraaja Paul Nuttall veti omat johtopäätöksensä, kun UKIP koki murskaavan tappion 8. kesäkuuta 2017 pidetyissä ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa.
UKIP menetti ainoan paikkansa parlamentissa.
Yhden asian liike kuoli pois, kun tavoite oli saavutettu.
Europarlamentissa ei tule ennenaikaisia vaaleja
Niin sanotut populistiset puolueet eri maista ovat hajallaan kolmessa ryhmässä. Puolueita yhdistää lähinnä EU-kriittisyys, kansallismielisyys, maahanmuuttovastaisuus ja eliitin vastaisuus.
Ja mikä parasta, pesti on varmuudella viideksi vuodeksi ilman ennenaikaisia vaaleja tai oman hallituksen kaatumisen uhkaa.
Nationalistiset ja populistiset puolueet ovat europarlamentin liikkuvimpia, riippuen siitä, onko puoluetta enää seuraavalla vaalikaudella ja siitä, minkälainen kokonaisuus samanmielisistä saadaan kasaan.
Suomessa perussuomalaiset ovat yrittäneet useita strategioita maksimoidakseen kannatuksensa ja vaikutusvaltansa. Vuoden 2009 eurovaalien jälkeen silloisen puheenjohtajan Timo Soinin johdolla PS löi hynttyyt europarlamentissa yhteen nimenomaan Britannian UKIPin kanssa.
EU-kriittisyys oli liimaava tekijä. Vuoden 2011 eduskuntavaalien “jytkyn” eli vaalivoittonsa jälkeen perussuomalaiset jäivät oppositioon 19 prosentin kannatuksella.
Kun tultiin eurovaaleihin 2014, perussuomalaiset nostivat paikkamääränsä europarlamentissa kahteen. Soini katsoi edullisimmaksi siinä vaiheessa lähetä yhteistyöhön Britannian konservatiivien kanssa. Silloinen pääministeri David Cameron oli luvannut järjestää kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä, jos Tory-puolue voittaa kevään 2015 vaalit.
Samana keväänä olivat Suomen eduskuntavaalit. Niissä perussuomalaiset saivat “pikkujytkyn”.
Puolue oli toiseksi suurin ja jo uskottavuudenkin kannalta hallitukseen oli mentävä. Sen jälkeen kannatus onkin ollut sitten alamäkeä.
Tämän kevään kuntavaaleissa puolueen kannatus puolittui. Oli aika tehdä johtopäätöksiä ja tuupata liian maltillinen puheenjohtaja Soini syrjään.
Viikonloppuna puheenjohtajaksi valittu Jussi Halla-aho on kerta toisensa jälkeen sanonut, että hallituksessa olo ei ole itsetarkoitus. Näyttää siltä, että hallitusvastuu on nimenomaan syönyt perussuomalaisten kannatusta. Viestin ja linjan terävöittäminen heti kansallismieliseen, maahanmuuttovastaiseen ja EU-kriittiseen suuntaan aiheutti ongelman hallituksessa.
Puolueen hajottua saattaa hallitus kuitenkin pysyä kasassa kun enemmistö vanhoista perussuomalaisista erosi eduskuntaryhmästä ja muodosti hallituskumppaneita tyydyttävän Uusi Vaihtoehto -ryhmän.
Populismi ei kuole koskaan
“Populus eli ‘kansa’ on puhunut” on yksi populismin vertaansa vailla olevia lausahduksia.
Populismilla tarkoitetaan kansansuosioon usein kansankiihotuksellisin keinoin tähtäävää poliittista toimintaa. Se yksinkertaistaa, pelottelee, pilkkaa ja polarisoi sekä kertoo kuuntelevansa vain ja ainoastaan kansan syviä ääniä ja puolustavansa niitä, joita ei kuulla.
Tämänhetkisen populistisen aallon harja tuntuu menneen. Siihen on useita syitä.
Yksi on laaja, julkinen hyökkäys populismin narratiivia vastaan.
Toinen saattaa löytyä taloudesta. Aina kun taloudella menee huonosti, populistiset äänet nousevat ja saavat kannatusta.
Nyt Euroopalla menee taas paremmin. Talouden käyrät osoittavat ylöspäin, mutta ei niin paljon, että populismin ja äärinationalismin äänet vaikenisivat.
Joku liike tai puolue ehtii kuolla pois, mutta uusi syntyy kun maaperä on otollinen.
Seuraavana vuorossa Saksa ja Italia
Katseet on jo käännetty Saksaan.
Syyskuun liittopäivävaaleissa on Saksassakin tarjolla äärioikeistolainen ja maahanmuuttokriitinen puolue, Alternativ für Deutchland.
AfD on kampanjoinnissaan huomattava altavastaaja kahdelle suurelle puolueelle, liittokansleri Angela Merkelin johtamille kristillisdemokraateille (CDU) ja EU-konkari Martin Schulzin sosialidemokraateille (SPD).
Vaikka AfD on nostanut kannatustaan aluevaaleissa, on se yhä pienpuolue.
Viimeistään keväällä 2018 käydään vaalit Italiassa. Entinen pääministeri Silvio Berlusconi lienee maan tunnetuin populisti, mutta nyt valtaa havittelevat aivan muut: rikkaan pohjoisen eroa ajava äärikansallismielinen Pohjoinen Liitto (Lega Nord) ja EU- ja eliittikriittinen Viiden tähden liike (MoVimento 5 Stelle).
Hmmmmm - niinpä - mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Unto Hämäläisen kolumni: Perussuomalaiset repesivät – miten revenneille puolueille lopulta käy?
Mitä poliittinen historia kertoo jakaantuneiden puolueiden kohtalosta? Puolueiden jakaantuessa molemmat puoliskot ovat hävinneet seuraavat eduskuntavaalit. Vieraileva kolumnistimme Unto Hämäläinen ennustaa, että niin voi käydä perussuomalaisillekin.
Eilen tiistaina kello 12 alkoi Pikkuparlamentissa tiedotustilaisuus, jossa julkistettiin tohtori Pekka Perttulan kirjoittama elämäkerta V. J. Sukselaisesta, moninkertaisesta ministeristä ja pitkäaikaisesta Maalaisliiton puheenjohtajasta.
Perttula esitteli muutamia kirjansa kohtia ja käsitteli muun muassa SDP:n hajaantumista 1950-luvun loppupuolella. SDP:n hajoaminen alkoi vuoden 1957 puoluekokouksessa, kun Väinö Tanner voitti puheenjohtajavaalissa K.A. Fagerholmin yhdellä äänellä ja vähemmistöön jääneet marssivat ulos kokouksesta.
Pian SDP:n eduskuntaryhmä hajosi, ja Tannerin vastainen vasemmisto-oppositio perusti oman puolueen, jonka nimeksi tuli Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto TPSL. Se menetti viimeiset eduskuntapaikkansa vuoden 1970 eduskuntavaaleissa.
Noissa vaaleissa voitti Veikko Vennamon SMP. Vennamo oli eronnut 1950-luvulla Maalaisliitosta ja perustanut oman puolueensa, jolle tuli 18 kansanedustajan ryhmä.
SMP säilytti paikkansa vielä vuoden 1972 eduskuntavaaleissa, mutta vaalien jälkeen yli puolet eduskuntaryhmän jäsenistä erosi. Vennamon vastustajat perustivat oman Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolueensa (SKYP).
SMP oli henkitoreissaan monta vuotta
Seuraavissa vaaleissa SKYP sai vain yhden edustajan, joka loikkasi keskustan ryhmään. Hyvin ei käynyt Vennamollekaan. SMP oli henkitoreissaan monta vuotta, kunnes se onnistui voittamaan vuoden 1983 eduskuntavaalit ja nousi yllättäen myös hallituspuolueeksi.
Puoluetta johtivat Veikko Vennamo ja hänen poikansa Pekka. Sukusiteistä huolimatta riidat jatkuivat. Lopulta Veikko vetäytyi sivuun, ja Pekka lähti Postin pääjohtajaksi. SMP hajosi riitoihinsa 1990-luvun alussa. Sittemmin Timo Soini ja Raimo Vistbacka perustivat perussuomalaisen puolueen.
Kolmas merkittävä puoluehajoaminen tapahtui 1980-luvulla, kun Suomen Kommunistinen Puolue SKP ja sen vaalipuolue Suomen Kansan Demokraattinen Liitto SKDL hajosivat.
SKP ja SKDL olivat siihen mennessä kituneet sisäisissä riidoissa jo pari kymmentä vuotta. SKP pysyi koossa niin kauan kuin sitä johti Aarne Saarinen, joka kykeni pitämään kansallismieliset kommunistit ”revisionistit” ja Moskova-mieliset taistolaiset saman lipun takana.
Saarisen luovuttua puheenjohtajan paikasta vuonna 1982 riita kärjistyi ja huipentui pari vuotta myöhemmin SKP:n puoluekokouksessa. Silloin taistolaiset heitettiin pois puoluejohdosta.
SKP, SKDL ja DEVA lakkauttivat toimintansa vuonna 1990 ja niiden seuraajaksi perustettiin Vasemmistoliitto
Noin 10 000 taistolaista erotettiin SKP:n jäsenyydestä, ja SKDL:n eduskuntaryhmästä erotettiin kolmannes kansanedustajista. Taistolaiset perustivat oman puolueen Demokraattisen vaihtoehdon DEVAn.
Riitojen ja tappioiden uuvuttamat SKP, SKDL ja DEVA lakkauttivat toimintansa vuonna 1990 ja niiden seuraajaksi perustettiin Vasemmistoliitto. Siitä tuli pieni puolue.
Kun Pekka Perttula lopetti Pikkuparlamentissa kirjansa esittelypuheen, kaivoin vaivihkaa kännykän taskustani ja katsoin tuoreimmat uutiset. Niissä kerrottiin, että yli puolet perussuomalaisten kansanedustajista oli eronnut ja perustanut oman ryhmän.
Uutisen luettuani ryhdyin muistelemaan, miten revenneille puolueille on aikaisemmin käynyt hajoamista seuranneissa eduskuntavaaleissa.
Vuoden 1962 eduskuntavaaleissa murskatappion kärsivät sekä SDP että TPSL, vuoden 1975 eduskuntavaaleissa saman kohtalon kokivat SMP ja SKYP ja vuoden 1987 eduskuntavaaleissa historia toistui, kun SKDL ja DEVA menettivät runsaasti paikkoja.
Näiden tulosten perusteella rohkenen ennustaa, että seuraavat eduskuntavaalit keväällä 2019 ovat sekä Perussuomalaisille että Uusi Vaihtoehto-ryhmälle yhtä haasteelliset.
Unto Hämäläinen
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva politiikan toimittaja.
Asemani Kemin kaupunginvaltuuston osalta on entisensä, olen varajäsen, olen ollut sitä vuodesta 2000 lähtien. Tosin todennäköisesti harvoin olen valtuustokokouksessa verrattuna aikaisempiin valtuustokausiin. Luulin muiden paikkojen ratkeavan lopullisesti Keskustan Kemin kunnallisjärjestön Keskustakerhossa torstaina 08.06.2017, näin ei käynyt. Uusi Kemin kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 12.06.2017. Siellä on päätetty luottamuspaikat. Kokouksen virallista pöytäkirjaa ei ilmeisesti ole vielä tarkastettu, joten aivan lopullista tietoa minulla ei tällä hetkellä ole... Mikäli olen oikein ymmärtänyt jatkan tarkastuslautakunnan varsinaisena jäsenenä sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsenenä. Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuuston varajäsenyys on ratkennut mies-/naiskiintiön perusteella, lopputulosta ei ole minulle informoitu. Toinen, alustavasti esittämäni kuntayhtymäpaikka minulta taktikoitiin taitavasti sivuraiteelle. Olen tiedustellut, ketkä olivat asian päättämässä ja milloin muutospäätös tehtiin, tällä hetkellä en ole saanut esittämääni asiaan vastausta. Edellä mainittu asia on minulle periaatteellinen ja erittäin tärkeä. Itse asian olen muutoin nollannut.
Ruotsin puolustuksen tutkimuslaitoksen mukaan taistelukentillä käytettävät taktiset ydinaseet uhkaavat laskea ydinsodan kynnystä. Taktisilla aseilla tarkoitetaan esimerkiksi ydinräjähteillä varustettuja torpedoja, vapaasti pudotettavia pommeja ja lyhyen matkan ydinohjuksia. FOI:n uudessa raportissa(siirryt toiseen palveluun) sanotaan, että ydinaseiden merkitys korostuu jälleen Venäjän turvallisuuspolitiikassa.
Dagens Nyheterin haastatteleman FOI:n tutkijan mukaan Venäjä näyttää uskovan, että rajoitettu ydinsota olisi voitettavissa. Raportissa varoitetaan siitä, että tilanne voi nyt muuttua vaarallisemmaksi kuin kylmän sodan aikoihin. Ruotsin puolustuksen tutkimuslaitoksen mukaan muuttuneeseen tilanteeseen olisi reagoitava myös Ruotsin puolustuksessa.
Muun muassa Ranska ja Britannia ovat vastanneet Venäjän uhkaan modernisoimalla omia ydinaseitaan, arvioidaan FOI:ssa.
Venäläispoliitikot ja diplomaatit ovat viime vuosina useaan otteeseen väläytelleet ydinaseiden käyttöä.
Hmmmmm - vai niin - ei oikeastaan yllätys, tilanne muuttuu tosi mielenkiintoiseksi. Kohta ei ehkä tarvita kuin yksi "apupuolue" hallituksen pönkittämiseksi jos sitäkään...
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Perussuomalaisten ryhmä hajosi täysin – Timo Soini 20 lähtijän joukossa
20 kansanedustajaa lähtee perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.
20 edustajaa lähtee ja muodostaa oman eduskuntaryhmän. Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on lähtijöiden joukossa. Myös muut perussuomalaisten ministerit, Sampo Terho, Jussi Niinistö ja Jari Lindström ovat lähtijöiden joukossa.
Asiasta kertoi kansanedustaja Simon Elo ennen perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokousta. Elon mukaan ryhmän nimi on ainakin toistaiseksi Uusi vaihtoehto.
– Ryhmä on valmis jatkamaan Sipilän hallituksen hallitusryhmänä samalla ohjelmalla ja kokoonpanolla, Elo sanoi.
Elo toimi pikaisesti järjestetyssä tiedotustilaisuudessa ryhmän puhemiehenä.
– Tänään emme ole politiikkoja vaan isänmaan asialla. Kyse ei ole vain siitä, että Jussi Halla-aho valittiin vaan niistä tahoista, jotka puolueen kaappasivat, Elo sanoi.
Päätös oli lopulta yllättävän helppo, Elo sanoi.
Työministeri Jari Lindström sanoo joutuneensa raskain mielin myöntämään, että perussuomalaiset ei ole se puolue, johon hän liittyi.
– Kun menin Jyväskylään, minulla oli vielä poliittinen koti. Lauantaina minulla ei sitä enää ollut, Lindström kertoi.
Valmis hallitukseen
Elon mukaan ryhmä on valmis hallitusneuvotteluihin. Häneltä kysyttiin, onko pääministeri Juha Sipilä tietoinen perussuomalaisten hajoamisesta.
– Pääministeri kuulee tästä vähintäänkin nyt, Elo sanoi.
Timo Soini kertoi olevansa ryhmässä rivijäsen. Soini sanoi muiden tavoin, että perussuomalaiset ei ole enää sama puolue.