Kirjoittaja on Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja.
Viime viikolla presidentti Tarja Halonen piti Aleksanteri-instituutin 20-vuotisjuhlassa puheen, jossa huomiota herätti kohta: ”Meillä täytyy olla rohkeutta sanoa, että suurvalloilla on yksipuolinen kuva toisistaan. Osasiko Venäjä hyötyä presidentti Obaman uuden alun politiikasta? Demonisoidaanko Putinin hallintoa Yhdysvalloissa?”
Ilmaus oli juuri sellainen kuin suomalaisilta poliitikoilta on Yhdysvalloista ja Venäjästä puhuttaessa totuttu kuulemaan: ei väite vaan kysymys ja taatusti tasapuolinen. Jätän ensimmäisen kysymyksen muille, mutta yritän vastata kysymykseen Yhdysvalloista, jossa olen asunut kohta kaksi vuotta.
Seuraan kolmea amerikkalaista valtalehteä, eikä ainakaan niissä ole juurikaan merkkejä Venäjän demonisoinnista. Esimerkiksi vasemmistolainen brittilehti The Guardian raportoi Putinin tekemisistä jatkuvasti paljon kriittisemmin kuin amerikkalaismedia.
Suurvallan asukkaina amerikkalaisilla on taipumus ymmärtää sellaista voimapolitiikkaa, jota ulkoministeri Sergei Lavrov esitteli Dagens Nyheterin haastattelussa samana päivänä kuin Halonen puhui Helsingissä.
Lavrovin haastattelu todisti, että Venäjä uskoo taas kylmän sodan oppiin, jossa suuret maat määräävät pienempien kohtalosta.
Ulkoministeri valitti, etteivät Baltian maat osaa olla kiitollisia, vaikka venäläiset ”rakensivat sinne teollisuutta ja modernisoivat heidän taloutensa”– ja vieläpä sallivat Baltian maiden itsenäistyä.
Jokainen Baltian historiaa tunteva, Sofi Oksasen Puhdistuksen lukenut tai Klaus Härön Miekkailijan nähnyt tietää, miten paljon venäläiset baltteja auttoivat.
AMERIKKALAISET ymmärtävät venäläisiä usein väärin, mutta kyse ei ole demonisoinnista, vaan sinisilmäisyydestä tai aliarvioinnista.
Sinisilmäisyyteen syyllistyttiin varsinkin George W. Bushin kaudella. Bushilaisten uuskonservatiivien naiivin maailmankuvan mukaan maailman kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan amerikkalaisia, he eivät vain vielä tiedä sitä.
Kun Bush tapasi Vladimir Putinin vuonna 2001, hän oli lähestulkoon rakastunut: ”Katsoin miestä silmiin. Ymmärsin, että hän on hyvin suora ja rehellinen – – tunsin, että sain kosketuksen hänen sieluunsa.”
Georgen ja Vladimirin sielunveljeys päättyi vuonna 2008, kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan. Uusi presidentti Barack Obama arveli välirikon olleen vähälahjaisen edeltäjänsä syytä ja lähetti ulkoministeri Hillary Clintonin Moskovaan käynnistämään suhteita uudestaan.
Obamakin oli naiivi, mutta eri tavalla kuin Bush. Jos Bush oli kuvitellut, että venäläiset ovat outoa kieltä puhuvia amerikkalaisia, Obama ajatteli, että venäläiset ovat ihan järkeviä ihmisiä, joille pitää vain kärsivällisesti selittää, miten nykymaailma toimii.
Järkiliittokin päättyi ikävästi: keväällä 2014 Venäjä valtasi Krimin niemimaan ja hyökkäsi Ukrainaan.
Sen enempää Bush kuin Obamakaan eivät ymmärtäneet venäläisiä. Venäläiset eivät halua olla amerikkalaisia, eivätkä he tahdo samoja asioita kuin amerikkalaiset. He haluavat tehdä Venäjästä taas suurvallan.
Uudelle aggressiiviselle Venäjälle riittää sillekin Yhdysvalloissa ymmärtäjiä. Varsinkin monet konservatiivit kehuvat Putinin toimineen paljon vahvemmin kuin heidän oma säälittävä johtajansa.
”Maailma on nähnyt monia hienoja šakkiotteluita, mutta maailmanpolitiikan näyttämöllä tuntuu kuin venäläisiä edustaisi arvostettu suurmestari ja amerikkalaiset pelaisivat tammea”, republikaanisenaattori Ted Cruz arvioi vuonna 2014.
Presidenttiehdokas Donald Trump ihailee avoimesti Venäjän presidenttiä. ”Meillä tulee olemaan loistava suhde Putiniin ja Venäjään”, Trump on luvannut.
Se voikin olla totta, sillä Putinin täytyy olla riemuissaan siitä, että Trump on uhannut vetäytyä liittolaismaiden puolustamisesta ja demokratian edistämisestä maailmalla.
AMERIKKALAISET saattoivat demonisoida Venäjää 1980-luvulla, mutta viime vuodet he ovat lähinnä ylenkatsoneet tai aliarvioineet maata. Yhdysvaltain seuraava presidentti saattaa suorastaan jumaloida Putinia.
Kun Putin ylisti republikaanien presidenttiehdokasta, Trump vastasi: ”On aina suuri kunnia saada noin hienoja kohteliaisuuksia mieheltä, joka on niin korkeasti arvostettu omassa maassaan ja muuallakin.”
"Emme ole varsinaisesti myyntiin pistäneet, mutta olen antanut useillekin henkilöille ymmärtää, että entinen talviautomme on myynnissä." totesin hänelle. Tiedän, että erilaisia myyntifoorumeja on pilvin pimein. Jostain syystä minulla on sellainen tunne, että tässä tapauksessa vanha suomalainen sanonta: Aika tavaran kaupittee tulee tapahtumaan... Niin em. naapurimme tietää varsin tarkkaan, että olemme tällä hetkellä niin sanotustusti kolmen auton loukussa - myönteisesti. Hiukan taustaa kertaukseksi: Talviautomme eli Land Rover Freelander vm. 2000 JER-15, jolla on ajettu noin 145.000 km. Olemme autolle toinen omistaja. Olemme olleet tyytyväisiä maastoautoomme. Kuluvia osia siihen on vähin joutunut vaihdattamaan niin kuin kaikkiin iäkkäisiin autoihin... Hetki sitten kytkin ja hetki sitten toteutttu raitisilmasuodattimen etsintä. Tässä mallissa sitä ei ole, sen sijaan on ilmastointilaitteisto.
Kesäautomme VW Doppel TD vm. 1989 LLA-175, jolla on ajettu noin 305.000 km. Se on pois liikenteestä ja on päärakennuksemme päädyssä odottamassa mahdollista uutta elämää. Näyttää siltä, että uusi elämä on loppujen lopuksi se, että otamme sen kesäkäyttöön viime vuosien tapaan. Se on toistaiseksi ainoa auto, joka on meille uutena ostettu. Se on osoittautunut erinomaiseksi hyötykäyttöautoksi. Se ei ole koskaan jättänyt välille - ainakaan toistaiseksi.
Sillä ajaminen tällä hetkellä on ”lähes ilmaista”. Mahdollisesti museokatsastamme kyseisen auton aikanaan, kunhan se täyttää 30 vuotta - kolmen (3) vuoden kuluttua.
Haltuumme on monien mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen joutunut uusi käytetty auto. Mercedes-Bentz E 200 vm. 1998 AIP-165, jolla on ajettu ainoastaan noin 134.000 km. Olemme kyseiselle autolle kolmas omistaja. Siisti, hyvin pidetty ja huollettu käyttöauto varustettuna kaksilla renkailla sekä vetokoukulla, siinä on todennäköisesti autoa meidän ajoihin pitkäksi aikaa, mikäli siihen totumme, tykästymme.. Tällä hetkellä edellä mainituista on kaksi liikenteessä, yksikin riittäisi... Olemme käytännössä päättäneet, että myymme Land Rover Freelanderin, talviautomme pois.
Kyllä näin se vaan on ja toisaalta autontarpeeseen liittyvänä, meillä ei ole aivan välttämätöntä maastoauton tarvetta. Oikeastaan kaksi (2) kertaa vuodessa eli venetrailerin käytön yhteydessä ja sihenkin löytyy erilaisia käytännön ratkaisuja. Todennäköisesti toukokuun aikana otamme kesäautomme taas käyttöön ja pienten tarkistuksien jälkeen vien sen katsastukseen. Sen jälkeen talviautomme poistetaan liikenteestä ja pistetään päärakennuksemme päätyyn parkkiin. Kukaties intoudun pistämään sivuikkunaan kyltin: Myytävänä hintapyynnön kera ja jään odottelemaan oikean maastoauton tarvitsijaa > kalamiestä, metsämiestä, puumiestä, tms. henkilö, jolle luotettava käyttöauto on tarpeellinen...
Tänään aamulla kahvipöydän ääressä totesin vaimolleni, että aloittelen veneen puhdistamisen. Lähinnä ajatuksissani oli kylkiin ja peräpäähän - vesirajaan - viime kesänä kertyneen tumman reunan puhdistaminen edellisen kevään tapaan. Ennen varsinaista käsittelyä ajattelin rapsuttella harjalla enimmät liat irti.
Käytössäni on Hempelin jauhemuodossa olevaa puhdistusainetta, joka liuotetaan veteen tahmamaiseksi "massaksi". Massa sivellään kostutettuun pintaan, annetaan vaikuttaa hetken aikaa ja letkutetaan pois. Käytin letkutukseen painepesuria.
Jälleen kerran huomasin säästäväni ainetta. No lopputulos on - ainakin omasta mielestä - ihan kohtuullinen. Vuoden kuluttua hommat voinee hoitaa vieläkin tarkemmin/paremmin. Em. puhdistusaineessa vaikuttava aineosa on oksaalihappo...
Pistin veneen akun myös paikoilleen ja tarkistin trimmin toiminnan. Veneen moottori on perushuollettu viime syksynä Kemin Karjalahdella Prima-Raudan verstaalla.
Ennen veneen vesille vientiä Hahtisaaren venesatamaan on syytä hiukan sisätilojakin puhdistaa. Kyseessä on ns. kaksoispohjainen pulpettiveve, joten siinä ei pääse hiki työnteossa yllättämään. Hivenen vettä ja harjaa - se on siinä!
Besiiniä tankkiin ja voiteluöljyä säiliöön ja menoksi sitten aikanaan. Em. tapahtuma lienee viikon puolentoista sisällä.
Harvoin saa luettavakseen yhtä asiallista ja yksiselitteisen seikkaperäistä artikkelia kuin alla oleva on, sen verran on pakko oikaista, että ...
Artikkelissa sanotaan: Venäjän tärkeimpiä sotilaallisia painopistealueita on Murmanskin ja Pohjoisen jäämeren alue. Murmanskissa on Pohjoisen laivaston päätukikohta. Siellä on yli 30 sukellusvenettä joista kymmenen strategisia ohjussukellusveneitä, Venäjän ainoa lentotukialus ja runsaasti muita sotalaivoja. Strategisissa ohjussukellusveneissä on aseina mannertenväliset ydinkärkiohjukset. Sukellusveneissä on myös risteilyohjuksia.
Pohjoisen laivaston päätukikohta on Severomorskissa.
Suora nettilainaus Yle Uutiset sivuilta hiukan tuunattuna:
Venäjä on vahva Suomen lähialueilla
Selvitimme eri lähteistä, millaisia joukkoja on Suomen lähialueilla niin Venäjällä, Natolla kuin sitoutumattomilla. Venäjä on lisännyt ja uudenaikaistanut joukkojaan, mutta myös Nato on paikalla entistä enemmän.
Yllä olevassa kartassa tärkeimpien maavoimien, merijalkaväen, ilmakuljetteisten joukkojen ja ilmatorjuntajoukkojen sijainnit on merkitty ympyröillä.
Yksi ympyrä tarkoittaa prikaatin (Ruotsissa rykmentin) kokoista joukkoa. Prikaatiin kuuluu tavallisesti 3 000–5 000 sotilasta, joskus enemmän, joskus vähemmän. Niiden määrästä ei voi vetää suoraa johtopäätöstä sotilaallisesta kyvystä. Esimerkiksi Suomessa ja Virossa prikaatit ovat koulutusorganisaatioita, eivätkä sellaisenaan valmiita välittömiin sotatoimiin.
Ruotsissa on ammattiarmeija, mutta sen johto pitää joukkojaan liian pieninä Venäjän uhkan edessä. Lisäksi sotilaiden värväämisessä on ollut ongelmia. Ruotsissa suunnitellaankin paluuta asevelvollisuuteen.
Ruotsin armeija on kärsinyt väen vähyydestä samalla kun tilanne Itämerellä on kiristynyt. Sinänsä Ruotsin rykmentit ovat hyvin varustettuja ja koulutettuja. Kuva: Adam Warzawa / EPA
Venäjällä lähialueemme prikaatit ovat periaatteessa muutaman tunnin lähtövalmiudessa. Ne on koottu pääosin sopimussotilaista. Kuitenkin esimerkiksi Viron tiedustelupalvelun tuore raportti kertoo Venäjän armeijan kärsivän miehistöpulasta, eivätkä prikaatit yleensä saa liikkeelle kuin yhden pataljoonan taisteluosaston, joka on noin 800 sotilasta. Sellainenkin tietysti ehtii saada aikaan yhtä ja toista, jos vastustaja on täysin valmistautumaton.
Myös brittiläinen puolustusalan tutkimuslaitos IISS kertoo raportissaan Military Balance 2015 Venäjän armeijan kroonisesta vajaamiehityksestä. Raportin mukaan yllätysharjoituksissa on lisäksi todettu, että maavoimien kalustosta alle 65 prosenttia on palveluskunnossa, ilma- ja merivoimien kalustosta alle 55 prosenttia.
Venäjä pystyy nopeasti tuomaan länsirajalleen lisävoimia muun muassa Moskovan alueelta, missä on panssari-, maahanlasku- ja erikoisjoukkoja. Kuva: Juri Kotshekov / EPA
Kartta ei kerro kaikkea Venäjän ja sen naapurien voimasuhteista. Venäjä voi lisätä maajoukkojaan nopeasti. Moskovan alueelta voidaan parissa tunnissa tuoda maahanlasku- ja erikoisjoukkoja. Myös ilmavoimien hävittäjälaivueita voidaan siirtää muualta Venäjältä lähialueillemme, ja sitä on harjoiteltu joka vuosi.
Natokin pystyy lisäämään joukkojaan Baltiassa, ja sillä on Baltian puolustukseen varattuja nopean toiminnan joukkoja. Ne pitää kuitenkin tuoda paikalle Itämeren takaa.
Nato ei ole sijoittanut Baltiaan pysyviä ulkomaisia joukkoja. Ukrainan kriisin alettua Virossa, Latviassa ja Liettuassa on kuitenkin ollut jatkuvasti harjoittelemassa pieni määrä (100–200 sotilasta kussakin maassa) yhdysvaltalaisia sotilaita. Määrä on kasvamaan päin, sillä Yhdysvallat tuo ensi vuonna Eurooppaan yhden maavoimien prikaatin lisää, ja sen joukot alkavat kiertää harjoittelemassa Itä-Euroopassa ja Baltiassa. Myös eurooppalaisten Nato-maiden joukot harjoittelevat Baltiassa.
Yhdysvaltain armeijan Abrams-panssarivaunu Latviassa. Yhdysvallat, ja pian myös muut Nato-maat kierrättävät joukkojaan Baltian maissa sijoittamatta niitä sinne pysyvästi. Kuva: Valda Kalmina / EPA
Iskuvoimaa Pietarin ympärillä
Venäjä on lisännyt iskuvoimaansa selvimmin Pietarin alueella ja nimenomaan Baltian maiden rajalla. Lugassa oleva 26. ohjusprikaati on saanut muutama vuosi sitten Iskander-ohjukset, joilla yltäisi helposti Suomeen ja Baltiaan.
Pihkovassa on Venäjän tehokkaimpiin kuuluva joukko-osasto, ammattisotilaista koostuva 76. kaartin ilmarynnäkködivisioona, joka pidetään täysvahvuisena. Sen osia on osallistunut muun muassa Georgian ja Ukrainan sotiin. Pihkovassa on myös spetsnazprikaati, eli erikoisjoukkoja, ja Pihkovan lähistöllä viitisen vuotta sitten perustettu 25. moottoroitu jalkaväkiprikaati.
Merkittävä lisäys Pihkovan alueen joukkojen hyökkäyskykyyn on 15. maavoimien lentoprikaati, jota ollaan muodostamassa Ostrovaan. Prikaatissa on jo kaksi laivuetta uusimpia Mil Mi-28 ja Kamov Ka-52 -taisteluhelikoptereita ja se on saamassa runsaasti kuljetus- ja tukihelikoptereita. Naton mukaan Ostrovan tukikohdassa on sata helikopteria.
Mil Mi-28 on Venäjän uusin taisteluhelikopteri, joka on suunniteltu tuhoamaan panssareita ja muuta vastustajan kalustoa, myös yöllä. Se on hyvin panssaroitu ja siis vaikea torjua. Kyseisiä koptereita on Pietarin ja Pihkovan lähistön helikopterijoukoissa. Kuva: Sergei Ilnitski / EPA
Rajan länsipuolella on Nato, mutta voimia huomattavasti vähemmän. Virossa on kaksi vajaata prikaatia, jotka kouluttavat varusmiehiä, sekä pienet erikoisjoukot. Latviassa on yksi vaatimattomasti varustettu jalkaväkiprikaati. Virossa on Ämarin lentotukikohta, missä päivystää neljä Nato-maiden hävittäjäkonetta, mutta missä käy usein harjoittelemassa suurempi määrä liittolaisten koneita. Virossa ja Latviassa on muutama sata amerikkalaissotilasta.
Karjalan kannaksella Viipurin lähellä on 138. moottoroitu jalkaväkiprikaati, joka osallistui Tšetšenian sotaan. Lisäksi Kannaksella on pioneerirykmentti ja esimerkiksi elektroniseen sodankäyntiin erikoistuneita joukkoja. Pietarin lähellä Levashovossa ja Pushkinissa on helikopteritukikohdat, joissa on muun muassa uusia Mi-28 -taisteluhelikoptereita. Kummassakin tukikohdassa on myös kuljetushelikoptereita ja kuljetuskoneita.
Suomella ei ole taisteluhelikoptereita, kuten ei myöskään Ruotsilla eikä Norjalla.
Petroskoissa Venäjän Karjalassa on 159. kaartin torjuntahävittäjärykmentti, jolla on noin 30 Suhoi Su-27 -hävittäjää. Rykmentin kalustoa vaihdetaan Suhoin uusimpaan hävittäjäversioon (Su-35S) tämän vuoden lopulta alkaen. Petroskoin lentorykmentti on ensimmäinen joukko-osasto Euroopan puoleisella Venäjällä, joka saa Su-35S -mallia käyttöönsä.
Pietarin suojana on kaksi ilmatorjuntaohjusprikaatia, joilla on S-300 ja S-400 -ilmatorjuntaohjuksia. Kummankin kantama yltää pitkälle Suomen ilmatilaan.
Suurin ydinasekeskittymä
Venäjän tärkeimpiä sotilaallisia painopistealueita on Murmanskin ja Pohjoisen jäämeren alue. Murmanskissa on Pohjoisen laivaston päätukikohta. Siellä on yli 30 sukellusvenettä joista kymmenen strategisia ohjussukellusveneitä, Venäjän ainoa lentotukialus ja runsaasti muita sotalaivoja. Strategisissa ohjussukellusveneissä on aseina mannertenväliset ydinkärkiohjukset. Sukellusveneissä on myös risteilyohjuksia.
Venäjän laivaston ohjussukellusvene Voronezh laiturissa Murmanskin alueella. Kuva: EPA
Venäjän meri- ja ilmavoimilla on Kuolan alueella toistasataa lentokonetta. Montshegorskin tukikohdassa on yli 20 Mikojan MiG-25 ja MiG-31 -torjuntahävittäjää ja yli 30 Suhoi Su-24 rynnäkkö- ja tiedustelukonetta. Severomorsk-3 tukikohdassa on parikymmentä Suhoi Su-33 -hävittäjää, ja Olenogorskin kentällä yli 30 Tupolev Tu-22 -kaukopommittajaa.
Venäjä on ilmoittanut lisäävänsä joukkoja Jäämeren alueella, ei vähiten siellä olevien luonnonvarojen vuoksi. Alakurttiin Suomen rajalle on perustettu arktinen prikaati, joka ei tosin ole vielä toimintavalmis. Petsamossa Norjan rajan lähellä on ennestään kaksi prikaatia. Norjalla ja Suomella on kummallakin prikaati pohjoisessa, mutta melko kaukana rajasta.
Suurin joukkojen tiheys
Itämeren alueen militarisoiduin tienoo on Venäjään kuuluva Kaliningradin alue. Se on Venäjän Itämeren laivaston päätukikohta, ja sieltä Venäjä laskee sotatilanteessa pystyvänsä häiritsemään Naton lisäjoukkojen tuomista Baltiaan. Sieltä voitaisiin myös vakavasti häiritä Suomen huoltoyhteyksiä kriisin aikana.
Venäjän Itämeren laivaston sotalaivoja viime vuonna. Oikeanpuoleinen on maihinnousuihin käytettävä ilmatyynyalus. Kaliningradissa on monenlaisia maihinnousualuksia ja merijalkaväkeä. Kuva: Anatoli Maltsev/ EPA
Kaliningradin alueella on sotilaallista voimaa sekä hyökkäykseen että puolustukseen. Sinne on sijoitettu merijalkaväkiprikaati, kaksi moottoroitua jalkaväkiprikaatia, tykistöprikaati ja rannikko-ohjusprikaati. Lisäksi on ohjusprikaati, jota venäläiset ovat toistuvasti uhanneet varustaa kauas kantavilla Iskander-ohjuksilla. Iskandereita on käytetty Kaliningradissa harjoituksissa, mutta on epävarmaa, onko niitä pysyvästi alueella. Kaliningradista Iskandereilla pystyisi uhkaamaan esimerkiksi Puolaa.
Kaliningradiin sijoitetuilla lento-osastoilla on noin 50 lentokonetta ja noin 30 helikopteria. Lentokonekalustoon kuuluu Suhoi Su-27 -hävittäjiä ja Su-34 -pommittajia sekä Su-24 rynnäkkö- ja tiedustelukoneita. Alueella oleva ilmatorjuntaprikaati on varustettu S-400-ohjuksilla. Niiden kantama yltää Puolan ilmatilaan ja koko eteläiselle Itämerelle.
Venäjä on ilmoittanut, että sillä on Kaliningradin alueella noin 15 000 sotilasta. Länsimaissa on päätelty, että jos tämä pitää paikkansa, ovat monet siellä olevat joukot tuntuvasti alimiehitettyjä.
Visby-luokat korvetit ovat Ruotsin nykyaikaisimpia aluksia. Kokonsa puolesta Ruotsin laivasto pystyisi antamaan tuntuvan vastuksen Venäjän Itämeren laivastolle. Kuva: Marko Saavala / EPA
Sukellusveneitä Itämeren laivastolla on kaksi, ja kymmenkunta suurempaa sota-alusta ja useita maihinnousutukialuksia. Eteläisellä Itämerellä on myös Ruotsin laivaston päätukikohta. Ruotsilla on viisi sukellusvenettä ja sen suurimmat sota-alukset ovat kuusi korvettia. Itämerellä toimii lisäksi Puolan, Saksan ja Tanskan sotalaivoja, ja Ukrainan kriisin alettua entistä enemmän myös Itämeren ulkopuolisten Nato-maiden aluksia.
Sekä Venäjän että Naton sotaharjoitukset Itämeren alueella ovat lisääntyneet selvästi jännityksen kiristymisen myötä. Ukrainan kriisin alettua Naton laivoja on liikkunut Itämerellä entistä enemmän. Kuvassa amerikkalainen ohjusristelilijä Donald Cook Riian satamassa. Kyseinen laiva pystyy myös ohjustentorjuntaan ja on ollut Kaliningradista toimivien venäläiskoneiden häirinnän kohteena. Kuva: Valda Kalmina / EPA
Kauas kantavia ohjuksia
Venäjän laivasto ampuu risteilyohjuksia Syyriaan Kaspianmereltä loppuvuodesta 2015. Kuva: Venäjän puolustusministeriö
Venäjä ampui viime vuoden lopulla sota-aluksiltaan Kaspianmereltä Kalibr-risteilyohjuksia Syyriaan, 1 500 kilometrin päähän. Jos samoja ohjuksia laukaistaisiin esimerkiksi Itämereltä tai Jäämereltä, niillä pystyttäisiin teoriassa iskemään mihin tahansa Pohjolassa tai Baltiassa olevaan kohteeseen.
Kalibr-ohjuksen kantama on yli 2 000 kilometriä. Risteilyohjuksia voidaan ampua myös lentokoneista. Vastaavasti usean Itämerellä vierailleen Yhdysvaltain sota-aluksen aseistukseen kuuluu yli 2 000 kilometriä kantavia Tomahawk-risteilyohjuksia.
Venäjällä ainakin Lugan ohjusprikaatilla on käytössään Iskander-ohjuksia. Niiden kantama on 500 kilometriä, joidenkin tietojen mukaan 700 kilometriä. Ohjus voidaan varustaa tavanomaisella tai ydinkärjellä. Kartassa on esitetty, mihin Lugasta ammuttavat ohjukset yltäisivät. Ohjusjärjestelmä on liikkuva ja ohjukset voi siis ampua muualtakin.
Suomi on hankkinut Horneteihin JASSM-risteilyohjuksia. Kartassa näkyy myös sen kantama kaakkois-Suomen päältä laukaistuna.
Artikkelissa on käytetty lähteinä mm.: IISS Military Balance 2015, GlobalSecurity.org, Centre for Analysis of Strategies and Technologies: Russian Army in 2014 Western Military District, Stefan Forss ym: Russian Military Policy and Finland, EIB: International Security and Estonia.
En kerta kaikkiaan malta olla mainitsemata, että asian mahdottomuuden, utopistisuuden näki jo hankkeen lähtötelineissä. Hanke on/oli puhtaasti poliittinen, vasemmiston eräänlainen hengennostatusyritys. Koko hankkeesta mureni pohja, kun Akava jäi alkumetreillä pois.
Kuluneen kevään aikana lisäksi useita STTK:n liittoja päätti jättäytyä sivuun hankkeesta perusteluina kaavaillun kekusjärjestön puoluepoliittisuus > uudesta keskusjärjestöstä epäiltiin tuleva "Uusi SAK"...
Suora nettilainaus Talouselämä-lehdestä hiukan tuunattuna:
"Ei ollut liittojen välistä luottamusta, ainakaan ay-pomojen kesken", Jarkko Eloranta arvioi palkansaajaliittojen uuden keskusjärjestöhankkeen epäonnistumista.
SAK:laista Julkisten ja hyvinvointialojen liittoa JHL:ää johtava Eloranta on toiminut viime vuoden helmikuusta lähtien keskusjärjestöä valmistelevan ohjausryhmän puheenjohtajana. Vielä huhtikuun puolivälissä hän arveli, että hanke on pelastettavissa, mutta nyt hänkin myöntää sen ajautuneen umpikujaan.
"On surullista, että tämä näyttää nyt siltä, että palkansaajaliike lisääntyy jakautumalla", Eloranta sanoo Talouselämän haastattelussa.
Viittaus jakautumiseen tarkoittaa sitä, että osa hankkeeseen lähteneistä toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäsenliitoista näyttää vaihtavan joka tapauksessa keskusjärjestöä: poliisit siirtyivät jo ja osa terveydenhoitoalaa ovat siirtymässä akateemisesti koulutettujen Akavaan, kun taas teollisuuden Pro harkitsee siirtymistä SAK:hon.
STTK:n puheenjohtajasta Antti Palolasta kaavailtiin vielä viime syksynä uuden keskusjärjestön puheenjohtajaa, mutta nyt hänestä näyttää tulevan järjestökarusellin häviäjä. Palola syyttää epäonnistumisesta Akavan jäsenkalastelua, joka on ollut keskusjärjestöhankkeen aikana "ennenkuulumattoman vahvaa ja röyhkeää".
Eloranta sen sijaan selviää tuolileikistä voittajana: hän on ainoa varteenotettava ehdokas SAK:n puheenjohtajaksi kesäkuun edustajakokouksessa, jossa vanha puheenjohtaja Lauri Lyly jää eläkkeelle.
SAK:n johtajana Eloranta ei aio haudata uutta keskusjärjestöä lopullisesti: "Toivon, että hanke pakastetaan sopuisasti, jotta se saadaan tarpeen tullen uudestaan esiin."
Lue koko reportaasi Jarkko Elorannasta uudesta Talouselämä-lehdestä. Reportaasi löytyy kokonaisuudessaan myös Summasta.
Alla olevassa artikkelissa todetaan: Kemin biojalostamon suunnittelu etenee aikataulun mukaisesti. Hyvä niin...
Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:
Tekes myönsi Kemin biojalostamolle neljä miljoonaa euroa tuotekehitykseen
Kaidin paikka Ajoksessa.
Lapin uutiset 06.05.2016 klo 10:11
Innovaatiorahoituskeskus Tekes on myöntänyt Kaidille yli neljän miljoonan euron lainan Kemin biojalostamon tuotekehitystoimintoihin.
Tekesin rahoitus on osa Kaidin tuotekehitysohjelmaa, jonka avulla Kaidi tulee kehittämään energiapuun korjuun ja hankinnan kokonaistaloudellisuutta sekä synnyttämään biojalostamoon liittyviä uusia sovelluksia ja tuotekonsepteja, Tekes tiedottaa.
Seuraavan kahden vuoden aikana Kaidi aikoo investoida yhteensä 20 miljoonaa euroa jalostamon suunnitteluvaiheeseen.
Tekesiltä haetaan lainarahoitusta kattamaan noin puolet suunnitteluvaiheen kokonaiskustannuksista.
Tekesin nyt myöntämä tuotekehityslaina tullaan käyttämään vuoden 2016 aikana, ja se kattaa puolet ensimmäisen vuoden kuluista.
Tekesin tuotekehityslainaa käytetään ensisijaisesti insinöörisuunnitteluun, riskien mitigointiin sekä raaka-ainehankinnan kehittämiseen. Lainan avulla käynnistetään myös jalostamon ympärille rakentuvan, yli 50 miljoonan euron hankesalkun luominen.
Kemin jalostamolle haetaan myös NER 300 -investointitukea, jonka hakemus jätettiin Euroopan komissiolle huhtikuussa.
Kemin biojalostamon suunnittelu etenee aikataulun mukaisesti. Hankkeen valmistelut työllistävät tällä hetkellä noin 40 henkilöä. Kaidi tekee hanketta koskevan lopullisen investointipäätöksen tämän vuoden aikana.
Lapin uutiset