Totta osittain mutta...

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että olemme kahden auton loukussa - myönteisesti.

Meillä on ollut pitkään kesäauto ja talviauto. Kaksi vanhaa, luotettavaa palvelijaa.

Talviautomme on Land Rover Freelander vm. 2000, jolla on tällä hetkellä ajettu noin 140.000 km.

Kesäautomme on VW Doppel TD vm. 1989, jolla on ajettu noin 300.000 km.

Tosin juuri tällä hetkellä molemmat autot ovat käytössä, niille on ajotarvetta.

Olen ottanut tavaksi täyttää tankin "piripintaan", nollata trippimittarin ja ei kun ajoksi...

Koska meillä ei ole tarvetta hurjastella autoillamme, ajotapamme ovat erittäin rauhallisia ja siten bensiinin/naftan keskikulutus on "tankillisesta toiseen" varmaan plus-miinus 0,5 l/100 km...

Totta - ajotapa ratkaisee.

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Kari Pitkänen: Autosi oikeaa kulutusta ei tiedä kukaan, et edes sinä itse

Tarinat kertovat vihaisista autonostajista, jotka hetken ajettuaan palaavat vaatimaan myyjää tilille. Polttoainetta on palanut ajossa litrakaupalla enemmän kuin mainoksen mukaan piti.

Kuka petti ja ketä? Lupailiko autonvalmistaja liikoja, vai eikö kauppias myynti-innossaan osannut kertoa asiaa oikein? Ja muistiko ostajakaan ottaa selvää, miten kulutuslukuja olisi tulkittava?

Todennäköisesti syitä löytyy kaikista. Ongelma ei kuitenkaan katoa minnekään: vain pieni osa nykyisistä automalleista selviää tosiliikenteessä niin pienellä kulutuksella kuin mittaustulos antaisi odottaa.

Omalle dieselautolleni laskettu keskikulutus on 5,9 litraa satasella. Talvella arkea on noin 8,4 litran keskitaso. Eroa on siis huimat 2,5 litraa.

Nykyinen NEDC-mittaussykli on aiheuttanut ison viestintäongelman.

Mittauksen avulla autot saadaan paremmuusjärjestykseen sen mukaan, kuinka paljon ne vähimmillään voivat kuluttaa. Tätä vertailukelpoista tietoa käytetään sitten vero- ja maksuperusteena monissa maissa, myös Suomessa.

NEDC-tulos ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin auton keskikulutus joka päivä vaihtelevissa olosuhteissa.

Tulokseen ei pitäisi suhtautua lupauksena, vaan mahdollisuutena. Itse pääsin 5,9 litran tasolle ajamalla vanhoja "80:n teitä" Itä-Suomeen ja takaisin.

Uudella WLTP-mittaustavalla tavoitellaan autoista realistisempaa kulutustietoa.

Ajodynamometrissä tehtävän testin kaikki vaiheet on siksi tarkkaan vakioitu: ajomäärät eri nopeuksilla ja tietyypeillä, pysähdykset, kiihdytykset ja hidastukset, vaihteiden käyttö, polttoaineen laatu, auton paino ja ulkoilman lämpötila – jopa renkaat ja niiden paineet.

Kaiken tämän jälkeenkin epävarmuustekijöitä jää yhä liikaa.

Auton oikeaa kulutusta on yksinkertaisesti mahdotonta määrittää.

Vaikka kaikki tekniset tekijät hakattaisiin kiveen, lopulta ajotapa ratkaisee.

Ratin ja penkin välissä tehdään kulutuksen kannalta tärkeimmät päätökset.

Siksi ekoautoilun alkeisopit kuuluvat jokaisen ajokortillisen perussivistykseen.

Mainosteksti Kauppalehdestä...

Luettuani Kauppalehdestä alla olevan artikkelin mielessäni käväisi kesä vuonna 1976. 

Tarkemmin sanoen heinäkuinen aamuhetki vanhan kotitalomme portailla tehdessäni päätöksen tupakanpolton lopettamisesta. Lopettamispäätös on pitänyt ja pitää jatkossakin.

Lopettamispäätös aiheutti myönteisen elämänmuutosprosessin. Päätin hankkia kunnon lenkkeilykengät. Paikallisesta urheiluliikkeestä ostin alla olevassa artikkelissakin mainitut Karhun M-sarjan kengät.

Ne olivat hyvät kengät, joita kuitenkin käytin lenkkeilyssä aivan liian vähän. Tosin tupakanpolton lopettamisen alkuaikoina verrattain usein...

Suora nettilainaus Kauppalahdestä hiukan tuunattuna:

Legendaarisen juoksukengän tekijät hakevat uutta jättipottia

la 2.5.2015 8:30

YrittäminenLifestyleInnovaatiot

Vuosien kehitystyö. Teuvo Niskanen, yksi Feet-kenkien kehittäjistä, lähestyy juoksujalkineiden valmistusta fysioterapeutin näkökulmasta. KUVA: TIINA SOMERPURO/KL

Karhun M-sarjan aikoinaan kehittänyt tiimi tähtää nyt maailmanmarkkinoille uudella suomalaistuotteella.

Feet2 Oy

Mitä tekee: Juoksukenkien valmistus ja myynti

Perustettu: 2014

Kotipaikka: Helsinki

Liikevaihto: 2014 ei liikevaihtoa, 2015 tavoite noin 200 000 euroa

Nettotulos: 2014 negatiivinen, 2015 ennusteen mukaan positiivinen

Omistus: Teuvo Niskanen ja Jouko Havas

Entä jos kaikki, mitä sinulle on kerrottu juoksukenkiä ostaessasi, olisikin potaskaa?

"Haastava jalka", "ylipronaatio", "alipronaatio" ja niin edelleen. Tuntuu, että tossumyyjät lähtevät aina liikkeelle olettamuksesta, että kaikilla on jonkinlainen askellusvirhe.

Suomalainen juoksukenkäinnovaatio Feet lähestyy asiaa toisin.

"Meidän ideologiamme on luonnollinen askel, sillä suurin osa rasitusvammoista on kengän aiheuttamia", sanoo Teuvo Niskanen, yksi Feet-juoksukengän kehittäjistä.

Niskanen on koulutukseltaan fysioterapeutti. Hän on erikoistunut alaraajaongelmiin.

Niskanen huomasi työssään, että juoksua harrastavilla alkoi ilmaantua huomattavan paljon rasitusvammoja 1990-luvun puolessavälissä. Tuolloin markkinoille tuli paljon ylipronaatiosuojattuja kenkiä.

Idea kengän kehittämiseen lähti hänelle itselleen tulleesta rasitusmurtumasta. Hän oli juuri pari kuukautta aiemmin vaihtanut kenkiin, joissa oli ajan trendin mukaisesti voimakas pronaatiotuki.

"Se herätti ajatuksen, että voisiko jalkine olla syynä siihen, että näin kävi."

Mahdollisuus uudenlaisen kengän kehittämiseen aukesi maastohiihdon kautta. Tuttu mies, hiihtolegenda Harri Kirvesniemi, oli pari vuotta aiemmin aloittanut urheiluvälinevalmistaja Karhun maastohiihtopuolen tuotepäällikkönä.

Niskanen toimi Karhulla pr-tehtävissä maastohiihtosuksien parissa. Kiteen suksitehtaalla käyntien yhteydessä selvisi, että Karhu oli aikeissa kehittää jotain aivan uutta juoksujalkinemarkkinoille.

Niskanen päätti keskustella asiasta silloisen Karhu Sporting Goodsin toimitusjohtajan kanssa, joka myöhemmin palkkasi hänet tuotekehitystehtäviin.

Niskanen ryhtyi kehittämään juoksukenkää yhdessä Matti Salmisen kanssa. Salminen on suunnitellut kenkiä Karhulle jo 1970-luvulta lähtien. Hän on ollut Niskasen oppi-isä jalkineiden tuotesuunnittelussa ja osaa kuulemma tehdä kengät "vaikka unissaan".

Miesten käsissä syntyi Karhun M-sarja. Myöhemmin Karhu-brändi myytiin amerikkalaisille, joiden omistuksessa se on tänäkin päivänä.

Nyt lanseeratun Feetin kohdalla puhutaan täysin eri tuotteesta, mutta brändin takana ovat samat kaverit: Niskanen ja Salminen.

Niskanen esittelee Feet-kengän pohjan läpileikkausta. Pohjan sisältä paljastuu useita erilaisia kerroksia ja kappaleita, joista jokaisella on oma, erityinen tarkoituksensa.

Täysin luonnolliseen askeleeseen ei päästä niin kauan, kun jalan ja alustan välissä on jokin kappale, mutta Feet pääsee Niskasen mukaan hyvin lähelle sitä.

"Jokaisella on persoonallinen tyylinsä edetä. Kengällä ei muuteta mitään. Päinvastoin, sillä tuetaan ja tehostetaan juoksuaskelta siten, että jalkaterän pienet lihakset tulevat hyötykäyttöön."

Jalassa on valmiiksi sisäänrakennettuna luontainen vaimennusjärjestelmä, jota juoksukengän rakenteiden ja geometrian pitäisi kunnioittaa. Niinpä mitään ylimääräisiä pehmusteita ei Niskasen mukaan tarvita.

Kehittäjät ovat saaneet patentille hyväksynnät ja kevään aikana he hakevat kansallisia patentteja. Niskasen mukaan vastaavaa innovaatiota ei ole markkinoilla.

Kotimaan markkina on kapea. Suomessa myydään vuosittain noin 400 000 paria juoksukenkiä. Niistä korkeampilaatuisia, niin sanottuja premium-kenkiä, on noin 10-15 prosenttia.

Feet haluaa jalansijan ensin Suomessa, mutta tähtää sen jälkeen maailmanmarkkinoille - jo lähiaikoina.

Tuotekehitys on tehty Suomessa, itse tuote Kiinassa. Hinnaltaan 129 euron juoksukenkä tuli Suomessa myyntiin maaliskuun lopussa. Seuraavaksi tiimi tähyää Keski-Euroopan markkinoille, missä heillä on jo sekä referenssejä että kokemusta Karhu-ajoilta.

Kengät myydään suoraan kauppiaille ilman väliportaita. Yrityksen oma verkkokauppakin on suunnitteilla.

Niskanen uskoo, että seuraavan vuoden sisällä Feet on kaikkien juoksijoiden huulilla.

"Alun signaalien perusteella voi olla luottavainen, että olemme isommassa mitassa vuoden kuluttua", hän sanoo.

Pullajalka testaa 

Valmistaudun parasta aikaa neljänteen maratoniin. Vanhat lenkkarini ovat vaihtokunnossa.

Yli- tai alipronaatiota ei ole, mutta juoksukenkäkauppiaat ovat todenneet jalkani "haastaviksi".

Pariisi-sirojen neljäkakkosten jalkaholvi on kuulemma poikkeuksellisen korkea, olen klassinen kanta-astuja ja nilkan luutkin ovat väärissä paikoissa.

Olen kokeillut monia yleisimmistä juoksukenkämerkeistä. Myyjät ovat suositelleet aina hyvin vaimennettua tossua kovalla alustalla tapahtuvaan maraton-treeniin.

Pehmusteista huolimatta erilaiset jalkakivut, polvissa, säärissä, nilkoissa ja jalkaterissä, ovat olleet arkipäivää kaikilla treenikausilla.

Ensimmäiset askeleet Feet-kengillä tuntuvat siltä, että paikat irtoavat hampaista. Jos vertaa vanhoihin kenkiin, niin niillä etenin kuin pumpulilla. Veikkaan, että lenkin jälkeen sattuu ja paljon.

Yllätyksekseni mihinkään ei koske. Seuraava, hieman pidempi lenkki asfaltilla tuntuu edelleen hyvältä.

Askel rullaa. Etenkin lopputyönnössä, jossa isovarvas ja kakkosvarvas irtoavat maasta, tuntuu olevan enemmän potkua. Tosin rullaavuus ja hyvä tuntuma hieman katoavat pehmeällä alustalla.

Noin 150 juostun kilometrin jälkeen jalkoihin ei edelleenkään satu, mutta kengänpohjat ovat kuluneet huomattavasti nopeammin kuin aiemmin käyttämissäni tossuissa.

Luonnollinen askel. Feet-juoksukenkien ideana on, ettei kenkä muuta luonnollista askelta vaan aktivoi jalkaterän pieniä lihaksia. KUVA: TIINA SOMERPURO/KL

Tänään on YK:n lehdistönvapauden päivä...

Suomessa olemme olleet lehdistönvapausvertailuissa jo vuosia maailman ykkösmaa - hyvä niin...

Pieni tekstinpätkä lainauksena Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Lehdistönvapaustyö on myös turvallisuuspolitiikkaa

PÄÄKIRJOITUS 3.5.2015 1:59 Päivitetty: 3.5.2015 8:42

KOLUMNI

Kaius Niemi HELSINGIN SANOMAT

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja.

Suomella on monia kansallisia onnistumisia, joista maailmalla puhutaan myönteisesti. Esimerkiksi koulutuksen laatu, kouluruokailu ja puhdas luonto ovat olleet Suomen valttikortteja. Yksi tärkeimmistä perusoikeuksiin liittyvistä ilonaiheista kuitenkin unohtuu liian usein. Olemme olleet lehdistönvapausvertailuissa jo vuosia maailman ykkösmaa.

Washingtonissa sijaitsevassa journalismin historiaa esittelevässä Newseum-museossakin asia jää huomiotta, vaikka lehdistönvapaudelle on osoitettu peräti oma näyttelyhallinsa. Jos Suomessa ei asiaa juurikaan muisteta, on turhaa odottaa huomiota myöskään ulkomaailmalta. Suomella on paljon mahdollisuuksia edistää sananvapautta kansainvälisesti.

Haluatko lukea koko artikkelin? Hanki rajaton lukuoikeus:

Sofi taitaa olla oikeassa ja/tai oikealla tiellä...

Mielenkiintoinen ja aina ajankohtainen artikkeli...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Sofi Oksanen nosti taas esiin suomettumisen

KULTTUURI 2.5.2015 10:46

Jukka Petäjä

HELSINGIN SANOMAT

TERHI YLIMÄINEN

Sofi Oksanen

Suomen kansainvälisesti menestynein kirjailija Sofi Oksanen on nostanut taas esiin suomettumisen, joka tuntuu hänen mielestään juurtuneen syvälle Suomen henkiseen ja poliittiseen maaperään.

Edellisen kerran hän syytti julkisuudessa Suomen poliittista johtoa suomettumisesta Frankfurtin kirjamessuilla lokakuussa 2014.

Sofi Oksanen puhui tänään lauantaina Latvian pääkaupungissa Riiassa, jossa hän oli Latvian uudessa kansalliskirjastossa pidetyn kaksipäiväisen juhlaseminaarin yksi pääesiintyjistä. Hänen puheensa avasi tänään klo 16 päättyvän seminaarin, jonka aiheena on kirjailijan ja vallan välinen suhde. Väinäjoen rantaan rakennettu noin 163 miljoona maksanut Latvian kansalliskirjasto vihittiin käyttöön elokuussa 2014.

"Suomessa käytiin juuri eduskuntavaalit, ja vanha suomettunut retoriikka tuli jälleen esiin. Sdp:n ja Suomen suurimman puolueen, keskustan, puheenjohtajat sanoivat televisiossa, että Venäjää ei saa kutsua uhaksi. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi venäläiskoneet, jotka lentävä transponderit alhaalla, ovat turvallisuusuhka, ja myös Suomeen kohdistuu hybridisotaan kuuluvia toimia", Sofi Oksanen totesi puheessaan.

Artikkeliin liittyvät

• 
  Sofi Oksasen räväkkä puhe Frankfurtissa: Venäjä sortaa Suomen sukukansoja 7.10.2014

Hän korosti, että esimerkiksi Virossa olisi hyvin hankala kuvitella, että poliitikot turvautuisivat neuvostoretoriikkaan selittäessään ja perustellessaan omia ratkaisujaan – kuten Suomessa.

Latvian kansalliskirjastossa pitämässään puheessa Sofi Oksanen huomautti, että Suomessa käytetään yhä edelleen sekä ulkopoliittisessa että turvallisuuspoliittisessa puheessa suomettumisesta kielivää neuvostoretoriikkaa hyvin huolimattomasti. Hänen mielestään puheeseen vilahtaa herkästi "suomettuneen ajan ja jopa neuvostopropagandan tuottamia ilmaisuja".

Sofi Oksanen korosti, että harva tiedostaa aktiivisesti niiden taustaa tai vahingollisuutta.

"Venäjä ja Neuvostoliitto olivat ja ovat taitavia verbaalisen todellisuuden luomisessa. Painetun sanan tehtävä on luoda vaihtoehtoista, täysin fiktiivistä todellisuutta", Oksanen jatkoi.

Hän katsoi, että tämä Venäjän harjoittama propaganda on luonut hedelmällisen maaperän suomettumiselle ja "heikentänyt Suomen kykyä käsitellä Venäjää".

Hänen mukaansa Suomessa jo alitajunta on opetettu väistämään ja tukahduttamaan ilmaisuja, joiden voisi katsoa loukkaavan tai ärsyttävän Venäjää.

"Koska tietoista ja julkista ja kattavaa korjausliikettä ja analyysiä [tämän käytännön] seuraamuksista ei ole tehty, suomettuminen luo yhä edelleen todellisuutta."

Tässä kohdin Sofi Oksanen vertasi Suomea ja Viroa ja totesi, että Suomi yrittää päästä kuin koira veräjästä.

"Jos Viro suhtautuisi yhtä vastahakoisesti neuvostomiehityksen ajan käsittelyyn, esimerkiksi yhteistyötoiminnan käsittelyyn, sitä pidettäisiin ulkomailla ongelmallisena ja sanottaisiin, ettei Viro halua pestä likapyykkiään."

Sofi Oksanen tähdensi, että Suomessa julkinen puhe on yhä edelleen rähmällään itään. Sen sijaan kirjallisuus ei ole sitä, mikä korostaa sen tärkeyttä.

"Suomettunut Suomi oli Neuvostoliiton menestystarina. Se oli näyteikkuna. . . Ei ole ihme, että nyky-Venäjällä on halu suomettaa muitakin maita."

Sofi Oksasen Latviassa pitämän puheen otsikko oli Leijona häkissä, mikä luonnollisesti viittaa siihen tilaan, johon Suomen vaakunaeläin on joutunut. "Tutkija Mika Aaltola on verrannut suomettunutta Suomea. . . eläintarhassa pidettyyn leijonaan: se näytti päällepäin hyvinvoivalta, mutta sen elintila oli hyvin ongelmallinen."

Sofi Oksanen ihmetteli puheessaan, miksi Suomessa suomettuneen ajan kokemuksien keräämistä ei ole pidetty samanlaisena kansallisena tehtävänä kuin Virossa on pidetty neuvostoajan yksilötarinoiden kokoon haalimista ja taltioimista.

Kirjailijan puhe Latvian kansalliskirjastossa ei keskittynyt vain suomettumisen ja sen nykymuotojen pohtimiseen, vaan kirjailija käsitteli laajasti myös Viron ja Suomen kirjallisuuden eroavaisuuksia ja yhtymäkohtia.

Sofi Oksanen on parhaillaan kiertueella Latviassa, jossa julkaistiin torstaina 30. päivänä huhtikuuta Kun kyyhykset katosivat -romaanin latviankielinen käännös.

Sofi Oksasen jälkeen Latvian kansalliskirjastossa puhui virolainen kirjailija ja kääntäjä Jaan Undusk. Hänen aiheensa oli The Point of the Right Moment. On Time and Morality.

Elokuun 2014 teksti uusiksi...

Kirjoitin alla olevan tekstin elokuussa 2014. Kyseinen veistos on kirjahyllyssäni. Mielestäni veistos olisi erinomainen lahja erä-/metsähenkiselle luontoihmiselle. Varsinkin jos kyseinen henkilö pitää eksoottisista tarinoista, joista erinomaisena esimerkkinä ehdottomasti Nätti-Jussin viimeiset pitkospuut edustaa...

Nätti-Jussin viimeiset pitkospuut - pronssiveistos kivialustalla

Tämä on ensimmäinen kokeilu, testi lähettää kuvataidekuva pienen lisätekstin ryydittämänä blogisivujeni kautta.

Teen sen mielenkiintoisen kivijalustalla olevan prossiveistoksen muodossa. Veistos on kemiläisen kuvataiteilijan, Seppo Mikkasen ensimmäinen pronssiteos. Veistos on nimeltään Nätti-Jussin viimeiset pitkospuut.
Seppo Mikkanen on ammentanut aikanaan pronssiveistostaitoa kemiläiseltä, erittäin tunnetulta ja tuotteliaalta, edesmenneeltä pronssiveistosspesialistilta, Ensio Seppäseltä.

Tunnetun tarinan mukaan tukkijätkä muuttuu kuollessaan poroksi. Vaatimattomalla digikameralla otettu kuva meidän keittiöpödän päällä ei tuo riittävästi mielestäni esiin veistoksen erinomaisuutta.

Todettakoon, että Kirjailija Lasse Lehtinen on kirjoittanut pari vuotta sitten kirjan suomalaisesta tukkijätkästä, armoitetusta tarinankertojasta, jo kauan sitten edesmenneestä Nätti-Jussista. Kirja syntyi kirjalija Arto Paasilinnan "puolivalmiin" tekstin pohjalta...

Kyseinen veistos ei ole oikein löytänyt paikkaa kodissamme, joten myyn sen mielellään hyvään taideperheeseen. Mikäli olet asiasta kiinnostunut, ota yhteyttä esim. sähköpostin välityksellä, niin hieraistaan veistoksesta kaupat. 

Sähköpostiosoitteeni on aki.pyykko@netti.fi

"Ritikan viisas"...

Naapurikerrostalon hallituksen puheenjohtaja käväisi menneellä viikolla meillä lupapapereiden kanssa.
Taloyhtiön isännöitsijä oli esittänyt toivomuksen, että luvat mahdollisen maalämmön toteuttamiseksi pyydetään naapureilta ensi tilassa. Taloyhtiössä on siis suunnitelmissa maalämpöön siirtyminen - ainakin osittain - mikäli koeporaus onnistuu ja osakkeenomistajat ovat asialle myötämielisiä.

Meillä rajanaapureina ei ollut mitään asiaa vastaan, päinvastoin, silloinhan uutta tekniikkaa otetaan käyttöön kerrostalossakin. Omakotitaloissa maalämpöä on otettu Kemissäkin käyttöön kiitettävästi meidänkin kadunpätkällä. 

Keskusteluissamme tuli esiin vanhoja aluekäsitteitä. Puhuimme Etu-Ritikasta ja Taka-Ritikasta. Nykyisin em. alueet mielletään osaksi Haukkaria ja osaksi Syväkangasta...

Minulla käväisi hetki sitten isäni sanat eräästä naapuristamme mielessä. Isäni käytti hänestä nimitystä "Ritikan viisas".
Minulle on jäänyt mielikuva naapuristamme asioista perillä olevasta, tietävästä ihmisestä ehkä joskun hiukan "rikkiviisaastakin" henkilöstä. Ehkä tuo viimeksi mainittu luonteenpiirre isääni jonkin verran ärsytti ja oikeutti em. "Ritikan viisas"-nimitykseen...

Tapasin viimeistä kertaa em. naapurimme käytännössä hänen kuolinvuoteellaan silloisessa Kemin yleisessä sairaalassa.
Kävin häntä katsomassa, jututtamassa ja muistelemassa menneitä aikoja. Kieltämättä hän oli jo aika "heikossa hapessa" ja tuntui välillä leijailevan jossakin - vähintäänkin jonkinasteisessa horroksessa. Eipä siinä tapaamisestamme mennyt kuin muutama päivä, kun hän nukkui pois...

Väitetään, että mikään maailmassa ei katoa, se vain muuttaa muotoaan. Olen usein mietiskellyt jälkikäteen, minne ihmeeseen "Ritikan viisaan" valtava tietomäärä on mahtanut mennä...

Koivun mahla - ei mitään huuhaata...

Muistan kuin eilisen päivän, kun edesmennyt enoni Felix Petteri Sunnari Keminmaan Länsikoskelta kertoi jokakeväisestä harrastuksestaan eli koivun mahlan valuttamisesta ja talteenotosta.

Hän oli täysin vakuuttunut koivun mahlan terveysvaikutuksista. Käymämme keskustelun aikoihin eli 1970-luvun puolessa välissä "mahlaintoilijoita" ja heidän ajatuksiaan yleisesti epäiltiin. Ei ollut näyttöä, tutkimustuloksia koivun mahlan terveysvaikutuksista. Nyt alkaa olla ja hyvä niin...

 

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Koivun mahlasta povataan maailmalla kookosveden veroista terveysjuomaa

KOTIMAA 1.5.2015 2:00 Päivitetty: 1.5.2015 11:14

Minna Pölkki

HELSINGIN SANOMAT

Mahlan arvostus terveysjuomana on kovassa nousussa maailmalla. Muutama vuosi sitten kookosvedestä tuli trendikäs jano- ja palautusjuoma, mutta koivunmahlasta ennustetaan samanlaista, jopa suurempaa hittiä.

Suomalaisissa koivikoissa mahla virtaa juuri nyt. Mahla on pohjoisissa lehtipuissa keväisin virtaavaa nestettä, jota puut tarvitsevat käynnistääkseen kasvunsa. Se on suurimmaksi osaksi vettä, mutta sisältää puun varastoimia ravintoaineita sekä kivennäis- ja hivenaineita maaperästä.

"Ulkomailla mahlaa arvostetaan enemmän kuin Suomessa. Siitä ennustetaan tosiaan jopa kookosveden seuraajaa", sanoo Suomen luontoyrittäjyysverkoston puheenjohtaja Katja Misikangas luonnontuoteyritys Arctic Warriorsista.

Tausta

Mahla virtaa nyt

Koivunmahlaa erittyy huhti–toukokuussa kahdesta neljään viikkoa. Mahlan keruu ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, joten sen keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Mahlapuuksi kannattaa valita terve isolatvuksinen koivu. Mahlaa voi kerätä katkaisemalla oksan tai poraamalla runkoon reiän. Keräysastia kannattaa olla suljettu, jotta sinne ei mene roskia.

Mahla pilaantuu helposti, joten keräysvälineiden tulee olla puhtaita ja mahla olisi hyvä pitää kylmänä. Jääkaapissa se säilyy noin vuorokauden.

Yhdestä koivusta tulee vuorokaudessa useita litroja mahlaa, joten astia kannattaa tyhjentää aamuin illoin. Keräyskauden päätteeksi vanha kansa neuvoi laittamaan reikään puutapin, mutta sitä ei enää suositella. Reiän voi jättää auki, sillä puu itse korjaa haavansa. Mahlan tulo loppuu, kun silmut puhkeavat.

Mahlaa pidetään terveysjuomana, mutta onko se terveellistä?

"On, koska mahla sisältää tärkeitä ravinteita laimeana liuoksena.", vastaa Turun yliopiston elintarvikekemian professori Heikki Kallio.

"Kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, glukoosia ja fruktoosia. Natriumia vain hyvin vähän. Lisäksi tavanomaisia hedelmähappoja, esimerkiksi omenahappoa."

Mahlassa on vielä paljon tutkittavaa, mutta jo nyt tiedetyn perusteella Kallio suosittelee juomaan mahlaa.

Maailman johtava koivunmahlaa tuottava yritys on Pohjois-Karjalassa, Tohmajärvellä.

Nordic Koivu -yrityksen vasta laajennetuissa tuotantotiloissa on keväisin kiire. Koivikoihin viritetty automatiikka kerää ympärivuorokautisesti mahlaa talteen. Tehtaan pullotuslinjalla on täysi tohina päällä.

Nordic Koivu tuottaa nykyään satojatuhansia litroja mahlaa vuodessa. Tuotannosta yli 97 prosenttia menee vientiin 25 maahan.

Mahlaa menee pulloissa kauppoihin ja suurastioissa juoma- ja kosmetiikkateollisuuteen.

Yritys uskoo koivunmahlan nousuun niin vahvasti, että se on juuri tehnyt miljoonainvestoinnin uuteen kartonkitölkkilinjastoon. Pian mahlaa myydään maailmalla ja Suomessa myös 2,5 desilitran annostölkeissä.

"Tähän saakka yrityksen pullotettu mahla on ollut luontaistuote. Sitä on myyty terveyskaupoissa, jopa apteekeissa. Tölkistä saamme markettiversion", yrittäjä Susanna Maaranen kertoo.

"Markettijakelussa päästään ihan erilaisiin volyymeihin, ja hintakin on alhaisempi."

Koska mahlamarkkinat ovat kasvussa, kilpailijoitakin ilmaantuu jatkuvasti. Maaranen pitää sitä hyvänä, koska ne tekevät mahlaa tunnetuksi. Hän toivoo, etteivät kilpailijat pilaisi mahlan mainetta tinkimällä laadusta. Mahlan käsittely vaatii tarkkuutta, sillä se pilaantuu helposti.

AKSELI MURAJA

Nordic Koivun pullotettua mahlaa ei kuumenneta lainkaan. Yrittäjä Susanna Maaranen pullotuslinjastolla, jossa riittää kiirettä mahlakauden aikaan.

Rovaniemen seudulla asuvan Katja Misikankaan suvussa koivunmahlaa on valutettu aina keväisin.

"Nytkin minulla on mahlapullo pöydällä", Misikangas sanoo.

"Meillä on kolme koivua, joista keräämme sitä. Teemme reiän joka kevät vähän eri puolille puuta. Eivät puut näytä paljon kärsivän."

Misikangas pakastaa kymmeniä litroja mahlaa. Perhe juo sitä kesällä janojuomana.

"Kesähelteellä laitan sen kannuun jäisenä. Se pysyy kylmänä, kun se sulaa hiljakseen. Sekaan voi laittaa mintun tai sitruunamelissan lehtiä, niin siitä saa kivan kesäjuoman", Misikangas kertoo.

"Jos käytän sitä urheilujuomana, laitan siihen vielä hunajaa ja suolaa ja otan mukaan lenkkipolulle."

AKSELI MURAJA

Nordic Koivun mahla kerätään koivikoista automaattisen järjestelmän avulla. Koivikon keskellä Nordic Koivun yrittäjä Susanna Maaranen.

AKSELI MURAJA

Risto Tahvanainen (vas.) ja Petri Niemeläinen (oik.) pakkaavat linjastolta tulevia mahlapulloja kuljetusta varten. Nordic Koivun yrittäjä Susanna Maaranen pitää kädessään kartonkitölkkiä, jossa yritys tulevaisuudessa myös myy mahlaansa.

AKSELI MURAJA

Tohmajärveläinen Nordic Koivu alkaa pakata mahlaa 2,5 desin kartonkisiin annospurkkeihin.