Käväisin päivällä Kemin kulttuurikeskuksessa, oikeastaan taidemuseolla katsomassa meneillään olevan ryhmänäyttelyn.
Täytyy avoimesti tunnustaa, että en kerta kaikkiaan päässyt kiinni tämänkertaisen taidenäyttelyn teoksiin, mutta haitanneeko tuo mitään...
Sen sijaan pääsin taas kerran "mainostamaan" Selkäsaarta henkilölle, joka on siellä käynyt useaankin kertaan. Hän on katsellut saarta toiselta suunnalta eli Ajoksen puoleiselta rannalta entisen ns. läskileirin alueella.
Kerroin hänelle julki ihmetykseni, miten näin upeaa saarta eivät kemiläiset laajemmalti arvosta.
Kaavoitettuja, edullisia ja nimenomaan hyväpuustoisia tontteja on mm. Luoteisselkäsaarenpolun ja Pohjoisselkäsaarenpolun tuntumassa. Kerroin hänelle, että em. tonteille olisi erittäin mielekästä rakentaa hyvin suunniteltuja CLT-elementtirunkoisia mökkejä.
Pyysin kyseistä henkilöä katselemaan Kemin kaupungin kotisivuja>Karttapalvelut-osa-alueella...
OLEN huomannut, että monet keskustelut säästämisestä ja sijoittamisesta johtavat aina samoihin kriittisiin kommentteihin.
”Viimeisessä takissa ei olet taskuja. Ei ole mitään mieltä säästää, jos rahasta ei voi nauttia.”
Mutta rahasta on silti iloa, vaikka sitä ei käyttäisi. Kerron blogin lopussa tarkemmin. Sitä ennen pari sanaa kansantaloudesta.
Säästämisinto on laskenut viime vuosituhannen pankkikriisistä ja sitä seuranneesta lamasta lähtien, eikä talouden hyvä käänne ole tilannetta muuttanut. Säästämisaste valahti itse asiassa negatiiviseksi vuonna 2014.
Yksi ryhmä erottuu joukosta. Eläkeläiset.
Se tarkoittaa sitä, että suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat. Niin paljon kuin erilaisia säästämisvinkkejä sijoittamista varten nyt jaetaankin, tilastojen valossa totuus on, että suomalaiset eivät säästä.*
Yksi ryhmä erottuu joukosta. Eläkeläiset. Yli 64-vuotiaat säästävät tuloistaan suuremman osan kuin muut ikäryhmät, vaikka heillä lienee vähiten syytä säästää. Heillä on myös työikäisiä pienemmät tulot, mutta silti he saavat rahaa säästöön.
Tämä ei liene mikään yllätys. Oma mummuni kehuu kahviastiastonsa joka kerta, kun käyn tervehtimässä. Hän on iloinen, että kupit ovat palvelleet kohta 30 vuotta, eikä uusia ole tarvinnut ostaa. Mummun kaapissa on myös astioita, jotka ovat minua vanhempia. Samanlaisia onnellisia mummuja ja heidän kaappejaan on maa täynnä. Kaapeista myös löytää mitä etsii, vaikka niitä ei ole konmaritettu.
Miksi? Koska säästäminen ei mummuista ole kurjaa. Se on itse asiassa ihan iloista.
Hyvien säästäjien salaisuus ei ole kyky kiristää vyötä ja kärvistellä päivästä toiseen. Heidän salaisuutensa on kyky olla tyytyväinen niihin asioihin, joita on tullut hankittua. Silloin luottoneule on oikeasti luottoneule.
Lisäbonuksena tulee raha, joka uuden luottoneuleen ostamisesta säästyy. Sijoitettuna se tuottaa pääomatuloja ja kartuttaa varallisuutta – säästäjälle tämä voi olla ihan yhtä suuri onni kuin neuleenosto-onni.
Jos et usko, kokeile ostolakkoa. Moni on huomannut, ettei kaipaa sen jälkeen enää shoppailua. Sen sijaan vanhat tavarat ovat alkaneet tuntua merkityksellisemmiltä. Niiden kanssa on ehtinyt muodostua yhteinen historia ihan niin kuin ystävien kanssa.
AINA kun minulta kysytään, mitä iloa rahasta on, jos sitä ei käytä, vastaan suurin piirtein näin: Ilo tulee siitä, että tietää voivansa tehdä asioita. Vapaus on paras tyynynalunen niinä öinä, kun työhuolet pyörivät mielessä. Parempi kuin kalleinkaan tyyny.
Merja Mähkän aiemmat kirjoitukset löydät täältä. *) Suomalaisten säästämisestä voi lukea enemmän Suomen Pankin blogista Euro ja talous.
- SäästäminenSeuraa
- TalousSeuraa
- SijoittaminenSeuraa
- VanhuksetSeuraa
- Merja MähkäSeuraa