Näin jonkun lukeneen vanhan tekstini. En heti muistanut asiaa otsiko perusteella, joten avasin sen.
Todettakoon, että tähän päivään mennessä ei minulla ole ollut tarvetta käyttää alla olevan artikkelin symboleita. Toki voi olla, että sekin päivä vielä joskus tulee eteen...
tiistai 17. marraskuuta 2015
Voi turhuuksien turhuutta...
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna: Tiede
Vuoden sana ei ole sana – vai onko sittenkin?
Emojien eli hymiöiden käyttö on lisääntynyt rajusti tämä vuonna, perustelee Oxford Dictionaries valintaansa.
Kuva: Yle
Arvostettu brittiläinen Oxford Dictionaries on jälleen valinnut vuoden sanan. Ensimmäistä kertaa valinta kohdistui graafiseen merkkiin, emojiin. Palkittu emoji kuvaa ilosta itkevää naamaa.
Valitsijan mukaan kyseinen "sana" heijastaa parhaiten vuoden 2015 eetosta, tunnelmaa ja kiinnostusten kohdetta.
Emojit ovat japanilaislähtöisiä hymiö- tai kuvasymboleita, joita alkoi ilmestyä 1990-luvun loppupuolella. Kuluvana vuonna niiden käyttö on lisääntynyt rajusti, perustellaan valintaa.
"Ilosta itkevä naama" on ollut vuoden suosituin emoji ympäri maailmaa. Mobiiliteknologiaan erikoistuneen SwiftKey-yhtiön selvityksen mukaan esimerkiksi Britanniassa joka viides emoji oli juuri tämä. Yhdysvalloissa se oli lähes yhtä suosittu.
Emoji-sana alkaa olla tuttu usemmille
Myös emoji-sana on tullut tänä vuonna yleiseen käyttöön. Sana tunnettiin englannin kielessä jo vuonna 1997, mutta tänä vuonna sen käyttö on kolminkertaistunut vuodesta 2014.
Emojit eivät ole Oxford Dictionariesin mukaan enää nuorison yksinoikeus, vaan kielirajat ylittävien symboleiden käyttö on yleistynyt kaikissa piireissä.
Pari viikkoa sitten kerrottiin, että Suomi julkaisee ensimmäisenä maana omat emojinsa. Ulkoministeriön mukaan Suomi-emojit ovat osa sen tuottaman This is Finland -maakuvasivuston joulukalenteria.
Vuoden sanaksi oli emojin lisäksi ehdolla muun muassa "lumbersexual" eli suomeksi "metsuriseksuaalinen" sekä "brexit", jolla viitataan Britannian mahdolliseen eroon EU:sta.
”Hyvää päivää, asiakastyytyväisyystutkimuksen merkeissä tässä soittelen. Olitte tällä viikolla huollattamassa autoanne. Olisiko teillä pari minuuttia aikaa vastata muutamaan kysymykseen?”
”No, jos vain pari minuuttia kestää, niin menköön.”
”Hienoa. Kuinka tyytyväinen olitte saamaanne palveluun asteikolla 1–10, jossa yksi on ’erittäin tyytyväinen’ ja kymmenen ’en ollenkaan tyytyväinen’?”
”Seitsemän.”
”Selvä. Kuinka hyvin arvio huollon valmistumisajasta piti paikkansa asteikolla 4–10, jossa neljä on ’ei pitänyt lainkaan paikkansa’ ja kymmenen ’piti täysin paikkansa’?”
”Seitsemän.”
”Hienoa. Kuinka todennäköisesti vastaatte kaikkiin kysymyksiin ajattelematta ’seitsemän’ päästäksenne minusta nopeasti eroon asteikolla 1–10, jossa yksi on ’erittäin todennäköisesti’ ja kymmenen ’en missään nimessä’?”
”Seitsemän.”
”Hyvä. Kuinka todennäköisesti suosittelisitte yritystämme ystävillenne asteikolla 1–7, jossa yksi on ’en ikinä’ ja seitsemän ’erittäin todennäköisesti’?”
”Neljä.”
”Ok. Kuinka aitona pidätte savolaista murrettani asteikolla 1–10, jossa yksi on ’täysin aito’ ja kymmenen ’amatöörimäinen jokellus’?”
”Seitsemän.”
”Hyvä. Kuinka ärsyttävänä pidätte sitä, että tässä kyselyssä arvosteluasteikko muuttuu joka kysymyksessä asteikolla 4–10, jossa neljä on ’ärsyttää suunnattomasti’ ja kymmenen ’ei ärsytä lainkaan’?”
”Seitsemän.”
”Hienoa. Kuinka idiootiksi tunnette tällä hetkellä itsenne, kun kaksi minuuttia kestäväksi luvattu haastattelu on jatkunut jo vartin asteikolla 1–10, jossa yksi on ’täysi idiootti’ ja kymmenen ’hyväuskoinen hölmö’?”
”Seitsemän.”
”Mahtavaa. Millaisen kouluarvosanan annatte tälle asiakastyytyväisyyskyselylle asteikolla 4–10, jossa neljä on ’kymmenen’ ja kymmenen ’neljä’?”
”Seitsemän.”
”Ja sitten viimeinen kysymys. Mitä haluaisitte sanoa minulle haastattelun päätteeksi asteikolla 1–10, jossa yksi on ’heippa’ ja kymmenen ’suksi kuuseen’?”
”Seitsemän.”
”Kiitos ja hyvää päivän jatkoa.”
”Seitsemän.”
Kirjoittaja on HS:n kuvasta ja designista vastaava toimituspäällikkö.
Mitä useampi kokki sitä huonompi soppa. Vanha sanonta, joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että hankkeissa, joihin osallistuu useita henkilöitä/tahoja, on heidän/niiden roolit ja päätösvalta määriteltävä täsmällisesti, muuten syntyy sekasortoa ja tulee huono lopputulos.
Olen seurannut viime vuosina yli kolmen vuoden ajan monisairaan henkilön maallista vaellusta. Muun muassa viimeksi tänään avustaessamme häntä sairaalakäynnillä, tutkimuksissa. Hänellä ei itsellään muistisairaana ole kovinkaan paljon realistisia mahdollisuuksia vaikuttaa jokapäiväisiin käytännön askareisiin. Hän on lähiomaisten ja läheisten avun/päätösten varassa. Lähiomaiset ovat puolestaan luonnollisesti pääasiassa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tietojen ja toimintojen varassa.
Itselleni on syntynyt mielikuva, että kyseinen henkilö saa em. viranomaistahojen osalta parasta mahdollista ohjausta, hoivaa ja huolenpitoa. Henkilön erilaisten tukipalvelujen hyväksymisessä, vastaanottamisessa on selkeästi toivomisen varaa. Hän on altis ulkoapäin tulevalle apuohjeistukselle...
Mielenkiintoinen artikkeli, johon on mukava liittää alla olevaa infoa:
Teen sen mielenkiintoisen kivijalustalla olevan prossiveistoksen muodossa. Veistos on kemiläisen kuvataiteilijan, Seppo Mikkasen ensimmäinen pronssiteos. Veistos on nimeltään Nätti-Jussin viimeiset pitkospuut.
Seppo Mikkanen on ammentanut aikanaan pronssiveistostaitoa kemiläiseltä, erittäin tunnetulta ja tuotteliaalta, edesmenneeltä pronssiveistosspesialistilta, Ensio Seppäseltä.
Tunnetun tarinan mukaan tukkijätkä muuttuu kuollessaan poroksi. Vaatimattomalla digikameralla otettu kuva meidän keittiöpöydän päällä ei tuo riittävästi mielestäni esiin veistoksen erinomaisuutta. Kukaties Lapin yliopiston ja/tai Lapin maakuntamuseon väestä jonkun silmiin osuu tämä Blogiteksti. Veistos olisi moderni lisä Nätti-Jussi-valokuvakokoelmaan. Raskin luopua siitä sopuhinnalla...
Suora nettilainaus Yle Uutiset - sivuilta hiukan tuunattauna:
Nätti-Jussi-hanke pelasti merkittävät valokuvat – kokoelmassa kuvataan lappilaista arkea 1900-luvulla
Lapin yliopisto ja Lapin maakuntamuseo ovat digitoineet puolitoista tuhatta valokuvaa, jotka Matti Körkkö on kuvannut Kemijokivarren kylissä 1920–50-luvuilla.
Kotimaa
19.1.2018 klo 09:11päivitetty 19.1.2018 klo 15:51
Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry
ROVANIEMI
Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry. sai viime keväänä lahjoituksena lasinegatiivikokoelman Muurolan Louejärvellä asuneen Matti Körkön lapsilta. Körkön Kemijokivarren kylissä kuvaamia valokuvia on yhteensä noin puolitoista tuhatta kappaletta.
Lapin yliopisto ja Lapin maakuntamuseo on nyt puhdistanut, digitoinut ja luetteloinut kuvat Lions Club Rovaniemi Alakemijoen toteuttamassa Nätti-Jussi-hankkeessa.
Matti Körkön tytär Saara Raivio kertoo lasten halunneen lahjoituksellaan arvostaa isänsä tekemää paikallishistorian tallennustyötä luovuttamalla kokoelman Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry:lle jälkipolville säilyttämistä varten.
Kasööri, valokuvaaja Matti Körkön valokuvat on otettu pääosin Rovaniemen maalaiskunnan kylien alueella 1920–1950-luvuilla. Valokuvissa kuvataan Kemijokivarren kylien elämää: metsätyömiehiä, lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia.
Henkilökuvien joukossa on pari kuvaa myös Nätti-Jussista sekä ryhmäkuvia, joissa Nätti-Jussi on mukana. Metsätyötä koskevaa aineistoa on noin sata kuvaa.
Paikallinen aineisto kertoo aina ajastaan
Kokoelma löytyi muurolalaisen Viljo Hutun varastosta. Huttu on tehnyt itsekin negatiiveista kopioita ja kerännyt niistä sisältötietoa muun muassa valokuvanäyttelyiden avulla.
Lapin maakuntamuseon valokuvaaja Jukka Suvilehto pitää viime hetkellä pelastettua kokoelmaa kulttuurihistoriallisesti merkittävänä.
– Paikalliset aineistot ovat aina merkittäviä. Valokuvat toimivat kurkistusaukkoina menneisyyteen antaen meille nykyhetkessä oleville uutta tietoa. Ne saattavat avartaa näkökulmaa alueen elämään ja vaikuttaa paikan identiteettiin. Lasinegatiivien tarkkuus ja yksityiskohtien kirjo voivat paljastaa ennen näkemättömiä asioita. Kuviin on voinut tallentua asioita, joita valokuvaajakaan ei kuvatessaan huomannut eli nk. tahatonta muistia.
Kokoelma sisältää runsaasti ryhmäkuvia kuten perhepotretteja, kaveruskuvia sekä kuvia savotta- ja työporukoista. Lisäksi kokoelma sisältää kuvia erilaisista arjesta poikkeavista tapahtumista kuten häistä, hautajaisista ja urheilukilpailuista. Mukana on kuvia myös savotoista, metsätöistä, arkisista kotitöistä, uitosta sekä maatalous- ja porotöistä.
Kokoelmasta syntyy kuva saunomisesta, pyykkäyksestä, viljankorjuusta, kattotalkoista ja onginnasta. Erityisen paljon kuvia on otettu Muurolassa, jonka lähellä, Louejärvellä, Körkkö asui. Kokoelma sisältää useita kuvia muiden muassa Muurolan parantolasta.
Lapin maakuntamuseon valokuvaaja Jukka Suvilehdon mukaan kuvien sisältö muodostuu pääosin poseerauksista yksin tai ryhmissä.
– Lasinegatiivien kuvaamiseen käytettiin aikanaan isoa paljekameraa kamerajalustoineen. Entisajan negatiivit tarvitsivat pitkiä valotusaikoja, joten liikkeen kuvaaminen oli vaikeaa. Kuvissa oleva toiminta onkin yleensä pysähtynyttä ja kameraa varten järjestettyä. Toisaalta iso negatiivikoko mahdollisti erittäin tarkat ja sävykkäät valokuvat. Niin sanotut kyläkuvaajat ottivat samoihin aikoihin tämän tyyppisiä kuvia muuallakin Suomessa, Suvilehto sanoo Lapin yliopiston tiedotteessa.
Osa kuvista oli jo tuhoutunut
Matti Körkön lasinegatiivit olivat suhteellisen hyväkuntoisia, vaikkakin niissä oli myös runsaasti digitaalisen konservoinnin tarvetta. Arviolta kymmenesosa kuvista on tuhoutunut niin pahoin, ettei konservointikaan enää pelasta niitä. Muiden kuvien vauriot ovat korjattavissa joko osittain tai kokonaan.
Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry. on tallentanut kuvat Lapin maakuntamuseoon, joka tarjosi digitointiprojektille tilat, välineet ja ohjeistuksen. Puhdistuksen, digitoinnin ja luettelointityön on tehnyt Lapin yliopiston graafisen suunnittelun opiskelija Hilja Paloniemi, jonka palkkakustannuksista Lapin yliopisto on vastannut.
Aluksi lasinegatiivit puhdistettiin ja sijoitettiin arkistokelpoisiin suojakuoriin. Digitointi tapahtui sarjatyönä digitaalisella järjestelmäkameralla ja samassa yhteydessä tiedostot numeroitiin negatiivien mukaisesti. Digitoinnin jälkeen kuvat luetteloitiin Cumulus-tietokantaan.
Kokoelmassa on yhteensä 1 461 negatiivia, joista 1 211 on lasisia ja 250 muovipohjaisia. Lasinegatiiveja on kolmessa eri koossa: pienimmät ovat 9x12 cm, keskikokoiset 15x10 cm ja suurimmat 17x12 cm. Muovipohjaisista negatiiveista suuri osa on kooltaan 6x9 cm ja osa 6x6 cm.
Lasinegatiivien puhdistus, digitointi ja luettelointi kuuluvat osana LC Rovaniemi Alakemijoen Nätti-Jussi -hankkeeseen, jossa myös Lapin yliopisto on mukana omarahoitusosuudellaan. Hanketta on rahoittanut Rovaniemen kylien kehittämissäätiö.
Sain kutsun netin välityksellä JUURIEN NEUVOmaa taidenäyttelyn avajaisiin. Kyseessä on Kuutti Lavosen, Heimo Suntion ja Juhani Tuomisen yhteisnäyttely Kemin taidemuseolla. Olen muistaakseni julkisestikin sanonut/kirjoittanut, että menen niin kauan em. tyyppisiin tapahtumiin, kun ymmärrän mistä jotakuinkin on kysymys. Olen ollut aika monessa taidenäyttelyn avajaistilaisuudessa läsnä. Olen päässyt itsekin avaamaan taidenäyttelyjä.
Olen aina ollut sitä mieltä, että taidenäyttelyn avauksen täytyy olla napakka, lyhyt. Henkilökohtainen näkemykseni on se, että kokonaisuudessaan siihen käytetty aika ei saa olla yli 15 minuutin.
Tämän illan taidenäyttelyn avaaja oli valokuvataiteilija Jaakko Heikkilä. Jaakon mikrofonin käyttö ja äänenpainot lähentelevät "taidetta". Välillä kuuluu ja välillä ei. Lisäksi tällä kerralla kaiuttimien sijoitus oli sellainen, että ainakaan minä - yläkertaan menevien portaiden alapäässä - kuullut selvästi Jaakon tarinointia. En kuullut/ymmärtänyt täysin kuin kaksi viimeistä lausetta...
No joka tapauksessa mielenkiintoinen taidenäyttely, joka täytyy uudelleen ajan kanssa käydä katsomassa. Varsinkin nyt, kun Kemin museot ovat kahden vuoden aikana mukana kokeilussa > museoihin Kemissä ei tarvitse maksaa pääsymaksua.
Tapasin mm. Kemin kuvataiteilijoiden puheenjohtajan Jukka Halttusen. Kemin kuvataiteilijoilla on ollut pitkään yhteinen ongelma: Heillä ei ole yhteistä tilaa. Toivottavasti siihen löytyy lähitulevaisuudessa ratkaisu.
Tilaisuudesta pois lähtiessäni juttelin Veikko Kumpumäen kanssa. Keskustelimme pienistä, kulttuurikeskuksen alakertaan liittyvistä asioista, jotka selkeästi parantaisivat asiakkaiden saamaa palvelua. Taisimmepa todeta, että Kemin Matkailu Oy:n matkailijavirran kautta asioihin saattaa löytyä aikanaan myönteisiä ratkaisuja.
Ilmalämpöpumppua ei voi asentaa talvella, eivätkä ne toimi kovilla pakkasilla. Totta vai tarua?
Lämpöykkönen Oy:n markkinointi- ja it-päällikkö Matti Perkkiökumosi LinkedInissä muutaman kaupunkilegendan, joihin hän yleisimmin työssään törmää.
Perkkiön mukaan on muutamia asioita, jotka toistuvat ihmisten puheissa, mutta eivät ole tosia.
Näitä ovat seuraavat asiat:
1. Ilmalämpöpumppua ei voi asentaa talvella.
Perkkiön mukaan laitteita voi asentaa läpi vuoden. "Toki ulkoyksikön asentaminen on kylmää puuhaa", hän toteaa.
2. Ilmalämpöpumppu ei toimi alle-15 asteessa ja se kannattaa silloin sammuttaa.
"Nykyiset pohjoisen olosuhteisiin tehdyt laitteet toimii loistavasti pohjoisen olosuhteissa. Ne tuottavat lämpöä pienemmällä sähkönkulutuksella kuin sähköpatteri jopa -30 asteen lämpötiloissa," Perkkiö kirjoittaa
3. Lämpöpumppua ei kannata asentaa Pohjois-Suomeen, koska siellä on liian kylmä.
"Tosiasiassa mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä enemmän on ilmalämpöpumpulle sopivia lämpötiloja +10C ja -15C välillä, jolloin koko vuoden lämmitysenergiasta kulutetaan noin 85–95%, " Perkkiö selvittää.
4. Viilennys ilmalämpöpumpulla kesän helteissä kuluttaa talvella hankitut säästöt.
"Talvella lämpöpumppu säästää noin 30–50 euroa per kk lämmityskuluista. Kesällä yksi vuorokausi viilennyskäytöllä kuluttaa noin 0,5-1 euroa sähköä."
Postauksen kommenttikentässä Perkkiö tarkentaa vielä säästöjä:
"Käytännössähän se menee niin, että normaalikesänä viilennykseen riittää tehokkaalla laitteella Suomessa noin 2-3 tuntia illalla ennen nukkumaan menoa. Viilennettäviä päiviä on sen verran vähän, että asiakkaiden kokemusten ja mittausten mukaan käytännössä kustannus on koko kesän aikana maksimissaan 30-50 euroa ja lämmityssäästöjä tulee kuitenkin noin 300-500 euroa vuodessa," hän laskee.
Hän kehottaa siis viilentämään, mutta muistuttaa, että erojakin on viilennettävien asuntojen välillä.
"Toinen juttu on sitten kerrostaloasunnot, joissa viilennystä tarvitsee huhtikuulta lokakuulle. Ja toki myös uusissa energiatehokkaissa omakotitaloissa on sama haaste, lämpö ei mene ulos,koska tiiveys ja eristys on niin korkealla tasolla. Eli viilennyksen tarve lisääntyy koko ajan."
Asiantuntijat muistuttavat myös lämpöpumppujen oikean sijoittamisen merkityksestä: esimerkiksi keittiössä laite kerää helposti rasvaa, eikä ole enää niin tehokas.
Kemiläiset jalkapalloseurat KePS ja Innon Mimmit pelasivat 1980-luvulla mestaruussarjatasolla. Kävin siihen maailman aikaan aika paljon katsomassa em. joukkueiden pelejä Sauvosaaressa. Tein AITAKI-laatutuotteen myötä molempien seurojen kanssa yhteistyötä. Kehittelimme 1980-luvun puolessavälissä kannustusvälinepurkin, "sambapurkin" yhteistyössä SYP Kemi/Ahti Salmela ja MainoS.Mikkasen/Seppo Mikkanen kanssa. Esittelin illansuussa tuotteen oululaisella Mikko Sormuselle. Hän oli Facebook-sivuston kautta pyytänyt kavereiltaan vinkkejä kannustuskuvioihin. Minulla on yksi purkki tallella vuodelta 1987. Purkissa on em. joukkueiden pelaajien nimikirjoituksia aika liuta. Nimiä katsellessani monet tapahtumat käyvät mukavina muistoina ajatuksissa. Käväisin hetki sitten netistäkin katsomassa pelaajaluetteloita. Mielenkiintoista...
