Pekka Ervasti: Luuseri-Suomi
Kaukana pohjan perillä kituuttaa katajainen kansa, joka ei anna menestyksen järkyttää heikkoa itsetuntoa.
Viikolla käyty eduskunnan tiedonantokeskustelu hallituksen kuripaketista oli mannaa suomalaisten vankalle kansalliselle itsetunnolle.
Suolan hieromisen haavoihin aloitti jo virkansa puolesta pääministeri Juha Sipilä (kesk.): "Elämme yhtä Suomen taloushistorian heikoimmista ajanjaksoista".
Jos olisimme Kuubassa tai Pohjois-Koreassa, tässä kohdin Suuren Poliittisen Johtajan etukäteen jaettua kirjallista puheversioita lukisi sulkujen sisällä ohje yleisölle: (aplodeja seisaalleen nousten).
Voivottelukuoroon liittyi pääministerin jälkeen kunkin eduskuntaryhmän puheenjohtaja omalla puheenvuorollaan. Valitusvirrenveisuussa ei ollut havaittavissa minkäänlaista sävellajin muutosta yhdenkään puolueen kohdalla. Suomella menee yli puoluerajojen kertakaikkisen huonosti ja menee vielä pitkään.
Monissa puheissa muisteltiin kaiholla, kuinka Suomi oli aikoinaan luokan mallioppilas. Nyt tämä ahkera, säästäväinen, kaukaa viisas, korkeasti koulutettu, konsensushakuinen ja sisukas kansakunta on mennyt ihan rappiolle.
Tätä nostalgista kaihoa on vaikea ymmärtää, sillä itsenäisen Suomen aikakirjoista ei taida löytyä yhtään hetkeä tai ajanjaksoa, jolloin Suomen herrojen mielestä maan asiat olisivat olleet kunnossa tai kansantalous reilassa. Aina on joku nurkka repsottanut. Koskaan asiat eivät ole olleet kohdallaan, sanokoot kansainväliset tilastot ja vertailut mitä tahansa.
Kun yhdysvaltalainen aikakauslehti Newsweek muutama vuosi sitten, monimutkaisen matemaattisen laskelman perusteella väitti, että Suomi olisi maailman onnellisin maa, niin mitä tekivät suomalaiset? Täältä lähti heti seuraavana päivänä kirjallinen oikaisuvaatimus Newsweekin toimitukseen: "Hei, te olette laskeneet väärin. Ei me oikeesti olla niin onnellisia kuin väitätte".
Sama toistui alkukesästä hallitusneuvottelujen aikaan. Silloin Maailman talousfoorum (WEF) julisti, että Suomi on maailman onnellisin maa. Eipä näkynyt tästä onnellisuudesta vilahdustakaan Smolnan hallitusneuvottelujen infoissa, joissa murrettiin surun mustaa haiventa oikein miehissä – ainakin niissä miehissä, joilla vielä haivenia päälaella oli.
Tyhmempi voisi kuvitella, että matkan varrella on joskus tehty jotain oikeinkin, koska erilaiset ulkomaiset tutkimuslaitokset nakuttavat tavan takaa Suomelle hyviä sijoituksia erilaisissa vertailussa. Suomi on muun muassa maailman paras maa olla äiti, ja kilpailukyky on täällä kansainvälisesti huippuluokkaa.
Olipa suorastaan onnenpotku, että samainen Talousfoorum totesi tällä viikolla, että Suomi on pudonnut kilpailukyvyn maailmanmestaruuskilpaluissa neljä sijaa. Vieläkin ollaan kärkikymmenikössä 120 maan vertailussa ja Pohjoismaiden mestari, mutta kuunnelkaa hallituksen herroja: trendi on uhkaava! Kohta ollaan pohjasakkaa. Täältä tullaan, Burundi, Botswana ja Keppihelvetti!
Silloinkin kun Suomi muutama vuosi sitten voitti samaisen kilpailukykymittauksen, niin Etelärannan työnantajabunkkeriasta kömpi oitis kameran eteen narisevaääninen ekonomisti valittamaan, että verotus ainakin on ihan päin helvettiä.
Menestys ei kerta kaikkiaan mahdu tämän kovapäisen kansan kalloon. Me olemme surkimuksia ja sellaisiksi jäämme. Nauttikaamme siis siitä. Antaa ruotsalaisten olla iloisia ja tyytyväisiä snapsiensa ja abbojensa kanssa. Ja lätkässäkin niillä on enemmän mestaruuksia!
Ankeassa tappiomielialassa rypeminen sopii meille paljon paremmin. Paradoksaalista kyllä, me saamme siitä omanlaista, karheaa iloa. Hymy on sitä leveämpi, mitä enemmän piiskaamme itseämme.
Kun Suomen edustaja viime kerralla Euroviisuissa ei päässyt edes alkueriä pitemmälle, mitä tehtiin, kun bändi palasi Helsinkiin? Järjestettiin suuri kansanjuhla tietenkin.