Venäjän presidentti palasi julkisuuteen voimaa uhkuvana ja vitsailevana. Tällä viikolla hän on tavannut Kirgisian presidentin, käynyt Kazakstanissa ja nostattanut kansallishurmosta Moskovan Krim-juhlassa.
Silti kymmenen päivän poissaolo sai maailman miettimään kysymyksiä, joita Putin ei ehkä halunnut meidän pohtivan.

Ja ennen kaikkea: Voiko Venäjällä tapahtua palatsivallankaappaus?Onko Putin sellainen yksinvaltias kuin uskotaan? Keitä Venäjän muut vallankäyttäjät ovat? Mitä he ajattelevat? Ovatko he riippuvaisempia Putinista kuin Putin heistä?
Venäjän politiikan analyytikot jakautuvat karkeasti kahteen ryhmään.
Kremlologit yrittävät mahdotonta: nähdä Kremlin muurien läpi. Esimerkiksi moskovalainen Jevgeni Mintšenko julkaisee listoja Kremlin vaikuttajista ja näiden läheisyydestä Putiniin. Mintšenkon mukaan Putinin ympärillä pyörii päättäjien ryhmä, joka muistuttaa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) toimeenpanevaa elintä politbyroota.
Toisen koulukunnan mukaan on hyödytöntä arvailla Kremlin valtasuhteita; on tarkasteltava noudatettua politiikkaa.
"Listat ovat pinnallisia, ja niiden tarkoitus on usein vain korostaa laatijansa merkitystä", teilaa Vladimir Gelman, Helsingin yliopiston vieraileva professori.
Hän arvostelee Mintšenkon väittämää uudesta politbyroosta.
Putinin valtaa on kuvattu suuremmaksi kuin NKP:n pääsihteereillä, koska nyky-Venäjällä ei ole todellista politbyroota, säännöllisesti kokoontuvaa kollegiaalista elintä, joka esti pääsihteeriä tekemästä hulluja päätöksiä.
" Nikita Hruštšov syrjäytettiin juuri siksi, että hän oli omavaltainen."
Gelmanin mielestä nimilistoja mieluummin kannattaa lukea vaikka Gabriel García Márquesin romaaniPatriarkan syksy, joka herättää ajatuksia Venäjän nykyjamasta.
Kirja kertoo yksinäisen diktaattorin elämästä. Salainen palvelu on monopolisoinut oikeuden toimittaa hänelle tietoa. Nuori nainen synnyttää hänelle lapsen.
Diktaattori aloittaa sotia, häviää ja menettää pääsyn merelle. Hän tulee hulluksi, ja kaikki teeskentelevät tottelevansa häntä.
Romaanit romaaneina, mutta mitä oikeastaan tiedämme Venäjän päätöksentekojärjestelmästä? Millaisella kokoonpanolla itänaapurin tärkeimmät asiat ratkaistaan?
Otetaan esimerkiksi Krimin valtaus. Se lienee kauaskantoisin Venäjän viime vuonna tekemä päätös.
Viime sunnuntaina Venäjällä esitetyssä tv-dokumentissaKrim – paluu synnyinmaahan Putin kertoi oman versionsa ja korosti rooliaan päätöksessä.
Hän antoi ymmärtää pohtineensa asiaa Sotšin olympialaisten päättäjäispäivän vastaisen yön "neljän kollegan" kanssa ja tehneensä lopulta päätöksen itse.
The New York Times -lehden mukaan neuvotteluun olisivat osallistuneet turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrušev, turvallisuuspalvelu FSB:n johtaja Aleksandr Bortnikov ja presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov. Neljäs "kollega" voisi olla puolustusministeri Sergei Šoigu.
"Mistään muodollisesta elimestä ei ole kyse. Päätös on syntynyt pienessä piirissä ilman tasavertaista keskustelua", summaa Tromssan yliopiston professori Christer Pursiainen.
"Teoreettisesti tällainen päätöksenteko on tehokasta, mutta se voi olla irrationaalista, jos ei pystytä pohtimaan kaikkia vaihtoehtoja. Ryhmä on niin samanlainen, että jo maailmankuva sulkee pois vaihtoehtoja. Jos mukana olisi ollut ulkopolitiikan ja talouden johtoa, ei olisi ehkä ollut samanlaista intoa. Tässä on menty laput silmillä ja uskottu siihen mihin on haluttu."
Krimin haltuunottoa puoltanut varapääministeri Dmitri Rogozin on kertonut, että operaatiolla oli Venäjän eliitissä enemmän vastustajia kuin kannattajia. Putinilla ei kuitenkaan ollut tarvetta kysellä kaikkien mielipidettä.
Vuonna 1903 taiteilija Ilja Repin maalasi lähes yhdeksän metriä leveän teoksen Valtioneuvoston juhlaistunto, jossa Venäjän lakiasäätävän elimen 80 jäsentä ympäröi keisaria. Vuonna 2004 maalauksesta tehtiin mukaelma, jossa Putinia piirittää nyky-Venäjän eliitti ortodoksikirkon patriarkasta kommunistijohtaja Gennadi Zjuganoviin.
Suureksi maaksi Venäjällä on yhä niin pieni eliitti, että se mahtuu yhteen tauluun – vaikka leveyttä sitten tulisikin yhdeksän metriä.
Eliitin ydin on vielä pienempi: yksi henkilö.
Järjestelmä pohjaa Putinin henkilökohtaiseen auktoriteettiin. Tärkeimpänä vaikutusvallan merkkinä hierarkiassa pidetään pääsyä hänen puheilleen, venäläisittäin "pääsyä kehon luo", dostup k telu .
Muodollisella asemalla ei ole niin väliä. Paras osoitus tästä on Dmitri Medvedevin presidenttikausi 2008–2012, jolloin Putin säilytti asemansa maansa kiistattomana johtajana.
Putin tekee strategiset päätökset, jotka muut toteuttavat. Asioista voidaan keskustella, mutta kun Putin on tehnyt valintansa, vastaan ei pullikoida.
Jokaisella eliitin jäsenellä on kuitenkin joku vastuualue ja siinä aitoa valtaa. Kremlologi Mintšenkon mukaan Putin on viipaloinut valtaa sektoreittain niin, ettei intressiristiriitoja syntyisi.
Putin kierrättää henkilöitä ympärillään, sillä hän ei halua kenenkään olevan toisia mahtavampi.
Usein kuulee puhuttavan klaaneista tai Kremlin torneista, joiden keskinäisissä taisteluissa Putin toimii välittäjänä. Pysyvistä klaaneista on kuitenkin vähän näyttöä. Ennemminkin jokainen eliitin jäsen puolustaa omaa asemaansa turvautuen taktisiin liittoihin.
Valtiojohtoon joskus kuuluneita eliitin jäseniä ei yleensä hylätä, vaikka Kremlin portit heiltä sulkeutuisivatkin. 1990-luvulla vallankaappauksia yrittäneet Gennadi Janajev ja Aleksandr Rutskoi ovat viettäneet leppoisia eläkepäiviä. Helmikuussa murhattu Boris Nemtsov uskoi koskemattomuuteensa, koska hän toimi varapääministerinä 1990-luvulla.
Venäjän eliitin yhteydessä puhutaan usein silovikeista.
Käsite on hämärä. Sillä voidaan tarkoittaa turvallisuustaustaisia Putinin luotettuja, jotka toimivat liike-elämässä. Suppeammassa merkityksessä sana käsittää voimaministeriöiden ja turvallisuuselinten johtajat: Bortnikovin, Patruševin ja Šoigun.
Muita silovikkeja ovat esimerkiksi valtiojohdon suojelupalvelun FSO:n johtaja Jevgeni Murov ja sisäministeriön joukkojen komentaja Viktor Zolotov, jonka kohtalosta liikkui hurjia huhuja Putinin katoamisen aikana.
Pystyvätkö silovikit ohjailemaan Putinia? Niinkin on väitetty.
Moskovalainen eliitintutkija Nikolai Petrov uskoo päinvastoin. Hän pitää turvallisuuselinten johtajia pelkästään koneiston osina.
"Bortnikov on teknokraatti. Patruševilla on muodollinen asema mutta ei omaa voimaresurssia."
Vielä vähemmän merkitystä uskotaan olevan armeijan kenraalikunnalla. Perinne juontaa jo neuvostoaikaan, jolloin puoluejohto huolehti, ettei kenraaleista nouse haastajia.
Kaikki Putinin nimittämät puolustusministerit ovat tulleet armeijan ulkopuolelta. Šoigun tausta on hätätilaministeriössä, jota hän johti kahdeksan vuotta.
"Šoigulla on laajat poliittiset yhteydet ja hän kykenee valvomaan kenraalikuntaa", sanoo Gelman.
Ydinpelotteen käyttö ei julkisten tietojen perusteella ole onneksi yhden ihmisen varassa. Ydinasesalkku on presidentin lisäksi Šoigulla ja pääesikunnan päälliköllä Valeri Gerasimovilla. Laukaisu vaatisi kahden käyttäjän hyväksynnän.
Putinin silovikkitaustaiset ystävät valvovat maan talouselämän lohkoja.
Igor Setšin johtaa valtion öljy-yhtiötä Rosneftiä. Putinin on väitetty olevan tyytymätön Setšiniin, koska Rosneftin valuuttaostot saattoivat jouduttaa ruplan romahdusta loppuvuodesta.
Putinin KGB-ystävistä Sergei Tšemezov johtaa valtion teknologiayhtiötä Rostehiä ja Nikolai Tokarev valtion öljyputkiyhtiö Transneftia. Venäjän rautateiden pääjohtaja Vladimir Jakunin on presidentin vanha datšanaapuri.
Valtionyhtiöiden johtajien lisäksi sisäpiiriin kuuluvat Putinin vanhat pietarilaiset ystävät, jotka ovat luoneet miljardiomaisuudet hänen valtakaudellaan. Juri Kovaltšuk johtaa Rossija-pankkia, Gennadi Timtšenko omistaa kaasu- ja rakennusyhtiöitä ja Arkadi Rotenberg on rikastunut Gazpromin urakoilla.
Putin on kohdellut ystäviään hellämielisesti allekirjoittamalla lain, jonka nojalla pakotteiden kohteeksi joutuneille miljardööreille voi maksaa korvauksia.
Boris Jeltsinin kaudella omaisuutensa luoneiden oligarkkien asema on toinen.
Putin hääti oligarkit politiikasta jo vuonna 2000 ilmoittamalla heille pelisäännöt, joita katsoi Mihail Hodorkovskin myöhemmin rikkoneen.
Putin on valmis suojelemaan oligarkkeja, jos nämä ovat lojaaleja ja toimivat Venäjän etujen puolesta.
Oligarkit upottivat kuuliaisesti rahaa Sotšin olympialaisten rakennushankkeisiin. Ei ole poissuljettua, että miljardööri Mihail Fridman toimii valtiojohdon pyynnöstä ostaessaan saksalaisen RWE:n öljyn- ja kaasuntuotannon.
Putinille oligarkkien omaisuus ei ole viime kädessä yksityistä.
Viime vuoden voimannäyttö oligarkkeja vastaan oli kun valtio vei maan 15. rikkaimmalta mieheltä Vladimir Jevtušenkovilta öljy-yhtiö Bašneftin.
Erikoistapaus oligarkkien keskuudessa on Venäjän rikkain mies, uzbekkitaustainen metallimagnaatti Ališer Usmanov, joka on luonut omaisuutensa Putinin valtakaudella. Usmanov hallitsee tärkeitä mediayhtiöitä kuten yhteisöpalvelu Vkontaktea. Hänellä ei ole perillisiä.
Mikä merkitys on Venäjän korkeimmilla politiikoilla ja siviiliviranomaisilla?
Keskeinen rooli on Kremlissä sijaitsevalla presidentinhallinnolla, joka valvoo duuman lainsäädäntöä ja valmistelee sisä- ja ulkopolitiikkaa. Putin allekirjoittaa kuukausittain kymmeniä lakeja, asetuksia ja nimityksiä.
Presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov on Putinin vanha KGB-tuttu. Oppositiolehti New Timesin mukaan hän olisi vaipunut Ukrainan kriisin myötä jees-mieheksi, joka on lähinnä kiinnostunut asemansa säilyttämisestä.
Ivanovin varamies Vjatšeslav Volodin valvoo sisäpolitiikkaa eli vastaa puoluekentästä sekä vaalien ja niiden tulosten järjestämisestä.
Presidentin neuvonantajalla ja Kremlin juonittelujen mestarilla Vladislav Surkovillaon väitetty olevan tärkeä rooli Ukrainan-politiikassa.
Jos joku valtakeskittymä on menettänyt Ukrainan kriisin aikana merkitystään, on se Venäjän hallitus. Hallitus vastaa talouspolitiikasta, josta on tullut täysin alisteista turvallisuuspolitiikalle.Toinen presidentin avustaja, Euraasian unionin arkkitehti Sergei Glazjev on profiloitunut uhoavilla lausunnoillaan Ukrainan tilanteesta.
"Esimerkiksi vastapakotteita ei tukenut yksikään järkevä asiantuntija, vaan Putin päätti niistä hallituksen ohi", sanoo Gelman.
Pääministeri Dmitri Medvedev on virallisesti Venäjän kakkonen, mutta häntä ei pidetä itsenäisenä päätöksentekijänä vaan Putinin puudelina.
Ruplan romahdus ja öljyn hinnan lasku ovat kurittaneet budjettia. Valtiovarainministeri Anton Siluanov on joutunut raapimaan kokoon rahaa armeijalle ja turvallisuuselimille, joiden kulut ovat hänen mukaansa jo 40 prosenttia valtion tämän vuoden menoista. Se on sotaan valmistautuvan maan budjetti.
Myös Elvira Nabiullinan johtama keskuspankki on alisteinen presidentille. Sveitsissä maanpakolaisena elävä Mihail Hodorkovski on väittänyt, ettei Nabiullina pystynyt joulukuussa tekemään ruplan tukiostoja, koska hän ei 12 tuntiin saanut puhelinyhteyttä Putiniin.
Alueiden kuvernööreistä on Putinin valtakaudella tullut pelkkiä Moskovan käskynhaltijoita lukuun ottamatta Tšetšenian omavaltaista johtajaa Ramzan Kadyrovia, jolla on tärkeä rooli Venäjän koossapysymisen takuumiehenä.
Kadyrov pitää kapinalliset kurissa ja saa vastineeksi hallita Tšetšeniaa niin kuin lystää. Ongelmia muodostuu, kun Kadyrov puuttuu asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Kadyrovin ja FSB:n välit ovat väitetysti kiristyneet Boris Nemtsovin murhan jälkeen. Nemtsovin murhan pääepäilty on tšetšeeni ja Kadyrovin vanha tuttu.
Onko Venäjän eliitin ylimmissä kerroksissa tyytymättömyyttä harjoitettuun politiikkaan? Näin voisi kuvitella, sillä Ukrainan kriisi ja ruplan romahdus ovat leikanneet monen etuuksia.
Professori Gelmanin mukaan johtajan toimintavapauden määrittelevät hänen käsissään olevat varat.
"Eliitin ja kansan lojaalisuus on ostettava valtavalla määrällä rahaa. Sillä on merkitystä, maksaako öljytynnyri 150 vai 50 dollaria. Kun talouskriisi syvenee ja budjetti pienenee, joku jää väistämättä ilman."
Kremlin sisäpiirin hajaannuksesta ei kuitenkaan näy merkkiäkään.
Järjestelmä perustuu sen osien riippuvuuteen keskuksesta eli Putinista. Kaikki elävät samasta piirakasta, jonka tarjoaa Putin.
Siksi esimerkiksi Rotenbergit ja Timtšenko ovat riippuvaisempia Putinista kuin päinvastoin. Jos Putin väistyisi, heidän bisneksensä tuskin rullaisivat entiseen malliin.
Venäjän eliitin pientä piiriä on kuvattu suljetuksi osakeyhtiöksi. Jokaisella osakkaalla on oma syöttöpaikkansa, kormuška, josta hän saa säännöllistä tuloa eli rentaa. Korruption on sanottu olevan välttämätön osa järjestelmän toimintaa, sillä se tekee jokaisesta "rikoskumppanin".
Kriisi pienentää Kremlin sisäpiiriin kuuluvien tuloja kymmenillä prosenteilla. Eliitin jäsenet tyytyvät siihen, koska vaihtoehtona on menettää etuoikeudet kokonaan. Tämä tekee palatsivallankaappauksesta epätodennäköisen.
"En näe mitään potentiaalia [eliitin jäsenillä]", sanoo Suomen ulkopoliittisen instituutin ohjelmanjohtaja Arkady Moshes. "Heidän on mahdollista valita: suostua harjoitettavaan politiikkaan tai muuttaa ulkomaille. En ole huomannut heidän lähteneen Venäjältä, joten he ovat suostuneet."
"Jos kaikki yhdistyisivät, he olisivat yhdessä vaikutusvaltaisempia kuin Putin, mutta he eivät tee sitä, koska pelkäävät. Jokainen joka toimii erikseen, häviää", kuvaa Gelman.
Hänen mukaansa eliitti kääntyisi johtajaa vastaan vain, jos kansa protestoisi. Tätä taas ei ole näköpiirissä, kun Putinin kannatusluvut hipovat pilviä.
Tosin Gelman suhtautuu niihin skeptisesti.
"Kun kysymyksiä asetetaan toisin, käy ilmi, etteivät venäläiset ole tyytyväisiä suuntaan, johon maa on menossa."
Eliitistä ja kansasta ei ole edes yhdessä Putinin kaatajiksi, ekonomisti Vladislav Inozemtsev on kirjoittanut. Hänen mielestään Venäjän hallinnon kaataa vain maan konkurssi.
Edes Putin ei ole kuolematon. Entä jos hän yllättäen kuolisi tai sairastuisi vakavasti? Hänellä ei ole perintöprinssejä eikä haastajia.
Vuoden 2008 presidentinvaihdoksen alla Putinin vaihtoehto Medvedeville oli Sergei Ivanov. Viime vuosina mahdollisena seuraajana on mainittu Moskovan pormestari, teknokraatti Sergei Sobjanin.
Puolustusministeri Sergei Šoigu on siitä harvinainen poliitikko, että hänellä on omaa kansansuosiota. Tuvalais-venäläinen kenraali on poliittinen selviytyjä, joka muuntautui Jeltsinin ministeristä Putinin mieheksi.
Šoigun poliittisista ajatuksista ei tiedetä juuri mitään. Hänen tärkein ominaisuutensa on ollut äärimmäinen lojaalisuus.
Ivanovilla, Šoigulla ja Sobjaninilla on kuitenkin sama miinus: he ovat kaikki Putinin ikätovereita eivätkä siten tarjoa järjestelmälle lisäaikaa.
Niinpä Putinin seuraaja voi aikanaan nousta samanlaisesta tuntemattomuudesta kuin Putin itse.
Virallisesti Putinin sijainen on Medvedev. Jos presidentti olisi estynyt hoitamasta tehtäviään, vaalit tulisi järjestää kolmen kuukauden kuluessa.
Kokenut diplomaatti uskoo, ettei vallanvaihto halvaannuttaisi Venäjän päätöksentekoa.
"Venäläiset ovat hyviä noudattamaan muotoseikkoja, mikä on nähty aikaisempien vallanvaihtojen yhteydessä. Instituutiot ovat olemassa, jos niitä tarvitaan."
Jos Putin taas kaatuisi vallankumouksessa, kyse olisi myös valitun linjan haaksirikosta. Silloin demokraattisella johtajalla voisi olla mahdollisuuksia.
Vuonna 2012 kirjoittamassa kirjassaan Vladimir Gelman hahmotteli Venäjälle neljä skenaariota. Niistä näyttäisi hänen mukaansa toteutuvan niin sanottu "kovan käden" skenaario, jossa autoritäärinen järjestelmä turvautuu yhä tiukempiin otteisiin säilyttääkseen valtansa.
Samaan aikaan tulee pakotteiden ja talouskriisin aiheuttama ulkoinen šokki.
"Kovan käden" skenaario on Kremlin vallanpitäjien kannalta riskaabeli, sillä se ei välttämättä johda haluttuun lopputulokseen.
Tällä hetkellä tapahtumat Venäjällä näyttäisivät etenevän liian nopeasti, jotta ne voisivat pysyä kenenkään hallinnassa. Mennään kahtasataa vastaantulevien kaistaa. Vuoden 2018 presidentinvaaleista on vaikea sanoa mitään.
Putinin "katoaminen" osoitti järjestelmän haurauden.
Se palautti mieliin ajat, jolloin arvailtiin Jeltsinin tai Leonid Brežnevin terveydentilaa.
Putin ei kuitenkaan ole Brežnev, joka sai sairastella rauhassa kun politbyroo hallitsi maata.
Putinin järjestelmä perustuu johtajan jatkuvaan läsnäoloon ja käsiohjaukseen. Jos hän ei ole lentämässä kurkiauran kärjessä, herää kysymyksiä.
Katoamistemppu ei voi tulla tavaksi.
Jussi Konttinen HS, teksti
Tuija Kivimäki HS, grafiikka
Lasse Rantanen, kuvitus