maanantai 3. marraskuuta 2014

Aasinsiltoja lukuhetkistä...

Kirjoittelin kauan sitten OAJ ry:n hallinnoiman OKKA-säätiön Ammattikasvatuksen aikakauskirja-julkaisuun ammatillista opetusta sivuavia tekstejä. Tekstini olivat hiukan toisentyyppisiä, mitä kyseinen tieteellinen julkaisu pääasiassa sisälsi. OKKA-säätiön silloinen johtaja, edesmennyt ystäväni Kimmo Harra, halusi julkaisuun osittain hiukan toisenkintyyppistä, rennonpuoleista tekstiä . Tekstejäni julkaistiin 2007-2010 välisenä aikana. 

Lähetin niitä hänelle aika monta, joista hän valitsi julkaistavaksi muutamia, luonnollisesti yksi teksti/julkaisu. Alla oleva teksti on yksi lähettämistäni, se on viimeinen julkaistuista.

OKKA-säätiön johtoon Kiimmo Harran jäädessä eläkkeelle valittiin 01.01.2011 alkaen Tuulikki Similä-Lahtinen Hämeenlinnasta. 

Teksti on blogikirjoitukseksi pitkä ja sisältää useita ns. aasinsiltoja...

Vanha tekstini:

AIKARATASTA KUN PÄÄSISI VÄÄNTÄMÄÄN ALUKSI TAAKSEPÄIN…

Olen kirjoittanut, oletettavasti muutaman lukijan mielestä (välistä omastakin mielestä) kirjoitellut viime vuosien aikana työurani, ammattiopettajataustani perusteella omakohtaisia näkemyksiä viime vuosikymmenien asioista – pääasiassa työhön ja työympäristööni liittyvistä asioista…

Välillä on käynyt mielessä, että pitäisi hakea näkemyksilleen, kirjoittelemiselleen hiukan laajempaa ja kaukaisempaa kaikupohjaa – perspektiiviä.
Lähinnä miten asiat olivat ennen, kauan sitten eli silloin, kun tässäkin artikkelissa olevat sanat eivät olleet edes jokapäiväisessä käytössä.
Puhumattakaan, että ammatteja oli vähän, käytännössä muutamia ja ammatteihin liittyvät käsitteet olivat vähäisiä, nykymittakaavassa jotakuinkin olemattomia…

Kyllä rehellisesti on tunnustettava, että aikaratasta kun pääsisi vääntämään aluksi taaksepäin – edes kerran ja kunnolla, samalla kurkkaamaan, mitä kaukaiset esivanhempamme touhusivat!

Arvelen, että monella tämän artikkelin lukijalla on ollut mielessä samantyyppisiä ajatuksia varsinkin iän karttuessa.
Jotenkin tuntuu, että tuo paluu, oikeastaan aikarataspistäytyminen kaukaiseen menneisyyteen poistaisi omasta elämästä turhat ja turhanpäiväiset rönsyt jokapäiväisestä, arkisesta aherruksesta.
Elämä oli silloin kauan sitten pääasiassa erittäin pelkistettyä ja yksinkertaista.


Kerron hiukan vuodenvaihteen tapahtumista:

Lueskelin kauan sitten kirjailija Veikko Huovisen Puukansan tarinan. Todella mielenkiintoinen tarina, kirja, joka hiukan – ainakin omasta mielestäni – avarsi omaa paradigmaani eli käsitystä ympäröivästä maailmasta, sen raadollisesta yksinkertaisuudesta mutta toisaalta taas äärettömän mielenkiintoisesta monimuotoisuudesta. Kirja antoi ajattelemisen aihetta.
Se toi esiin muun ohessa elämän satunnaisuuden ja sen, miten vähästä kaikki on kiinni ja että kaikella, aivan kaikella on syy-seuraus-suhteensa.
Me emme omassa toiminnassamme tee mitään, mikä ei jossain vaiheessa putkahda esiin tavalla tai toisella.
Suomalainen sanonta: ”Perästä kuuluu!” sanoi torventekijä, on kiistaton tosiasia.
Kirjaa lukiessani vahvistui myös se, että – tämä on puhtaasti henkilökohtainen tulkintani arvostetun kirjailijan teoksesta – kaikki elämässä on loppujen lopuksi puhdasta sattumaa, vaikka me mielellään muuta ajattelemme...

Se siitä aasinsiltana seuraavaan…

Jostain syystä minulla on ollut lukematta Väinö Linnan 3-osainen kirjasarja Täällä Pohjantähden alla, vaikka olen toki katsonut ja aikanaan televisiosta nauhoittanutkin siitä tehdyn televisiosarjan. Kirja on pyörinyt viime aikoina radiossa kuunnelmana ja siitä on tehty uusi elokuvaversio, joka ilmeisesti tulee kohta televisioonkin ja/tai nettiin katseltavaksi.
Kirjoitin Joulupukille toivomuskirjeen asiasta ja kuinka ollakaan, kyseinen kirjasarja oli kohta minun luettavissa, paikallinen divari toimi ansiokkaasti pukin apurina. Otin hiukan varaslähdön lukuasiassa jo ennen joulua ja sain hetki sitten koko 3-osaisen kirjasarjan luetuksi – kannesta kanteen ja kohtalaisen huolella…

Henkilökohtaisena mielipiteenäni totean, että kyllä Täällä Pohjantähden alla hakkaa mennen tullen em. Puukansan tarinan, mutta on avoimesti todettava, että ne painivat aivan eri sarjassa.

Näin vuoden vaihduttua taas kerran uuteen/ollen ilmeisesti tätä artikkelia julkaistaessa jo aika pitkällä, voi vain toivoa, että Täällä Pohjantähden alla kirjasarjan tyyppisiä – negatiivisia tapahtumia – ei tämän eikä seuraavienkaan suomalaissukupolvien tarvitse kokea. Kirjaan mahtuu paljon myös positiivista, mm. perususkoa tulevaisuuteen. Jo kirjasarjan alussa: Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.
Nimenomaan taloudesta, jokapäiväisestä toimeentulosta aiheutuva epäoikeudenmukaisuus, kiistaton vääryys, aiheellinen katkeruus kytee varmasti näennäisen tyynen pinnan alla monien ihmisten ajatuksissa Suomessakin. Yhteiskunnan turvaverkot ovat tällä hetkellä kovilla ja turhan repaleiset globaalisessa kvartaalikohelluksessa…

Edellinen oli toinen aasinsilta varsinaiseen asiaani:            

Lueskelin toiseen kertaan Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistyksen
teoksen Kemin asutuksen historiaa. Se perustuu Martti Helistön kirjoituksiin.

”Teos kertoo Kemin tienoiden asutuksesta, vanhoista suvuista, niiden perinnönjaoista, käräjöinneistä, tavoista ja menoista sekä tapakulttuurista ynnä vallasta ja vallankäytöstä, ihmisen asemasta lähes neljän vuosisadan ajalta, heidän vahvuuksistaan ja heikkouksistaan, maallisen ja kirkollisen voiman törmäyksistä.” toteavat teoksen toimittajat Elsi ja Ossi Liiten…

Miksi minua kyseinen julkaisu, teos erityisesti kiinnostaa?

Syy on yksinkertainen, siinä on muutamia kohtia, jotka liittyvät esivanhempieni elämään, vaikka he ovat isäni puolelta tulleet Kemin seudulle Kainuusta vasta 1800-luvun loppupuolella. Äitini puolelta esivanhempani elämä on sijoittunut pääasiassa Kemijokivarren Törmän seudulle, osittain Tervolaan huomattavasti pitempään.


Kiinnostukseni kohde em. teoksessa on lähinnä Pekka Tuhkanen.
Miksi?
Siksi, että hän oli isoisäni, Aukusti Pyykön eno, siis äidin veli, joka todennäköisesti omalta osaltaan on oleellisesti vaikuttanut siihen, että isoisäni on aikanaan siirtynyt Kainuusta, Kuhmon Lentiirasta Kemiin...
Niin ja myös siihen aivan ehdottoman varmasti, että juuri minä Aki Aarre Olavi Pyykkö tätä artikkelia kirjoitan/kirjoittelen!

Ossi Hedmanìn kirjoittamassa Kemin historia-kirjassa, 1-osassa on tarina Pekka Petter Tuhkasesta, Laitakarin sahan työntekijästä.
”Pekka Tuhkanen uutterana, taitavana ja kykenevänä ihmisenä teki töitä Laitakarin sahamiljöössä edeten loppujen lopuksi kyseisen sahan inspehtoriksi, isännöitsijäksi eli sahan johtajaksi.”
”Hän toimi saarella sekä kaupungissa, Sauvosaaressa kauppiaana, jolle inhimillisyys luotonannossa ja luottamus sahatyöntekijöihin on tarinoiden mukaan ollut silmiinpistävää.
Pekka Tuhkanen osti Laitakarin höyrysahan perustajalta, oululaiselta Johan Gustav Bergbomilta Sauvosaaresta Kemin kaupungin tontin nro 1.
Pekka Tuhkanen rakennutti em. tontille useita rakennuksia vuonna 1875...

Kyseinen Bergbom oli saanut kyseisen tontin Kemin kaupungilta yhden 1 markan muodollisella kauppahinnalla. Pekka Tuhkanen osti kyseisen tontin itselleen kahdensadan markan kauppahinnalla, mutta se ei köyhää kirpaissut, sillä Pekka Tuhkanen oli siihen aikaan Kemin neljänneksi varakkain henkilö!”

Kyseinen paikka tunnetaan nykyisin Kemin Kaupungin edustustiloina ns. Jänkälänä. Oikeastaan kyseinen paikka olisi nimettävä uudelleen tontin alkuperäisen rakentajan mukaisesti Tuhkaseksi.

Syy, miksi Pekka Tuhkasen tarina minua kiehtoo, on mm. siinä, että hän oli ilmeisesti toiminnoissaan aikaansa edellä, josta on osoituksena mm. hänen neuvottelemansa metsäkaupat Kemijärven Isokylän metsänomistajien kanssa.
Väitetään, että kyseinen metsäkauppa on silloisen Laitakarin sahan omistajan, Kemi Oy:n koko historian ajan ehdottomasti parhain metsäkauppa, metsäkauppa, jonka arvoa ei aluksi ymmärretty.
Pekka Tuhkasella oli merkittäviä kiinteistö- ja maaomaisuuksia, jotka viime kädessä ohjautuivat Kemin kaupungin/valtion omistukseen, koska hänellä ei ollut perillisiä. Minulle on jäänyt mielikuva Pekka Tuhkasesta hyvänä ihmisenä, yrityksensä ja elinyhteisönsä eteen tekevänä henkilönä – todellisena ammattimiehenä. Ne ovat asioita, joita kenen tahansa on syytä arvostaa.




Kemin asutuksen historiaa – teoksessa on toisaalta kovia, tunteettomia elementtejä, jotka ovat tyypillisiä myös tämän ajan raadollisessa nykymenossa.
Mutta onneksi teos sisältää myös sellaisia inhimillisiä, empaattisia pehmoelementtejä, joita moni – minä mukaan lukien – toivoo/olettaa/luottaa käytännön elämässä vielä nykyaikanakin löytyvän.

Luku- ja pohdiskeluterveisin
Aki Pyykkö
Opetusalan eläkeläinen Kemistä

Uudet tuulet alkavat puhaltaa blogitilastossani...

Kävin tänään vilkaisemassa Kemin kaupungin uudistetuja kotisivuja - hyvältä näyttää.

Kiinnitin huomiota otsikkoon: Kemiläiset bloggaajat, jonka alla oli vain kolme blogikirjoittajaa.

Otin yhteyttä Kemin kaupungin kirjaamoon ja pyysin lisäämään blogisivuni osoitteen em. otsikon alle ja siellähän se nyt on, joten kiitokset Kemin kaupungin tietohallinnon nopeasta palvelusta/reagoinnista.

Tällä hetkellä minulla on blogisivullani 329 viestiä ja niitä on käyty katselemassa/lukemassa 3293 kertaa.

Arvelen, että tämänhetkinen sivujeni katselutilasto saa uuden painotuksen tulevaisuudessa.

On hiukan outoa, että tekstejäni luetaan Yhdysvalloissa enemmän kuin Suomessa. Kemin kaupungin sivuilla kävijät oletettavasti alkavat vääntää asetelmaa uuteen asentoon...

Kohde Sivun katselut:

Yhdysvallat
1452
Suomi
1343
Saksa
195
Puola
194
Ranska
36
Ruotsi
16
Yhdistynyt kuningaskunta
12
Ukraina
11
Venäjä
3
Hongkong
2

Tirkistelyä, tirkistelyä, tirkistelyä...

Tänään maanantaina 03.11.2014 on se päivä, jolloin suomalaiset intoutuvat tirkistelemään, oikeastaan supertirkistelemään.

Että mitäkö?

Verotietoja tietysti, sillä tänään on julkaistu verotiedot vuodelta 2013 netissä. Ilmeisesti ne ovat ns. keltaisen lehdistön lööpeissä ja sivuilla jo tänään ja huomenna tavallisissa sanomalahdissä luettavissa.

Huomenna aamukahvit pitkittyvät varmaan monilta ja saattaapa jollakin mennä kahvi "väärään kurkkuun" kateuden iskiessä pintaan...

Tiedän monia ihmisiä, joita em. tiedot eivät kiinnosta pätkääkään ja toisaalta myös monia, jotka odottavat kiihkeästi ja malttamattomina verotietojen julkistamista.

Tunnustan, että itse olen jotakuinkin em. ihmisten välimaastossa: Vilkaisen läpi, selailen todennäköisesti huomisesta Pohjolan Sanomista Lapin/talousalueemme verotietoluettelon. Todennäköisesti siinä ei ole suuria yllätyksiä.

Itseäni olen yrittänyt viime vuosikymmeninä psyykata vanhan suomalaisen sanonnan mukaisesti: Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot...  

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Varjonyrkkeilyn kolmas erä alkamassa?

Olen kirjoittanut muutaman kerran Ukrainan kriisistä, käytännössä Itä-Ukrainan sotatilasta ja Krimistä.
Muodollinen, teoreettinen tulitauko on voimassa mutta käytäntö on aivan muuta - kymmeniä todennäköisesti satoja ihmisiä on tulitauonkin aikana saanut surmansa eikä loppua = lopullista, pysyvää rauhaa ole näköpiirissä - päinvastoin.
Alla oleva Helsingin Sanomien artikkeli kuvaa tilannetta mielestäni ammattitaitoisesti ja erinomaisesti...
Onko EU/Yhdysvallat - Itä-Ukrainan separatistit, käytännössä Venäjän välisen varjonyrkkeilyn kolmas erä alkamassa? 

Hiukan tuunattu Helsingin Sanomien nettiartikkeli:

Venäjä pullistelee maalla, merellä ja ilmassa

ULKOMAAT  


Venäjän asevoimilla on ollut viime aikoina kiirettä.
Viimeksi sunnuntaina Ukraina kertoi, että Venäjä on siirtänyt "voimallisesti" joukkojaan ja kalustoa separatistien hallinnoimille alueille Itä-Ukrainaan. Kansainväliset toimittajat vahvistivat nähneensä lukuisia rekkoja, jotka oli lastattu muun muassa ilmatorjuntatykeillä.
HS:n paikalla olleet toimittajat Pekka Hakala ja Kalle Koponen eivät kuitenkaan havainneet Luhanskin seudulla venäläisjoukkoja.
Lauantaina Venäjä halusi pullistella aseillaan, kun se laukaisi mannertenvälisen Topol M -ohjuksen noin 400 kilometriä Suomen rajasta.
Venäjän puolustusministeriö oli tyytyväinen kokeeseen, ohjus kun osoitti olevan hyvin suorituskykyinen. Ohjuksella voidaan laukaista ydinkärki 10 000 kilometrin päähän.

Perjantaina venäläiset strategiset Tu-95-pommittajat havaittiin lähellä Britannian ilmatilaa jo toista kertaa viikon sisällä. Pommittajat suunniteltiin aikoinaan kantamaan ydinpommeja Yhdysvaltoihin. Nyt ne suuntasivat Portugaliin.
Alkuviikosta sotilasliitto Nato ilmoitti, että Venäjän ilmavoimien pommittajat, hävittäjät ja tankkerit lensivät poikkeuksellisen ahkerasti Euroopan ilmatilassa.
Naton hävittäjiä lähetettiin venäläiskoneita vastaan Norjasta, Britanniasta, Portugalista, Saksasta, Turkista ja Tanskasta sekä sotilasliiton ulkopuolisista maista Suomesta ja Ruotsista.
Venäläiskoneiden pelättiin olevan vaaraksi myös siviili-ilmailulle, sillä venäläiset eivät juurikaan kommunikoineet suunnitelmistaan lennonjohtojen kanssa.
Nato ja Yhdysvallat ovatkin viestineet venäläisille, että viimeaikainen toiminta vain pahentaa jo entisestään surkeiksi ajautuneita suhteita Venäjän ja länsimaiden kesken.

Lokakuussa
 Venäjän epäiltiin myös lähettäneen sukellusveneen salaiseen operaatioon Tukholman edustalle. Sukellusvenettä ei kylmän sodan aikoja muistuttaneesta jahdista huolimatta löytynyt, ja Venäjä kiisti osuutensa havaintoihin."Venäjän lisääntyneet lennot ja aktiviteetti eivät ole hyödyllistä Euroopan turvallisuudelle. Venäjän toimet lisäävät riskiä tilanteen kärjistymisestä", amerikkalaisamiraali John Kirby arvioi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Venäläisten
 sotilasoperaatioista Euroopassa on tullut tällä viikolla lähes päivittäistä. Asevoimilla pullistelu herättää luonnollisesti kysymyksen venäläisten tarkoitusperistä, koska tuskin presidentti Vladimir Putin sentään on uuteen sotaan valmistautumassa."Emme ole kylmän sodan kaltaisessa tilanteessa, mutta Venäjä on pettänyt paljon luottamuksesta. Meidän on pidettävä Nato voimakkaana", sotilasliiton pääsihteeri Jens Stoltenberg totesi.

Voimiensa
 esittelyssä Venäjä onkin menestynyt tänä vuonna. Venäläiset valloittivat keväällä Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan ilman, että länsimaat pystyivät tekemään asialle mitään. Valtauksella Putin muistutti siitä, että Nato on voimaton puuttumaan jäsenmaidensa ulkopuolisiin tapahtumiin. Venäjä otti haluamansa.Yhden selityksen mukaan Venäjä haluaa osoittaa sotilaallista voimaansa ja muistuttaa Natoa ja länsimaita siitä, että sen etuja on kunnioitettava. Vaatimus liittyy erityisesti Natoon  sotilasliiton laajentuminen Venäjän takapihoille kun on ollut paha kolaus maan itsetunnolle sekä omakuvalle suurvallasta.
Venäjän sotilaallinen verryttely voitaisiin tulkita Suomessa ja Ruotsissa niinkin, että maiden ei tule edes harkita liittymistä sotilasliittoon.
Nato-jäsenyyden kannatus on molemmissa maissa kasvanut, vaikkei kumpikaan ole näillä näkymin liittymässä sotilasliittoon.
Venäjä haluaa kuitenkin pitää pommikoneensa ilmassa, vaikka vain muistutuksena.

Entisen ammattiyhdistysaktiivin vanha teksti...

Siitä on jo kauan aikaa - varmaan yli kaksikymmentä vuotta - kun vaihdoin kirjoittamiani tekstejä erään oululaisen ammattiyhdistysaktiivin kanssa.

Hän lähetti minulle mm. alla olevan tekstin, joka suorastaan huokuu elämänviisautta. 

Arvelen, että ystäväni ei pane pahaksi, vaikka pistän tekstin julkiseen jakeluun. Mielestäni teksti on hyvä, puhutteleva, joka kannattaa - pituudesta huolimatta - lukea ajatuksen kanssa loppuun...

Vanha teksti:

VANHUS

Juttuni kertovat aina varttuneesta miehestä, joka on kuin otettu Ernest Hemingwayn ”Vanhuksesta ja merestä.” Miehestä, jolla on harmaantunut keskipitkä parta, pipo päässä, hartiat leveät, joskin jo ajan kumaraan painamat. Ryhti, joskin kumara, silti niin pystypäinen. Mies, joka ajattelee luonnon laajan ja avaran taivaan alla enemmän, kuin puhuu ja selittää. Kokemusta hänellä on elämästä, yksinään ja toisenkin kanssa. Elämä on ollut ulkoisesti hyvin vaatimatonta, mutta muuten niin rikasta ja ennen kaikkea hän on  Sinut itsensä kanssa, muuten ei kai voisi olla luonnossa päiväkausia yksinään, vain omat ajatukset seuranaan.
Eräänä kevätkesäisenä aamuna olin niin täynnä talven ja kevään kaikkia pieniä ja suuria kanssakulkijoideni ja omiakin suruja, että en tiennyt miten tästä menisin itse eteenpäin. Kuitenkin kaikkien pakkomielten ja vainoavien itsetuhoisten ajatusten seassakin muistin Vanhuksen.
Hakeuduin Vanhuksen merenrantatorppaan ja ilmeisesti olin jo tullessani sen näköinen, että hän aavisti millä asialla liikkuisin. En tulisi pyytämään häntä opettamaan miten verkot lasketaan karien kupeeseen tai miten rysien repeytyneet reiät paikattaisiin. Hän kuumensi vettä ja teki merellä kylmissä olosuhteissa eläneen vanhuksen ainoan mielestään terveellisen juoman, muhkuraiseen ajan patinoimaan mukiinsa, kuuman rommitotin. Siinä me sitten istuttiin ja ryypiskeltiin totia puhumatta kumpikaan sanaakaan. Muki vajeni, kevätilta-aurinko lämmitti puolipuhtaan ikkunan läpi ja meidänkin poskemme alkoi punoittaa. Kun olimme aikamme istuneet ja tutustelleet toisiimme puhumatta mitään hän sanoi;
-No, kerro.
Kesti tovin ennen kuin tajusinkaan hänen puhuneen ääneen. Mitä minulla on kerrottavaa? Mietin yhäkin mitä minulla todella olisi hänelle kerrottavaa kun hän sanoi; 
-Sinun ilmeesi oli tullessasi, kuin olisit aaveen nähnyt ja nyt huomaan, että olet tullut myös kuuroksi tai mykäksi tai molempia. 
-Ei, ei se sitä ole, hätäännyin sanomaan, vaan en keksi sanoja sille miltä minusta nyt tuntuu.
-Sinulla on kuitenkin paha olla , ei fyysisesti niinkään, mutta kuitenkin, hän totesi.
-Niin, en osannut muuta sanoa.
Istuimme jälleen tovin hiljaa, rommitotin loppuja nautiskellen. Sitten mieleeni nousi kaikenlaisia sekavia ajatuksen pätkiä ja kerroin ne kaikki Vanhukselle, joka kuunteli koko pitkän ja osittain hyvin sekavankin  tunne patoutumani, keskeyttämättä kertaakaan sanomaani. Kun olin lopettanut istuimme jälleen ja kuuntelimme maininkien rantaan vyörymistä. Aikojen kuluttua hän totesi;
-Niin, sen minä näinkin, että olit hyvin masentunut. mutta kerro lisää?
Näin meidän vuoropuhelumme eteni, hyvin verkkaisesti, mutta sanoisin terapeuttisesti. Minä sain purkaa kaikki omasta mielestäni niin tärkeät ja minua rasittavat asiat kuulijalle, joka otti osaa, kuitenkaan mitään teräviä huomautuksia ja ohjeita antamatta. Itse olin halukas vapauttamaan itseni kaikista  mieltäni vaivaavista turhautumista, peloista, itsesyytöksistä, omasta riittämättömyydestä ja pyysin, että Vanhus auttaisi. Hän mietti pitkään ja kysyi;
-Onko sinulla aikaa viisi kuusi päivää ?
-Kyllä minulla on nyt lomani alettua” vastasin.

-Niin, mutta sinun on vannottava minulle, että noudatat ohjeitani sanatarkasti, hän pyysi.
Minulle oli kaikki lähes yhdentekevää, lupasin hänelle ja kai vannoinkin. Hän istuutui ja kaivoi jostakin jotain nuhruista käärepaperia ja kirjoitti löytämällään kynänpätkällä viidelle eri paperilapulle jotain. Kirjoitettuaan, Vanhus teki kaikista viidestä paperipalasta ikään kuin pulverilappusen taittelemalla ja kirjoitti 1- 5 numerot lappujensa päälle. Ojentaen lappuset minulle hän vielä muistutti lupauksestani noudattaa ohjeita sanatarkasti ja avata vain yksi lappu päivää kohti. Olin huojentunut kaikesta saamastani avusta minkä ymmärtäväinen Vanhus oli minulle helpotukseksi antanut ja hyvästelin ystäväni ja lupasin tulla käymään pikapuoliin uudelleen.
Mentyäni autoon ja ajettuani jonkin matkaa pysähdyin hiljaiselle P-paikalle ja päätin, että Vanhuksen määräämä hoito alkakoon tästä. Niinpä avasin lapun jonka päällä oli numero yksi.
Lapussa luki: ”MENE YKSIN PAIKALLE, JOSSA OLET JOSKUS OLLUT ONNELLINEN”.
Siinä paikassa minuun iski taas painajainen, missä minä olen ollut onnellinen? Olenko minä yleensä ollut onnellinen? Muistin kaikki rakastumiseni ja aikuisikäni hyvät hetket, mutta olenko ollut onnellinen? Sitten muistin hetken kun olin vanhemmiltani saanut ruinattua, ensimmäisen kerran elämässäni, luvan lähteä yksinäni yli yön kalareissulle. Siihen oli näytetty veneen hallinnat, kirveen ja muidenkin teräaseiden käsittely, nuotion teko, suunnistaminen luonnossa ja ennen kaikkea uimataito. Ja sitten oli koittanut se hetki, että voin mennä yksinäni ,teltan kanssa kalaan minne haluan. Olin valinnut tietyn erälammen, ei ihan pelkästään kalaisuutensa takia, vaan myös sen vuoksi, että siellä oli ihania hiekkarantoja ja päästyäni aioin nauttia kaikista ihanista asioista, joita nyt sain tehdä yksinäni, ilman valvontaa. Silloin, siellä erälammilla olin ollut todella onnellinen. Siispä menin kotiini ja ilmoitin perheelleni, että menisin viikoksi yksinäisyyteen hoidattamaan itseäni. Perheeni totesi, että olen varmasti sen hoidon tarpeessa. Niinpä suunnistin ruokakauppojen kautta synnyinseudulleni. Jätin autoni ja pakkasin tavarat rinkkaan ja rinkka selkään ja ei kun menoksi. Ilmeisesti, joko rinkassa oleva tavaravalikoima oli tullut laajemmaksi ja painavammaksi tai sitten lihakseni olivat veltostuneet vatsankasvun yhteydessä tai ehkä molempi parempi. Kuitenkin tuo vajaan neljän kilometrin rinkkaselässä luonnossa taivaltaminen sai hien kaatumaan yltäni ja päästyäni lammen rantaan tunsin itseni todella huonokuntoiseksi. Istuttuani tovin hämärtyvässä pohjolan kesäyössä, keittelin kahvit nuotiopaikalla ja pikkuhiljaa pystyttelin teltan pystyyn ja aloin taasen tuntea sitä hurmiota, mitä olin poikasena tuntenut sillä samalla paikalla. Olin fyysisestikin väsynyt, asettuessani makuupussiin teltassa ja nukuin oikeastaan pitkiin aikoihin rauhallisimman yöni, heräten vain muutaman kerran.
Aamulla aurinko oli jo korkealla kun kömmin teltastani ulos ja sytytin nuotion ja keitin aamukahvini. Mutta jo siinä kahvia juodessani alkoi poltella, mitä olisi lipussa numero kaksi. Niinpä en jaksanut odottaa kahvinjuontiakaan loppuun, kun kaivoin lapun esiin ja avasin sen.
Lapussa oli yksi ainoa sana kylläkin kahteen kertaan: ”KUUNTELE; KUUNTELE”.
En tiennyt mitä minun tulisi kuunnella, mutta minä kuuntelin istuin, join kahvia ja kuuntelin. Kuuntelin itseäni sisältä, mitä kaikkea siellä oli, mitä kaikkea oli tapahtunut sille pikkupojalle, joka tällä samalla muuttumattomalla paikalla oli ollut niin onnellinen ”iso mies”.  Kuulin kuinka kurjet huuteli läheisellä suolla, kuulin kuikan lammen toisesta päästä huhuilevan puolisoaan, kuulin keväimen kaikki muutkin äänet, mutta en kaikkia niitä enää tunnistanut. Hain ongen ja madon ja menin rantakivelle onkimaan. Sain kait, joitakin mustia kyrmyniskaisia ahvenia, joita lammessa oli aina ollut ja aina saanut se mieheksi tullut pikkupoikakin vuosikymmenet taaksepäin.


Päivä kului, auringonkehrä alkoi painua illan merkiksi hieman lähemmäksi pohjoista taivaanrantaa ja minä kuuntelin sisäistä ääntä, joka kertoi kaikesta menneestä tapahtumista, unelmista, toiveista niiden toteutumisesta ja toteutumattomuudesta. Olin syönyt jotain  ja juonut kahvia, en ollut tehnyt mitään erikoista, mutta tunsin itseni niin väsyneeksi, mennessäni iltasella nukkumaan. Väsymys, joka oli psyykkistä laatua ei suonut minulle kunnon yölepoa niin kuin ei moni aikaisempienkaan viikkojen öistä. Minä yhä kuuntelin ja en ehkä pelkästään kuunnellut vaan mielikuvittelin. Aamu tuli aikanaan siitäkin yöstä, mutta minä en varmaankaan ollut kovin levänneen näköinen noustessani aamulla ylös. Sinä aamuna oli olosuhteiden pakosta käytävä uimassa lammessa ja peseydyttävä, jotta jotenkin saisi päivän alkamaan. Kahvia juodessani avasin Vanhuksen antaman kolmannen lapun.
Lapussa luki; ”MIETI MITÄ HAUSKAA - HYVÄÄ - POSITIIVISTA OLET ELÄMÄSSÄSI KOKOENUT”. 
En tiennyt, että Vanhuksen sanavarastoon olisi kuulunutkaan sellaista sanaa kuin positiivinen, hän jaksoi yllättää. Se päivä oli jo paljon iloisempi ja toivorikkaampi, kun minä työkseni mietin ja ihme kyllä muistinkin paljon hyviä ja hauskoja asioita elämäni varrelta, niitä ei vain ollut tullut ajateltua kiireen keskellä. Nyt minulla oli koko päivä aikaa ajatella kaikkia niitä hetkiä ja palata ajassa, siihen miehen oikeudet saaneeseen pikkupoikaan asti, joka tämän saman lammen rannalla vietti elämänsä onnellisinta päivää. Illan saapuessa unikin saapui paljon armahtavampana ja lempeämpänä kuin pitkiin aikoihin.
Aamulla levänneenä luin Vanhuksen neljännen lapun; ”KIRJOITA HIEKKAAN SURUSI JA MURHEESI”.
Otin tikun kynäkseni ja kirjoitin lupaukseni mukaan, suruja ja murheitani laajaan rantahiekkaan ja toivoin, ettei kukaan toinen sattuisi rannalle. Söin välillä, join kahvia ja kävin uimassa ja aina kun muistin, jonkin murheellisen tai surullisen asian kirjoitin sen santaan. Seuraava yöni oli pitkästä aikaa levollinen ja herätessäni aamulla tunsin todella levänneeni. Olin jo tarmokkaampi ja suunnittelin kuinka pyytäisin ja laittaisin ruuakseni lammen suurimmat ja komeimmat ahvenet. Aamukahvi oli makeampaa kuin aikoihin ja aprikoin mitähän Vanhuksen viimeisessä lapussa olisi.
KÄY LUKEMASSA EILETTÄIN HIEKKAAN KIRJOITTTAMASI, luki lapussa.
Siirryin hietikolle ja totesin aaltojen huuhtoneen kirjoitukseni pois, silloin ymmärsin mitä Vanhus oli kaikella tarkoittanut. Ajattelin, että kunpa minä voisin joskus olla tuon Vanhuksen kaltainen, ymmärtää mikä tässä elämässä on todella tärkeää.

raimos


2 x vahvempia kuin...


Aamulla avatessani tietokoneen ajattelin, että tänään sunnuntaina 02.11.2014 en kirjoita yhtään tekstiä, pidän lepopäivän. Miten siinä kävikään...

Tämä artikkeli syntyi/kehittyi vahingossa.

Kävin hetki sitten Koulutuskuntayhtymä Lappian sivuilla vanhasta tottumuksesta, muistista.
Kopioin alla olevan kuvan ja siirsin sen Blogisivulleni myöhäisempää käyttöä varten. Kuinka ollakaan Liitä-vaiheessa epähuomiossa näpyttelin toisen kerran ja syntyi alla oleva "kaksikko".

Samalla syntyi ajatus, että kyllähän tuota kaksikkoa on jotenkin käytettävä "aasinsiltana" johonkin tekstiin välittömästi...

Miten?

Vaikka siten, että näillä leveysasteilla on oltava vähintään 2 x vahvempia kuin etelässä tullakseen kohtuudella osittain ankarissa olosuhteissamme toimeen...

Edellä olevasta voi, kukaties on syytä ja saakin olla myös eri mieltä.



ky jäsenkuntakartta.jpgky jäsenkuntakartta.jpg

lauantai 1. marraskuuta 2014

Veikkauksen nettijalkapalloa - osa 2...

Niin kuin aikaisemmin kirjoitin, olen seurannut jonkin verran Veikkauksen sivuilla nettijalkapalloa ja pelaillut livenä pienin panoksin (1-2 euroa/peli) lähinnä Englannin, Ranskan, Saksan, Espanjan ja Italian pelejä. Toki jonkin verran kotimaisiakin pelejä.

Pääsääntöisesti olen päässyt aistimaan upeaa jalkapalloa, toki välillä niin sanottua potkupalloakin.

Muun muassa tänään lauantaina 01.11.2014 on mielestäni ollut mielenkiinotoisia jalkapallo-otteluita.
Päivällä Suomen Cupin loppuottelu HJK-Inter, joka pelattiin Helsingissä ja näytettiin kokonaisuudessan TV 2-kanavalta.
Joukkueet nyhjäsivät jatkoajankin jälkeen 0-0 tuloksen. HJK onnistui voittomaalikilpailussa (rangaistuslaukauskilpailussa) paremmin ja sai CUP-kannun haltuunsa. Pääsin jotakuinkin omilleni veikkauksissani...

Tänään on ollut liuta hyviä jalkapallo-otteluita Veikkauksen sivuilta nähtävissä ja livevetona pelattavissa.

Yksi mielenkiintoisimmista otteluista oli puoli tuntia sitten päättynyt espanjalaisen jalkapalloilun huippuottelu Barcelona-Celta.
Pelin alkuasetelma oli selvääkin selvempi, kotijoukkue oli vahva ennakkosuosikki, joka näkyi luonnollisesti myös livevedon kertoimissa, mutta...

Ottelun lopputulos: Barcelona-Celta oli 0-1!

En kerta kaikkiaan päässyt peliin kiinni ja niinhän siinä tuli muutama euro niin sanotusti takkiin.

Pelasin itse livevetoa aivan liikaa tunteella enkä järjellä, vaikka itse näin, mitä kentällä tapahtui... 


Vanha, aina ajankohtainen teksti...

Selailen tämän tästä tietokoneeltani vanhoja tekstejäni. Alla oleva teksti on vuodelta 2005, kohta kymmenen vuoden takaa. Itse tekstin aihe on aina ajankohtainen, väliin tuntuu siltä, että se on aina vaan ajankohtaisempi...


Teksti vuodelta 2005:


PUNAINEN VIIVA NYKYAIKANA...

Kävimme katsomassa Kemin kaupunginteatterissa Ilmari Kiannon kirjan Punainen viiva pohjalta tehdyn teatteriesityksen, dramatisointi ja ohjaus Iiristiina Varilo.
Esitys oli vaikuttava ja antoi nykyaikaankin ajattelemisen aihetta! Syksyllä esitykset jatkuvat – hyvä niin...

Hiukan kirjailijasta:
Kianto, Ilmari, vuoteen 1906 Calamnius (1874–1970), kirjailija, fil. tri h.c. (1957). Varhaiskautensa runoissa Kianto on yleensä tunteikas uusromantikko, joka ylistää Kainuuta ja kohoaa toisinaan pontevaan uhmaan (mm. Nälkämaan marssi). Romaanissaan Punainen viiva (1909) hän käsittelee realistisesti ja paikoin tyylitellen Kainuun syrjäseutujen kansan yhteiskunnallista heräämistä. Hänen toinen mestariteoksensa Ryysyrannan Jooseppi (1924) on kursailematon ja naturalismissaan runollinen. Kianto julkaisi useita muistelmasävyisiä teoksia (mm. Omat koirat purivat ja Iki-Kianto muistelee
).

Esityksen taustatietoja:
Elettiin Venäjän vallan aikaa. Suomi sai vuonna 1906 uuden vaalilain. Vanhat säätyvaltiopäivät korvattiin uudella yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla valittavalla yksikamarisella eduskunnalla. Ensimmäisenä Euroopassa myös naiset saivat äänioikeuden. Yksikamarisen eduskunnan valitseminen herätti valtavan innostuksen koko maassa, aina syrjäisimpiä loukkoja myöten.
Eletään talvea 1906 Kainuun korvessa. Korpiloukon torpassa elää kituuttavat Topi Romppanen, vaimonsa Riika ja heidän viisi lastaan. Elämä ei ole helppoa, köyhälle kansalle ei tahdo edes leipä riittää. Topi lähtee kirkolle vaihtamaan pyytämiään lintuja jauhopussiin. Perillä hän majoittuu suutarin taloon ja saa kuulla uudesta laista, jonka mukaan tavallinen köyhä kansa saa valita uuden eduskunnan, vetää punaisen viivan. Uusi aate, soli-sali-ratti, valtaa mielet. Vihdoinkin saa kansa oikeutta ja herrojen valta loppuu. Innostus on valtava...
Kun vaalipäivä sitten koittaa, ovat niin Topi kuin Riikakin valtansa tunnossa. Vihdoinkin kaikki muuttuu paremmaksi. Vai muuttuuko sittenkään...

Tekstiä suoraan Kemin kaupunginteatterin esitteestä:
Oikukas, ankara erämaa sanelee Punaisen viivan korpielämän lait aina puisesta kehdosta routaiseen hautaan.
Taivaspaikkaa niin maan päällä kuin taivaissa lupaa milloin kirkko, milloin aate, mutta yhä vain ammottaa köyhän jauhovakka tyhjyyttään. Uusi ja vanha aate saavat kamppailla raivoisasti pienen ihmisen sielusta; kukaan ei voita - todellisuus pysyy uomassaan ja vain luonto korjaa vääjäämättä omansa.

”Luonto on säälimättömässä välinpitämättömyydessään vain sokea, ihminen voi päättää itse näkeekö lähimmäistensä kärsimyksen - vain ihminen valitsee itse välinpitämättömyytensä ja julmuutensa asteen.”

Näin se ikävä kyllä on, sillä me useimmiten ummistamme silmämme ympärillämme vallitsevasta hädästä.
Säälimättömässä voiton tavoittelussa, ahneudessamme olemme myös purkamassa, suorastaan tuhoamassa viime vuosikymmeninä luotuja turvaverkkoja.


Ja vielä siteeksi pakkoripaus globalisaatiotakin...

Väitetään, että hyvinvointiyhteiskunta ja sosiaaliset turvaverkot ovat kannattaneet meidät Suomessa taantumien yli.

Kielteisiin globalisoitumisen seurannaisvaikutuksiin kuuluu köyhien köyhtyminen ja rikkaiden rikastuminen eli yhä kasvava eriarvoisuus sekä yritysten ja rahoituslaitosten vallan kasvu kansallisten hallitusten kustannuksella eli demokratian vaje.
Sosiaaliset turvaverkot ovat heikentyneet ja kärsijöinä ovat kiistatta eri kansakuntien vähäosaiset, köyhät...

Ilman maailmassa vallitsevia kriisejäkin 1,3 miljardia ihmistä elää noin yhdellä eurolla päivässä, kolme miljardia ihmistä noin kahdella eurolla päivässä, juuri nyt 1,3 miljardia ihmistä on ilman puhdasta vettä, kahden miljardin on tultava toimeen ilman sähköä ja kolme miljardia ilman viemäreitä.

Puhumattakaan, että tänäkin päivänä muutama kymmenentuhatta ihmistä, pääosa lapsia, kuolee nälkään...

Murheellisin globalisaatiomielin
Aki Pyykkö


Palvelurakennemuutos Suomessa lähivuosina...

Katselin kauan sitten televisio-ohjelman, jossa viljeltiin tiuhaan otsikon sanaa jälkiosana käsitteestä kunta- ja palvelurakennemuutos.

Ohjelma toi selkeästi ja yksiselitteisesti esiin sen äärimmäisen kustannussäästöhakuisen tavan, jolla me ikääntyviä, jo ikääntyneitä ihmisiä; vanhuksiamme kohtelemme – väliin suorastaan pompottelemme.

Vanhuksemme ovat ikään kuin eräänlaisia talouspelin nappuloita, joita siirrellään paikasta toiseen näppärän kustannustehokkaasti.
Murheellisinta usein on se, että he eivätkä heidän omaisetkaan pääse vaikuttamaan vanhuksia koskeviin päätöksiin.  Muun muassa kyseisessä ohjelmassa vanhukset ja heidän omaisensa joutuivat jälkijunassa toteamaan heitä koskevat päätökset…

Aiheeseen liittyvänä on pidetty ansiokkaita esitelmiä ja painettu erilaisia julkaisuja.

Muun muassa professori Marja Vaarama Lapin yliopisto13.6.2007 Väki vanhenee – entä
tulevaisuuden palvelujärjestelmä?

Seuraavassa kaksi nettilainauskohtaa edellisestä, laajasta aineistosta:

Tuntematon tulevaisuus
Tulevaisuutta ei voi ennustaa mutta sitä voi ennakoida ja siten varautua siihen
Tulevaisuus ei vain tapahdu meille, me vaikutamme itse siihen, millainen se on
Tämän päivän päätökset tärkeitä, sillä ne kantavat hedelmää huomenna

Demokratiassa päätökset tehdään yhdessä niin, että myös kansalaiset osallistuvat niihin, muut ratkaisut eivät ole kestäviä

Nimenomaan tuon viimeisen kohdan yli kävellään kengänkannat tehokkaasti kopisten…

Palvelurakennemuutos ja ikäihmisten palvelut
Keskeistä on, miten uudistusta missäkin toteutetaan palvelurakenneuudistus antaa vain puitteet, pakottaa yhteistyöhön ja voimien yhdistämiseen
Olennaista on yleisen hyvinvointipolitiikan tuleva kehitys ja sen vaikutus ikääntyneiden asemaan
Palvelujen osalta on tärkeää, että peruspalvelut ovat lähellä ja helposti saatavilla ja erikoispalveluihin pääsy on turvattu
Ikääntyneet huomioonottava palvelurakenneuudistus edellyttää tietoon perustuvia suunnitelmia ja toimia,
jotka lähtevät ikäihmisten ja heidän perheidensä, ei järjestelmän tarpeista

Tuottavuuden sijasta huomio vaikuttavuuteen

Nimenomaan tuo viimeinen kohta valitettavasti painottuu nykyaikana liikaa tuottavuuteen vaikuttavuuden kustannuksella…

Meillä täytyy olla tulevaisuudessa varaa arvokkaaseen, elämää ylläpitäviin olosuhteisiin eikä antaa romahduttaa säästöinnossa vanhuksiemme kokonaisvaltaista olemusta, sillä se vasta kalliiksi tulee… 

Mielestäni yksi elämän perusperiaatteista on se, että ihmisellä – kenellä tahansa ja milloin tahansa – pitää olla mahdollisuus vaikuttaa häntä koskeviin päätöksiin. Varsinkin elämän juoksuradan kalkkiviivoilla.

Toki ymmärrän, että on tilanteita, joissa on pakko tehdä meitä koskevia päätöksiä meitä kuulematta. Silloin todennäköisesti ihminen on autuaan tietämätön omasta tilastaan – onneksi näin…




Eläkeläisten kuukauden ensimmäiset päivät...

On marraskuun alku...

Luin taannoin paikallisesta sanomalehdestä artikkelin, jossa kerrottiin iäkkään eläkeläisen joutuneen kolmannen kerran törkeän ryöstön uhriksi. Artikkelissa kuvattiin aika tarkkaan, lähes tunnistutasoisesti todennäköiset ryöstäjät, joita oli kolme.
Kyseinen ryhmä ilmeisesti seurailee pankkien ja kauppojen kulmilla iäkkäitä, ei välttämättä kaikilta osiltaan kaikki aistit valppaina olevia vanhuksia.

Kuukauden ensimmäiset päivät, jolloin monet eläkeläiset käyvät ”tilillä” eli nostamassa tarpeisiinsa täysin ansaitsemiaan eläkerahoja, ovat kriittisiä hetkiä.

Käteisenä nostetaan usein kerralla ehkä turhankin paljon, joka aiheuttaa erilaisten kaupustelijoiden ja hämäysten kautta kiistattomasti ryöstöyrityksiä, jotka eivät valitettavasti aina jää yrityksiksi…

Yrittää siepata rahaa avuttomalta, iäkkäältä henkilöltä käsistä, anastaa esim. lompakko tai käsilaukku, seurata kotiin vanhusta ja viedä, ryöstää häneltä eläkerahat, tulla yhä uudestaan, toistamiseen vanhuksen kotinurkille väijyen sopivaa tilaisuutta etsien ja ryöstää toistamiseen ryhmänä rahaa, on totaalisesti anteeksi antamatonta, josta tekijät on saatava edesvastuuseen.

Hämärissä puuhissa saalistavia riittää, pidetään ovet ovet kiinni ja silmät auki...