lauantai 28. lokakuuta 2023

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Lähdin kuntapolitiikkaan mukaan vuoden 2000 vaaleissa poliittisesti sitoutumattomana ehdokkaana. Silloista tunnettua kuntapoliitikkoa, edesmennyttä Pekka Ahoa minun sit.-lyhenne hiukan hymyilytti. Sanoikin minulle:"Kuule Aki, minä olen kommari ja sina olet kepulainen. Näin se vaan on." Olin tullut Pekan tuntemaan jo 1980-luvun loppupuolella tehdessäni AITAKI-Laatutuotteen mukana Innon Mimmien kanssa yhteistyötä. Pekka oli sittemmin Kemin ammattikoulussa vahtimestarina. Tulin Pekan kanssa hyvin toimeen niin kuin ymmärtääkseni moni muukin... Ensimmäisen valtuustokauden jälkeen mietiskelin, mahtaako tämä kuitenkaan olla minun juttuni. Olin valtuuston varajäsen ja kulttuurilautakunnan varsinainen jäsen. Uuden tulokkaan rooli vanhassa organisaatiossa oli mitä oli, mietin vakavasti jopa oman ryhmän - Kemin parhaaksi perustamista. Raaka vaalimatematiikka palautti minut nopeasti maan pinnalle. Lähestyvissä kunta- ja aluevaaleissa keväällä 2025 kukaties - Kemin parhaaksi-ryhmittymällä saattaisi olla tilausta. Kulunut valtuustokausi on ollut monessa suhteessa poikkeuksellinen ja erilaisia repeämiä on ollut yllättävän paljon. Erityisesti tuo Paavo Väyrysen Kemiin tulo ja Kemistä lähtö on sekoittanut poliittista pakkaa - saihan hän Kemissä vuoden 2021 kuntavaaleissa 566 ääntä. Yli puoluerajojen. Muun muassa nämä äänestäjät joutuvat hakemaan uutta äänestyskohdetta. Arvelen lisäksi, että moni nykyisistä Kemin valtuutetuista "lyö hanskat naulaan" tyyliin - nyt riittää. Miksi? Niin - miksi ihmeessä, kun monet suuret, vaikeat päätökset on tehty tällä valtuustokaudella, saattaa moni ajatella. Se ei riitä, vaan seuraavakin valtuustokausi on edelleen tiukkaa taloudellista vääntöä. Nyt olisi varsinaisille talouteen orientoituneille ammatti-ihmisille tilausta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti