perjantai 29. syyskuuta 2023

"Kirjoita sellaisesta, johon itse voi oikeasti vaikuttaa." muistutan aina silloin tällöin itseäni - kyllä...

"Kirjoita sellaisesta, johon itse voi oikeasti vaikuttaa." muistutan aina silloin tällöin itseäni - kyllä... Kyllä minä sitä yritän, vaikka "sorrun" välillä kirjoittelemaan niitä näitä. Asioista, joihin itselläni ei ole minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia. Loppujen lopuksi tavallisella takarivin Taavilla, jollaiseksi itseni lähinnä koen, ovat hyvin vähäiset vaikuttamismahdollisuudet. Toki haluan uskoa ja luottaa, että voin vaikuttaa omaan elämäämme tällä paikalla, jossa isoisäni Aukusti Pyykkö viljeli maata ja jossa vanhempani Aino ja Lauri Pyykkö kolmen lapsensa kanssa elivät. Havahdun aina välillä toteamaan, että me - minä ja vaimoni Tuula sekä poikamme Tommi ja Timo osanaikaa - olemme tällä paikalla asuneet pisimpään ja muokanneet tätä ympäristöä. Haluan uskoa ja luottaa myös siihen, että Selkäsaaren pohjoispäätyyn jätämme oman "Eskon puumerkkimme". Selkäsaarella kaiken kaikkiaan on mielestäni potentiaalia, jota valitettavasti monetkaan eivät hahmota ja/tai halua ymmärtää. Aika näyttää, miten Selkäsaaren ympärivuotisen matkailun kehittäminen etenee. Joka tapauksessa se vaatii ehdottomasti saaren pohjoispäätyyn kunnon rantautumispaikan - Pohjoislaiturin. Tässä asiassa olen iskenyt rapiat kymmenen vuotta päätä seinään... Haluan uskoa ja luottaa myös siihen, että Kemin kaupunki - syntymä- ja nykyinen kotikaupunkini - selviää lähitulevaisuudessa velkakurjuudestaan. Jälkiviisaana on helppo todeta, että niin moni asia olisi pitänyt tehdä aikaisemmin. Toisaalta moni asia olisi pitänyt jättää tekemättä. Enemmän kuntapoliitikkojen olisi pitänyt kuunnella taloudesta jotain ymmärtäviä. Nyt olemme pakon edessä, mutta tästäkin on pakko selvitä, koska muuta mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ole eikä tule. Edellä olevat asiakokonaisuudet ovat niitä, joihin edelleen arvelen voivani vaikuttaa. Tällä kerralla, tässä tekstissä jätän maailmanpolitiikan omaan arvoonsa. Ne ovat asia erikseen, joihin täältä Suomen Meri-Lapin Kemin Haukkarin Kainuunkadulta on aika vaikea vaikuttaa. Seurata ja kommentoida niitä kuitenkin kannattaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti