sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin ja tuonut sen myös esiin kyseisen yhdistyksen vuosikokouksessa - useammin kuin kerran. Kun tulimme paluumuuttajina takaisin Kemiin 1980-luvun alkupuolella, lähdin mukaan Insinööriliiton paikallisyhdistyksen Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n toimintaan. Insinööriliitto oli minulle tuttu jo 1970-luvun alkupuolelta. Kaikki oli mielestäni paikallisyhdistyksessä siihen maailman aikaan selkeää ja yksinkertaista. Yhdistyksen hallitusjäsenet olivat silloisista yrityksistä valikoituneet tehtävään: Veitsiluoto Oy, Kemi Oy, Outokumpu Oy, jne. ... Hallitusjäseninä oli myös henkilöt Kemin kaupungilta, Kemin ammattioppilaitokselta, jostakin insinööritoimistosta, jne. ... Puheenjohtajan tehtävää kierrätettiin - lähinnä akselilla Tornio, Keminmaa, Kemi ja Simo ja hallitustehtävän jättävä henkilö velvoitettiin hankkimaan/puhumaan itselleen seuraaja. Mikäli oikein muistan edellä mainittu järjestelmä toimi. Lisäksi Insinööriliiton ja Pohjois-Suomen piirin tilaisuuksiin oli selkeä "nokkimisjärjestys": Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja ja rivihallitusjäsen. Mielestäni yksinkertaista ja selkeää - kyllä. Entä nykyisin? Sen aion lähteä tarkistamaan yhdistyksen syyskokoukseen, joka saamieni tietojen mukaan on torstaina 01.12.2022 klo 18.30 yhdistyksen toimitilassa Vinssissä. Menen paikalle, mikäli maailmankirjat eivät aivan sekaisin mene/ole...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti